Minun pitää nyt jossain saada hehkuttaa, ja tämä on varmaan siihen sopivin paikka. Minusta tuntuu, että sain nyt sen hankalalta tuntuneen 10 luvun pätkän M:stä kuosiin! Vielä eilen se tuntui ihan mahdottomalta kaaokselta, mutta nyt olen haudutellut ja pohdiskellut ja kävellyt, ja kirjoitin äsken yhden uuden kohtauksen (käsin, muistikirjaan - se tuntuu olevan välillä hyvä keino irtautua kaikesta siitä mitä olen jo kirjoittanut) ja mietin mitä muille pitäisi tehdä. Ja nyt tuntuu että minulla on noille 10 luvulle täysin toimiva rakenne ja sisältö! Jotain pitää vielä kirjoittaa, monia kohtia pitää vielä muokata, mutta nyt tiedän mitä olen tekemässä ja tunnen että se voi toimia!
Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!
Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
perjantai 29. elokuuta 2014
Editoinnin pelkoja
Nyt, kun M:n editointi on jatkunut jo useamman vuoden ja monta editointikierrosta, minulla alkaa yhä useammin iskeä mieleen pelko: entä jos editoin liikaa? Entä jos rikon sen mikä toimii, jos korjaan huonoksi jotain mikä on hyvää. Tosiasia on, että M on joissain suhteissa muuttumassa tällä kierroksella vähän erilaiseksi kuin se on ollut edelliset vuodet. Ei ytimeltään, mutta ehkä minulle on kirkastunut eri tavalla se, mitä sillä ytimellä tarkoitan. Äh, ihanaa puhua näin kryptisesti kun ei voi selittää mitään itse tarinasta. Mutta se saa minut pelkäämään, kun olen astumassa välillä vähän eri suuntiin kuin mitä aikaisemmin tarkoitin. Entä jos olenkin väärässä ja teen kaiken huonommaksi? Olen saanut koelukijoilta tosi paljon kehuja, entä jos kaivan nyt vain maata jalkojeni alta?
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
torstai 28. elokuuta 2014
Tähtikirkkaan etsintää
En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin, jotenkin ei vain ole tuntunut siltä, joten en ole viitsinyt kirjoittaa väkisin. Oikeastaan sen voi nähdä ihan positiivisesti, sillä silloin kun on ollut energiaa ja aikaa kirjoittaa, olen käyttänyt sitä luovaan kirjoittamiseen sen sijaan että kirjoittaisin blogissa kirjoittamisesta. Mutta nyt tuntuu tarpeelliselta koota tänne joitain ajatuksia.
Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.
Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.
Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.
Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...
Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.
Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.
"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."
"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"
Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.
Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.
Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.
Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.
Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...
Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.
Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.
"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."
"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"
Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.
lauantai 2. elokuuta 2014
Kesäloman jälkeen - editointia jälleen ynnä muuta
Kesäloma oli ja meni, mutta ainakin olo on rentoutuneempi ja jaksavaisempi kuin ennen sitä, ja olen saanut uusia näkökulmia asioihin elämässäni. Ja kirjoittamisen suhteen tilanne on ihan hyvä, olen päässyt ainakin M:n editoinnissa ihan kohtuullisesti vauhtiin, josta pystyy sitten jatkamaan nyt töiden alettuakin.
Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.
Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...
Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!
Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...
Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.
Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.
Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...
Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!
Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...
Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)