Katoavaa aikaa

Finnconista ostamistani kirjoista ainakin Terry Pratchettin Thief of Time osoittautui loisto-ostokseksi. Olen ahminut sen muutamassa päivässä loppuun, ja se oli vuoden upeimpia lukukokemuksia. Minkähän ihmeen takia en ollut muutamaan vuoteen lukenut Pratchettia? Oli miten oli, kirjassa esitetyt monet käsitykset ajan luonteesta ja siitä, kuinka sitä otetaan yhdestä paikasta pois ja laitetaan toiseen paikkaan lisää, tulevat mieleen kun katson viimeistä reilua viikkoa. Toisaalta kysyn: "Mihin aika katosi?" ja tuntuu etten tehnyt puoliakaan siitä mitä aioin, esim. kirjoittanut enempää kuin yhdestä päivästä Finnconissa. Toisaalta monet pitkät kesäiset iltapäivät tuntuivat melkein loppumattoman pitkiltä, kun kuljeskelin ulkona tai lojuin puistossa auringossa tai uppouduin mainittuun kirjaan. No, jos aikaa on saksittu pois järkevien asioiden tekemiseltä ja lisätty laiskoihin kesäisiin iltapäiviin, se ei ole huono valinta kesälomalla.

Oli miten oli, Finncon-päivitysten jatko jää ensi viikkoon, sillä tällä viikolla olen suurimmaksi osaksi netittä. Mutta ehkä joku niitä kaipaa vielä sittenkin, kuka tietää.

Olen viime päivinä editoinut M:ää. Olo on ollut hyvin vaihteleva. Yritin ensin muokata ensimmäistä kahta lukua, joiden tunnen tarvitsevan jotain muutosta, ja minusta tuntui etten osaa kirjoittaa ollenkaan ja tämä on ihan kauheaa roskaa. Sitten jätin sen rauhaan ja aloin tehdä seuraavia lukuja, ja yllättäen homma alkoikin sujua. Ehkä ei vain vielä ole kaikkien kohtien aika. Mutta enemmät pohdinnat siitäkin jätän myöhempään. Mukavia kesäpäiviä teille sillä välin! Ja anteeksi, että olen jättänyt eräitä sähköpostiviestejä vastaamatta ja eräitä viestejä kirjoittamatta. Se ei ole henkilökohtaista, vaan olen vain ollut yleisen saamaton. Palailen asioihin.

Kesä ja kässärinmuokkauskärpänen

On kesä! On kesä! Minulla on kesäloma ja sitä myöten tuli Suomeen oikea kesä! Saatte siis kiittää minua näistä parantuneista ilmoista. Tai ehkä minulla vain oli hyvä tuuri. Tiedä häntä. Joka tapauksessa, kun luonto nyt sulaa tuollaiseen vihreään valoon ja lämmössä kukertaviin linnunpoikasiin, niin tuntuupa vain siltä, että kerrankin ympäristö peilaa omaa mielentilaa.

Kesän mukana pitäisi kai tulla kärpäsiä, minua tuli tänä aamuna puraisemaan ihan erityinen kärpänen. Sellainen M-kärpänen, joka sanoi: "Nyt otat tuon M:n käsikirjoituksen alun, jonka olet tulostanut, ja menet sen kanssa puistoon ja otat mukaan rypäleitä ja mitä naposteltavaa nyt haluatkaan ja luet sitä kynän kanssa ja katsot mitä ajatuksia sinulle tulee. Sitten saat jätskiä." Ja minähän menin ja se oli jännää. Kovin pitkällä vielä en ole. Mutta sen jälkeen kun olen koko alkuvuoden pyörinyt sen ympärillä, että tuota pitäisi alkaa uudestaan toden teolla muokata, niin nyt pääsin siinä alkuun. (En muuten ottanut vielä jätskiä. Pitäisiköhän?)

Viikonloppuna en vielä osannut ajatella ajatustakaan siihen suuntaan ja oli sellainen olo että milloin mahdan siihen päästä kiinni, kun on kaikenlaisia muita projekteja jotka vievät ajatukset, ja toisaalta heti töiden päätyttyä ei ollut sellainen olo että ylipäätään pystyisin kovin paljon kirjoittamaan. Mutta heti kun ensimmäinen oikea lomapäivä alkoi (koska viikonloppu olisi ollut vapaata joka tapauksessa), niin ping! kässärinmuokkauskärpänen tulee ja puraisee. Oli selvästi jokin minussa sisäistänyt hyvin tämän ajatuksen "sitten kesälomalla voin alkaa työskennellä sen parissa".

En nyt kysy missä tahdissa aion kässärin lukea ja milloin alkaa oikeasti muokata ja milloin oikein luen sen kaiken tutkimuskirjallisuuden jossa olen kovin hitaasti edistynyt. (Toisaalta alan epäillä, ettei sitä nyt niin hirvittävästi ehkä tarvitsekaan lisää lukea. Olen ehkä vain epävarma ja takerrun siksi niihin selvitettävissä oleviin faktoihin. Koska Todella Isot muutokset tällä kierroksella koskevat ihan muita asioita kuin historiankirjoja, ja niitä minä pohdin että osaankohan tehdä ne ja mitähän siitäkin tulee ja ovatko ajatukseni yhtään oikeat.) Olen nyt vain iloinen että tämä on taas vauhdissa ja että toistaiseksi se tuntuu hyvältä. Ja että minulla on niitä ideoita siitä miten tuota parantaa... Eikä juuri nyt tunnu mahdottomalta ajatukselta että se tulisi joskus kohtuullisen pian lähetyskuntoon.

Sitten tästä kierroksesta selvittyäni saatan muuten tarvita uusia koelukijoita. Sattuuko teidän keskuudessanne, armaat lukijat, olemaan ketään joka tahtoisi koelukea minun historiallisen romaanin käsikirjoitukseni joka on kyllä sangen pitkä - voin ilmoittaa kuinka pitkä sitten, kun tämä kierros on ohi, sillä elättelen hienoisia toiveita, että ainakin alkupuoli vähän tiivistyisi tällä kertaa. Mutta ainakin koelukijat ovat toistaiseksi kokeneet sen sangen lukukelpoiseksi pituudesta huolimatta, joten ehkä se ei raskain mahdollinen urakka ole kuitenkaan. Tarkempia tietoja romaanista voin antaa yksityisesti sähköpostilla. Vielä en varsinaisesti ole koelukijoita rekrytoimassa, koska tähän muokkauskierrokseenhan voi mennä kuukausiakin, eikä nyt tietenkään voi tietää, onko aikaa tuollaisen nivaskan lukemiseen, kun se on valmis. Mutta alustavasti voi ilmaista kiinnostustaan jo nyt. En kyllä voi luvata koelukijoille mitään ihmeellistä palkkiota, mutta vastapalveluksia voin tehdä mahdollisuuksieni mukaan.

Kesäisiä päiviä, höyryrunoja ja hattuneulatonta äänestystä

Viime viikonloppuna olin Tampereella. Olin vähällä olla lähtemättä, olin niin valtavan väsynyt, mutta olen iloinen että menin. Ilmeisesti lepo ei aina ole oikea lääke väsymykseen, vaikka sitäkin tarvitaan, vaan on myös tekemisiä, jotka antavat energiaa. Sellaisia kuin pitkältä ajalta tuttujen läheisten ihmisten kanssa oleminen kauniina lämpiminä kevätpäivinä, tutuissa rakkaissa paikoissa olo ilman pääkaupungin jatkuvaa melua ja mitä kaikkea täällä nyt onkaan liikaa - ja kulttuuritapahtumat sopivan höyrypäisten ihmisten seurassa. Tampereella oli silloin Museoiden yö, ja menin Werstaalle steampunk-tapahtumaan. Koska en saanut kenestäkään tutuistani seuraa, pidän hienona saavutuksena sitä että juttelin peräti kolmen ihmisen kanssa. Mutta ihan jo meiningin katselu ja steampunkahtavasti pukeutuneiden ihmisten asujen ihastelu oli kivaa. Ja steampunk on sen verran outo kiinnostuksen kohde, että siitä kiinnostuneiden ihmisten seurassa kai tuntee luonnollisesti olevan kotonaan. 1800-luvun vaihtoehtohistorialle ja teknologian oudoille kuvitelmille perustuneesta vaihtoehtoscifistä kiinnostuneet ihmiset eivät yleensä ole siitä tylsimmästä, rajoittuneimmasta ja sovinnaisimmasta päästä, joten siellä tulee tällaiselle koko elämänsä oudoksi olonsa tunteneelle olennolle mukavan turvallinen olo.

Ja sitten siellä tehtiin steampunk-runoja kirjekuoreen suljetuista sanoista, ja minäkin tein runon ja se minun runoni vähän niin kuin voitti. Se oli aika hauskaa. Voitte lukea hengentuotteeni ainakin J.S. Meresmaan blogipostauksesta aiheesta! Onneksi joku hoksasi kuvata runoni kun itse en muistanut sitä mihinkään muistiin kirjoittaa tms.

Seuraavana päivänä oli niin kesäinen päivä, niin kesäinen, ja kuljeskelimme tuntikausia Pispalassa ja Pyynikillä, bongailimme rastaiden pesiä, täytimme vesipullomme Pikkulähteestä ja ihmettelimme ketunleipien runsautta.

Tänäkin viikonloppuna on kesä. Minä olin eilen tuntikausia ulkona ja sain kirjoitettua vain vähän muistivihkoon meren rannassa kaveria odottaessani. Minulla oli aikomus lukea ulkosalla oikein paljon, mutta jostain syystä sitäkään ei tullut tehtyä kuin vähän. Ehkä tänään enemmän. Eilen tuli puuhattua kaikenlaista, joten haluaisin tänään ottaa rauhallisesti, lukea tuntikausia puistossa, kirjoitella kotona, ehkä vähän siivota tai jotain. Äänestää kai pitää, kunhan olen valinnut sopivimman ehdokaslistan, lävistänyt sen summamutikassa hattuneulalla ja tarkistanut että henkilö, johon neula osuu, ei ole tehnyt tai sanonut mitään joka estäisi minua äänestämästä häntä. Joskus tuntuu että se voi olla yhtä uskottava tapa kuin muutamat muutkin valita sopiva ehdokas, koska asiat ovat niin monimutkaisia, etten koskaan voi olla oikein varma, teenkö valintani kuitenkaan oikeilla perusteilla. (Lisätty myöhemmin: PS. Loppujen lopuksi en valinnutkaan ehdokasta hattuneulataktiikalla. Tarpeeksi puolueiden välillä pähkäiltyäni tein perinteisesti vaalikoneen, jossa huomasin erään minua aikaisemminkin kiinnostaneen ehdokkaan vastauksen selityksistä, että hän tajuaa asioita huomattavasti paremmin kuin minä, on oikeilla linjoilla kaikessa tärkeässä ja saa minut vieläpä innostumaan asioista. Käytin tosin hattuneulataktiikkaa (tai oikeastaan kirjeveitsitaktiikkaa) apuna kun vertailin ehdokastani muihin, niin ei tule katsottua vain tunnettuja nimiä.)

Minusta tuntuu, että minulla oli tosi monta kirjoittamiseen liittyvää aihetta, joista aioin kirjoittaa, mutta lämpö taitaa olla sulattanut ne pois päästäni. Mutta rakkaat blogiystävät, kuinka te suhtaudutte kauniiden kesäpäivän mahdollisesti aiheuttamiin kirjoitusvaikeuksiin? Kirjoitatteko koneella ja annatte kauniiden kesäpäivien mennä? (Käytän joskus tätä.) Kirjoitatteko ulkosalla muistikirjaan? (Käytän paljon tätä?) Annatteko kirjoittamisen olla koska kesää on niin vähän? Eivätkö kauniit kesäpäivät houkuta teitä ja täten säästytte kärsimästä mitään ongelmia kirjoittamisen suhteen? Minulla on juuri tällä hetkellä angsti koska tahtoisin sekä kirjoittaa että olla ulkona, mutta voi olla, että ratkaisen tämän ottamalla muistivihon ja kynän ulos.  Ja vaikkei ulkona saisi kirjoitettua, niin valkeana pilvenä tuoksuvat omenapuut, oksilla nukkua retkottavat oravat ja keltasiniset merenselät saattavat inspiroida kirjoittamista muuten vain.