Toivottavasti niin blogini lukijoilla kuin muillakin on ollut mukava ja rauhallinen joulu! En saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään hyvän joulun toivotusta tänne ennen joulua, sellaisessa hötäkässä onnistuin viettämään päivät kunnes matkustin joulunviettoon, ja siellä taas en juuri saanut aikaiseksi käydä koneella. Mutta parempikin välillä pitää lomaa koneella olosta.
Joulu meni mukavasti. Lahjat eivät näin aikuisiällä ole enää niin iso juttu kuin lapsena, mutta sain silti mm. pari kirjalahjaa: Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta, ja Maria Turtschaninoffin Maresi. Näin kiintoisien kirjojen saamista edesauttoi toki, että olin pyytänyt mm. niitä, mutta olin joka tapauksessa ilahtunut, että juuri nämä valikoituivat pukinkonttiin. Tove Janssonista olen jo alkanut lukea, kun en malttanut hetkeäkään enempää odottaa. Sen lisäksi, että olen soimannut itseäni kun en saanut käytyä Ateneumin Tove-näyttelyssä - huomaan nimittäin Karjalaisen kirjassa olevista kuvista, että pidän Toven taiteesta ehkäpä eniten kaikista tuntemistani suomalaisista taidemaalareista, miten ihmeessä en tiennyt sitä? - olen ollut täysin lumoutunut. Olen vasta nuoruusvuosissa, mutta Tove on jo tässä vaiheessa todella innoittava persoonallisuus. Niin omintakeinen, omaa polkuaan kulkeva, älykäs ja lämmin, herkkä ja luova... En lue mitenkään valtavasti taiteilijaelämäkertoja, mutta joskus ne ovat täysin välttämättömiä innostukseksi, esikuvaksi, muistutukseksi siitä että kannattaa kuunnella omaa luovuuttaan ja olla uskollinen omalle äänelleen. Tämä on mitä suurimmassa määrin niitä.
Maresia en ole vielä ehtinyt lukea, mutta se on niin kaunis kirja että välillä vain tuijottelen sitä ihastuksissani. Odotan kyllä, että pääsen lukemaan sitä!
Olen joululomalla ollut koko viikon, ja olen vielä uuteenvuoteen asti. Tarkoitus on muun muassa saada vihdoin muuton jäljiltä loput tavarat paikalleen ja koti kauniin näköiseksi, sekä tehdä muutamia muita tekemättä jääneitä asioita. Esim. nukkua... Niin, ja kirjoittaa.
Joulunpyhinä luin pitkästä aikaa vanhan suosikin, J.R.R. Tolkienin Hobitin. Se on niin suloinen kirja, herttainen ja sadunomainen mutta myös salaa viisas, siinä on toisaalta samaa myyttisyyttä kuin Sormusten Herrassa, mutta toisaalta paljon enemmän huumoria ja kepeyttä. Ja olin unohtanut, miten uskomattoman valloittavasti se on kirjoitettu. (Kuinkahan monta adjektiivia tässä kappaleessa on jo ollut? En uskalla laskea. Ihan tiedoksi että Stephen Kingin opit ovat uponneet minuun todella huonosti, vaikka olenkin niistä tietoinen.)
On ehkä hyvä, että edes kahta ensimmäistä Peter Jacksonin elokuvaa katsoessani oli tosi pitkä aika siitä, kun olin kirjan lukenut, enkä muistanut enää monia yksityiskohtia, sillä muuten en olisi kestänyt niitä senkään vertaa. Lukiessani minulla nousi mieleen kerran toisensa jälkeen kysymys: Tässä on todella hyvä seikkailujuoni - miksi hitossa Jackson ei ole käyttänyt sitä? Miksi on pitänyt poistaa tai tuhota melkein kaikki hyvät dramaattiset tapahtumat ja korvata ne huonommilla ja järjettömillä jotka eivät edes ole jännittäviä ja kiinnostavia? Miksi herkulliset hahmot ja reipasotteinen seikkailu unohdettiin ja tilalle jätettiin vain mieletön erikostehostemössö ja lisättiin muutama turha hahmo joilla ei ole mitään pointtia? Ei juuri nyt ihan hirveästi nappaa mennä katsomaan kolmatta osaa. Vaikka on se kuulemma parempi kuin toinen, mikä on sentään helpotus. No, menen ainakin katsomaan sen ystävien kanssa, jotta on joku jolle valittaa heti sen jälkeen.
Mutta sen sijaan luulen, että voisin pitkästä aikaa lukea Tarun Sormusten Herrasta. Aloin kaivata sitä Hobittia lukiessani. Ja vaikka viime aikoina olenkin vähemmän innostunut spefistä, kunnon laadukkaasti kirjoitettu eeppinen fantasia voisi tehdä välillä terääkin. Se ihan aito ja alkuperäinen - monet muut kun ovat usein vain keskinkertaisia Tolkien-kopioita...
Ja kirjoittaminen? Sitäkin on tullut tehtyä. Taidan palata siihen seuraavassa kirjoituksessa... Jos uskallan.
Maresissa on niin kaunis kansi, että sitä jää helposti tuijottelemaan ja kuolaamaan lukemisen sijasta :)
VastaaPoistaKävin katsomassa kesällä Tove Jansson-näyttelyn ja tarkoituksena olisi lukea tuo kirjakin joskus, kun se kotona on. Jansson on kyllä uskomattoman taitava: hyvä piirtäjä, loistava taidemaalari ja upea kirjailija. Ei siihen joka tyyppi pysty :) Museossakin olin nenä kiinni alkuperäisissä muumikuvituksissa, tai olin sikäli kun japanilaisien sekaan mahduin :D Yksi lempparini Toven maalauksista on se omakuva, jossa hän tupakoi. Siinä on niin hienot värit! Turkoosi tausta, punainen huivi, keltainen paita...
Uskon että niin voi tapahtua! En ole vielä aloittanut lukemista, mutta kohta varmaankin...
VastaaPoistaTove Jansson on mahtava siinä miten monipuolinen hän on! Lasten- ja aikuistenkirjailija, taidemaalari, kuvittaja - moni olisi klassikko jo hänen tuotannollaan yhdellä noista aloista. Täytyy toivoa, että niitä tauluja tulisi jossain vaiheessa näytteille johonkin toiseen museoon, jotta pääsisin korvaamaan mokani kun en mennyt näyttelyä katsomaan vaikka suunnittelin sitä pitkään. Ei ole ensimmäinen näyttely, jonka kanssa näin käy - jotenkin olen tottumaton taidenäyttelyihin lähtijä, vaikka pidänkin niistä - mutta tämän kohdalla harmittaa erityisesti.
Tuo mainitsemasi omakuva on tosiaan upea! Pidän myös valtavasti Ennen naamiaisia -maalauksesta. (Tästä löysin linkin sen kuvaan jossain postikorttikaupassa: http://www.perromania.fi/tuotteet.html?id=112/8198)
Mielestäni Hobitti-elokuvat huononivat elokuva elokuvalta. Tai siis, pidin ensimmäisestä todella paljon! Toinen oli ihan OK, mutta en saanut samanlaisia Keskimaa-kiksejä siitä kuin ensimmäisestä. Kun katsoin kolmannen, minulle tuli sellainen olo, että toinen elokuva oli oikein mainio kolmanteen verrattuna. Ensimmäisen elokuvan jälkeen olin pitkään Keskimaa-fiiliksissä ja kääpiöt olivat yhtäkkiä cool juttu silmissäni, mutta kolmannen elokuvan jälkeen menin vain kotiin, nukkumaan ja jatkoin elämääni kun en olisi juuri nähnyt Keskimaahan sijoittuvaa elokuvaa... Harmi, olisin halunnut pitää niistä enemmän :/
VastaaPoistaMinäkin pidin ensimmäisestä, vaikka ei se suosikkielokuviini yltänytkään, mutta ihan mukava se kuitenkin oli. Toista kyllä enimmäkseen inhosin, joten jos kolmas on vielä huonompi... Minä en oikeastaan muista toisesta elokuvasta enää muuta kuin että siinä oli loputtomasti erikoistehosteita, sain teräväpiirtokuvasta päänsärkyä, inhosin Taurielin lisäämistä ja sitä tökeröä kolmiodraamaa, ja Bilbon ja Smaugin kohtaus oli hieno. Noilla eväillä olisi voitu ehkä jättää tarina levittämättä trilogiaksi... Peter Jacksonilla on pakkomielle liian pitkiin puuduttaviin taistelukohtauksiin, joten pelkään mitä seuraa kun elokuvan nimi on Viiden armeijan taistelu...
PoistaTSH-elokuvat olivat oikeasti hyviä, vaikka niissäkin oli heikkoutensa. Mutta Hobitin hyvän tarinan Jackson on vain pilannut. Ja sellaiset näyttelijät kun hänellä on käytettävissään - käy sääliksi Martin Freemania, joka olisi ansainnut paremmat elokuvat!