maanantai 28. joulukuuta 2015

Yksi askel otettu.

Nyt romaanini on lähtenyt Otavan romaanikilpailuun. Eilen lopetin vihdoin editoinnin, säädin teknisiä juttuja käsikirjoituksen ulkoasusta aivan liian pitkään, ja tulostin koko nivaskan. Pisteet kalliille tulostimelleni, eipä muste loppunut kesken.

Opittua:

- Kirjoita kässärit alusta alkaen tiedostoon, joka on valmiiksi muotoiltu sopivin asetuksin (fonttikoko 12, riviväli vähintään 1,5, sisennykset jne.). En halua toiste viettää tuntikausia säätäen niitä, kun hyvilläkään ohjeistuksilla ei saa koko tiedostoa menemään kerralla kuntoon.

- Opettele kirjoittamaan tiiviimmin. Ihan sama taiteellisista seikoista, mutta tuollaisen tekstimassan editointi ja muotoilu on kauheaa. Ja tulostamiseen menee ikuisuus.

- Varaa teknisiin säätöihin ja tulostuksiin ensi kerralla koko päivä. Terv. nimim. "Aloitin muotoilujen kanssa iltakuudelta ja tulostaminen loppui yöllä yhden jälkeen". Jos aikaa ei mene niin paljon, se on vain plussaa. Sitten voi vielä vähän säätää tekstiä, tai mennä järkevään aikaan nukkumaan.

Mielialani on ollut aika omituinen. Sitä kuvittelisi, että tämän kaiken jälkeen olen innoissani. Mutta ensimmäisenä kimppuun iski pelko ja valtava häpeä siitä, että tällaista minä nyt olen tarjoamassa johonkin oikeaan romaanikilpailuun, ja kuvittelen tarjoavani kustantajille. Käsikirjoitus, jota olen niin rakastanut, alkoi tuntua kammottavalta töhertelyltä, jota en ole vuosien aikana saanut tämän paremmaksi. Se alkoi vilistä potentiaalisia historiallisia virheitä joista joku tulee huutamaan minulle: "Olet väärässä, tuo on epäuskottavaa!" Tyylini alkoi tuntua naurettavalta ja tekstin pituus idioottimaiselta, enkä ole vakuuttunut että olen saanut hahmoja kuvattua laisinkaan niin kuin heidän kuvittelen olevan, saati sitten että he voisivat todella olla mielenkiintoisia muillekin kuin minulle. Tuntui etten osaa kirjoittaa ja olen narri, kun kuvittelen siitä itselleni mitään tulevaisuutta.

Tiedän, että tällainen tunne saattaa olla aika tavallinen kirjoittajien keskuudessa ainakin silloin, kun teksti on johonkin lähetetty. Mutta eihän sen tietäminen mitään auta. Katsokaas kun se on yksi asia, että muista tuntuu joskus siltä, mutta minun tekstini on surkeaa töhertelyä, ei sitä mikään pelasta. Ettäs tiedätte.

Juu, tiedän että varmaan muistakin tuntuu ihan samalta.

No joo, mutta tuo oli ennen kaikkea aamun ja päivän ajattelua. Nyt olen jo päässyt pahimmasta kauhusta ja häpeästä yli, ja jopa saan hetkittäin virnisteltyä iloisesti siitä ajatuksesta, että olen vihdoin tehnyt sen, mitä pitkään haaveilin: laitettua romaanini eteenpäin johonkin kustantamoon. Tiedän, ettei teksti ole täydellinen, mutta on siinä jotain hyvääkin. Ehkä jopa paljon! Ja mitä muutamiin potentiaalisiin epäuskottavuuksiin tulee, olen pyrkinyt selittämään ne parhaimpani mukaan niin että tarinan kontekstissa ne ovat uskottavia. Jostain syystä vastaavat eivät haittaa minua muiden kirjoissa, jos tarina on hyvä. Olen vain vakuuttunut, että minulle niistä tullaan kyllä heiluttamaan punaista lippua, siis jos tekstiä jossain noteerataan. Mutta... niin, minä olen nyt pystynyt johonkin, jota olen tavoitellut pitkään.

Tosin ihan lopussa editointi ei vielä ole, sillä jonkin verran hienosäätöä haluaisin vielä tehdä ennen kuin lähetän sen muille kustantajille. Ei paljon, muutaman tunnin homma, mutta kuitenkin. En oikein ole halukas lähettämään tekstiä vielä, kun voisin helposti tehdäkin nuo. Käytännössä menee varmaan uudenvuodenpäivään, mutta koko viikonloppua en enää aio tuon kanssa touhuta. Kyllä se alkaa nyt olla valmis.

 M. ei muuten ole enää - tai ainakaan tällä hetkellä - M. sillä päätin, ettei se sana, josta M tulee, ole sopiva kässärin työnimeksi, ja vaihdoin sen toiseen. Mutta on jotenkin vaikea myös vaihtaa toiseen kirjainlyhenteeseen, joten puhun nyt vain sitten romaanista.

Mutta on ihana ajatella, että ihan pian tämä työ on (ainakin vähäksi aikaa) tässä. Olen rakastanut tämän kirjoittamista, mutta se on kyllä jatkunut pitkään, ja palan halusta päästä kirjoittamaan jotain uutta. Uusia tarinoita, uusia hahmoja, uusilla tavoilla. Etenkin viime aikoina olen ollut aika kypsä tämän editointiin, mutta on hyvä, että minulla on ollut deadline jota kohti puskea, muuten vain jatkaisin muokkausta loputtomiin, koska ainahan sen saisi vähän paremmaksi. Nyt on kai opeteltava irtipäästämistä. Mutta voi ihanuus, jos kohta pääsen kirjoittamaan jotain uutta.

Ehkä menen nyt katsomaan Yle Areenalta loppuun elokuvan tanssinsa orjaksi jäävästä ballerinasta. Miten tuo kuulostaa niin samastuttavalta juuri nyt??

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Loppuvaiheen editointiangsteja

Tiedetään, olen ihan kadonnut blogistani. Viime aikoina ei ole ollut paljon kirjoitusaikaa, joten olen käyttänyt sen romaaniini enkä blogiin. Deadline lähestyy kovaa vauhtia. On muuten suht hirveää aina kun joku kysyy "Aiot siis edelleen lähettää sen siihen kilpailuun?" koska minähän tässä mielentilassa tasan luen tuollaisen kysymyksen tarkoittamaan "... ei se kyllä siihen ole ollenkaan valmis vielä, hulluko olet?", jos kysyjä on lukenut tekstiäni. Olen hokenut koko vuoden että aion lähettää sen siihen, joten miksi perääntyisin viime viikkoina? Olisi armollisempaa kysyä minulta vasta vuodenvaihteen jälkeen, lähetinkö vai enkö.

Nytkin käväisen täällä vain purkamassa editointiangteja. Olen niiiiiin kypsä tämän muokkaukseen ettei mitään rajaa. Olisi ystävällisintä itselleni vain sanoa, että nyt se on purkissa, on siinä mitä hyvänsä puutteita, mutta on muutama asia joita haluan edelleen tehdä. Yritän tässä arvailla, laitanko tekstin kisaan ensi viikolla vai muokkaanko sitä vielä joulunpyhät ja jätän muutamaan viimeiseen päivään. Silti on hyvä, että minulla on deadline, koska muuten takuulla jäisin muokkaamaan tätä vielä muutamaksi kuukaudeksi... Ja sitten taas muutamaksi... Enkä halua jatkaa siinä vaiheessa. Olen näköjään mahdoton perfektionisti kirjoittamisen kanssa enkä ikinä täysin tyytyväinen, mutta on oikeasti aika jo siirtyä johonkin muuhun. Päässäni tappelevat uudet tarinaideat ja haluan niiden kimppuun. Seuraavaksi olisi kiva saada jotain muuta kuin historiallista. Olen kurkkuani myöten täynnä virheiden löytämistä, eikä minusta ole kirjoittajaksi joka elää pelkälle taustatutkimukselle ja nippelitiedolle siitä millä kadulla oli millainenkin talo.

Jätin pari isoa muutettavaa asiaa harmillisesti ihan tähän loppuvaiheeseen, mutta nyt ne ovat hoidossa. Tai ainakin on hoidossa se kohta, jossa oli tietty looginen ristiriita tosiseikkojen kanssa ja joka vaati vähän tapahtumien uudelleenjärjestelyä. Olen myös kirjoittanut kokeilun uudeksi alkuluvuksi, mutta en tiedä käytänkö sitä vai tekstissäni nytkin olevaa alkua, joka on paranneltu versio vanhasta alkuluvusta jonka jossain vaiheessa olin laittanut pois mutta otin nyt takaisin. Kirjeet olen saanut kuntoon minua miellyttävällä tavalla. Eli oikeastaan olen nyt kaiken ison tehnyt, mutta arvatkaa vain, kuinka paljon haluaisin säätää kaikkea pientä, ennen kaikkea sellaista jonka takia joku hahmo vaikuttaa hiukan vääränlaiselta tai joku lukija ei ihan tajunnut jotain tms. Tai niitä historiallisia virheitä. En ole varma, missä vaiheessa hommalle pitäisi laittaa stoppi. On myös yksi luku, josta otin loppuosan pois, ja nyt siihen pitäisi kirjoittaa jotain muuta tilalle, jotta se ei jäisi oudon töksähtäväksi. Äh, se edes olisi kiva hoitaa tänään. Ja sitten niiiiin pitäisi käydä koko juttua jonkun verran alusta läpi, koska tiedän että tiivisteltävää ja paranneltavaa olisi.

Oli miten oli, aion saada tämän ennen vuodenvaihdetta kilpailuun ja ennen loppiaista kustantamokierrokselle. En kysy, koska teksti on oikeasti valmis, vaan se on valmis sitten kun se on sellainen kuin se tuossa vaiheessa on. Sitten on jonkin muun vuoro. Ihan pikkuisen tekisi mieli heittää editoinnilla vesilintua jo nyt. Tai enemmänkin kuin pikkuisen. Murr.