Kävin eilen kirjamessuilla. Sunnuntaina on vielä tarkoitus mennä uudestaan. En loppujen lopuksi kuunnellut kuin puolitoista ohjelmanumeroa. En myöskään ostanut pinoa uutuuskirjoja. Pitäisi kai tukea suomalaisen kirjallisuuden julkaisemista ja niin pois päin, mutta kun minä vain aina eksyn sinne antikvariaattiosastolle ja teen siellä löytöjä. Aluksi minusta tuntui, ettei ole kummoista kirjanostohimoa, mutta sitten satuin löytämään muutamia pitkään etsimiäni kirjoja.
Toistaiseksi olen ostanut:
- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)
Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.
Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?
Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.
Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa. Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.
Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.
No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.
Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?
Jos aikanaan lahjaksi saatuja nuortenkirjoja ei lasketa, minulta löytyy hyllystäni kuusi kotimaista kirjaa, joista yksi on omakustanne. Vaikka nuo nuortenkirjatkin laskettaisiin niin tulos olisi yksitoista kotimaista teosta. Kolme näistä kirjoista on Tove Janssonin Muumi- kirjoja ja nuortenkirjatkin ovat yhtä luukunottamatta saman kirjailijan raapustamia.
VastaaPoistaEttä täällä toinen, joka ei hirveästi kotimaista kirjallisuutta haali, mutta en toisaalta tunne siitä minkäänlaista häpeää. Kirjahyllyni on kuitenkin suhteellisen pieni ja kirjamakuni sekalaisen valikoima, sinne päätyy kirjoja suht sattumalta.
En kirjaa ostaessani kiinnitä pahemmin huomiota kirjoitajan alkuperään vaan siihen, mistä opus kertoo. Jotenkin en koe, että minun pitäisi alkaa erityisesti kiinnittää huomiota kirjan kotimaisuuteen tai ulkomaisuuteen, jos ei nappaa niin ei nappaa. Saati, että alkaisin niitä sitten vielä etsimällä etsiä. Hyvä kirja tulee vastaan jos tulee tekijän kotimaasta riippumatta.
Toisaaltahan tuo, että olisinko törmännyt omaan kirjaani nuorena, jos se olisi julkaistu, niin voisin vastata melko varmasti kyllä. Etsin kirjoja aiheen perusteella ja kirjoitan itselleni mieleistä tarinaa, joten varmaan olisimme törmänneet. Luinpa nuorena myös aika paljon kotimaista kirjallisuutta, vaikkakin ihan vain sattumalta.
Minulla on aika valtaisa kirjahylly, joten siitä nuo suomalaiset kirjat ovat kieltämättä aika pieni siivu, vaikka niitä vähän enemmän onkin kuin sinulla (vaikka Topelius vie kyllä tilasta puolet). Toisaalta, minulla on aika paljon suomalaista tietokirjallisuutta. Minkäs minä sille, jos täällä julkaistaan enemmän minua kiinnostavaa tieto- kuin kaunokirjallisuus. Oli vain jännää huomata, että olen kirja- ja kirjoittajablogeja ja nykyistä kirjallisuuskeskustelua seuraamalla päässyt siihen tilaan, että tunnen syyllisyyttä siitä kun en osta enempää suomalaista kirjallisuutta. Toisaalta kuitenkin voisin heittää haasteen suomalaisille kirjailijoille, että kirjoittaisivat enemmän sellaista kirjallisuutta mitä haluaisin lukea. Yksi motiivi M:n kirjoittamiseen oli se, etten löytänyt sellaista kirjaa mistään.
PoistaMinulla tosiaan siinä vaiheessa, kun aloin kirjoittaa M:ää, olisi varmaan oikeasti voinut mennä ohi, jos joku olisi silloin julkaissut vastaavan kirjan, sillä ohitin suomalaiset kirjat melkein järjestään sillä oletuksella, etten varmaan pidä niistä. Nyt olen sentään oppinut vähän avomielisemmäksi niiden suhteen! Toisaalta minua joskus hämmentääkin se suomalaisen kirjallisuuden korostus, jota joka paikassa näkee. Hei, meitä on viisi miljoonaa. Mikä on todennäköisyys että kaikki maailman parhaat kirjailijat ovat sattuneet juuri tähän kansaan? Nykyään pyrin vain lukemaan mahdollisimman monipuolisesti - no, tietyt omat mieltymykset kyllä painottuvat, ja miksi eivät saisikin, mutta kokeilen mielelläni erilaisia, jotta voin löytää uusiakin mieltymyksiä.
Minä olen tullut jo aikoja sitten sinut sen ajatuksen kanssa että en tue suomalaista kirjallisuutta kukkaroni kautta. Ei minun palkalla montaa uutuuskirjaa voi edes ostaa, kun hinnat ovat mitä ovat.
VastaaPoistaTuen suomalaista kirjallisuutta kirjaston kautta, ja keskustelemalla niistä niiden kanssa jotka jaksavat kuunnella.
Vaikka katselenkin ihaillen kirjahyllyjä jotka notkuvat kirjoja, suuri tavaramäärän omistaminen ahdistaa. Ennen hamstrasin kirjoja, nyt yritän elää sen ajatuksen kanssa ettei minun tarvitse omistaa kaikkia niitä kirjoja joista nautin. Sama koskee vanhoja esineitä, haluaisin omistaa ne kaikki mutta se on tietenkin mahdotonta joten tyydyn ihailemaan niitä omistamatta. En voi vieläkään vastustaa kirjojen vaihtohyllyjä, mutta yritän parhaani mukaan palauttaa ne takaisin kiertoon kun olen lukenut ne.
Joskus teen poikkeuksia tässä filosofiassani, kuten tänään kun ostin Osuuskumman Ruumiittomat. Se oli tietoinen päätös tukea pientä osuuskuntaa ja tämä oli tämän vuoden rahallinen panostukseni suomalaista kirjallisuutta kohtaan. Tämänkin kirjan pistän kylläkin kiertoon kun olen lukenut sen. Saa sitten joku toinen löytää sen ja nauttia sen lukemisesta.
Ei minun kirjahylly täysin tyhjä ole sillä kirjoista luopuminen ei ole niin helppoa kuin kommentti ehkä antaa ymmärtää. Ihan kaikesta minäkään en voi luopua, kuten LOTR:sta tai tietokirjoista joita ostin ulkomailta kun en suomesta löytänyt.
Kotimaiseen kirjallisuuteen tutustuminen on pitkä prosessi. En minäkään löydä messuilta kauheasti uutta, vaan menen määrätietoisesti hakemaan jo tuttuja kirjoja. Parhaiten kirjoja voi haistella ja maistella kirjablogeissa. Luen useampaa aktiivisesti ja ne ovat ikään kuin tuntosarviani maailmalle. XD
VastaaPoistaOlen oikeastaan vasta nyt siinä vaiheessa, että minulla on kirjailijoita joiden uudet kirjat ostan heti niiden ilmestyessä. Siihen pääseminen on vaatinut aikaa ja tutustun kirjailijoihin usein alennusten tai lainojen kautta.
Minusta on tärkeää lukea kotimaista kirjallisuutta jos haluaa myös kirjoittaa julkaistavaa tekstiä. Ostamista en pidä pakollisena, eikä siitä tarvitse mielestäni tuntea syyllisyyttä. Jokainen käyttäköön rahansa kuten haluaa. Onneksi meillä on kirjastolaitos, joka avaa ovet kirjojen maailmaan pienellä hinnalla!
Minä ja kirjasto emme ole yhteensopivia, sillä haluan lukea kirjoja kiireettä. Siksi myös "kokoan omaa kirjastoa".
...tulipa pitkä kommentti. Noh, yritän sanoa, että kotimainen kirjallisuus aukeaa hitaasti, mutta kun sieltä löytää oman nurkan, kirjoja kyllä löytyy. Kirjallisuutta voi tukea muutenkin, kuten vaikkapa vaan sanomalla lukemalleen kirjailijalle, että kirja oli mahtava (tämä on oikeasti tosi tärkeää). Tai kirjoittamalla siitä blogiin, jolloin joku muu voi löytää kirjan. :)