Loppiaisen lokottelua, kirjoittelua, editoinitipohdiskeluja

Muistivihkoini hiipii kohtauksia paristakin eri romaanista. Yhtä olen pyöritellyt päässäni monta vuotta, toinen syntyi joululomalla. Siitä huolimatta tuo jälkimmäinen saattaa jopa olla valmiimpi kirjoitettavaksi. Molemmista olen nyt viime aikoina kirjoittanut kohtia. On värisyttävää olla uuden tarinan synnyn kynnyksellä. Toivon, että näiden siivet kantavat ja niistä tulee enemmän kuin muutama kohtaus muistikirjoissa.

Sinänsä minusta on vähän hämmentävää kirjoitella ensimmäistä versiota näin, epäjärjestyksessä ja vaihdellen välillä toiseen. Voi olla, että vähitellen jompikumpi noista ottaakin ylivallan, mutta saa nähdä. Teen vain joka päivä, kun kirjoitan, sitä mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu.

Toivon että jossain vaiheessa koittaa aika, jolloin saan M:n editoitua valmiiksi. Olen kaivannut sitä jo jonkin aikaa. Ja on ihmisiä, joiden mielestä minun ei pitäisi olla enää editoimassa sitä, koska he ovat jo pitäneet jostain aikaisemmasta versiosta tai eivät muuten vain ymmärrä, miksi joku muokkaa samaa käsikirjoitusta vuodesta toiseen. No, en voi sanoa muuta kuin että kirjoittamisessa luotan omaan vaistooni, ja omaan tuntuuni siitä, onko tarina sitä mitä tahdon sen olevan vai kaipaako se vielä jotain. Muuta minulla ei ole. Kukaan muu ei voi sanoa minulle, onko M jo valmis, sillä ovat he lukeneet sitä tai eivät, he eivät tiedä mitä se on minulle, mitä minä tiedän ja tunnen siitä tarinasta joka ei vielä näy tekstissä mutta jonka pitäisi näkyä siinä. Ja tiedän, etten koskaan voi saada siitä täydellistä. Mutta sen tunnustaminen on eri asia kuin se, että lähettäisi kustantamokierrokselle tekstin, josta vielä haluaa parannella asioita, josta tietää tasan tarkkaan mitä kohdat ovat vielä liian ohuita tai vääriä tai kaipaavat jotain. Jos joku muu ei näe niitä vikoja, se ei tarkoita, etten minä haluaisi korjata niitä.

Mutta kestää siis varmaan jonnekin keväälle, ennen kuin voin lähettää M:n käsikirjoituksen edes kommentoitavaksi niille, jotka ovat luvanneet toimia tämän vaiheen koelukijoina. Kysyn tietysti siinä vaiheessa uudestaan, sopiiko koelukeminen siinä vaiheessa tai kiinnostaako se enää.

Pelkään kyllä välillä, että editoin liikaa. Että editoin pois jotain, joka on hyvää, tai editoin liian kliiniseksi jotain pelätessäni vääräksi kohtaa, joka on vain persoonallinen. Että hukkaan jonkin punaisen langan, teen jostain liian vaikeaa ja monimutkaista. Siksikin tauko oli nyt taas tarpeen, jotta hetkeksi pois astuttuani näen, mitä oikeasti pitää tehdä.

Haluaisin silti, että minulla vähitellen olisi jo joku toinenkin käsikirjoitus editoitavana, ei vain joitain novelleja. Siksikin olen innoissani näistä uusista. Ja niiden itsensä vuoksi.

Minun piti tänään loppiaisena tehdä kaikenlaisia hyödyllisiä ja järkeviä asioita. Järjestellä tavaroita ja muuta sellaista. Mutta aamusta alkaen minulla oli sellainen olo, etten haluaisi tehdä tänään paljon mitään. Haluaisin vain lokotella aurinkoisella joenrannalla lämpimällä kesänurmella... Okei, ei ihan onnistu tähän vuodenaikaan, mutta jotain vastinetta. No, kävin piiiitkällä kävellyllä pakkasesta huolimatta, lueskelin, kirjoittelin, lepäilin ja laitoin ruokaa (kikhernekastike tomaattimurskassa on sekä halpaa, täyttävää että hyvää). Luulen että tuo oli lähimmäs sitä lokottelua, mihin tällä kelillä pääsin. Pieni osa minusta tuntee huonoa omatuntoa siitä, etten "tehnyt" enempää, mutta taidan vain vieläkin olla levon tarpeessa. Ja vaikken juuri uudenvuodenlupauksia harrastakaan, olen luvannut itselleni, että tänä vuonna lepään enemmän ja pidän enemmän tyhjää aikaa, jolloin ei ole mitään sovittua eikä pidä saada aikaiseksi mitään erityistä. Olisi hyvä, jos onnistuisin pitämään tämän lupauksen.

Joululomaa

Toivottavasti niin blogini lukijoilla kuin muillakin on ollut mukava ja rauhallinen joulu! En saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään hyvän joulun toivotusta tänne ennen joulua, sellaisessa hötäkässä onnistuin viettämään päivät kunnes matkustin joulunviettoon, ja siellä taas en juuri saanut aikaiseksi käydä koneella. Mutta parempikin välillä pitää lomaa koneella olosta.

Joulu meni mukavasti. Lahjat eivät näin aikuisiällä ole enää niin iso juttu kuin lapsena, mutta sain silti mm. pari kirjalahjaa: Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta, ja Maria Turtschaninoffin Maresi. Näin kiintoisien kirjojen saamista edesauttoi toki, että olin pyytänyt mm. niitä, mutta olin joka tapauksessa ilahtunut, että juuri nämä valikoituivat pukinkonttiin. Tove Janssonista olen jo alkanut lukea, kun en malttanut hetkeäkään enempää odottaa. Sen lisäksi, että olen soimannut itseäni kun en saanut käytyä Ateneumin Tove-näyttelyssä - huomaan nimittäin Karjalaisen kirjassa olevista kuvista, että pidän Toven taiteesta ehkäpä eniten kaikista tuntemistani suomalaisista taidemaalareista, miten ihmeessä en tiennyt sitä? - olen ollut täysin lumoutunut. Olen vasta nuoruusvuosissa, mutta Tove on jo tässä vaiheessa todella innoittava persoonallisuus. Niin omintakeinen, omaa polkuaan kulkeva, älykäs ja lämmin, herkkä ja luova... En lue mitenkään valtavasti taiteilijaelämäkertoja, mutta joskus ne ovat täysin välttämättömiä innostukseksi, esikuvaksi, muistutukseksi siitä että kannattaa kuunnella omaa luovuuttaan ja olla uskollinen omalle äänelleen. Tämä on mitä suurimmassa määrin niitä.

Maresia en ole vielä ehtinyt lukea, mutta se on niin kaunis kirja että välillä vain tuijottelen sitä ihastuksissani. Odotan kyllä, että pääsen lukemaan sitä!

Olen joululomalla ollut koko viikon, ja olen vielä uuteenvuoteen asti. Tarkoitus on muun muassa saada vihdoin muuton jäljiltä loput tavarat paikalleen ja koti kauniin näköiseksi, sekä tehdä muutamia muita tekemättä jääneitä asioita. Esim. nukkua... Niin, ja kirjoittaa.

Joulunpyhinä luin pitkästä aikaa vanhan suosikin, J.R.R. Tolkienin Hobitin. Se on niin suloinen kirja, herttainen ja sadunomainen mutta myös salaa viisas, siinä on toisaalta samaa myyttisyyttä kuin Sormusten Herrassa, mutta toisaalta paljon enemmän huumoria ja kepeyttä. Ja olin unohtanut, miten uskomattoman valloittavasti se on kirjoitettu. (Kuinkahan monta adjektiivia tässä kappaleessa on jo ollut? En uskalla laskea. Ihan tiedoksi että Stephen Kingin opit ovat uponneet minuun todella huonosti, vaikka olenkin niistä tietoinen.)

On ehkä hyvä, että edes kahta ensimmäistä Peter Jacksonin elokuvaa katsoessani oli tosi pitkä aika siitä, kun olin kirjan lukenut, enkä muistanut enää monia yksityiskohtia, sillä muuten en olisi kestänyt niitä senkään vertaa. Lukiessani minulla nousi mieleen kerran toisensa jälkeen kysymys: Tässä on todella hyvä seikkailujuoni - miksi hitossa Jackson ei ole käyttänyt sitä? Miksi on pitänyt poistaa tai tuhota melkein kaikki hyvät dramaattiset tapahtumat ja korvata ne huonommilla ja järjettömillä jotka eivät edes ole jännittäviä ja kiinnostavia? Miksi herkulliset hahmot ja reipasotteinen seikkailu unohdettiin ja tilalle jätettiin vain mieletön erikostehostemössö ja lisättiin muutama turha hahmo joilla ei ole mitään pointtia? Ei juuri nyt ihan hirveästi nappaa mennä katsomaan kolmatta osaa. Vaikka on se kuulemma parempi kuin toinen, mikä on sentään helpotus. No, menen ainakin katsomaan sen ystävien kanssa, jotta on joku jolle valittaa heti sen jälkeen.

Mutta sen sijaan luulen, että voisin pitkästä aikaa lukea Tarun Sormusten Herrasta. Aloin kaivata sitä Hobittia lukiessani. Ja vaikka viime aikoina olenkin vähemmän innostunut spefistä, kunnon laadukkaasti kirjoitettu eeppinen fantasia voisi tehdä välillä terääkin. Se ihan aito ja alkuperäinen - monet muut kun ovat usein vain keskinkertaisia Tolkien-kopioita...

Ja kirjoittaminen? Sitäkin on tullut tehtyä. Taidan palata siihen seuraavassa kirjoituksessa... Jos uskallan.

Lomailua ja kirjoittamista

Olen lomaillut. Varsinainen kesälomani on vasta heinäkuussa, mutta minulla on nyt muutama lomapäivä ennen kuin lähden reissuun. Olen keskiviikosta lähtien lähinnä vain löhöillyt ja lepäillyt. Välillä tehnyt joitain asioita kuten siivonnut, käynyt lenkillä tai käynyt hurmioitumassa kaupunginorkesterin konsertissa. Välillä lojunut sängyssä puoleenpäivään lukemassa ja sitten lukenut vielä vähän lisää, nukkunut päiväunia, katsonut kaverin kanssa Sherlockia. Tuhlaillut vähän enemmän aikaa netissä ilman jatkuvaa tunnetta että pitäisi tehdä jotain muuta. Se on ihaninta lomassa, ettei koko ajan ole se tilanne että aika on kortilla ja pitäisi tehdä jotain muuta. Työviikkoina olen iltaisin liian väsynyt useimmille asioille (en tiedä onko tämä normaalia vai onko terveydessäni jotain vikaa, asiaa selvitellään), joten viikonloppuisin on aina sellainen tunne että nyt pitäisi tehdä Ne Kaikki Asiat. Siivota, laittaa ruokaa, tavata ystäviä, lukea vähän enemmän, olla jossain muuallakin kuin kotona, olla kerrankin kunnolla kotona - ja tietysti kirjoittaa. Nyt olen monena päivänä voinut olla ihan rauhassa ja todeta, ettei haittaa että en tehnyt sitä tänään, koska voin tehdä sen huomennakin. Se on tehnyt hyvää.

Vaikka ihan loman alussa ajattelin, että nyt tietysti kirjoitan vaikka kuinka, päätin heti ensimmäisinä päivinä, etten sitten stressaa itseäni siitä asiasta. Voin kirjoittaa jos siltä tuntuu, mutta voin myös olla kirjoittamatta ja kerätä lepäämällä voimia. Pitkällä kesälomalla voin sitten tehdä tarkempia suunnitelmia, nyt saa jokainen päivä tulla miten on tullakseen. Pariin päivään en kirjoittanutkaan mitään eikä se minua haitannut. Totesin olevani tyytyväinen  jos saan näin paljon levättyä.

Sitten. Eräs ihana näyttelijä laittoi erään ihanan kuvan FB-sivulleen. Katsoin sitä ja minun päässäni syttyi tarina. Ja yhtäkkiä kirjoitan ja kirjoitan. Tarinasta on vielä joitain osia auki enkä ole kirjoittanut siitä vielä kovinkaan paljon, mutta voi miten se on ollut ihanaa. Kirjoitusinto vielä iskee ihan odottamatta. Saatan pistää itseni kirjoittamaan ja saada aikaiseksi vain väkinäisen sivun. Sitten istahdan koneelle katsomaan sähköpostit, ja yhtäkkiä minun on pakko hakea muistivihko ja kirjoittaa. Tänään minun oli tarkoitus mennä Teatterimuseoon (kiinnostaa minua + tarpeellista taustatutkimusta), lomalla ehtisi paremmin kuin noina työviikkoina, mutta enpäs nyt mennytkään. Kynä ei päästänyt kädestä irti ennen kuin olisi ollut ihan liian vähän aikaa pyöräillä museoon ja katsoa siellä näyttelyitä läpi rauhassa. Kirjoitin siis ja olin tyytyväinen. Lopetin kun kättä ja hartioita alkoi särkeä liikaa. Museo pysyy kyllä, hyvää kirjoitusvirettä ei kannata päästää menemään, etenkään kun se iskee silloin kun olo on suht levännyt ja jaksaa.

Nyt kirjoitan siis nimenomaan käsin. Luultavasti kiroan käsialaani puhtaaksikirjoitusvaiheessa, mutta jotenkin tämä tarina tahtoo tulla kirjoitetuksi käsin. Se vaatii tuota fyysisyyttä ja käsialan persoonallisuutta, ainakin toistaiseksi. Ja kauniit kirjoitusvihot inspiroivat, ja ne voi ottaa mukaan ulos tai kahvilaan (olen jo kolmena päivänä halunnut kirjoittaa kahvilassa, ehkä huomenna jopa saan mentyä). Tänään kirjoitin vähän aikaa puistossa, ja ajattelin tarinaa. Sitten aloin haluta teetä. Tulin kotiin ja keitin pannullisen teetä, ja sitten istuin siinä keittiön pöydän ääressä ja kirjoitin ja kirjoitin. Välillä tein lisää teetä ja katsoin sinitiaisen hyppelyä vaahteran oksilla.

Välillä käy velvollisuudentuntoisessa mielessä että pitäisi kai kirjoittaa M:ää, mutta ei, katinkontit. M on hautumisvaiheessa, ja tämä tarina on se joka nyt tulee kirjoitetuksi. Ja rakastan sitä että se on Jotain Ihan Muuta. Rakastan sitä etten tarkkaan edes tiedä mitä ennen kuin kirjoitan. Rakastan sitä miten täynnä mahdollisuuksia se on. Rakastan kirjoittamista.

Pääsiäisloman satoa

Pääsiäisloma on ollut erittäin tarpeeseen tullutta lepoa. Olin suuren osan ajasta äidin luona lomailemassa, enkä tehnyt oikeastaan paljon mitään. Jonkin verran luin, vähän kirjoitin, jonkin verran leikin Scrivenerillä, suunnittelin ja ideoin. Muuten vain oleilua, Sherlockin katsomista ja sanapelien pelailua äidin kanssa, paljon saunomista, vähän kävelylenkkejä jotka tosin eivät vointini takia päässeet kovin pitkiksi. Paljon unta ja hyvää ruokaa. Teki ihan suunnattoman hyvää. Ja tänään kotiin palattuani olen saanut nauttia ensimmäisestä todella keväisestä ja lämpimästä päivästä, ja ensimmäisestä päivästä jolloin jaksan vähän pidempään kävellä puistossa. Olenkin ollut aika paljon tänään ulkona.

Nyt sinänsä olisi ollut aikaa kirjoittaa enemmänkin, mutta luulen että tein ihan fiksusti, kun en yrittänyt vaatia itseltäni sitä. Tarvitsin lepoa. Eikä minusta nyt tunnu irtoavan ihan kauheasti varsinaista kirjoittamista. Sen sijaan minusta irtoaa valtavasti ideoita ja suunnittelua. Käsittääkseni joillekin kirjoittajille ideointi on helppoa, joillekin vaikeaa. Minulle se on erittäin helppoa, ja viime aikoina mieleni on päättänyt oikein kunnolla liioitella sen kanssa. Minulla on sellainen liuta tarinaideoita (enimmäkseen romaanimittaisia) eri genreistä, ettei minulla ole aavistustakaan, mihin niistä edes keskittyisin. Joka viikko tunnun saavan vähintään yhden lisää. Tietysti jotkin haalistuvat ajan myötä, mutta joka tapauksessa juuri nyt minulla on ihan mieletön runsaudenpula. Se on toisaalta ihan mahtavaa, mutta en vain ihan oikeasti tiedä, minkä suunnitteluun keskittyä eniten. Haluaisin kovasti alkaa jotain vähitellen kirjoittaa, vaikka M:n editointi onkin vielä kesken, mutta en kerta kaikkiaan osaa valita. Enkä voi oikeasti kehitellä tusinaa ideaa samanaikaisesti, saati sitten alkaa kirjoittaa niitä kaikkia. Mutta koska en muutakaan voi, yritän vain löytää aikaa suunnitella ja kehitellä niitä kaikkia ainakin jonkin verran, ja luottaa siihen, että joskus näen, mitkä niistä ovat vahvimpia ja vaativat eniten saada tulla kirjoitetuksi.

Joskus kyllä mietin, olenko liikaakin mennyt suunnittelevaan suuntaan kirjoittamisessani. Tiedän kyllä, että saan paremmin kirjoitettua, jos minulla on jokin käsitys siitä, mihin olen menossa, mutta ehkä yritän tietää liiankin kanssa ennen kuin aloitan. Ehkä seikkailemalla pitkin tarinaa saisin paremmin selville mitä olenkaan tekemässä. Historiallisissa on tosin se ongelma, että tutkimusta olisi hyvä tehdä ennen tarinan aloittamista, jotta ei mene kirjoittamaan sinne jotain mahdotonta - ja toisaalta kun tuntee maailman riittävän hyvin, saa enemmän ideoita siitä mitä voisi tapahtua. Mutta juuri nyt kaikki ideani eivät ole historiallisia.

Mutta niin, Scrivener. Sain vasta nyt alettua tosissani kokeilla sen käyttämistä, ja olen vielä vähän pyörällä päästäni sen suhteen, minkälaisia asetuksia siihen haluan ja miten parhaiten käyttää sitä hyödykseni. Mutta tuntuu, että kunhan pääsen sen käytöstä kärryille, se voi kyllä olla sellainen työväline, joka auttaa kirjoittamistani. Olen juuri sen verran suunnitteleva, ja toisaalta sen verran epäjärjestelmällinen, että minulle on hyötyä kirjoitusohjelmasta, jossa saa alkuideoinnit, tutkimukset ja kohtaussuunnitelmat samaan paikkaan johon sitten voi kirjoittaa sen itse tekstinkin, sen sijaan että kaikki olisi hujan hajan eri muistikirjoissa ja tiedostoissa. Ja ilmeisesti ihan tuo ohjelman rakennekin on minulle innoittavampi kuin perus Word-dokumentti. Ohjelmassahan on mahdollista laittaa esim. eri luvut kaikki eriin tiedostoihinsa ja jakaa niitä kansioihin niin että ne kuitenkin näkyvät samassa näkymässä ja on helppoa hyppiä luvusta toiseen, siirrellä niiden paikkoja jne. Sori, en osaa selittää hienosti, tutustukaa kyseiseen ohjelmaan jos kiinnostaa.

Mutta siis, siirsin pääsiäisen aikana M:n tiedostot ohjelmaan ja jaoin sen eri luvuiksi, ja annoin luvuille vieläpä nimet jotka jotenkin kuvastavat niiden sisältöä. Nyt olen ihan fiiliksissä, kun pystyn samassa näkymässä näkemään kaikki luvut ja saamaan yleissilmäyksellä käsityksen tarinan etenemisestä, sen sijaan että minulla olisi muodoton monisataasivuinen tekstimassa jota yritän navigoida. Se innostaa editoimistakin ihan eri tavalla (vaikka en siis ennen kesäkuuta aio varsinaiseen editointiin tarttua) ja saa minut uskomaan, että tuosta voi saada jotain. Kyllä välineillä on väliä, vaikka toki hienoja teoksia on kirjoitettu vaikka hanhensulalla ja pergamentilla. Mutta jos hyviä apuvälineitä on, miksi niitä ei käyttäisi? Ei Scrivener silti perinteistä muistikirja- ja kävelylenkki-ideointiani korvaa. Se vain voi auttaa niiden tulosten järjestämisessä.

Olen muuten vähän saanut tehtyä taustatutkimusta, mutta hieman takkuisesti aivoparkani siihen tarttuvat, se on myönnettävä. Mutta jos saan edes jonkin verran edettyä ennen kesän alkua, hyvä niin. Tein kuitenkin sekä ennen aloittamistani että ensimmäisen 1-2 vuoden alkana melko paljon tutkimusta, nyt haluaisin vain täydentää aukkoja ja varmistaa onko mitään tärkeää jäänyt huomaamatta.