Näytetään tekstit, joissa on tunniste editointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste editointi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

My gift is my song, tai jotain

Editoin tänään aika paljon. Tai ainakin se tuntui paljolta ja pää oli lopulta ihan puhki. Sitten minä kuuntelin John Barrowman -levyjä, jotka tulivat postissa tänään. Sitten minä tein lämpimiä voileipiä ja keksejä ja sitten minä katsoin Doctor Who'ta. Nyt pitäisi alkaa valmistautua huomista varten, koska huomenna alkaa... KIRJAMESSUT!!

Alustava suunnitelma on mennä ehkä kolmena päivänä, torstai-perjantai-lauantai. Ja olla joka päivä vain sen aikaa etten väsytä itseäni puhki. (Niin varmaan.) Ja olla ostamatta liikaa kirjoja. (Näkis vaan.) Huomenna enimmäkseen kiertelen, perjantaina on paljon ohjelmaa ja kuuntelen sen verran kuin jaksan. Luultavasti joka päivä siellä on kavereitakin tavattavana. Messut ovat ihanat ja kiinnostavat mutta myös uuvuttavat, paljon väkeä ja melua ja asioita jotka vaativat huomiota. Toivon että maltan olla olematta liikaa, koska olisi kiva, jos jaksaisin kirjoittaa ainakin vähän useimpina messupäivinäkin. On varmistunut, että palaan kokopäivätöihin marraskuun alussa, joten tahtoisin M:n editoinnin olevan siihen mennessä mahdollisimman pitkällä.

Editointi on OK. Kakkososasta on lähtenyt 3000 sanaa ja olen editoinut melkein kolmanneksen, mutta olen kyllä skipannut pari vaikeampaa kohtaa. En ole vielä lähelläkään pahinta romanttista soopaa, joten eiköhän tässä sanoja vielä lähde!

Saatte nyt John Barrowmania, halusitte tai ette. (Ei niin että teidän olisi pakko kuunnella mitä tänne laitan, mutta voinhan leikkiä että kuuntelette.) Kas tässä kaksi laulua.

Your Song:


Sunset Boulevard:


Andrew Lloyd Webberin musikaalit eivät sinänsä ole minulle mikään Se Juttu musikaalien osalta, mutta jos hyvä haltijatar sanoisi että saan yhden ALW-musikaalin valita ja se esitetään hienona produktiona jossain lähelläni, niin valitsisin Sunset Boulevardin, se vaikuttaa ihanan kierolta enkä ole sitä ikinä nähnyt, ja siinä on joitain todella hienoja kappaleita kuten tämä.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Addiktiota ja sanamääriä

Juuri eilen pääsin valittamasta, että olen tosi väsynyt kirjoittamisen vuoksi ja tarvitsen vapaapäivän, ja tänään taas hirveästi tekisi mieli editoida. Olen kai tullut siitä riippuvaiseksi! Onneksi päivä on sen verran sosiaalisilla riennoilla täytetty, että vapaapäivä tästä kumminkin tulee. Mitä nyt ehdin vähän kuitenkin jotain tehdä, kun aloin tehdä kakkososan muotoiluja lukukelpoiseksi (Wordin ja Scrivenerin välillä vekslaamisessa on omat vaivansa, varsinkin jos välillä osaa laittaa sisennykset päälle ja välillä ei), ja sitten huomasin että hei tuossa on ihan tarpeeton lause ja tuo sana ei oikein kuulosta hyvältä... Ja sitten aloinkin löytää sieltä täältä kaikkea korjausta vaativaa. Mutta ei tänään nyt ainakaan.

Huomaan myös, että minua alkaa valtavasti ahdistaa ajatus, että joskus tulevina kuukausina oikeasti luopuisin (ainakin vähäksi aikaa, sanoo hän toiveikkaasti kustannussopimus mielessä väikkyen) tämän romaanini kanssa työskentelystä. Mietin välillä, johtuuko sen loputon editointi siitäkin, että olen siihen addiktoitunut enkä henno päästää siitä irti. No, johtuu se myös siitä että kaksi vuotta sitten vielä hyväksyin tekstiini melkoiset määrät kuraa, kuten mennä viikolla havaitsin. Mutta silti. Minun olisi helppoa jatkaa tämän editointia vielä ikuisuuksia vain siksi, etten raaski luopua hahmoistani ja heidän tarinoistaan. Hyvä että on se deadline.

Sen huomasin, kun nyt pistin ihan kaiken Word-tiedostoiksi, myös sen nelososan jonka muokkaus on vielä vähän kesken, että näköjään sanamäärä on kuin onkin vähentynyt. Nyt sanoja on yhteenlaskujeni mukaan enää 163 000! (Juu, "enää".) Ainakin ellei Word valehtele. Vähän aikaa sitten sanoja oli vielä 175 000, ja ennen tätä kierrosta noin 190 000, eli olen tässä loppupuoliskon editoinnissa ihan tosiaan saanut tavaraa vähenemään. Olenkin sieltä aika ronskisti lyhentänyt kaikkea turhaa sälää, ja jos useimmista luvuista menee monta sataa sanaa ja välillä tuhat, niin ei ole ihme jos siitä tosiaan tulee 12 000:n vähennys. Olen joka tapauksessa aika ylpeä tuosta, en ole varmaan missään vaiheessa saanut näin paljon oikeasti lähtemään tekstistä, kun olen aina kirjoittanut niin paljon tilallekin. Elättelen toiveita, että jos viimeisellä kierroksella tuosta lähtisi reilu kymppitonni, niin voisin päästä 150 000 sanaan. Se on toki edelleen paljon, mutta jo selkeästi alempi kuin se 190 000 sanaa, josta lähdin, eikä ehkä näytä kustantajille lähettäessä ihan niin järkyttävän isolta pinkalta/tiedostolta. Ja tiedän, että tuo 40 000, joka noilla määrillä olisi eroa, on joillekin jo kokonainen romaani!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kirjoitusväsymystä ja ylijyrätty sydän

Olen sitten käynyt tällä viikolla useana päivänä isäni luona kirjoittamassa, ja se on toiminut paremmin kuin mikään muu vaihtoehto. Siellä näkee ikkunoista ulos joten ei tule niin klaustrofobinen ja sisään suljettu olo kuin täällä kotona, ja halutessani voin jopa hiukan jaloitella pihalla taukoa kaivatessani. Minusta tuntuu mukavammalta kirjoittaa jossain kotona, vaikkei se oma kotini olisikaan, kuin jossain kovin kliinisessä paikassa, ja tuolla olen sitä paitsi kirjoittanut ennenkin. Lisäksi kaapissa on hyvää teetä. Ja kun pyöräilymatka on noin puoli tuntia suuntaansa, saan mukavasti päivän liikunnat siinä, ja olo on jo mukavan virkeä koneen ääreen istuessa (tai viimeistään kun ne ensimmäiset assamit saa juotua). Pyöräilymatka takaisin auttaa myös jonkin verran irtautumaan kässärin maailmasta.

Alan kyllä olla nyt ihan puhki. Paristakin eri syystä nämä kirjoituspäivät ovat olleet aika uuvuttavia. Olin siinä käsityksessä, ettei tätä loppuosaa tarvitse paljon editoida, koska aikaisemmillakin kierroksilla on ollut näin. No, rakenteellisesti tuo onkin melko OK, isoja muutoksia ei siinä ole tarvinnut tehdä, mutta voi apua. Katsokaas, minä en tuota editoinut ollenkaan viime kierroksella, lopetin kolmannen osan loppuun. Kun nämä kierrokset ovat olleet hitaita ja tauot pitkiä, se tarkoittaa, että edellisen kerran olen koskenut tuohon tekstiin yli kaksi vuotta sitten. Ja niiden kahden vuoden aikana olen nähtävästi kehittynyt kirjoittajana aika paljon. Sillä nyt olen lukenut tekstiä ja henkisesti repinyt hiuksia: voi apua, osa siitä tekstistä on ihan kauheaa! Miten kukaan on ikinä voinut kehua tätä? Miten olen ikinä voinut kuvitella että tuo on hyvää? Apua!

On tuolla myös joitain kohtia, jotka tuntuvat edelleen yllättävän hyviltä eivätkä vaadi paljon muokkausta. Selvästi tietyntyyppiset kohtaukset ovat sujuneet minulta jo vuosia sitten paremmin kuin toiset. Mutta osa kohtauksista on sitten vaatinut sitäkin enemmän muokkausta ja uudelleenkirjoitusta, ja olen oikeasti tehnyt paljon töitä saadakseni ne kuntoon. Pää alkaa olla aika puhkiväsynyt tästä. Kyllä kirjoittaminen kerta kaikkiaan voi olla myös kovaa työtä.

Toinen uuvuttava asia on, että olen näinä päivinä työstänyt monia sellaisia lukuja, joiden tunnesisältö tuntuu minusta aika raskaalta. En todellakaan mene sanomaan, miltä se tuntuu muista lukijoista, sillä se että minä eläydyn hahmojeni tunteisiin ei tarkoita välttämättä, että se välittyy lukijalle (vaikka elätänkin toivoa, että se auttaa kirjoittamaan nuo kohtaukset paremmin ja tuomaan tunteet läpi muillekin - ainakin nyt koen nuo kohtaukset raskaampina kuin edellisillä kierroksilla, joten ehkä teen jotain eri tavalla). Mutta joka tapauksessa tuo on nyt minulle kirjoittajana ollut tunnetasolla aika uuvuttavaa. Päivittäinen muutaman tunnin editointi on alkanut tuntua siltä kuin heittelisin sydämeni soratielle ja ajelisin siitä edestakaisin yli katujyrällä. Lisäksi kirjoitushomma itsessään vie minusta muuten vain mehut... Taitaa olla aika pitää ainakin huominen vapaata.

(Huom. tätä lukevien romaanini koelukijoiden ei kannata tehdä mitään oletuksia romaanin tapahtumista. Onhan aika oletettavaa, että romaanissa on jossain vaiheessa sellaisia konfliktitilanteita, joiden takia asiat eivät ole hyvin. Muuten se on aika tylsä romaani.)

Työtä ei ole enää paljon. Oikeastaan varmaan vain 1-2 päivän verran. Luultavasti kahden, sillä minun on vähän säälittävä ja säästeltävä itseäni, alan olla niin puhki. Minulla on tainnut kestää jonkin aikaa tajuta, että kyllähän siitä kirjoittamisestakin on pidettävä vapaapäiviä, vaikka sitä tekeekin omasta tahdosta, palkatta ja rakastaen. Uuvuttaa se silti. Olisin vain mielelläni saanut tämän jo tällä viikolla pois käsistäni, mutta nyt sitä muokattavaa tuli niin paljon oletettua enemmän, että hyvää työtä minä olen nytkin tehnyt. Kohta koko homma on joka tapauksessa koelukuvalmis ja minä voin pitää siitä pienen tauon.

Nyt lepäilemään. Palkitsin itseni jo pizzalla (lähelle on avattu aika hyvä uusi pizzapaikka, jee!). Ehkä nautin vielä jäätelöä loppuhemmotteluksi. Tuntuu että olen ansainnut senkin.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kirjoitusolosuhteita ja musiikkia

Täällä remontin keskellä kirjoittaessa olen tullut pohtineeksi olosuhteiden merkitystä kirjoittamiselle. Kirjoitan mieluiten kotona, koska jotenkin se tutun ympäristön rauha ja se, että enimmäkseen minä kontrolloin ärsykkeitä, on minulle hyväksi kirjoittamisessa. Todennäköisyys, että alkaisin siivota kirjoittamista vältelläkseni, on aika pieni, sillä yleensä kyllä välttelen nimenomaan siivoamista. Kirjoittamismotivaationi on normaalisti hyvä, tarvitsen vain puitteet joissa keskittyminen ei liikaa häiriinny.

Nyt täällä on kuitenkin kaikennäköisiä häiriöitä: yhtäkkiä saatetaan alkaa porata todella meluisasti, eikä tiedä, jatkuuko se viisi minuuttia vai koko päivän. Sitä paitsi ikkunoista ei näe ulos, mikä on vähän ahdistavaa, sillä olen tottunut katselemaan ulos aina kirjoittamisesta tauotessani, miettiessäni jne. Silti olen vähän haluton lähtemään muualle kirjoittamaan. Helsingistä on vaikea löytää sopivalla tilalla varustettua kirjastoa, jossa ei olisi sisäilmaongelmia (saan monissa päänsärkyä ja keskittymiskyvyttömyyttä viimeistään tunnin-puolentoista päästä). Monet kirjoittavat kahviloissa, mutta itse en ole juurikaan onnistunut löytämään muuton jälkeen lähiseudulta mitään kivoja kahviloita, jotka sopisivat siihen tarkoitukseen, eikä keskustaan jaksaisi aina raahautua (varsinkin kun sielläkin kahvilat ovat todella häliseviä). En ole juuri kirjoittanut kahviloissa, mutta olettaisin, että sopiva kirjoituskahvila vaatii ainakin seuraavat ominaisuudet: pistokkeita joihin saa tietokoneen kytkettyä (akkuni ei ole kovin hyvä), tarpeeksi tilaa jotta ei tunne olevansa silmätikkuna eikä häiriinny liikaa kahden ihmisen keskustelusta jos kahvilaan ei mahdu juuri ketään muuta; mutta kuitenkaan ei niin iso, että se olisi todella meluisa. Olisi myös oltava sopivanlainen rauhallinen soppi tai nurkkaus, johon vetäytyä, ja tunnelman olisi jotenkin oltava luovuudelle sopiva - monet keskustan kahvilat ovat minulle liian moderneja ja kliinisiä. Sitten kahvilakirjoittamisessa on sekin ongelma, että jotain pitää ostaa siellä ollakseen, eikä minulla ole nyt liiemmin rahaa.

Niinpä yritän enimmäkseen pärjätä täällä remontin keskellä, mutta luulen, että jos tämä vaihe näyttää kestävän vielä ensi viikollakin, saatan lähteä testaamaan uusia kahviloita ja kirjastoja ainakin joinakin päivinä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjoja on kirjoitettu monenlaisissa olosuhteissa. Jane Austen kirjoitti romaaninsa todella pienen pyöreän pöydän ääressä, perheen seurusteluhuoneessa jossa oli samaan aikaan muitakin ihmisiä erilaisissa puuhissa, ja jonne saattoi koska tahansa tulla sisään vieraita. Jos vieraita tuli, hän vain peitti käsikirjoituksen muilla papereilla, liittyi seurustelemaan ja jatkoi romaania myöhemmin, vaikka olisi lause jäänyt kesken. Näin opin Jane Austenin talossa Chawtonissa, jossa myös näin tuon pöydän (tai olisiko ollut sen kopio, en enää muista). Esimerkiksi tällä sivulla näkee kuvan tuosta pöydästä, miten pieni se tosissaan on. Jos noissa olosuhteissa saa aikaan romaaneja, joita ihmiset lukevat vielä 200 vuoden päästä uudelleen ja uudelleen, ehkä minä selviän yhdestä remontista.

Tänään kyllä häiriköin omia kirjoitusolosuhteitani ihan itsekin, kun aloin kesken kaiken etsiä tiettyjä levyjä, siirtää niitä koneelle ja soittolistalle, etsiä eri esityksiä samoista kappaleista YouTubesta ja lukea niissä olevaa kommenttikeskustelua koska sain tietää niistä niin kiinnostavia asioita oopperasta... Sitten vekslailin koko ajan milloin minkäkin ohjelman, sivun ja laulun välillä, enkä oikeastaan edes keskittynyt kirjoittamiseen hyvin niitä kappaleita kuunnellessani. Mutta musiikilla oli olennainen rooli siinä kohtauksessa, joten kaipasin niitä avukseni, ja koen että niistä oli paljonkin apua sisällön kanssa, vaikkei tahti ollutkaan päätä huimaava.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pakoa kirjoittamiseen ja Euroviisuihin

En ole ollut aikoihin näin helpottunut viikonlopun tulosta. Muutaman viime viikon ajan töissä on ollut todella stressaavaa, ja tämä viikko oli erityisen syvältä. Sen verran kamalalta minusta on tuntunut, etten haluakaan kirjoittaa siitä sen enempää. Onneksi pari sosiaalista tapahtumaa toi piristystä viikkoon.

Pääsiäinen oli miellyttävä. Siihen kuului mm. kissoja, kirjoittamista ja kävelyä kauniissa maisemissa, joista osa esiintyy romaanissani. Lisäksi päätin selvittää vihdoin, millainen oikein on tämä Dr Who -juttu, josta kaikki aina puhuvat.

Juu. Taidan olla koukussa.

Kaikesta huolimatta romaanin editointi edistyy. Niin toivottomalta kuin joskus tuntuukin editoida sitä kokopäivätyön lomassa, nyt olen saanut muokattua melkein kaiken olennaisen sen osasta 1/4, jossa suurin osa muokkaustarpeista on. Jotain pikkusäätämistä siinä vielä on, mutta ajattelin palata niihin vähän myöhemmin, koska kun nysvää samojen lukujen kanssa todella pitkään, alkaa menettää käsityksensä siitä mikä on hyvää ja mikä ei. Tänään etenin osaan 2/4, ja sain siitä jo muokattua muutaman luvun, eli tästä pitäen muokkaus tuntuu tosiaan etenevän paljon nopeammin. Lupaavaa!

Välillä kyllä angstailen, varsinkin siitä miksen osaa kirjoittaa napakammin ja valmiimmin, miksi on niin paljon turhaa sälää ja miksi tämä tuntuu aina olevan niin pahuksen laaja kun nykyään kirjat Eivät Saisi Olla Pitkiä. Tuntuu myös, että tekisi tosiaan hyvää kirjoittaa uusi käsikirjoitus välillä. Olisi ihanaa, jos M:n koelukutauolla saisin tartuttua johonkin muista päässäni olevista tarinoista ja naputeltua ensimmäisen luonnoksen. Voi olla, että M:n pariin palaaminen tuntuisi toisenlaiselta. Katsotaan sitten siinä vaiheessa, miten realistiselta tällainen ajatus vaikuttaa, mutta se olisi kivaa.

Tänä viikonloppuna olen nauttinut muun muassa lukemisesta ja tv:n euroviisukonsertista. Vaikka suhtaudunkin Euroviisuihin enimmäkseen campina (ja olen silti sydämestäni loukkaantunut, kun huonot kappaleet pärjäävät ja hyvät eivät), niin herttinen sentään, on tuolla ollut vuosien saatossa aika hienojakin kappaleita. Ja, no, mieleenpainuvia esiintymisasuja. Viisut ovat myös melkoisesti muuttuneet tyyliltään niistä alkuajoista. Aloin myös miettiä, että kun näitä kaikenlaisia horoskooppejakin on, niin voisiko ihmisestä päätellä jotain sillä perusteella, mikä kappale voitti Euroviisut hänen synnyinvuotenaan? Ainakin omalle vuodelleni sattui ihan osuva kappale.

Luin muuten Maresin. Se oli todella hieno. Mutta loppuvaiheessa oli aika rajuja tapahtumia, minun heikolle sietokyvylleni ainakin. No, pakenin sen jälkeen oman romaanini pariin, joten se oli myös hyväksi kirjoittamiselleni. Onneksi minulla on Jane Austeniakin menossa. Mutta oikeasti, tuo on silti todella lukemisen arvoinen kirja.

Täytyy kyllä sanoa, että heitän vähintäänkin vesilohikäärmeellä kaikkia niitä, jotka marmattavat että taiteilijan pitää kärsiä taiteestaan tai se on ihan turhaa. Minulle kirjoittaminen ainakin on helpottava pakopaikka, monen muun asian ohessa. Vaikka elämässä olisi kuinka monta asiaa sekaisin, kirjoittaessa olen omassa maailmassani. Tietysti siinä on vaikeuksia ja tuskia (ja etenkin tuskailuja), mutta silti. Se on vakio elämässäni johon aina palaan, ja se tekee elämän paremmaksi.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Näitä editointituskia

Miten voi olla niin hankalaa saada jotain aikaiseksi sinä ainoana päivänä viikossa, kun oikeasti on aikaa kirjoittaa enemmän ja pidemmin? Minulla on kohtauksia joita pitäisi kirjoittaa tai kirjoittaa uusiksi, mutta kaikki tökkii ja tuntuu vaikealta. Olen kyllä saanut tiettyjen lukujen rakennetta vähän mietittyä, ja jotain sekin on, koska se miettiminen vaati myös kunnolla aikaa. Nyt alkaa jo olla selkeämpää, mitä minun pitää vielä tehdä, eikä kaikki tunnu niin sillisalaatilta kuin vielä pari tuntia sitten. Mutta siitä huolimatta tuntuu, että pitäisi saada jotain enemmän aikaan tänään, koska kohta on taas työviikko ja silloin ehtii kirjoittaa vain hiukan sieltä ja hiukan täältä.

Olen kyllä kirjoittanut tänään, mutta kaikkea muuta. Sivukaupalla runoja (tarvitsen paremman käsialan, en meinaa saada runoistani selvää jälkeenpäin, mutta en osaa edes ajatella että kirjoittaisin niitä muuten kuin käsin), ja kirjettä hyvälle ystävälle. Olen ollut vähän solmussa joidenkin elämäni asioiden kanssa, ja ehkä siksi ajatukset ovat myös solmussa minkään kovin järjestäytyneen kirjoittamisen kanssa. Ehkä minun pitäisi oikeasti kirjoittaa jotain uutta ideaa eikä kuvitella että saan järkevää editointia tehtyä. Muttakunminätahdon. Haluaisin niin edetä tämän kanssa, haluaisin niin saada tämän siihen kuntoon että sen voi laittaa koelukijoille, koska olen tulossa itse vähän sokeaksi sille, mitä tarvitaan ja mitä ei. Sitä paitsi pitkin viikkoa olen kaivannut sitä, että saisin keskittyä M:n kirjoittamiseen keskeyttämättä, ja nyt kun sitten saan, tuntuu tyhmältä ettei mitään tapahdu, vaikka olen tässä jo pari tuntia touhunnut.

No, ehkä menen laittamaan päivällistä ja kokeilen sitten täydellä vatsalla uudestaan. Ehkä sitten ajatuksetkin ovat asettuneet oikeille paikoilleen ja pystyn kirjoittamaan.

Oikeasti olen luultavasti saanut tänään jo paljon enemmän aikaan kuin kuvittelin. Se vain ei näytä siltä. Editointi on siitäkin hankala vaihe, ettei oikein ole varma, paljonko on saanut aikaiseksi. Varsinkin jos editointi on tällaista kuin minun nyt: hypin edestakaisin, editoin lukua 14 ja sitten 12 ja sitten 16 ja sitten taas lukua 14 ja sitten siirrän kohtauksen lukuun 13 ei kun se on sittenkin luku 15 ja mitenhän sitä pitäisi editoida, no palaan siihen myöhemmin... 

Toivoisin, että saisin joskus kirjoitettua jotain oikeita, kiinnostavia aiheita tänne blogiin. Jotain sellaista kuin Miksi kirjoitan tätä genreä tai Miten kehitän hahmoja tai Miten editoin. Mutta aina, kun on sellainen keskittymiskyky että sellaiseen voisin kyetä, käytän sen keskittymiskyvyn itse käsikirjoituksen parissa touhuamiseen. No, ehkä on hyvä että tärkeysjärjestys on mieluummin näin päin kuin toisinpäin, en vain tiedä onko tämä kauhean kiinnostavaa lukea.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Takaisin työhön

Sairastuminen on mennyt ohitse. Olen ollut tällä viikolla taas töissä, ja vaikka olo on vielä vähän voimaton, kyllä tämä tästä kohenee. Ja niin alan myös väännellä ja käännellä päiviäni, jotta löytäisin niistä vireitä tunteja jolloin ei tarvitse tehdä jotain muuta. Varastaa taas aikaa kirjoittamiselle työn ohessa.

Päätin jossain vaiheessa, että alan editoida M:ää taas helmikuussa. Ja niin minä sunnuntai-iltana avasin sen ja aloin taas työskennellä. En tiedä mitä on tapahtunut niiden parin kuukauden aikana, jolloin se oli tauolla, mutta selvästi jotain. Sillä tämä tuntuu jotenkin erilaiselta. Yhtäkkiä tulen eri kulmasta ja olen ylittänyt jotain. Teen aika paljon muutoksia siihen kohtaan, jota nyt muokkaan. Se on hyvä, sillä se osa kaipasi jatkuvasti jotain ihan uutta. Ehkä olen nyt löytämässä sen. En aio kysyä itseltäni, tulenko pitämään nyt kirjoittamaani hyvänä myöhemminkin. Minua jännittää, mitä tästä on tulossa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lahmaannuksen kourissa

On mielenkiintoista, mitä kaikkea löytää niistä viimeisistä muuttolaatikoista. Nehän ovat täynnä kaikkea sitä sekalaista sälää, josta on vaikea tietää mihin se kuuluu. Olen toistaiseksi löytänyt muun muassa:
- Ranskalaisia lehtiä 1800-luvulta. Milloin minä ne ostin??
- Ylioppilaskuviani.
- Sen M:ää edeltävän romaanikässärini. Ensimmäinen jonka kirjoitin ihan loppuun asti, mutta joka oli niin huono etten halunnut palata editoimaan sitä. Tai ainakaan siitä ei tullut mitään sellaista, jonka parissa olisin halunnut työskennellä. Voisi olla hupaisaa joskus lukea se kunnolla ja katsoa millainen se oikeastaan oli.
- Satunnaisia tarinanpätkiä jotka on kirjoitettu luultavasti lukioaikoina tai yliopiston alkuvuosina.
- Joulukortteja ihmisiltä, joiden olemassaoloa en muista.
- Esitteitä tapahtumista, jotka ovat menneet ohi kauan sitten.

Osa lentää roskiin, osa taas pistetään talteen. Tahdon kyllä oppia luopumaan tavaroista paremmin kuin tähän asti. Ja välttää niiden keräämistä. Olen viimeisen vuoden aikana alkanut kiinnostua yhä enemmän yksinkertaisemmasta elämästä, johon ei kuuluisi hirveästi turhaa krääsää, ei muuta kuin tarpeelliset ostelut (minä tosin määrittelen mikä on tarpeellista, teatteriliput ja kauniit muistivihot ehdottomasti ovat). Haluaisin nurkkiin vähemmän tavaraa, haluaisin pärjätä vähemmällä rahalla jotta pitkällä tähtäimellä olisi mahdollista tehdä vähemmän töitä ja kirjoittaa enemmän, ja haluaisin olla mahdollisimman vähän ekokatastrofi.

Mutta voi luoja, miten väsyttävää tavaroiden läpikäyminen on! En taaskaan jaksa hoitaa hommaa loppuun. Olen kiitollinen Calendulalle osuvasta sanasta "lahmaannus". Juuri lahmaannus minua vaivaa. En oikein jaksaisi mitään. Jaksan kyllä ahmia Sherlock Holmes -tarinan toisensa perään tai uppoutua Sormusten Herran x:nteen lukukertaan, mutta kaikki muu? Eieieieiei. Jotenkin olen pakottanut itseni siivoamaan tänään, mutta hitaammin se on edennyt kuin olisi syytä toivoa, ottaen huomioon että äiti tulee käymään viikonloppuna. (No, voin rauhoittaa itseäni sillä, että vaikka täällä olisi ihan täydellistä, äiti keksisi jotain huomautettavaa, joten ei kai haittaa että hän huomauttaa sellaisista asioista, jotka sentään itsekin näen ongelmiksi.) Ja vaikka tällaiset sunnuntaipäivät, jolloin ei ole mitään ohjelmaa, saavat minut useimmiten rynnistämään innolla kirjoitusprojektien kimppuun, niin tänään se on tuntunut todella tahmealta. Kirjoittaminen? Joo, on se kivaa joskus, mutta jos mä nyt kuitenkin luen vielä yhden Sherlock-tarinan.

Täytyy kyllä myöntää, että koko loppuvuosi oli minulle tajuttoman väsyttävä. Ei niin että olisin tuntenut saaneeni aikaan puoliakaan siitä mitä oli tarkoitus, mutta joka tapauksessa oli paljon uuvuttavia asioita (muutto, tietyt työhön liittyvät isot stressit) ja ohjelmoin jatkuvasti aikatauluni liian täyteen. Ehkei ole mikään ihme, että näin tammikuun pimeinä viikonloppuina lahmaannuttaa. (Toivottavasti äiti vain ymmärtää sen.)

Löysin kyllä itseni kaikesta huolimatta M:n äärestä, vaikka sen piti olla tauolla. Minun toisaalta tekisi mieli vain editoida se mahdollisimman pian sellaiseen kuntoon, että sen voi näyttää jollekulle. Minusta tuntuu, että olen elänyt liian kauan sen kanssa itse, ja jonkun muun kanssa keskusteleminen olisi tervetullutta. Toisaalta auttaisi toisen ihmisen näkemyksen saaminen (itse kun joskus suurentelee ongelmia, joskus ei näe niitä), toisaalta vain omat ajatukset kulkevat paremmin kun keskustelee jonkun muun kanssa.

Mutta minun ei hyödytä keskustella muiden kanssa siitä, mitä käsikirjoitukselle pitää tehdä, ennen kuin joku on lukenut sen nykytilassaan. Mutta nykytilassaan sitä ei voi lukea, koska siellä täällä on täysin keskeneräisiä lukuja ja palasia joista en tiedä yhtään mihin ne kuuluvat. Tekisi mieli tehdä nyt kunnon editointipyrähdys niin että sen saa kutakuinkin yhtenäiseksi, ja lähettää se niille muutamalle ihmiselle jotka ovat luvanneet sen lukea. Ehkä sen myötä saisin enemmän käsitystä siitä, mitä sille vielä pitää tehdä ja onko niitä ongelmia, joita kuvittelen siinä olevan, muiden silmissä edes olemassa, ja jos on niin saanko palautteesta ideoita miten niitä voisi korjata.

Myönnettäköön, että editointi ei silti sujunut erityisen jouhevasti. Johtuneeko lahmaannuksesta vai siitä, että teksti tarvitsisi oikeasti vielä vähän taukoa. Täytyy tutkailla lähipäivinä tunnelmia.

Mietin nykyään usein, kuinka paljon paineita minun pitäisi ottaa siitä, kirjoitanko joka päivä vai en. Tietyssä vaiheessa opin, että juuri joka päivä kirjoittamisen on ainakin minulle hyvä tapa huolehtia, että tulee kirjoitettua, tarinat etenevät ja pääsen yli pahimmasta itsekritiikistä (koska on "pakko" kirjoittaa vaikkei tuntuisikaan siltä että osaa, ja niin ehkä osaakin). Nyt toisaalta siitä ajatuksesta tulee välillä riippakivi, sillä aina vain ei jaksa, ei ole hyvässä vireessä eikä tahdo uuvuttaa itseään niin että ne paremmat kirjoitushetketkin muuttuvat huonommiksi. Toisaalta pelkään, että jos jää liian monta päivää väliin, en saa kirjoitettua. Mutta joskus tuntuu, että tämä päivätyön ohessa kirjoittaminen on vain sitä, että tuhertelen jotain epämääräistä joka päivä. Tahtoisin välillä jaksaa kirjoittaa oikein kunnolla. Tahtoisin välillä tuntea että olen saanut jotain valmiiksi.

Näin muuten luova mieleni jatkaa sitä taipumustaan, että saan koko ajan uusia romaani-ideoita, ja sitten juuri se uusin on kaikista mahtavin ikinä ja haaveilen siitä ihan kuumeisesti, ja ne edelliset ideat joita edellisellä viikolla vielä innolla kirjoitin eivät tunnu enää niin miltään. Perussettiä siis. (Olen kyllä tosi innoissani tästä uusimmasta.)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiaisen lokottelua, kirjoittelua, editoinitipohdiskeluja

Muistivihkoini hiipii kohtauksia paristakin eri romaanista. Yhtä olen pyöritellyt päässäni monta vuotta, toinen syntyi joululomalla. Siitä huolimatta tuo jälkimmäinen saattaa jopa olla valmiimpi kirjoitettavaksi. Molemmista olen nyt viime aikoina kirjoittanut kohtia. On värisyttävää olla uuden tarinan synnyn kynnyksellä. Toivon, että näiden siivet kantavat ja niistä tulee enemmän kuin muutama kohtaus muistikirjoissa.

Sinänsä minusta on vähän hämmentävää kirjoitella ensimmäistä versiota näin, epäjärjestyksessä ja vaihdellen välillä toiseen. Voi olla, että vähitellen jompikumpi noista ottaakin ylivallan, mutta saa nähdä. Teen vain joka päivä, kun kirjoitan, sitä mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu.

Toivon että jossain vaiheessa koittaa aika, jolloin saan M:n editoitua valmiiksi. Olen kaivannut sitä jo jonkin aikaa. Ja on ihmisiä, joiden mielestä minun ei pitäisi olla enää editoimassa sitä, koska he ovat jo pitäneet jostain aikaisemmasta versiosta tai eivät muuten vain ymmärrä, miksi joku muokkaa samaa käsikirjoitusta vuodesta toiseen. No, en voi sanoa muuta kuin että kirjoittamisessa luotan omaan vaistooni, ja omaan tuntuuni siitä, onko tarina sitä mitä tahdon sen olevan vai kaipaako se vielä jotain. Muuta minulla ei ole. Kukaan muu ei voi sanoa minulle, onko M jo valmis, sillä ovat he lukeneet sitä tai eivät, he eivät tiedä mitä se on minulle, mitä minä tiedän ja tunnen siitä tarinasta joka ei vielä näy tekstissä mutta jonka pitäisi näkyä siinä. Ja tiedän, etten koskaan voi saada siitä täydellistä. Mutta sen tunnustaminen on eri asia kuin se, että lähettäisi kustantamokierrokselle tekstin, josta vielä haluaa parannella asioita, josta tietää tasan tarkkaan mitä kohdat ovat vielä liian ohuita tai vääriä tai kaipaavat jotain. Jos joku muu ei näe niitä vikoja, se ei tarkoita, etten minä haluaisi korjata niitä.

Mutta kestää siis varmaan jonnekin keväälle, ennen kuin voin lähettää M:n käsikirjoituksen edes kommentoitavaksi niille, jotka ovat luvanneet toimia tämän vaiheen koelukijoina. Kysyn tietysti siinä vaiheessa uudestaan, sopiiko koelukeminen siinä vaiheessa tai kiinnostaako se enää.

Pelkään kyllä välillä, että editoin liikaa. Että editoin pois jotain, joka on hyvää, tai editoin liian kliiniseksi jotain pelätessäni vääräksi kohtaa, joka on vain persoonallinen. Että hukkaan jonkin punaisen langan, teen jostain liian vaikeaa ja monimutkaista. Siksikin tauko oli nyt taas tarpeen, jotta hetkeksi pois astuttuani näen, mitä oikeasti pitää tehdä.

Haluaisin silti, että minulla vähitellen olisi jo joku toinenkin käsikirjoitus editoitavana, ei vain joitain novelleja. Siksikin olen innoissani näistä uusista. Ja niiden itsensä vuoksi.

Minun piti tänään loppiaisena tehdä kaikenlaisia hyödyllisiä ja järkeviä asioita. Järjestellä tavaroita ja muuta sellaista. Mutta aamusta alkaen minulla oli sellainen olo, etten haluaisi tehdä tänään paljon mitään. Haluaisin vain lokotella aurinkoisella joenrannalla lämpimällä kesänurmella... Okei, ei ihan onnistu tähän vuodenaikaan, mutta jotain vastinetta. No, kävin piiiitkällä kävellyllä pakkasesta huolimatta, lueskelin, kirjoittelin, lepäilin ja laitoin ruokaa (kikhernekastike tomaattimurskassa on sekä halpaa, täyttävää että hyvää). Luulen että tuo oli lähimmäs sitä lokottelua, mihin tällä kelillä pääsin. Pieni osa minusta tuntee huonoa omatuntoa siitä, etten "tehnyt" enempää, mutta taidan vain vieläkin olla levon tarpeessa. Ja vaikken juuri uudenvuodenlupauksia harrastakaan, olen luvannut itselleni, että tänä vuonna lepään enemmän ja pidän enemmän tyhjää aikaa, jolloin ei ole mitään sovittua eikä pidä saada aikaiseksi mitään erityistä. Olisi hyvä, jos onnistuisin pitämään tämän lupauksen.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Musiikki ja uni parantavat maailmaa.

Musiikilla on parantavia voimia. Se asia, joka minut sai keskiviikkona hyvin huonolle tuulelle, ei ole sinänsä mihinkään muuttunut, mutta kun kuuntelin tarpeeksi ihania lauluja ja lauloin, aloin lopulta uskoa että olen vahvempi kuin se asia ja ettei sen tarvitse sotkea minun mielialaani ja vointiani noin muuten. Olen oikeasti aika vaikuttunut siitä millainen vaikutus musiikilla saattaa olla.

Lisäksi monia asioita auttaa se, että tänä viikonloppuna olen nukkunut tarpeeksi. Ja ollut vaihteeksi aikatauluttamatta elämääni liian täyteen. Tämä täytyy ottaa tavaksi.

Tänä viikonloppuna olen muun muassa:
- Nukkunut. Pitää se mainita toiseenkin kertaan.
- Löytänyt hukassa olleet kirjaston kirjat. (Siinä ne ovat koko ajan olleet n. 3 metrin päässä nykyisestä istumapaikastani laukussa, joka on ihan näkyvillä. Kuvittelin vain aina, että siinä ovat teatterikäsiohjelmani. Mutta ne ovatkin toisessa samanmuotoisessa laukussa! Olisiko pitänyt tarkistaa?)
- Löytänyt laboratoriolähetteen.
- Pessyt tosi monta koneellista pyykkiä ja yhden paperinenäliinan (tietysti mustien kanssa)
- Kävellyt ulkona ihmettelemässä sitä, että joskus siellä on valoisaakin
- Kärsinyt jostain ihme heikotuksesta, joka ei ole kovinkaan nautinnollista
- Editoinut novellia, jonka huonoutta noin viikko sitten kauhistelin. Ehkä siitä tuleekin vielä jotain.
- Tehnyt taustatutkimusta KS:lle ja saanut sitä kautta paaaaaljon ideoita.
- Ostanut kaksi kaunista vihkoa, vaikka minun ei pitänyt tuhlata rahaa. Mutta olen todella heikkona kauniisiin kirjoitusvihkoihin, ja ajattelin, että voisin noihin alkaa kirjoittaa KS:ää. En ole varma, onko sitä hyvä ajatus kirjoittaa käsin, mutta jotenkin se on aina tuntunut sellaiselta, jonka ensimmäisen version voisi kirjoittaa käsin.
- Lukenut James Dashnerin The Scorch Trialsia. Vaikka minulla on silleen laatukirjallisuuttakin luettavana, esim. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Joka on ihan todella todella hieno, ja nautin tosi paljon sen lukemisesta ja ymmärrän miksi se on niin menestynyt ja ihan tosiaan haluan lukea sitä, mutta alan siltikin miettiä, miksi melkein kaikki hyvin kirjoitetut suomalaiset kirjat ovat niin kauhean raskaita ja masentavia sisällöltään? Minkä takia silloin, kun ihan tosissani haluan lukea omalla kielelläni kirjoitettua kirjallisuutta, joudun aina miettimään koska minulla on sellainen mieliala että jaksan lukea sitä ilman että unohdan kyvyn hymyillä? Hmm, ehkä pitää ottaa seuraavaksi vähän Hilja Valtosta. Eihän tuo Scorch Trialskaan mikään ilopilleri ole, mutta se nyt on vain niin jännittävä, että siinä ei niinkään masennu. Tosin nyt siinä nosti juuri päätään eräs nykyisissä nuortenkirjoissa ärsyttävän kliseiseksi käyvä kuvio, jonka olin ehtinyt uskoa puuttuvan tästä, mutta koetetaan kestää. Minulla on joka tapauksessa päähenkilölle ihan muut ihmissuhdekuvitelmat kuin kirjailijalla...
- Harjoittanut sosiaalista elämää netitse.
- Melkein tehnyt jotain joululahjojen eteen!

Tänä viikonloppuna en toistaiseksi ole:
- Siivonnut tätä makuuhuoneeni kamalaa sekasotkua oikeastaan yhtään.
- Kirjoittanut joulukortteja.

Syytän näistä puutteista aiemman listan kohtaa 6 (ihme heikotus). Luultavasti osan muistakin kohdista voi katsoa olevan syypää. Koska tällä hetkellä olo on ihan hyvä, pitäisi luultavasti kuitenkin yrittää siivota. Jos tämä paikka vaikka näyttäisi aavistuksen verran siistimmältä kuin ennen viikonloppua, eikä vielä sekaisemmalta kuten nyt (kiitos kirjojen ja laboratoriolähetteen etsimisen).

Mutta ennen kuin kaikkoan tietokoneelta, annan teille yhden niistä kappaleista jotka mieltäni tällä viikolla niin kohottivat. Tuossa on minusta jotain kiehtovaa.



tiistai 2. joulukuuta 2014

Aikeita

Näin joulukuun alkaessa on yhtä hyvä aika kuin milloin tahansa muulloinkin miettiä, mitä seuraavaksi kirjoittamisen kanssa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että M tarvitsee, taas vaihteeksi, taukoa. Jo ennen Englannin-matkaani olin tajunnut, että eräät asiat romaanissani vaativat uutta pohdintaa, ja kun siellä juttelin ystävieni kanssa (jotka molemmat kirjoittavat itse ja ovat lukeneet M:n edellisen version), nämä ajatukseni vahvistuvat ja sain uusia ajatuksia. Vaikka matkan jälkeen jatkoinkin editointia, nyt luulen että muutaman viikon hautomistauko on paikallaan, ennen kuin jatkan editointia.

Joskus turhauttaa, että käsikirjoituksen oletettu valmistuminen lipuu yhä kauemmas, kuin kangastus taivaanrannassa. Mutta yritän luottaa vaistooni ja tuntumaani. Juuri nyt ne sanovat, että ne muutokset, joita käsikirjoitukseen vielä tarvitaan, vaativat hiukan haudutteluaikaa. Olen tehnyt syksyn aikana paljon tarpeellista työtä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt erään tärkeän asian, jota vielä on muokattava. Se vaikuttaa niin moneen lukuun ja asioiden tapahtumistapaan, etten voi hypähtää siihen noin vain.

Tauolla voin sitä paitsi ehkä, jos aivoni suovat, tehdä hiukan puuttuvaa taustatutkimusta. Tuo on kyllä aika suuri jos, sillä kuten usein tähän aikaan vuodesta, olen aika pihalla ja jaksamaton. Pimeä verottaa voimiani todella raskaasti (voi, tulisipa edes lunta!), ja aivoilla tehtävä päivätyö on tässä vaiheessa vuotta erityisen uuvuttava. Olen töissäkin ihan sietämättömän tehoton ja herkästi stressaantuva juuri, kun töitä olisi paljon - mutta ei siitä sen enempää. Ainakin tätä jatkuvaa pimenemistä on enää muutama viikko jäljellä - kuuden viikon päästä ollaan jo taas samassa kuin nyt! Ah hurraa!

Mutta kuten viime kirjoituksessani mainitsin, olen alkanut vakavissani suunnitella uutta käsikirjoitusta. En ole ihan varma, milloin se on kirjoitusvalmis, mutta toivon, että voisin aloittaa sitä sinä aikana, kun pidä M:n kirjoituksen tauolla. Tällä hetkellä suunnittelen sitä, kirjoittelen juoniselostuskokeiluja, etsin hahmoille nimiä ja muita yksityiskohtia, pyörittelen kohtauksia päässäni ja arvuuttelen asioiden syitä ja seurauksia. Etsin kappaleita, joiden tunnelma sopii tarinaan, jotta niitä kuunnellessani voisin ideoida vielä enemmän. Harkitsen Pinterest-tilin perustamista, jotta voisin laittaa sinne kaikenlaista aiheeseen tai tunnelmaan liittyvää. Mietin, tarvitsenko taustatutkimusta ja kuinka vähällä pääsisin tässä vaiheessa. Sormet syyhyäisivät päästä piakkoin jo kirjoittamaan, ja luulen, että monet taustatutkimuksen tarpeet selviävät minulle jo kirjoittaessa. Perusjuttuja taas selvittelin jo pari-kolme vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran yritin kirjoittaa tätä tarinaa.

Tämä uusi projekti kulkekoon blogissani työnimellä KS. Yritän päivittää tänne välillä sen kuulumisia. Se, että kirjoitan siitä tänne, saa minut tuntemaan oloni sen suhteen hiukan sitoutuneemmaksi, hiukan enemmän vakavissani olevaksi, joten ehkä tosiaan päädyn kirjoittamaan sitä! Hiukan arveluttaa, onnistuuko se M:n editoinnin lomassa, mutta ei kai sitä näe kuin kokeilemalla. Tunnen aika vahvasti, että nyt voisi olla KS:n aika.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Kirjoitan - ja tahdon!

Tässä on tullut blogikirjoittamiseen yllättävän paljon taukoa. Aloin pariin otteeseen marraskuun alussa kirjoittaa, mutta olin liian väsynyt saadakseni järkevän sisältöisiä kirjoituksia valmiiksi. Marraskuu ei erityisesti sovi minulle, ja olen lisäksi tänä syksynä pakannut päiväni aivan liian täysiksi. Onneksi en yrittänyt NaNoWriMoa tänä vuonna. Sen sijaan olen editoinut M:ää, ja se on sujunut suhteellisen hyvin, joten olen antanut itseni mieluummin keskittyä siihen ja antaa blogin olla, kunnes oikeasti jaksan kirjoittaa tänne.

Olin marraskuussa myös viikon ajan Englannissa. Se oli monella tapaa myös kirjoittamisen suhteen inspiroiva matka. Kirjoitan ehkä jossain vaiheessa tarkemmin, miten. Se oli myös rentouttava, etenkin kun olin siellä tapaamassa ystäviäni, joten päivät kuluivat osittain vain sellaisissa puuhissa kuin juttelu, teen juonti ja kävely, eikä siis ollut liian stressaavaa ja täyteen pakattua. Vaikka en siellä kirjoittanut (muuten kuin päiväkirjaan välillä), tauon pitäminen kirjoittamisesta taisi tehdä juurikin hyvää kirjoittamiselle.

M:n editointi tosiaan jatkuu. Olen nyt editoinut suurimman osan kahdesta ensimmäisestä osasta, joissa enin työ on jatkuvasti ollut. Kuitenkin tunnun jatkuvasti löytävän jo editoiduistakin luvuista lisää tekemistä. Erityisesti kahta lukua olen viime viikkoina tuntunut hinkkaavan jatkuvasti. Niissä on kyse tarinan kaikkein keskeisimmästä kohdasta - sitä kohti alkupuoli etenee, ja siitä johtuvat loppupuolen tapahtumat - joten uskon, että on vain hyvä käyttää niihin aikaa. Ne pitäisi saada todella intensiivisiksi ja toimiviksi.

Välillä editointi kyllä ahdistaakin. Tahtoisin tosiaan olla kohta loppusuoralla tämän kanssa. Pelkään välillä, että editoin liikaakin, että virheiden pelossa ja täydellisyyden tavoittelussa hion pois sellaiset särmät jotka tarinaan kuuluvat, editoin tyhjäksi jonkin energian ja omalaatuisuuden joka siinä pitäisi olla. Vaikka tällä hetkellä yritän lähinnä saada sitä energiaa ja omalaatuisuutta esille. Yllättävän usein se tuntuu tapahtuvan lähinnä sillä, että poistan asioita... Ja muutan jäljelle jääviä aidommiksi.

Mutta tunnistan jatkuvasti, että tässä on edelleen tekemistä. Olen tällä kierroksella tehnyt hyvin tärkeitä asioita eräiden keskeisten henkilöiden ja heidän suhteensa kanssa, mutta erääseen toiseen tärkeään suhteeseen minun pitäisi keskittyä vielä enemmän. Se voi vaatia muuttamista, jotta tarina toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, tai ainakin jotain terävöittämistä. No, yritän olla ahdistumatta siitä, että aikaa menee enkä kirjoita joka vuosi uutta kässäriä jota sitten editoisin, vaan työskentelen lähinnä tämän kanssa vuosia. Tämän vuoden Finlandia-voittajaakin kirjoitettiin kuusi vuotta. En siis väitä, että M:stä on välttämättä Finlandia-voittajaksi, mutta ei sillä pitkällä editoinnilla huonoon seuraan päädy.

Samalla eräs mielessäni pitkään kummitellut tarinaidea on alkanut muuttua aaveesta todelliseksi olennoksi, jolla on lihaa ja vaatteita luidensa yllä ja joka loikkii sangen verevänä linnan käytävillä. Luulen, että lähiviikkoina alan kirjoittaa sitä. Himoitsen kirjoittaa vaihteeksi jotain uutta, ja M saattaa lähiaikoina kaivata taukoa, eikä tuo tarina tahdo enää odottaa. Ja se sopisi kenties Robustoksen kilpailuun - voi olla utopistista yrittää kirjoittaa edes pienoisromaani lähetyskuntoon huhtikuun loppuun mennessä, mutta tuleepa ainakin kokeiltua. Jos se ei Robustoksen deadlineen mennessä valmistu, niin valmistukoon sitten kun on sen aika. Minulle tuskin tulee varsinaisesti ongelmia saada siitä kokonaisen romaaninkaan mittaista, jos pienoisromaanikilpailu menee ohi...

****

Ja viimeisenä hyvin, hyvin tärkeä asia: voi että minä tänään tunnen ylpeyttä siitä, että olen suomalainen! Miten ihanaa, että kansanedustuslaitoksemmekin koostuu enemmistöltään ihmisistä, jotka eivät halua syrjiä tiettyjä pareja ja suuntautumisia, vaan haluavat antaa kaikille toisiaan rakastaville pareille oikeuden avioliittoon! Että Suomesta on tulossa enemmän sellainen maa, jossa ihmisillä on oikeus olla mitä ovat eikä syrjintää hyväksytä. Siinä suhteessa on tietysti vielä paljon korjattavaa, mutta tällainen askel on tärkeä. Se on tärkeä muillekin kuin seksuaalivähemmistöille ja heidän läheisilleen. Se on tärkeä kaikille, jotka voivat tulla syrjityksi, kiusatuksi, ahdistelluksi tai muuten kaltoin kohdelluksi sen takia, että ovat jollain tavalla erilaisia, tavalla joka kuuluu osana heihin. Kirjoittajissa olen kohdannut tähän mennessä lähinnä ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Uskon, että siihen on kaksi suurta syytä: kirjoittajat ja lukijat ovat muutenkin tottuneet asettumaan toisen asemaan ja osaavat keskivertoa paremmin sen takia vastustaa syrjintää, ja toisaalta kirjoittajat ovat luultavasti usein itse olleet syrjittyinä jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi (esimerkiksi se herkkyys, mielikuvituksellisuus ja asioiden eri tavalla katsominen, joka kirjoittamista usein edistää), eivätkä halua sitä kohtaloa muillekaan. Puhumattakaan siitä, että taiteilijoiden joukossa on usein paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia, koska palo ilmaista itseään ja sisimpiä tunteitaan jollain tavalla on kova. Yhteiskunnan todellisuus ei edelleenkään anna siihen samoja mahdollisuuksia kuin valtaväestön edustajille, ei vaikka minun aikanani onkin edetty paljon.

En yleensä puhu politiikkaa täällä, mutta se tässä se juttu onkin: minusta tämän asian ei kuuluisi olla politiikkaa. Ei kuuluisi olla valtion asia rajoittaa sellaista asiaa kuin se, ketkä ihmiset saavat rakastaa toisiaan ja sitoutua toisiinsa, myös virallisin keinoin. Ei ole valtion asia asettaa tiettyjä pareja huonompaan asemaan kuin toiset, ei virallistaa minkäänlaista syrjintää. Jossain vaiheessa tällä asialla ei tarvitsekaan enää olla mitään tekemistä politiikan kanssa, niin minä toivon.

Tällä hetkellä rakastan kaikkia niitä jotka ovat olleet ajamassa tasa-arvoista avioliittolakia ja kaikkia niitä kansanedustajia, jotka äänestivät sen puolesta, ajattelinpa heistä muuten mitä tahansa. Enkä vihaa niitäkään, jotka ovat sitä vastaan, ihmettelen vain ja olen heidän puolestaan pahoillaan, kun osaavat tehdä sellaisen ongelman asiasta, joka ei vie heiltä mitään pois eikä tee kenellekään mitään pahaa. Keskitytään nyt kaikki tekemään maailmasta mahdollisimman hyvä paikka kaikille, riippumatta suuntautumisesta, parisuhdetilanteesta, puoluetaustasta ja muusta sellaisesta!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Paluu muuttotauolta ja "Olen hyvä jossain"-haaste

En ole ollut nyt pitkään aikaan blogimaailmassa mitenkään läsnä, mutta syynä on ollut tuo muutto. Ja se, etten melkein kahteen viikkoon saanut nettiä toimimaan uudessa kodissa. Olenkohan ikinä muuttanut tai vaihtanut nettiyhteyttä niin, että netti olisi sen jälkeen heti toiminut? Nyt piti käydä monta asiakaspalvelijaa läpi ennen kuin joku hoksasi, että ehkä minä vain tarvitsen uudemman modeemin (vanhan piti muka olla käypä täälläkin). Mutta nyt toimii ja langattomastikin (mikä on hyvä, koska datapistoke on sellaisessa osassa asuntoa jossa ei ole vielä mitään huonekaluja, joten langallisesti saa selän kipeäksi äkkiä).

Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.

Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.

1. Sitkeys ja kärsivällisyys

Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.

2. Ideat ja omaperäisyys

Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.

3. Yksityiskohdat

Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.

4. Hahmot

Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.

5. Dialogi

Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.

6. Tarinan kuljetus

Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.


Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Se toimii sittenkin!

Minun pitää nyt jossain saada hehkuttaa, ja tämä on varmaan siihen sopivin paikka. Minusta tuntuu, että sain nyt sen hankalalta tuntuneen 10 luvun pätkän M:stä kuosiin! Vielä eilen se tuntui ihan mahdottomalta kaaokselta, mutta nyt olen haudutellut ja pohdiskellut ja kävellyt, ja kirjoitin äsken yhden uuden kohtauksen (käsin, muistikirjaan - se tuntuu olevan välillä hyvä keino irtautua kaikesta siitä mitä olen jo kirjoittanut) ja mietin mitä muille pitäisi tehdä. Ja nyt tuntuu että minulla on noille 10 luvulle täysin toimiva rakenne ja sisältö! Jotain pitää vielä kirjoittaa, monia kohtia pitää vielä muokata, mutta nyt tiedän mitä olen tekemässä ja tunnen että se voi toimia!

Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!

Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.

perjantai 29. elokuuta 2014

Editoinnin pelkoja

Nyt, kun M:n editointi on jatkunut jo useamman vuoden ja monta editointikierrosta, minulla alkaa yhä useammin iskeä mieleen pelko: entä jos editoin liikaa? Entä jos rikon sen mikä toimii, jos korjaan huonoksi jotain mikä on hyvää. Tosiasia on, että M on joissain suhteissa muuttumassa tällä kierroksella vähän erilaiseksi kuin se on ollut edelliset vuodet. Ei ytimeltään, mutta ehkä minulle on kirkastunut eri tavalla se, mitä sillä ytimellä tarkoitan. Äh, ihanaa puhua näin kryptisesti kun ei voi selittää mitään itse tarinasta. Mutta se saa minut pelkäämään, kun olen astumassa välillä vähän eri suuntiin kuin mitä aikaisemmin tarkoitin. Entä jos olenkin väärässä ja teen kaiken huonommaksi? Olen saanut koelukijoilta tosi paljon kehuja, entä jos kaivan nyt vain maata jalkojeni alta?

Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.

Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.

Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.

Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.

Hyviä juttuja: keksin viime  yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.

torstai 28. elokuuta 2014

Tähtikirkkaan etsintää

En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin, jotenkin ei vain ole tuntunut siltä, joten en ole viitsinyt kirjoittaa väkisin. Oikeastaan sen voi nähdä ihan positiivisesti, sillä silloin kun on ollut energiaa ja aikaa kirjoittaa, olen käyttänyt sitä luovaan kirjoittamiseen sen sijaan että kirjoittaisin blogissa kirjoittamisesta. Mutta nyt tuntuu tarpeelliselta koota tänne joitain ajatuksia.

Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.

Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.

Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.

Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...

Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.

Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.

"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."

"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"

Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.

lauantai 2. elokuuta 2014

Kesäloman jälkeen - editointia jälleen ynnä muuta

Kesäloma oli ja meni, mutta ainakin olo on rentoutuneempi ja jaksavaisempi kuin ennen sitä, ja olen saanut uusia näkökulmia asioihin elämässäni. Ja kirjoittamisen suhteen tilanne on ihan hyvä, olen päässyt ainakin M:n editoinnissa ihan kohtuullisesti vauhtiin, josta pystyy sitten jatkamaan nyt töiden alettuakin.

Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.

Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...

Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!

Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...

Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Katoavaa aikaa

Finnconista ostamistani kirjoista ainakin Terry Pratchettin Thief of Time osoittautui loisto-ostokseksi. Olen ahminut sen muutamassa päivässä loppuun, ja se oli vuoden upeimpia lukukokemuksia. Minkähän ihmeen takia en ollut muutamaan vuoteen lukenut Pratchettia? Oli miten oli, kirjassa esitetyt monet käsitykset ajan luonteesta ja siitä, kuinka sitä otetaan yhdestä paikasta pois ja laitetaan toiseen paikkaan lisää, tulevat mieleen kun katson viimeistä reilua viikkoa. Toisaalta kysyn: "Mihin aika katosi?" ja tuntuu etten tehnyt puoliakaan siitä mitä aioin, esim. kirjoittanut enempää kuin yhdestä päivästä Finnconissa. Toisaalta monet pitkät kesäiset iltapäivät tuntuivat melkein loppumattoman pitkiltä, kun kuljeskelin ulkona tai lojuin puistossa auringossa tai uppouduin mainittuun kirjaan. No, jos aikaa on saksittu pois järkevien asioiden tekemiseltä ja lisätty laiskoihin kesäisiin iltapäiviin, se ei ole huono valinta kesälomalla.

Oli miten oli, Finncon-päivitysten jatko jää ensi viikkoon, sillä tällä viikolla olen suurimmaksi osaksi netittä. Mutta ehkä joku niitä kaipaa vielä sittenkin, kuka tietää.

Olen viime päivinä editoinut M:ää. Olo on ollut hyvin vaihteleva. Yritin ensin muokata ensimmäistä kahta lukua, joiden tunnen tarvitsevan jotain muutosta, ja minusta tuntui etten osaa kirjoittaa ollenkaan ja tämä on ihan kauheaa roskaa. Sitten jätin sen rauhaan ja aloin tehdä seuraavia lukuja, ja yllättäen homma alkoikin sujua. Ehkä ei vain vielä ole kaikkien kohtien aika. Mutta enemmät pohdinnat siitäkin jätän myöhempään. Mukavia kesäpäiviä teille sillä välin! Ja anteeksi, että olen jättänyt eräitä sähköpostiviestejä vastaamatta ja eräitä viestejä kirjoittamatta. Se ei ole henkilökohtaista, vaan olen vain ollut yleisen saamaton. Palailen asioihin.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Finnconin jälkitunnelmia

Finncon oli, ja viikonloppu oli hyvin täysi, sosiaalinen ja antoisa. Tutustuin aivan harvinaisen paljon uusiin ihmisiin - olinkin etukäteen päättänyt tehdä sitä niin paljon kuin voin ja jaksan - ja tapasin myös paljon vanhoja tuttuja. En katsonut ihan niin monta paneelia kuin olin aikonut, mutta valitsin hyvin ne, joihin menin, sillä useimmat olivat tosi mielenkiintoisia. Täytyy muuten sanoa, että kun ensin olin ollut äidin luona melkein-maaseudulla ja sitten Jyväskylässä ympärilläni satoja fantasia- ja scifinörttejä, kirjoittajia yms. niin oli melkoinen kulttuurishokki löytää itseni bussimatkan päätteeksi Helsingin keskustasta. Helsingissä on monia hyviä puolia kuten rikas kulttuurielämä ja lehtometsät joissa valkovuokot keväällä rehottavat kuin voikukat muun Suomen niityillä, mutta en kyllä henkisesti yhtään samastu siihen helsinkiläisyyteen, joka jotenkin lyö päälle tietyillä keskustan alueilla ja ihan sen ympäristössä. Onneksi pääsin nopeasti karkuun omalla bussillani.

Vaarna, ei muuten tarvitse pahoitella sitä, että olit unohtanut sanoa että voisin saada autokyydinkin melko pitkälle. Yksinäinen bussimatka musiikin kera kiintoisien paneelien jälkeen osoittautui mitä inspiroivimmaksi. Voisi tietysti todeta että uusia romaaninaiheita entisten seuraksi minä juuri tarvitsinkin... Saisinko apurahan loppuiäksi jotta ehtisin kirjoittaa nuo kaikki?

Joka tapauksessa noin intensiivisen viikonlopun jälkeen minulla on ollut pari päivää aika veto pois, enkä ole jaksanut paljon mitään, paitsi tänään kokata - niin ja lukea M:n käsikirjoitusta! Minulla on yhä enemmän ideoita siitä, kuinka muokkaisin alkuosan hieman turhan jaarittelevaa rakennetta paremmaksi ja saisin samalla tunteet ja konfliktit intensiivisemmiksi. Elätetään toivoa että siinä samalla sanamääräkin vähän laskisi siitä tiiliskivimäisestä määrästä...

Tein conista paljon muistiinpanoja, mutta näillä voimilla en ole vielä jaksanut kirjoittaa niitä miksikään raportiksi. Voi olla että huomenna jaksan aloittaa, tai ainakin tämän viikon aikana pyrin saamaan ne kirjoitettua. Monissa nimittäin oli paljon kertomisen arvioista asiaa, ja varsinkin LGBT- ja vähemmistöaiheiset paneelit herättivät paljon ajatuksia (ja niitä romaaniaiheita, mutta ei nyt siitä sen enempää).

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Käsikirjoituksen lukemista ja Finncon-odotusta

Tuo M:n käsikirjoituksen läpikäyminen on ollut aika mielenkiintoista puuhaa toistaiseksi. Toisaalta huomaan olevani edelleenkin ihan rakastunut tarinaani ja hahmoihini, mikä on neljän vuoden jälkeen hyvä merkki. Toisaalta olen jo ensimmäisen seitsemän luvun lukemisessa huomannut niin paljon, mitä haluan muuttaa ja tehdä paremmin, että alan ihmetellä: "Hetkinen, olen muokannut tätä jo kolme vuotta... Mitä oikein olen tehnyt sinä aikana?" Luulen, että viimeisin puolen vuoden tauko muokkauksessa on tullut hyvin tarpeeseen. Olen sinä aikana tutustunut henkilöihini uusista näkökulmista ja ymmärtänyt heistä uusia asioita. Olen kirjoittanut ihan erilaisia tarinoita, mikä on kehittänyt kirjoittamistani, samoin olen lukenut uudenlaisia kirjoja. Ja olen itse ehkä kasvanut ja muuttunut tavoilla, jotka auttavat minua näkemään tarinan vähän eri tavalla. Ehkä se ei tämän käsittelyn myötä ole enää kaikin tavoin sitä, millaisena sen vuonna 2010 näin. Mutta luulen ja toivon, että siitä tulee parempaa, ja että toisaalta voin silti pitää kiinni siitä, mikä alkuperäisessä visiossani oli vahvaa ja kaunista. Nyt editoidessa on aina pidettävä huolta, ettei liikaa ajattele yleisiä standardeja siitä "miten pitää kirjoittaa", vaan yrittää vain selvittää, millainen juuri tämä tarina haluaa olla ja miten se pitää kirjoittaa, jotta sille tekisi oikeutta. Eniten tässä pitkään kestävässä editoinnissa pelkään sitä, että editoin jotain huonommaksi. Poistan sellaista, mikä on hyvää, ja lisään jotain joka huonontaa tarinaa. Toivon, ettei niin käy.

Asiasta kolmanteen, alan olla tosi innoissani Finnconin lähestymisestä. Olen tehnyt itselleni vähän aikataulua, jotta tiedän mitä ohjelmia eniten haluan käydä katsomassa ja milloin taas on aikaa syömiselle, kavereiden tapaamiselle, myyntipöytien tutkailuille ja lepotauoille. Varmaan käytännössä en jaksa mennä kuuntelemaan kaikkea mitä uskon haluavani kuulla, mutta ainakin on nyt vähän ajateltuna, mitä voisin mennä tekemään. Tuota kiinnostavaa ohjelmaa on kyllä ihan liikaa, ja olen varmaan ihan puhkiväsynyt viikonlopun jälkeen, mutta eiköhän se ole sen arvoista!

Minulla on nyt elämässäni jokin suuri sosiaalisuuspuuska ja ihmistentapaamispuuska menossa. Minun tekisi oikeastaan mieli käydä kiskomassa useimpia paikalle menossa olevia nettituttuja virtuaalisesta hihasta ja hihkua että hei, tavataanko Finnconissa. Mutta koska en ole varma, kehtaanko, laitanpa tänne blogiin nyt tällaisen viestin: hei te blogiani ainakin välillä lukevat joiden kanssa olen kommenteissa ainakin vähän jutellut, jos olette tulossa Finnconiin ja arvelette, että haluaisitte jossain vaiheessa käydä kanssani vaikka kahvilla tai lounaalla tai paneelia kuuntelemassa, tai muuten vain moikata jossain välissä, niin pistäkää sähköpostia tai muuta viestiä. Osoitteeni on malnacerise AT gmail piste com. Ihan mahdottomasti en ole tuohon alustavaan aikatauluuni jättänyt vapaa-aikaa, mutta mielelläni silti tapaan jos joku ennen tapaamaton tai jo tavattu haluaa minua nähdä ja jos sopiva aika löytyy. Vaarnan kanssa onkin jo ollut puhetta. (Hassu tuo sähköpostinimeni muuten. Laitoin sen joskus aikoja sitten. En ole tainnut täällä varsinaisesti sanoa, että Malna-nimi on muokattu unkarinkielisestä sanasta málna, joka tarkoittaa vadelmaa. Cérise taas on ranskaa ja tarkoittaa kirsikkaa. Minä pidän vadelmista ja kirsikoista ja vieraista kielistä. Sinänsä ihan tarkoituksella jätin málnasta aksentin pois tehdessäni siitä nimen, jotta se muuttuisi nimeksi eikä jäisi sanaksi. Sitä paitsi kuitenkaan ihmiset eivät muista aksenttimerkkejä kielissä joita eivät osaa.)

(Lisäys: Perjantaina puolenpäivän jälkeen en sitten enää tod.näk. pysty lukemaan sähköpostejani.)

Mutta nyt minä menen kässärin kanssa ulos.