Kesäisiä päiviä, höyryrunoja ja hattuneulatonta äänestystä

Viime viikonloppuna olin Tampereella. Olin vähällä olla lähtemättä, olin niin valtavan väsynyt, mutta olen iloinen että menin. Ilmeisesti lepo ei aina ole oikea lääke väsymykseen, vaikka sitäkin tarvitaan, vaan on myös tekemisiä, jotka antavat energiaa. Sellaisia kuin pitkältä ajalta tuttujen läheisten ihmisten kanssa oleminen kauniina lämpiminä kevätpäivinä, tutuissa rakkaissa paikoissa olo ilman pääkaupungin jatkuvaa melua ja mitä kaikkea täällä nyt onkaan liikaa - ja kulttuuritapahtumat sopivan höyrypäisten ihmisten seurassa. Tampereella oli silloin Museoiden yö, ja menin Werstaalle steampunk-tapahtumaan. Koska en saanut kenestäkään tutuistani seuraa, pidän hienona saavutuksena sitä että juttelin peräti kolmen ihmisen kanssa. Mutta ihan jo meiningin katselu ja steampunkahtavasti pukeutuneiden ihmisten asujen ihastelu oli kivaa. Ja steampunk on sen verran outo kiinnostuksen kohde, että siitä kiinnostuneiden ihmisten seurassa kai tuntee luonnollisesti olevan kotonaan. 1800-luvun vaihtoehtohistorialle ja teknologian oudoille kuvitelmille perustuneesta vaihtoehtoscifistä kiinnostuneet ihmiset eivät yleensä ole siitä tylsimmästä, rajoittuneimmasta ja sovinnaisimmasta päästä, joten siellä tulee tällaiselle koko elämänsä oudoksi olonsa tunteneelle olennolle mukavan turvallinen olo.

Ja sitten siellä tehtiin steampunk-runoja kirjekuoreen suljetuista sanoista, ja minäkin tein runon ja se minun runoni vähän niin kuin voitti. Se oli aika hauskaa. Voitte lukea hengentuotteeni ainakin J.S. Meresmaan blogipostauksesta aiheesta! Onneksi joku hoksasi kuvata runoni kun itse en muistanut sitä mihinkään muistiin kirjoittaa tms.

Seuraavana päivänä oli niin kesäinen päivä, niin kesäinen, ja kuljeskelimme tuntikausia Pispalassa ja Pyynikillä, bongailimme rastaiden pesiä, täytimme vesipullomme Pikkulähteestä ja ihmettelimme ketunleipien runsautta.

Tänäkin viikonloppuna on kesä. Minä olin eilen tuntikausia ulkona ja sain kirjoitettua vain vähän muistivihkoon meren rannassa kaveria odottaessani. Minulla oli aikomus lukea ulkosalla oikein paljon, mutta jostain syystä sitäkään ei tullut tehtyä kuin vähän. Ehkä tänään enemmän. Eilen tuli puuhattua kaikenlaista, joten haluaisin tänään ottaa rauhallisesti, lukea tuntikausia puistossa, kirjoitella kotona, ehkä vähän siivota tai jotain. Äänestää kai pitää, kunhan olen valinnut sopivimman ehdokaslistan, lävistänyt sen summamutikassa hattuneulalla ja tarkistanut että henkilö, johon neula osuu, ei ole tehnyt tai sanonut mitään joka estäisi minua äänestämästä häntä. Joskus tuntuu että se voi olla yhtä uskottava tapa kuin muutamat muutkin valita sopiva ehdokas, koska asiat ovat niin monimutkaisia, etten koskaan voi olla oikein varma, teenkö valintani kuitenkaan oikeilla perusteilla. (Lisätty myöhemmin: PS. Loppujen lopuksi en valinnutkaan ehdokasta hattuneulataktiikalla. Tarpeeksi puolueiden välillä pähkäiltyäni tein perinteisesti vaalikoneen, jossa huomasin erään minua aikaisemminkin kiinnostaneen ehdokkaan vastauksen selityksistä, että hän tajuaa asioita huomattavasti paremmin kuin minä, on oikeilla linjoilla kaikessa tärkeässä ja saa minut vieläpä innostumaan asioista. Käytin tosin hattuneulataktiikkaa (tai oikeastaan kirjeveitsitaktiikkaa) apuna kun vertailin ehdokastani muihin, niin ei tule katsottua vain tunnettuja nimiä.)

Minusta tuntuu, että minulla oli tosi monta kirjoittamiseen liittyvää aihetta, joista aioin kirjoittaa, mutta lämpö taitaa olla sulattanut ne pois päästäni. Mutta rakkaat blogiystävät, kuinka te suhtaudutte kauniiden kesäpäivän mahdollisesti aiheuttamiin kirjoitusvaikeuksiin? Kirjoitatteko koneella ja annatte kauniiden kesäpäivien mennä? (Käytän joskus tätä.) Kirjoitatteko ulkosalla muistikirjaan? (Käytän paljon tätä?) Annatteko kirjoittamisen olla koska kesää on niin vähän? Eivätkö kauniit kesäpäivät houkuta teitä ja täten säästytte kärsimästä mitään ongelmia kirjoittamisen suhteen? Minulla on juuri tällä hetkellä angsti koska tahtoisin sekä kirjoittaa että olla ulkona, mutta voi olla, että ratkaisen tämän ottamalla muistivihon ja kynän ulos.  Ja vaikkei ulkona saisi kirjoitettua, niin valkeana pilvenä tuoksuvat omenapuut, oksilla nukkua retkottavat oravat ja keltasiniset merenselät saattavat inspiroida kirjoittamista muuten vain.

The best laid plans... Ja kirja-arvontamainostusta.

Sitä voi tehdä hienoja suunnitelmia siitä, miten tekee nyt x-määrän aikaa tutkimusta, sitten alkaa taas editoida, ja nyt ei siihen mennessä ollenkaan kirjoittele mitään M:ään. Sitä voi kehitellä niitä tusinaa ideaa, jotka luova mieli on katsonut viime kuukausina parhaaksi lahjoittaa, ja ajatella mitä niistä alkaisi nyt seuraavaksi kirjoittaa, ja sanoa että nyt minä kirjoitan jotain ihan uutta enkä yhtään ajattele sitä koska saan tuon kässärin valmiiksi. Ja sitten sitä tekee vähän aikaa tutkimusta, jonain päivänä vilkaisee tiedostoa johon on laittanut romaanin ja jakanut sen luvuiksi, ja yhtäkkiä sitä löytää itsensä kirjoittamasta reilut 3000 sanaa yhtenä päivänä ja on saanut M:ään uuden luvun. Joka ehkä ratkaisee yhtä sun toista ongelmaa tiettyjen hahmojen kehityskaarissa. Ehkä, koska en minä tässä vaiheessa osaa arvioida onko kirjoittamani oikeasti hyvää ja siihen kuuluvaa. Mutta ainakin se tuli sieltä hemmetinmoisella palolla, joten ehkä siinä jotain on.

Ja eipä siinä ole mitään vikaa että näin käy. Ehkä pitää tehdä enemmän suunnitelmia, jotta päätyisi niiden sijaan kirjoittamaan jotain ihan muuta.

Ulkona tietysti saattaa mennä silloin kohisten ohi kaunis kevätpäivä, jolloin olisi voinut oikein kunnolla olla ulkosalla. Toisaalta, kuten tuli perjantaina todistettua, minulla on harvinaisen huono auringonsietokyky ihmiseksi joka rakastaa kevättä, kesää, valoa ja aurinkoa. Tunnen tiettyä samastumista Frozenin kesää odottavaan Olaf-lumiukkoon. Joten ehkä ihan hyvä että kävin valkovuokkoja ihailemassa vasta alkuillasta.

Rooiboksen blogissa taas kirjoittajakollega yrittää päästä ylimääräisistä kirjoistaan arvonnan avulla. Käykäähän osallistumassa!