Tänäänkin messuilin. Näin toisia kirjoittajabloggaajia - mukava nähdä useita aikaisemmin vain netistä tuttuja nyt myös livenä! - ja kuuntelin muutamia kiintoisia esityksiä: Jenna Kostetin ja Magdalena Hain haastattelut sekä paneelikeskustelun paranormaalista romantiikasta. Ehkä jossain vaiheessa kirjoitan blogiinkin muutamia muistiinpanoja perjantaina ja sunnuntaina kuulemistani paneeleista/haastatteluista, mutta juuri nyt en jaksa. Kirjojen, struudeleiden ja teeankan lisäksi kun sain messutuomisiksi hillittömän päänsäryn, joka vasta nyt alkaa jotenkuten hellittää. Se olisi tietysti voinut hellittää nopeammin, jos olisin viimeisen kahden tunnin ajan maannut kiltisti silmät kiinni sen sijaan että luin kirjaa. Mutta aina ei osaa olla järkevä.
Oletteko muuten huomannut, että jos on sanotaan nyt vaikka kirjamessujen kaltaisessa tapahtumassa, on väsynyt ja valtavan päänsäryn vallassa ja tietää, että nyt olisi parasta mennä kotiin, tuntuu yhtäkkiä hirveä paine ostaa kaikkia niitä kirjoja joita on ympärillä, eikä osaa jättää niitä taakse? Oletan sen johtuvan siitä, että tuollainen päänsärkystressiväsymys heikentää henkistä vastustuskykyä ja ajattelukykyä. En kuitenkaan loppujen lopuksi langennut mihinkään ylimääräisiin houkutuksiin. Silti onnistuin tuomaan kotiin neljä uutta kirjaa: pitkään himoitemani Minna Canth -elämäkerran Hellä, herkkä, hehkuvainen, erään toisen historiapuolelle menevän kirjan, sekä Lautturin ja Susikuningattaren. Niin että tulin minä loppujen lopuksi sitä suomalaista kirjallisuuttakin tukeneeksi, kun huomasin että noihin kirjoihin oli suuri hinku. Ostin kokonaisuudessaan aika paljon enemmän kirjoja messuilta kuin olin aikonut, enkä edes saanut mitään lahjoja ostettua, mutta toisaalta nuo olivat lähes kaikki sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut ostaa.
Luin muuten Lautturin ensimmäisen sivun, ja teki kauheasti mieli jatkaa ja lukea koko kirja saman tien. Mutta koska minulla on nyt muutenkin valtavasti kirjoja kesken, luin sen sijaan loppuun Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Tuo ja sen edeltäjä Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla kuuluvat upeimpiin tänä vuonna lukemiini kirjoihin. (Niin, Bee, tuossa Tyttö joka putosi Satumaan alle...-kirjassa on se yödodo, josta mainitsin, ja kirjoittaja on Catherynne M. Valente). Ja jos joku väittää, että nuortenkirjat ja fantasia eivät voi olla syvällisiä ja arvokkaita ja kertoa jotain tärkeää ihmisyydestä, ja ettei kirja voi yhtä aikaa olla hauska ja viehättävä sekä tehdä tuollaisia asioita, niin saatan lyödä noilla kirjoilla päähän. Paitsi etten hyväksy väkivaltaa enkä myöskään kirjojen vahingoittamista kovapäisillä ihmisillä.
Robustoksen pienoisromaanikilpailun esite herätti minussa nälän tarttua erääseen päässäni pitkään muhineeseen ideaan. Koska juu, kyllähän minä ehdin pienoisromaanin kirjoittaa ja editoida puolessa vuodessa samalla kun yritän saada M:n viimeistellyksi, ei mitään ongelmia... No, riippuu siitä, saanko tuon idean tietyt juonen kohdat selville ajoissa. Jos saan, voihan sitä kokeilla vaikkei tuohon deadlineen valmiiksi saisikaan. Haluaisin silti kirjoittaa tuon tarinan joskus...
Mutta nyt edes hiukan M:n editointia, jos päänsärky sallii.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
lauantai 25. lokakuuta 2014
Kirjamessuilla ja mietteitä suomalaisesta kirjallisuudesta ja (kirjojen) ostamisesta
Kävin eilen kirjamessuilla. Sunnuntaina on vielä tarkoitus mennä uudestaan. En loppujen lopuksi kuunnellut kuin puolitoista ohjelmanumeroa. En myöskään ostanut pinoa uutuuskirjoja. Pitäisi kai tukea suomalaisen kirjallisuuden julkaisemista ja niin pois päin, mutta kun minä vain aina eksyn sinne antikvariaattiosastolle ja teen siellä löytöjä. Aluksi minusta tuntui, ettei ole kummoista kirjanostohimoa, mutta sitten satuin löytämään muutamia pitkään etsimiäni kirjoja.
Toistaiseksi olen ostanut:
- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)
Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.
Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?
Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.
Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa. Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.
Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.
No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.
Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?
Toistaiseksi olen ostanut:
- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)
Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.
Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?
Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.
Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa. Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.
Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.
No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.
Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Kotia ja ajan varastamista
Koti alkaa näyttää enemmän kodilta kuin sekavalta laatikkovarastolta jossa on muutama huonekalu. Huomasin tämän ilahduttavan ilmiön tullessani tänään kotiin reilun vuorokauden reissulta. Hei, tämähän on ihan oikea koti! Mukavaa, että kaikella touhuamisella alkaa olla näkyviä tuloksia.
Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)
Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.
Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)
Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)