Kesäisiä päiviä, höyryrunoja ja hattuneulatonta äänestystä

Viime viikonloppuna olin Tampereella. Olin vähällä olla lähtemättä, olin niin valtavan väsynyt, mutta olen iloinen että menin. Ilmeisesti lepo ei aina ole oikea lääke väsymykseen, vaikka sitäkin tarvitaan, vaan on myös tekemisiä, jotka antavat energiaa. Sellaisia kuin pitkältä ajalta tuttujen läheisten ihmisten kanssa oleminen kauniina lämpiminä kevätpäivinä, tutuissa rakkaissa paikoissa olo ilman pääkaupungin jatkuvaa melua ja mitä kaikkea täällä nyt onkaan liikaa - ja kulttuuritapahtumat sopivan höyrypäisten ihmisten seurassa. Tampereella oli silloin Museoiden yö, ja menin Werstaalle steampunk-tapahtumaan. Koska en saanut kenestäkään tutuistani seuraa, pidän hienona saavutuksena sitä että juttelin peräti kolmen ihmisen kanssa. Mutta ihan jo meiningin katselu ja steampunkahtavasti pukeutuneiden ihmisten asujen ihastelu oli kivaa. Ja steampunk on sen verran outo kiinnostuksen kohde, että siitä kiinnostuneiden ihmisten seurassa kai tuntee luonnollisesti olevan kotonaan. 1800-luvun vaihtoehtohistorialle ja teknologian oudoille kuvitelmille perustuneesta vaihtoehtoscifistä kiinnostuneet ihmiset eivät yleensä ole siitä tylsimmästä, rajoittuneimmasta ja sovinnaisimmasta päästä, joten siellä tulee tällaiselle koko elämänsä oudoksi olonsa tunteneelle olennolle mukavan turvallinen olo.

Ja sitten siellä tehtiin steampunk-runoja kirjekuoreen suljetuista sanoista, ja minäkin tein runon ja se minun runoni vähän niin kuin voitti. Se oli aika hauskaa. Voitte lukea hengentuotteeni ainakin J.S. Meresmaan blogipostauksesta aiheesta! Onneksi joku hoksasi kuvata runoni kun itse en muistanut sitä mihinkään muistiin kirjoittaa tms.

Seuraavana päivänä oli niin kesäinen päivä, niin kesäinen, ja kuljeskelimme tuntikausia Pispalassa ja Pyynikillä, bongailimme rastaiden pesiä, täytimme vesipullomme Pikkulähteestä ja ihmettelimme ketunleipien runsautta.

Tänäkin viikonloppuna on kesä. Minä olin eilen tuntikausia ulkona ja sain kirjoitettua vain vähän muistivihkoon meren rannassa kaveria odottaessani. Minulla oli aikomus lukea ulkosalla oikein paljon, mutta jostain syystä sitäkään ei tullut tehtyä kuin vähän. Ehkä tänään enemmän. Eilen tuli puuhattua kaikenlaista, joten haluaisin tänään ottaa rauhallisesti, lukea tuntikausia puistossa, kirjoitella kotona, ehkä vähän siivota tai jotain. Äänestää kai pitää, kunhan olen valinnut sopivimman ehdokaslistan, lävistänyt sen summamutikassa hattuneulalla ja tarkistanut että henkilö, johon neula osuu, ei ole tehnyt tai sanonut mitään joka estäisi minua äänestämästä häntä. Joskus tuntuu että se voi olla yhtä uskottava tapa kuin muutamat muutkin valita sopiva ehdokas, koska asiat ovat niin monimutkaisia, etten koskaan voi olla oikein varma, teenkö valintani kuitenkaan oikeilla perusteilla. (Lisätty myöhemmin: PS. Loppujen lopuksi en valinnutkaan ehdokasta hattuneulataktiikalla. Tarpeeksi puolueiden välillä pähkäiltyäni tein perinteisesti vaalikoneen, jossa huomasin erään minua aikaisemminkin kiinnostaneen ehdokkaan vastauksen selityksistä, että hän tajuaa asioita huomattavasti paremmin kuin minä, on oikeilla linjoilla kaikessa tärkeässä ja saa minut vieläpä innostumaan asioista. Käytin tosin hattuneulataktiikkaa (tai oikeastaan kirjeveitsitaktiikkaa) apuna kun vertailin ehdokastani muihin, niin ei tule katsottua vain tunnettuja nimiä.)

Minusta tuntuu, että minulla oli tosi monta kirjoittamiseen liittyvää aihetta, joista aioin kirjoittaa, mutta lämpö taitaa olla sulattanut ne pois päästäni. Mutta rakkaat blogiystävät, kuinka te suhtaudutte kauniiden kesäpäivän mahdollisesti aiheuttamiin kirjoitusvaikeuksiin? Kirjoitatteko koneella ja annatte kauniiden kesäpäivien mennä? (Käytän joskus tätä.) Kirjoitatteko ulkosalla muistikirjaan? (Käytän paljon tätä?) Annatteko kirjoittamisen olla koska kesää on niin vähän? Eivätkö kauniit kesäpäivät houkuta teitä ja täten säästytte kärsimästä mitään ongelmia kirjoittamisen suhteen? Minulla on juuri tällä hetkellä angsti koska tahtoisin sekä kirjoittaa että olla ulkona, mutta voi olla, että ratkaisen tämän ottamalla muistivihon ja kynän ulos.  Ja vaikkei ulkona saisi kirjoitettua, niin valkeana pilvenä tuoksuvat omenapuut, oksilla nukkua retkottavat oravat ja keltasiniset merenselät saattavat inspiroida kirjoittamista muuten vain.

Pääsiäisloman satoa

Pääsiäisloma on ollut erittäin tarpeeseen tullutta lepoa. Olin suuren osan ajasta äidin luona lomailemassa, enkä tehnyt oikeastaan paljon mitään. Jonkin verran luin, vähän kirjoitin, jonkin verran leikin Scrivenerillä, suunnittelin ja ideoin. Muuten vain oleilua, Sherlockin katsomista ja sanapelien pelailua äidin kanssa, paljon saunomista, vähän kävelylenkkejä jotka tosin eivät vointini takia päässeet kovin pitkiksi. Paljon unta ja hyvää ruokaa. Teki ihan suunnattoman hyvää. Ja tänään kotiin palattuani olen saanut nauttia ensimmäisestä todella keväisestä ja lämpimästä päivästä, ja ensimmäisestä päivästä jolloin jaksan vähän pidempään kävellä puistossa. Olenkin ollut aika paljon tänään ulkona.

Nyt sinänsä olisi ollut aikaa kirjoittaa enemmänkin, mutta luulen että tein ihan fiksusti, kun en yrittänyt vaatia itseltäni sitä. Tarvitsin lepoa. Eikä minusta nyt tunnu irtoavan ihan kauheasti varsinaista kirjoittamista. Sen sijaan minusta irtoaa valtavasti ideoita ja suunnittelua. Käsittääkseni joillekin kirjoittajille ideointi on helppoa, joillekin vaikeaa. Minulle se on erittäin helppoa, ja viime aikoina mieleni on päättänyt oikein kunnolla liioitella sen kanssa. Minulla on sellainen liuta tarinaideoita (enimmäkseen romaanimittaisia) eri genreistä, ettei minulla ole aavistustakaan, mihin niistä edes keskittyisin. Joka viikko tunnun saavan vähintään yhden lisää. Tietysti jotkin haalistuvat ajan myötä, mutta joka tapauksessa juuri nyt minulla on ihan mieletön runsaudenpula. Se on toisaalta ihan mahtavaa, mutta en vain ihan oikeasti tiedä, minkä suunnitteluun keskittyä eniten. Haluaisin kovasti alkaa jotain vähitellen kirjoittaa, vaikka M:n editointi onkin vielä kesken, mutta en kerta kaikkiaan osaa valita. Enkä voi oikeasti kehitellä tusinaa ideaa samanaikaisesti, saati sitten alkaa kirjoittaa niitä kaikkia. Mutta koska en muutakaan voi, yritän vain löytää aikaa suunnitella ja kehitellä niitä kaikkia ainakin jonkin verran, ja luottaa siihen, että joskus näen, mitkä niistä ovat vahvimpia ja vaativat eniten saada tulla kirjoitetuksi.

Joskus kyllä mietin, olenko liikaakin mennyt suunnittelevaan suuntaan kirjoittamisessani. Tiedän kyllä, että saan paremmin kirjoitettua, jos minulla on jokin käsitys siitä, mihin olen menossa, mutta ehkä yritän tietää liiankin kanssa ennen kuin aloitan. Ehkä seikkailemalla pitkin tarinaa saisin paremmin selville mitä olenkaan tekemässä. Historiallisissa on tosin se ongelma, että tutkimusta olisi hyvä tehdä ennen tarinan aloittamista, jotta ei mene kirjoittamaan sinne jotain mahdotonta - ja toisaalta kun tuntee maailman riittävän hyvin, saa enemmän ideoita siitä mitä voisi tapahtua. Mutta juuri nyt kaikki ideani eivät ole historiallisia.

Mutta niin, Scrivener. Sain vasta nyt alettua tosissani kokeilla sen käyttämistä, ja olen vielä vähän pyörällä päästäni sen suhteen, minkälaisia asetuksia siihen haluan ja miten parhaiten käyttää sitä hyödykseni. Mutta tuntuu, että kunhan pääsen sen käytöstä kärryille, se voi kyllä olla sellainen työväline, joka auttaa kirjoittamistani. Olen juuri sen verran suunnitteleva, ja toisaalta sen verran epäjärjestelmällinen, että minulle on hyötyä kirjoitusohjelmasta, jossa saa alkuideoinnit, tutkimukset ja kohtaussuunnitelmat samaan paikkaan johon sitten voi kirjoittaa sen itse tekstinkin, sen sijaan että kaikki olisi hujan hajan eri muistikirjoissa ja tiedostoissa. Ja ilmeisesti ihan tuo ohjelman rakennekin on minulle innoittavampi kuin perus Word-dokumentti. Ohjelmassahan on mahdollista laittaa esim. eri luvut kaikki eriin tiedostoihinsa ja jakaa niitä kansioihin niin että ne kuitenkin näkyvät samassa näkymässä ja on helppoa hyppiä luvusta toiseen, siirrellä niiden paikkoja jne. Sori, en osaa selittää hienosti, tutustukaa kyseiseen ohjelmaan jos kiinnostaa.

Mutta siis, siirsin pääsiäisen aikana M:n tiedostot ohjelmaan ja jaoin sen eri luvuiksi, ja annoin luvuille vieläpä nimet jotka jotenkin kuvastavat niiden sisältöä. Nyt olen ihan fiiliksissä, kun pystyn samassa näkymässä näkemään kaikki luvut ja saamaan yleissilmäyksellä käsityksen tarinan etenemisestä, sen sijaan että minulla olisi muodoton monisataasivuinen tekstimassa jota yritän navigoida. Se innostaa editoimistakin ihan eri tavalla (vaikka en siis ennen kesäkuuta aio varsinaiseen editointiin tarttua) ja saa minut uskomaan, että tuosta voi saada jotain. Kyllä välineillä on väliä, vaikka toki hienoja teoksia on kirjoitettu vaikka hanhensulalla ja pergamentilla. Mutta jos hyviä apuvälineitä on, miksi niitä ei käyttäisi? Ei Scrivener silti perinteistä muistikirja- ja kävelylenkki-ideointiani korvaa. Se vain voi auttaa niiden tulosten järjestämisessä.

Olen muuten vähän saanut tehtyä taustatutkimusta, mutta hieman takkuisesti aivoparkani siihen tarttuvat, se on myönnettävä. Mutta jos saan edes jonkin verran edettyä ennen kesän alkua, hyvä niin. Tein kuitenkin sekä ennen aloittamistani että ensimmäisen 1-2 vuoden alkana melko paljon tutkimusta, nyt haluaisin vain täydentää aukkoja ja varmistaa onko mitään tärkeää jäänyt huomaamatta.

Kirjoittamisen input- ja output-vaiheet (ja vähän elämää ylipäätään)

Sairastaminen alkaa vähitellen hellittää, mutta ihan normaalivoimissa en ole. Tänään kuitenkin jaksoin olla paljon pidempään ulkona kuin minään edellisenä päivänä, ja ihastelin puistoon puhjenneita leskenlehtiä, puissa visertäviä peippoja ja varpusia ja lähitalojen pihalla nuppujaan avaavia ensimmäisiä krookuksia. Oi, kun vain lämpenisi, niin kohta olisi narsissien ja tulppaanien aika! Ruukuissa niitä toki näkyykin jo, mutta odotan niitä puistoihin ja puutarhoihin.

Kävin myös kirjastossa, vaikka se osoittautuikin vielä vähän liian väsyttäväksi. Mutta jotenkin olin väsynyt omaan kirjavalikoimaani, vaikka se lieneekin naurettavaa, kun minulla on melkoinen liuta lukemattomia kirjaston kirjojakin vielä, ja sitten tuo monisataaniteinen kirjahylly jossa on vaikka kuinka monta kymmentä lukematonta kirjaa (en ole laskenut pitkiin aikoihin). Mutta sairaana/puolikuntoisena ei jaksa lukea ihan mitä tahansa, vaan kirjan pitää olla juuri sopivalla tavalla helppolukuinen olematta typerä, sopivan mielenkiintoisessa maailmassa ja kuitenkin jollain tapaa turvallisessa... Lyhyesti sanoen aloin jo kaivata vaihtelua edellisten päivien L.M. Montgomery -putkeen. ;-) Sääli, ettei lähikirjastosta löytynyt lisää Maija Poppasia, mutta kaikenlaista muuta tarttui mukaan, Dickensistä Metsän tarinaan.

Mutta vaikka mielikuvitusystävistä ja kirjojen hahmoista on paljon seuraa, ja eilen jopa eräs ystäväni pistäytyi viihdyttämässä minua parin tunnin ajan (enää kun en varmastikaan tartuta), alan silti kaivata yhä enemmän edes jonkinlaista kontaktia muihin ihmisiin, joten kirjoitellaanpas nyt blogiin kun voimat tuntuvat tällä hetkellä riittävän. Ehkä sen jälkeen jaksan taas vaipua seuraavien henkilöhahmojen seuraan. Alan kyllä niin ikävöidä kirjoittamistakin, mahtaisikohan edes jokin kirjoitusharjoitus onnistua tänään...

En enää muista mistä tämä alun perin on peräisin, mutta olen kuullut joskus ajatuksen kirjoittajan input- ja output-vaiheesta. Output-vaihe on se, jolloin kirjoitetaan. Jos taas vaikkapa lukee paljon mutta ei kirjoita, voikin olla input-vaiheessa: tulee sisään sitä materiaalia, joka jossain vaiheessa ruokkii sitten taas omaa kirjoittamista. Eli ei tarvitse tuntea, että nyt en kirjoita, jos sattuu olemaan input-vaiheessa. Minulla nuo vaiheet eivät ole yleensä olleet niin selkeästi erillään kuin joillain tuntemillani kirjoittajilla, vaan yleensä sekä luen että kirjoitan samassa vaiheessa. Mutta toki silloin, kun erityisen intensiivinen kirjoittamisvaihe on meneillään, lukeminen ym. jää vähemmälle. Ja joskus, kun kirjoittaminen ei oikein suju, on hyvä huomata, että saattaakin olla input-vaiheessa, jossa imen uusia vaikutteita joiden avulla kirjoittaa jotain uutta.

No, minusta tuntuu että minulla on ehkä nyt erityisesti input-vaihe. Sairastamisenkin takia kirjoittaminen on viime viikkoina jäänyt hyvin vähälle, ja jo sitä ennen se oli hyvin puuskittaista. Mutta olen viime aikoina lukenut paljon, samoin katsonut ja kuunnellut kaikenlaista, ja minusta alkaa tuntua, että se kaikki mitä olen lukenut, kuunnellut, katsonut, haaveillut ja ajatellut alkaa muhevoitua sisälläni hyväksi kompostimullaksi, joka ravitsee sitten jatkossa kirjoittamista. En vielä tiedä minkälaisia versoja siitä tulee putkahtelemaan - samaa kuin viime vuonna vai ihan uusia kukkasia? Mutta tunnen, että multa ainakin on tulossa hyväksi ja ravitsevaksi, ja luotan että se aktiivisempi kirjoittamisvaihekin tulee sieltä taas! Sairastaessani olen niin saanut uusia ideoita kuin kehitellyt vanhoja niin että ne ovat lihoneet ja saaneet uusia oksanhaaroja (metaforat kunnolla sekaisin vain!). On hauskaa nähdä jossain vaiheessa, mikä lopputulos on!