keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katsaus menneeseen vuoteen

Vaikka vuodenvaihteen tuoma rajapyykki elämään on tietysti aika keinotekoinen, eikä elämä todennäköisesti valtavasti muutu siitä, että huomisesta alkaen päivämäärään kirjoitetaan 2015, tähän aikaan on silti houkutus katsoa vähän mennyttä vuotta. Monessa henkilökohtaisessakin asiassa olen tänä vuonna kokenut suuria muutoksia, ehkä eniten omassa asennoitumisessani, sillä olen alkanut taas uskoa enemmän omiin arvoihiini ja tärkeisiin asioihin, ja uskoa, että voin vaikuttaa omaan elämääni, ja toisaalta kestää ne asiat joita en voi muuttaa. Mutta nuo syvällisemmät pohdinnat jätän ehkä enemmän yksityiseen päiväkirjaani ja katson tässä blogissa asioita muuten kirjallisesta ja taiteellisesta näkökulmasta.

Kirjoittamisen suhteen vuosi on ollut aika monipuolinen. Sain oman ensimmäisen pienen julkaisun, eräs novelli julkaistiin en-kerro-missä-koska-tahdon-vielä-kirjoittaa-anonyymisti. Uusia novelleja en ole tainnut saada valmiiksi ensimmäistäkään, vaikka monta aloitin. Enköhän niistä aloituksista ja puoliväliin pääsemisistä ole silti paljon oppinut. Ainakin pääsin niissä koettelemaan monia eri tunnelmia ja tyylejä.

Kirjoittamistani on jo monta vuotta dominoinut historiallinen romaanini M. Tämän vuoden alkupuoliskolla itse käsikirjoitus oli pitkään tauolla. Sen sijaan kirjoitin paljon noita novellinalkuja ja erilaisia kirjoitusharjoituksia, ja erityisesti kirjoitin paljon kohtauksia erään M:n tärkeän henkilön elämästä sekä tarinan aikana, sitä ennen että sen jälkeen. Juuri tuo henkilö oli tuottanut minulle vaikeuksia - hän on tarinalle hyvin olennainen, mutta oli aiemmissa versioissa tuntunut lattealta, ja selvästi koelukijat lukivat häntä kaikki eri tavoin, ja eri tavalla kuin itse halusin. Nyt vietin paljon aikaa tutustuen häneen, hänen elämäänsä ja luonteeseensa ja omaan ääneensä. Noiden kuukausien aikana opin tuntemaan hänet eri tavalla kuin ennen ja oikeastaan rakastuin häneen uudestaan. Nyt hän on oikeastaan rakkaimpia henkilöitäni, vaikka onhan tuollaisen sanominen kuin pitäisi valita lempilapsensa tai lempiraajansa.

En enää muista, milloin palasin taas M:n käsikirjoituksen pariin, enkä jaksa nyt tarkistaa. Olisiko ollut kesällä? Joka tapauksessa tuo reilun puolen vuoden tauko oli tehnyt mahtavia. Näin monessa suhteessa asiat ihan uudella tavalla. Aloin nähdä, missä minulla oli sitä liiallista jaarittelua, josta käsikirjoitukseni pituutta saa osittain syyttää. Näin monien hahmojen ja kohtausten kohdalla, miksi koelukijat olivat lukeneet niitä niin ristiriitaisesti ja mitä niihin oikeastaan halusin. Aloin nähdä hahmoissa ja tarinassa paljon uusia mahdollisuuksia, tai sellaista, mitä olin luullut siinä olevan eikä ollutkaan. Varsinkin tuo mainitsemani hahmo ja hänen suhteensa päähenkilööni alkoivat nyt elää ihan eri tavalla. Olen joutunut kirjoittamaan paljon uusiksi, ja siksi muokkaaminen on ollut paljon hitaampaa kuin uskoin. Mutta olen siitä iloinen, sillä tarinalla on nyt mahdollisuuksia tulla siksi, mitä sen haluan tulevan.

Ihan loppuvuodesta aloin suunnitella uutta romaania, työnimellä KS - mutta kun joululoma tuli, minulla ei ollutkaan mitään inspiraatiota kirjoittaa sitä, vaan aloin kirjoittaa ihan muita juttuja. Aiheesta ehkä lisää myöhemmin. Olen ennen kaikkea iloinen siitä, että kirjoitan, ja että en takerru väkisin johonkin mitä olen jossain vaiheessa päättänyt, vaan kuuntelen uusia ajatuksia.

Kirjoittamiseen on vaikuttanut paljon se, että henkisesti uuvuttavan kokopäivätyön takia minulla on jatkuvasti ollut paljon vähemmän aikaa ja energiaa kirjoittamiseen kuin olisin halunnut. Se on leimannut suhtautumistani kirjoittamiseen ja koko elämääni, mutta näin vuoden lopussa voin silti sanoa, että on saavutus, kun olen siitä huolimatta kirjoittanut niin paljon kuin olen. Ehkä siitä juuri näkyy, että olen sisimmältäni kirjoittaja: kun teen sitä jatkuvasti siitä huolimatta, että aikaa ja voimia on sangen rajallisesti, sen sijaan että vain puhuisin ja aikoisin ja toivoisin että ehkä joskus pystyn. Ehkä joskus pystyn kirjoittamaan enemmän kuin nyt, mutta nyt kirjoitan sen verran ja niillä voimilla kuin voin, ja etenen joka tapauksessa.

Kirjoittamiseen vaikuttaa tietysti paljon muukin kuin kirjoittaminen. Olen lukenut paljon - 71 kirjaa, jos oikein laskin, useimmat romaaneja mutta jonkin verran myös tietokirjoja, näytelmiä jne. (Myös runoutta, mutta niitä en yleensä lue kannesta kanteen, joten ne harvemmin päätyvät kirjalistaukseeni.) Lukemiseni on tullut aiempaa monipuolisemmaksi, mikä varmasti on vaikuttanut paljon kirjoittamiseeni.
En ole täällä juuri kirjoittanut lukemistani kirjoista, mutta kaunokirjallisuuden puolelta olen eniten nauttinut seuraavista ensimmäistä kertaa lukemistani kirjoista:
- P.L. Traversin Maija Poppaset (luin kaikki suomennetut kirjat alkuvuodesta)
- Catherynne M. Valenten Tyttö joka matkusti Satumaan ympäri... ja sen jatko-osa jolla on myös tajuttoman pitkä nimi
- John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
- Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (kertomus eikä romaani, mutta ansaitsee tulla mainituksi)
- Virginia Woolf: Mrs Dalloway
- Kerstin Gier: Silber: Das erste Buch der Träume ja Das zweite Buch der Träume (eivät nämä ehkä niin ihmeellisiä olleet, mutta viihdyttäviä, ja olin fiiliksissä siitä, että sain molemmat luettua saksaksi ja vielä ahmimisvauhdilla)
- Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osat 1 ja 2 (kolmatta odottelen kirjastosta, varausjono on vieläkin kilometrien pituinen)
- Anton Tshehov: Vanja-eno
- Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
- Jenna Kostet: Lautturi
- Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Lisäksi olen lukenut uudelleen useita vanhoja suosikkeja, kuten L.M. Montgomeryn Sinisen linnan, Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja J.R.R. Tolkienin Hobitin.

Olen kokenut myös muita hienoja taide-elämyksiä, musikaaleista ja taidemuseoista Rajattoman joulukonserttiin. Olen matkustellut eri paikoissa, ennen kaikkea Englannissa, Wienissä ja Budapestissa. Minulle matkustaminen on aina tärkeä avautuminen ja henkireikä, joka muistuttaa minulle, että maailmaan mahtuu monenlaista eikä kaikkea tarvitse tehdä ja ajatella kuten juuri Suomessa on tapana. Nuo matkat olivat hyvin tärkeitä ja innostavia, sekä tapaamieni ystävien että näkemieni paikkojen ja teatteriesitysten vuoksi.

Lisäksi olen blogin ansiosta saanut taas enemmän yhteyttä muihin aktiivisiin kirjoittajiin, ja se on todella tärkeää. On hyvä tuntea kuuluvansa edes jotenkin jonkinlaiseen yhteisöön, ja muiden kirjoittajien tapaaminen ja kirjoittamisesta puhuminen on tärkeää. Innostavia ovat olleet myös tapahtumat, joissa puhutaan kirjoista ja kirjoittamisesta, kuten Finncon ja Kirjamessut, vaikka ovat ne myös sen verran väsyttäviä, että minun kannattaa harkita kuinka moneen tapahtumaan osallistun ensi vuonna.

Ja tietysti kaikki koettu elämä, kaikki uudet ja vanhat ystävät ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni. Koen, että M on alkanut kypsyä tänä vuonna sen takia, että minä olen kypsynyt. Toivottavasti  se tosiaan näkyy tekstissä! Vanha tuttu kirjoittajan epävarmuus kun ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka välillä uskon suunnattomasti kirjoittamiseeni, sitä seuraa usein epäilys, olenko oikeasti saanut aikaan mitään sellaista kuin olen kuvitellut. Tuo epävarmuus taitaa kuitenkin vain kuulua asiaan.

Vuosi on ollut monella tavalla rankka, mutta kun katson sitä taaksepäin, se on ollut myös hyvin antoisa. Ja vaikka usein on tuntunut, ettei kirjoittaminen juuri etene, niin nyt huomaan, että onhan siinä suhteessa tapahtunut paljon. En tee mitään uudenvuodenlupauksia tai muita päätöksiä kirjoittamisen suhteen - aion vain jatkaa kirjoittamista yhtä lailla ja toivon mukaan ryöstää sille vielä hiukan enemmän aikaa ja voimaa vuonna 2015, ja uskoa siihen edelleen.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kirjastoaddiktin tunnustuksia

Hei, minun (sala)nimeni on Malna ja olen kirjastoaddikti.

Kuten monilla kaltaisillani, tämä vaiva juontaa jo lapsuuteen, kun hyvää tarkoittavat vanhempani veivät minua usein kirjastoon. Hurmaannuin tuosta kirjojen aarreaitasta, josta löytää mitä moninaisimpia tarinoita joita saa viedä kotiin ihan ilmaiseksi! Kirjaston ansiosta olen epäilemättä viettänyt monet elämäni onnenhetkistä, ja se on antanut minulle suunnan, johon en olisi muuten kenties koskaan päätynyt. Mutta kuten monet asiat, kirjasto on parhaimmillaan kohtuudella käytettynä, ja pelkään, että olen jo ajat sitten ylittänyt kohtuukäytön rajat. Sillä vaikka lapsena ehkä olikin OK hakea joka viikko repullinen kirjoja, nykyään niihin tulisi suhtautua maltillisesti, sillä omistan myös itse runsaasti kirjoja, jotka voisi ehkä joskus lukeakin. Sitä paitsi monet nykyään lukemani kirjat ovat hitaampilukuisia kuin lapsuuden ponitallit ja etsivänuoret, joten niitä ei kannattaisi ehkä lainata ihan samankokoisia vuoria, etenkin kun kokopäivätyö vie lukemiselta paljon enemmän aikaa kuin koulu ja läksyt. Vaikka järjelläni tiedän tämän kaiken, se ei auta, vaan kirjaston lumo on voittamaton. Kirjastossa käyminen, kirjojen katselu ja niiden lainaaminen mukaan on ollut niin pitkään suurta mielihyvää aiheuttava tapa, etten kykene enää vastustamaan sitä, vaan addiktin tapaan palaan aina kirjastoon hakemaan uuden annoksen.

Tosiaan, minua hämmentää, miten en kerta kaikkiaan a) pysty pysymään poissa kirjastoista ja b) osaa olla lainaamatta kirjoja, vaikka kotona on ennestään hirveä määrä lukemattomia kirjoja, niin omia, kirjaston kuin ystäviltä/perheenjäseniltä lainattuja. Jos astun kirjastoon vaikkapa palauttamaan kirjoja (kuten tänään), minun on vain pakko jonkin aikaa kierrellä siellä katselemassa kirjoja. Lähikirjastoni on pieni, mutta siellä on harvinaisen houkutteleva kaunokirjallisuusvalikoima. En tiedä, mistä johtuu, että tulen onnelliseksi jo siitä, kun vain saan katsella kirjoja ja nähdä, miten monia eri tarinoita, kirjoittajia, eri tapoja käyttää kieltä jne. maailmassa on. Fantasioin siitä kuinka luen nuo kaikki houkuttelevat kirjat. Ja sitten, vaikka kuinka tiedän, että kotona odottaa luettavaa vaikka millä mitalla, en voi olla lainaamatta muutamaan kirjaa. Sitten taas olen kotona ja ihmettelen, milloin saan kaiken luettua.

Asiaa ei helpota tällä hetkellä se, että lukumakuni on jotenkin muuttunut, ja monet omistamani kirjat ovat ehkä jotain muuta kuin juuri nyt haluan lukea. Kirjasto on valtava aarrekammio kirjoja joita en ennen edes tiennyt haluavani lukea! Ja nyt voisin ruokkia itseäni niin valtavalla määrillä erilaisia kirjallisia herkkuja...

Tällä hetkellä minulla on vieläpä mieletön lukuinto menossa. Mutta silti minua ihmetyttää, missä vaiheessa uskon lukevani kaikki lainaamani ja ostamani kirjat. No, sentään sain tällä kertaa rajattua lainattujen kirjojen määrän kolmeen. Harkitsen vakavissani jonkinlaista lainakattoa itselleni, jotta tulisi välillä luettuakin kaikki.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joululomaa

Toivottavasti niin blogini lukijoilla kuin muillakin on ollut mukava ja rauhallinen joulu! En saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään hyvän joulun toivotusta tänne ennen joulua, sellaisessa hötäkässä onnistuin viettämään päivät kunnes matkustin joulunviettoon, ja siellä taas en juuri saanut aikaiseksi käydä koneella. Mutta parempikin välillä pitää lomaa koneella olosta.

Joulu meni mukavasti. Lahjat eivät näin aikuisiällä ole enää niin iso juttu kuin lapsena, mutta sain silti mm. pari kirjalahjaa: Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta, ja Maria Turtschaninoffin Maresi. Näin kiintoisien kirjojen saamista edesauttoi toki, että olin pyytänyt mm. niitä, mutta olin joka tapauksessa ilahtunut, että juuri nämä valikoituivat pukinkonttiin. Tove Janssonista olen jo alkanut lukea, kun en malttanut hetkeäkään enempää odottaa. Sen lisäksi, että olen soimannut itseäni kun en saanut käytyä Ateneumin Tove-näyttelyssä - huomaan nimittäin Karjalaisen kirjassa olevista kuvista, että pidän Toven taiteesta ehkäpä eniten kaikista tuntemistani suomalaisista taidemaalareista, miten ihmeessä en tiennyt sitä? - olen ollut täysin lumoutunut. Olen vasta nuoruusvuosissa, mutta Tove on jo tässä vaiheessa todella innoittava persoonallisuus. Niin omintakeinen, omaa polkuaan kulkeva, älykäs ja lämmin, herkkä ja luova... En lue mitenkään valtavasti taiteilijaelämäkertoja, mutta joskus ne ovat täysin välttämättömiä innostukseksi, esikuvaksi, muistutukseksi siitä että kannattaa kuunnella omaa luovuuttaan ja olla uskollinen omalle äänelleen. Tämä on mitä suurimmassa määrin niitä.

Maresia en ole vielä ehtinyt lukea, mutta se on niin kaunis kirja että välillä vain tuijottelen sitä ihastuksissani. Odotan kyllä, että pääsen lukemaan sitä!

Olen joululomalla ollut koko viikon, ja olen vielä uuteenvuoteen asti. Tarkoitus on muun muassa saada vihdoin muuton jäljiltä loput tavarat paikalleen ja koti kauniin näköiseksi, sekä tehdä muutamia muita tekemättä jääneitä asioita. Esim. nukkua... Niin, ja kirjoittaa.

Joulunpyhinä luin pitkästä aikaa vanhan suosikin, J.R.R. Tolkienin Hobitin. Se on niin suloinen kirja, herttainen ja sadunomainen mutta myös salaa viisas, siinä on toisaalta samaa myyttisyyttä kuin Sormusten Herrassa, mutta toisaalta paljon enemmän huumoria ja kepeyttä. Ja olin unohtanut, miten uskomattoman valloittavasti se on kirjoitettu. (Kuinkahan monta adjektiivia tässä kappaleessa on jo ollut? En uskalla laskea. Ihan tiedoksi että Stephen Kingin opit ovat uponneet minuun todella huonosti, vaikka olenkin niistä tietoinen.)

On ehkä hyvä, että edes kahta ensimmäistä Peter Jacksonin elokuvaa katsoessani oli tosi pitkä aika siitä, kun olin kirjan lukenut, enkä muistanut enää monia yksityiskohtia, sillä muuten en olisi kestänyt niitä senkään vertaa. Lukiessani minulla nousi mieleen kerran toisensa jälkeen kysymys: Tässä on todella hyvä seikkailujuoni - miksi hitossa Jackson ei ole käyttänyt sitä? Miksi on pitänyt poistaa tai tuhota melkein kaikki hyvät dramaattiset tapahtumat ja korvata ne huonommilla ja järjettömillä jotka eivät edes ole jännittäviä ja kiinnostavia? Miksi herkulliset hahmot ja reipasotteinen seikkailu unohdettiin ja tilalle jätettiin vain mieletön erikostehostemössö ja lisättiin muutama turha hahmo joilla ei ole mitään pointtia? Ei juuri nyt ihan hirveästi nappaa mennä katsomaan kolmatta osaa. Vaikka on se kuulemma parempi kuin toinen, mikä on sentään helpotus. No, menen ainakin katsomaan sen ystävien kanssa, jotta on joku jolle valittaa heti sen jälkeen.

Mutta sen sijaan luulen, että voisin pitkästä aikaa lukea Tarun Sormusten Herrasta. Aloin kaivata sitä Hobittia lukiessani. Ja vaikka viime aikoina olenkin vähemmän innostunut spefistä, kunnon laadukkaasti kirjoitettu eeppinen fantasia voisi tehdä välillä terääkin. Se ihan aito ja alkuperäinen - monet muut kun ovat usein vain keskinkertaisia Tolkien-kopioita...

Ja kirjoittaminen? Sitäkin on tullut tehtyä. Taidan palata siihen seuraavassa kirjoituksessa... Jos uskallan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Musiikki ja uni parantavat maailmaa.

Musiikilla on parantavia voimia. Se asia, joka minut sai keskiviikkona hyvin huonolle tuulelle, ei ole sinänsä mihinkään muuttunut, mutta kun kuuntelin tarpeeksi ihania lauluja ja lauloin, aloin lopulta uskoa että olen vahvempi kuin se asia ja ettei sen tarvitse sotkea minun mielialaani ja vointiani noin muuten. Olen oikeasti aika vaikuttunut siitä millainen vaikutus musiikilla saattaa olla.

Lisäksi monia asioita auttaa se, että tänä viikonloppuna olen nukkunut tarpeeksi. Ja ollut vaihteeksi aikatauluttamatta elämääni liian täyteen. Tämä täytyy ottaa tavaksi.

Tänä viikonloppuna olen muun muassa:
- Nukkunut. Pitää se mainita toiseenkin kertaan.
- Löytänyt hukassa olleet kirjaston kirjat. (Siinä ne ovat koko ajan olleet n. 3 metrin päässä nykyisestä istumapaikastani laukussa, joka on ihan näkyvillä. Kuvittelin vain aina, että siinä ovat teatterikäsiohjelmani. Mutta ne ovatkin toisessa samanmuotoisessa laukussa! Olisiko pitänyt tarkistaa?)
- Löytänyt laboratoriolähetteen.
- Pessyt tosi monta koneellista pyykkiä ja yhden paperinenäliinan (tietysti mustien kanssa)
- Kävellyt ulkona ihmettelemässä sitä, että joskus siellä on valoisaakin
- Kärsinyt jostain ihme heikotuksesta, joka ei ole kovinkaan nautinnollista
- Editoinut novellia, jonka huonoutta noin viikko sitten kauhistelin. Ehkä siitä tuleekin vielä jotain.
- Tehnyt taustatutkimusta KS:lle ja saanut sitä kautta paaaaaljon ideoita.
- Ostanut kaksi kaunista vihkoa, vaikka minun ei pitänyt tuhlata rahaa. Mutta olen todella heikkona kauniisiin kirjoitusvihkoihin, ja ajattelin, että voisin noihin alkaa kirjoittaa KS:ää. En ole varma, onko sitä hyvä ajatus kirjoittaa käsin, mutta jotenkin se on aina tuntunut sellaiselta, jonka ensimmäisen version voisi kirjoittaa käsin.
- Lukenut James Dashnerin The Scorch Trialsia. Vaikka minulla on silleen laatukirjallisuuttakin luettavana, esim. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Joka on ihan todella todella hieno, ja nautin tosi paljon sen lukemisesta ja ymmärrän miksi se on niin menestynyt ja ihan tosiaan haluan lukea sitä, mutta alan siltikin miettiä, miksi melkein kaikki hyvin kirjoitetut suomalaiset kirjat ovat niin kauhean raskaita ja masentavia sisällöltään? Minkä takia silloin, kun ihan tosissani haluan lukea omalla kielelläni kirjoitettua kirjallisuutta, joudun aina miettimään koska minulla on sellainen mieliala että jaksan lukea sitä ilman että unohdan kyvyn hymyillä? Hmm, ehkä pitää ottaa seuraavaksi vähän Hilja Valtosta. Eihän tuo Scorch Trialskaan mikään ilopilleri ole, mutta se nyt on vain niin jännittävä, että siinä ei niinkään masennu. Tosin nyt siinä nosti juuri päätään eräs nykyisissä nuortenkirjoissa ärsyttävän kliseiseksi käyvä kuvio, jonka olin ehtinyt uskoa puuttuvan tästä, mutta koetetaan kestää. Minulla on joka tapauksessa päähenkilölle ihan muut ihmissuhdekuvitelmat kuin kirjailijalla...
- Harjoittanut sosiaalista elämää netitse.
- Melkein tehnyt jotain joululahjojen eteen!

Tänä viikonloppuna en toistaiseksi ole:
- Siivonnut tätä makuuhuoneeni kamalaa sekasotkua oikeastaan yhtään.
- Kirjoittanut joulukortteja.

Syytän näistä puutteista aiemman listan kohtaa 6 (ihme heikotus). Luultavasti osan muistakin kohdista voi katsoa olevan syypää. Koska tällä hetkellä olo on ihan hyvä, pitäisi luultavasti kuitenkin yrittää siivota. Jos tämä paikka vaikka näyttäisi aavistuksen verran siistimmältä kuin ennen viikonloppua, eikä vielä sekaisemmalta kuten nyt (kiitos kirjojen ja laboratoriolähetteen etsimisen).

Mutta ennen kuin kaikkoan tietokoneelta, annan teille yhden niistä kappaleista jotka mieltäni tällä viikolla niin kohottivat. Tuossa on minusta jotain kiehtovaa.



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Totally fucked, will they mess you up? Well you know they're gonna try.

Joskus tuntuu ihan tältä:

Esim. tänään.

Onneksi on kivoja asioita. Esim. suklaa ja nätit pojat jotka osaa laulaa (en ehkä tarkoita just tuota Jonathan Groffia, vaikka on sekin nätti ja osaa laulaa). Musiikkia. Sänky joka odottelee kutsuvana.

Kaikki inhat ihmiset jotka aiheuttavat ikävyyksiä: minun hahmoni niin kostavat teille jossain vaiheessa. Vaikkette sitä ehkä sitten tiedäkään.

Kirjoittajilla on omat kosto- ja oikeudenpuolustuskeinonsa.

Taidan mennä nukkumaan.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Liikaa.

Kaikkea on tällä hetkellä vain liikaa. Liikaa töitä, liikaa väsymystä, liikaa siivottavia paikkoja kotona, liikaa tavaroita, liikaa hukassa olevia kirjaston kirjoja joita ei saa enää uusia, liikaa tyhjentämättömiä laatikoita joista ei löydy sitä mitä etsii, liikaa menoja joita olen kyllä itse omasta tahdostani kalenteriin laittanut mutta joita on nyt vain liikaa. Liikaa paineita ja aikeita ja syyllisyydentuntoja joita menneet sukupolvet ja nykyiset minun mieleeni iskostavat. Liikaa oletuksia siitä mitä minun pitäisi olla ja tehdä. Liikaa virikkeitä ja tekemistä ja asioita joista voi tuntea huonommuutta.

Yllättäen kaiken tämän keskellä on sitten liian vähän kirjoittamista. Tuntuu että jos viettäisin kaikessa rauhassa aikaa tarinoideni kanssa, voisi tuntua paremmalta. Mutta juuri nyt kirjoittamisen "vaatimus" tuntuu myös liialta, vaikka minä itse sitä toivon. Ehkä on ensin rauhoitettava elämä ja sitten kirjoitettava. En tiedä. Viime viikolla pidin tarkoituksella taukoa kirjoittamisesta, mutta nyt alan ikävöidä tarinoitani...

Viikonloppuna kyllä tulostin erään tarinan, jota olin aikonut erääseen kirjoituskilpailuun. Olen kirjoittanut sen muutama vuosi sitten ja käsitykseni oli, että olin siitä aika ylpeä, vaikka siinä onkin heikkoutensa ja juoni vaatii parantelua. Kun luin sen, olin vähän masentunut, sillä vaikka siinä olikin hyviä kohtia ja pidän tarinan ajatuksesta, se oli oikeastaan melkoista roskaa - tarina paljon ohuempi kuin olin kuvitella, henkilöt myös, ja kirjoitettu enimmäkseen lattealla ja yhdentekevällä tavalla. Tai siltä ainakin tuntui, kun mielessäni oli väikkynyt jotain niin paljon kauniimpaa, se mitä kuvittelin kirjoittaneeni.

Mutta kyse on tosiaan muutaman vuoden takaisesta tarinasta, joten ehkä on vain hyvä asia, että se tuntuu nyt heikolta? Se kai kertoo, että olen kehittynyt. Jos se nyt on täynnä latteuksia, ehkä se kertoo, että olen osannut M:n käsikirjoituksesta nyhtään pois vastaavia latteuksia näiden vuosien aikana. Ehkä sen hahmot tuntuvat ohuilta, koska olen oppinut tässä välissä tekemään hahmoistani moniulotteisia. Toivon, että näin on.

Minulla on oikeastaan vähän ristiriitainen olo sen suhteen, haluanko nyt editoida sitä kilpailuun vai en. Se on spefiä, toki minun omanlaistani spefiä mutta silti spefiä, ja minua ei oikeastaan ole viime aikoina haluttanut kirjoittaa spefiä. Alan tajuta, että enimmäkseen en ole oikeasti mikään spekulatiivisen fiktion kirjoittaja, vaikka tosi monet kaverit ovatkin ja vaikka spefipiirit ovat tosi mukavia. Joten kannattaako minun tehdä kovin paljon töitä sitä varten, että voisin lähettää jotain spefinovellikilpailuihin, kun voisin sen sijaan panostaa niihin romaaneihin, jotka ovat oikeasti minun juttuni. Herranen aika, olen jopa nykyään alkanut suunnitella joitain realistiseen nykyaikaan sijoittuvia tarinoita (jos siis realismi määritellään tuntemiamme luonnonlakeja noudattavana maailmana jossa ei ole spefielementtejä, eikä oteta sen tarkemmin kantaa siihen kuinka arkirealistisia tarinat muuten ovat). Ehkä noiden spefinovellien kirjoittaminen ja editointi onkin vain jäänne jostain, mitä halusin tehdä aikaisemmin, eikä ole sitä mitä haluan tehdä nyt?

Kun ei saa kirjoitettua, on jonkinlainen henkireikä edes kirjoittaa kirjoittamisesta.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Aikeita

Näin joulukuun alkaessa on yhtä hyvä aika kuin milloin tahansa muulloinkin miettiä, mitä seuraavaksi kirjoittamisen kanssa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että M tarvitsee, taas vaihteeksi, taukoa. Jo ennen Englannin-matkaani olin tajunnut, että eräät asiat romaanissani vaativat uutta pohdintaa, ja kun siellä juttelin ystävieni kanssa (jotka molemmat kirjoittavat itse ja ovat lukeneet M:n edellisen version), nämä ajatukseni vahvistuvat ja sain uusia ajatuksia. Vaikka matkan jälkeen jatkoinkin editointia, nyt luulen että muutaman viikon hautomistauko on paikallaan, ennen kuin jatkan editointia.

Joskus turhauttaa, että käsikirjoituksen oletettu valmistuminen lipuu yhä kauemmas, kuin kangastus taivaanrannassa. Mutta yritän luottaa vaistooni ja tuntumaani. Juuri nyt ne sanovat, että ne muutokset, joita käsikirjoitukseen vielä tarvitaan, vaativat hiukan haudutteluaikaa. Olen tehnyt syksyn aikana paljon tarpeellista työtä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt erään tärkeän asian, jota vielä on muokattava. Se vaikuttaa niin moneen lukuun ja asioiden tapahtumistapaan, etten voi hypähtää siihen noin vain.

Tauolla voin sitä paitsi ehkä, jos aivoni suovat, tehdä hiukan puuttuvaa taustatutkimusta. Tuo on kyllä aika suuri jos, sillä kuten usein tähän aikaan vuodesta, olen aika pihalla ja jaksamaton. Pimeä verottaa voimiani todella raskaasti (voi, tulisipa edes lunta!), ja aivoilla tehtävä päivätyö on tässä vaiheessa vuotta erityisen uuvuttava. Olen töissäkin ihan sietämättömän tehoton ja herkästi stressaantuva juuri, kun töitä olisi paljon - mutta ei siitä sen enempää. Ainakin tätä jatkuvaa pimenemistä on enää muutama viikko jäljellä - kuuden viikon päästä ollaan jo taas samassa kuin nyt! Ah hurraa!

Mutta kuten viime kirjoituksessani mainitsin, olen alkanut vakavissani suunnitella uutta käsikirjoitusta. En ole ihan varma, milloin se on kirjoitusvalmis, mutta toivon, että voisin aloittaa sitä sinä aikana, kun pidä M:n kirjoituksen tauolla. Tällä hetkellä suunnittelen sitä, kirjoittelen juoniselostuskokeiluja, etsin hahmoille nimiä ja muita yksityiskohtia, pyörittelen kohtauksia päässäni ja arvuuttelen asioiden syitä ja seurauksia. Etsin kappaleita, joiden tunnelma sopii tarinaan, jotta niitä kuunnellessani voisin ideoida vielä enemmän. Harkitsen Pinterest-tilin perustamista, jotta voisin laittaa sinne kaikenlaista aiheeseen tai tunnelmaan liittyvää. Mietin, tarvitsenko taustatutkimusta ja kuinka vähällä pääsisin tässä vaiheessa. Sormet syyhyäisivät päästä piakkoin jo kirjoittamaan, ja luulen, että monet taustatutkimuksen tarpeet selviävät minulle jo kirjoittaessa. Perusjuttuja taas selvittelin jo pari-kolme vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran yritin kirjoittaa tätä tarinaa.

Tämä uusi projekti kulkekoon blogissani työnimellä KS. Yritän päivittää tänne välillä sen kuulumisia. Se, että kirjoitan siitä tänne, saa minut tuntemaan oloni sen suhteen hiukan sitoutuneemmaksi, hiukan enemmän vakavissani olevaksi, joten ehkä tosiaan päädyn kirjoittamaan sitä! Hiukan arveluttaa, onnistuuko se M:n editoinnin lomassa, mutta ei kai sitä näe kuin kokeilemalla. Tunnen aika vahvasti, että nyt voisi olla KS:n aika.