Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. joulukuuta 2014

Aikeita

Näin joulukuun alkaessa on yhtä hyvä aika kuin milloin tahansa muulloinkin miettiä, mitä seuraavaksi kirjoittamisen kanssa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että M tarvitsee, taas vaihteeksi, taukoa. Jo ennen Englannin-matkaani olin tajunnut, että eräät asiat romaanissani vaativat uutta pohdintaa, ja kun siellä juttelin ystävieni kanssa (jotka molemmat kirjoittavat itse ja ovat lukeneet M:n edellisen version), nämä ajatukseni vahvistuvat ja sain uusia ajatuksia. Vaikka matkan jälkeen jatkoinkin editointia, nyt luulen että muutaman viikon hautomistauko on paikallaan, ennen kuin jatkan editointia.

Joskus turhauttaa, että käsikirjoituksen oletettu valmistuminen lipuu yhä kauemmas, kuin kangastus taivaanrannassa. Mutta yritän luottaa vaistooni ja tuntumaani. Juuri nyt ne sanovat, että ne muutokset, joita käsikirjoitukseen vielä tarvitaan, vaativat hiukan haudutteluaikaa. Olen tehnyt syksyn aikana paljon tarpeellista työtä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt erään tärkeän asian, jota vielä on muokattava. Se vaikuttaa niin moneen lukuun ja asioiden tapahtumistapaan, etten voi hypähtää siihen noin vain.

Tauolla voin sitä paitsi ehkä, jos aivoni suovat, tehdä hiukan puuttuvaa taustatutkimusta. Tuo on kyllä aika suuri jos, sillä kuten usein tähän aikaan vuodesta, olen aika pihalla ja jaksamaton. Pimeä verottaa voimiani todella raskaasti (voi, tulisipa edes lunta!), ja aivoilla tehtävä päivätyö on tässä vaiheessa vuotta erityisen uuvuttava. Olen töissäkin ihan sietämättömän tehoton ja herkästi stressaantuva juuri, kun töitä olisi paljon - mutta ei siitä sen enempää. Ainakin tätä jatkuvaa pimenemistä on enää muutama viikko jäljellä - kuuden viikon päästä ollaan jo taas samassa kuin nyt! Ah hurraa!

Mutta kuten viime kirjoituksessani mainitsin, olen alkanut vakavissani suunnitella uutta käsikirjoitusta. En ole ihan varma, milloin se on kirjoitusvalmis, mutta toivon, että voisin aloittaa sitä sinä aikana, kun pidä M:n kirjoituksen tauolla. Tällä hetkellä suunnittelen sitä, kirjoittelen juoniselostuskokeiluja, etsin hahmoille nimiä ja muita yksityiskohtia, pyörittelen kohtauksia päässäni ja arvuuttelen asioiden syitä ja seurauksia. Etsin kappaleita, joiden tunnelma sopii tarinaan, jotta niitä kuunnellessani voisin ideoida vielä enemmän. Harkitsen Pinterest-tilin perustamista, jotta voisin laittaa sinne kaikenlaista aiheeseen tai tunnelmaan liittyvää. Mietin, tarvitsenko taustatutkimusta ja kuinka vähällä pääsisin tässä vaiheessa. Sormet syyhyäisivät päästä piakkoin jo kirjoittamaan, ja luulen, että monet taustatutkimuksen tarpeet selviävät minulle jo kirjoittaessa. Perusjuttuja taas selvittelin jo pari-kolme vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran yritin kirjoittaa tätä tarinaa.

Tämä uusi projekti kulkekoon blogissani työnimellä KS. Yritän päivittää tänne välillä sen kuulumisia. Se, että kirjoitan siitä tänne, saa minut tuntemaan oloni sen suhteen hiukan sitoutuneemmaksi, hiukan enemmän vakavissani olevaksi, joten ehkä tosiaan päädyn kirjoittamaan sitä! Hiukan arveluttaa, onnistuuko se M:n editoinnin lomassa, mutta ei kai sitä näe kuin kokeilemalla. Tunnen aika vahvasti, että nyt voisi olla KS:n aika.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

The best laid plans... Ja kirja-arvontamainostusta.

Sitä voi tehdä hienoja suunnitelmia siitä, miten tekee nyt x-määrän aikaa tutkimusta, sitten alkaa taas editoida, ja nyt ei siihen mennessä ollenkaan kirjoittele mitään M:ään. Sitä voi kehitellä niitä tusinaa ideaa, jotka luova mieli on katsonut viime kuukausina parhaaksi lahjoittaa, ja ajatella mitä niistä alkaisi nyt seuraavaksi kirjoittaa, ja sanoa että nyt minä kirjoitan jotain ihan uutta enkä yhtään ajattele sitä koska saan tuon kässärin valmiiksi. Ja sitten sitä tekee vähän aikaa tutkimusta, jonain päivänä vilkaisee tiedostoa johon on laittanut romaanin ja jakanut sen luvuiksi, ja yhtäkkiä sitä löytää itsensä kirjoittamasta reilut 3000 sanaa yhtenä päivänä ja on saanut M:ään uuden luvun. Joka ehkä ratkaisee yhtä sun toista ongelmaa tiettyjen hahmojen kehityskaarissa. Ehkä, koska en minä tässä vaiheessa osaa arvioida onko kirjoittamani oikeasti hyvää ja siihen kuuluvaa. Mutta ainakin se tuli sieltä hemmetinmoisella palolla, joten ehkä siinä jotain on.

Ja eipä siinä ole mitään vikaa että näin käy. Ehkä pitää tehdä enemmän suunnitelmia, jotta päätyisi niiden sijaan kirjoittamaan jotain ihan muuta.

Ulkona tietysti saattaa mennä silloin kohisten ohi kaunis kevätpäivä, jolloin olisi voinut oikein kunnolla olla ulkosalla. Toisaalta, kuten tuli perjantaina todistettua, minulla on harvinaisen huono auringonsietokyky ihmiseksi joka rakastaa kevättä, kesää, valoa ja aurinkoa. Tunnen tiettyä samastumista Frozenin kesää odottavaan Olaf-lumiukkoon. Joten ehkä ihan hyvä että kävin valkovuokkoja ihailemassa vasta alkuillasta.

Rooiboksen blogissa taas kirjoittajakollega yrittää päästä ylimääräisistä kirjoistaan arvonnan avulla. Käykäähän osallistumassa!