Tässä on tullut blogikirjoittamiseen yllättävän paljon taukoa. Aloin pariin otteeseen marraskuun alussa kirjoittaa, mutta olin liian väsynyt saadakseni järkevän sisältöisiä kirjoituksia valmiiksi. Marraskuu ei erityisesti sovi minulle, ja olen lisäksi tänä syksynä pakannut päiväni aivan liian täysiksi. Onneksi en yrittänyt NaNoWriMoa tänä vuonna. Sen sijaan olen editoinut M:ää, ja se on sujunut suhteellisen hyvin, joten olen antanut itseni mieluummin keskittyä siihen ja antaa blogin olla, kunnes oikeasti jaksan kirjoittaa tänne.
Olin marraskuussa myös viikon ajan Englannissa. Se oli monella tapaa myös kirjoittamisen suhteen inspiroiva matka. Kirjoitan ehkä jossain vaiheessa tarkemmin, miten. Se oli myös rentouttava, etenkin kun olin siellä tapaamassa ystäviäni, joten päivät kuluivat osittain vain sellaisissa puuhissa kuin juttelu, teen juonti ja kävely, eikä siis ollut liian stressaavaa ja täyteen pakattua. Vaikka en siellä kirjoittanut (muuten kuin päiväkirjaan välillä), tauon pitäminen kirjoittamisesta taisi tehdä juurikin hyvää kirjoittamiselle.
M:n editointi tosiaan jatkuu. Olen nyt editoinut suurimman osan kahdesta ensimmäisestä osasta, joissa enin työ on jatkuvasti ollut. Kuitenkin tunnun jatkuvasti löytävän jo editoiduistakin luvuista lisää tekemistä. Erityisesti kahta lukua olen viime viikkoina tuntunut hinkkaavan jatkuvasti. Niissä on kyse tarinan kaikkein keskeisimmästä kohdasta - sitä kohti alkupuoli etenee, ja siitä johtuvat loppupuolen tapahtumat - joten uskon, että on vain hyvä käyttää niihin aikaa. Ne pitäisi saada todella intensiivisiksi ja toimiviksi.
Välillä editointi kyllä ahdistaakin. Tahtoisin tosiaan olla kohta loppusuoralla tämän kanssa. Pelkään välillä, että editoin liikaakin, että virheiden pelossa ja täydellisyyden tavoittelussa hion pois sellaiset särmät jotka tarinaan kuuluvat, editoin tyhjäksi jonkin energian ja omalaatuisuuden joka siinä pitäisi olla. Vaikka tällä hetkellä yritän lähinnä saada sitä energiaa ja omalaatuisuutta esille. Yllättävän usein se tuntuu tapahtuvan lähinnä sillä, että poistan asioita... Ja muutan jäljelle jääviä aidommiksi.
Mutta tunnistan jatkuvasti, että tässä on edelleen tekemistä. Olen tällä kierroksella tehnyt hyvin tärkeitä asioita eräiden keskeisten henkilöiden ja heidän suhteensa kanssa, mutta erääseen toiseen tärkeään suhteeseen minun pitäisi keskittyä vielä enemmän. Se voi vaatia muuttamista, jotta tarina toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, tai ainakin jotain terävöittämistä. No, yritän olla ahdistumatta siitä, että aikaa menee enkä kirjoita joka vuosi uutta kässäriä jota sitten editoisin, vaan työskentelen lähinnä tämän kanssa vuosia. Tämän vuoden Finlandia-voittajaakin kirjoitettiin kuusi vuotta. En siis väitä, että M:stä on välttämättä Finlandia-voittajaksi, mutta ei sillä pitkällä editoinnilla huonoon seuraan päädy.
Samalla eräs mielessäni pitkään kummitellut tarinaidea on alkanut muuttua aaveesta todelliseksi olennoksi, jolla on lihaa ja vaatteita luidensa yllä ja joka loikkii sangen verevänä linnan käytävillä. Luulen, että lähiviikkoina alan kirjoittaa sitä. Himoitsen kirjoittaa vaihteeksi jotain uutta, ja M saattaa lähiaikoina kaivata taukoa, eikä tuo tarina tahdo enää odottaa. Ja se sopisi kenties Robustoksen kilpailuun - voi olla utopistista yrittää kirjoittaa edes pienoisromaani lähetyskuntoon huhtikuun loppuun mennessä, mutta tuleepa ainakin kokeiltua. Jos se ei Robustoksen deadlineen mennessä valmistu, niin valmistukoon sitten kun on sen aika. Minulle tuskin tulee varsinaisesti ongelmia saada siitä kokonaisen romaaninkaan mittaista, jos pienoisromaanikilpailu menee ohi...
****
Ja viimeisenä hyvin, hyvin tärkeä asia: voi että minä tänään tunnen ylpeyttä siitä, että olen suomalainen! Miten ihanaa, että kansanedustuslaitoksemmekin koostuu enemmistöltään ihmisistä, jotka eivät halua syrjiä tiettyjä pareja ja suuntautumisia, vaan haluavat antaa kaikille toisiaan rakastaville pareille oikeuden avioliittoon! Että Suomesta on tulossa enemmän sellainen maa, jossa ihmisillä on oikeus olla mitä ovat eikä syrjintää hyväksytä. Siinä suhteessa on tietysti vielä paljon korjattavaa, mutta tällainen askel on tärkeä. Se on tärkeä muillekin kuin seksuaalivähemmistöille ja heidän läheisilleen. Se on tärkeä kaikille, jotka voivat tulla syrjityksi, kiusatuksi, ahdistelluksi tai muuten kaltoin kohdelluksi sen takia, että ovat jollain tavalla erilaisia, tavalla joka kuuluu osana heihin. Kirjoittajissa olen kohdannut tähän mennessä lähinnä ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Uskon, että siihen on kaksi suurta syytä: kirjoittajat ja lukijat ovat muutenkin tottuneet asettumaan toisen asemaan ja osaavat keskivertoa paremmin sen takia vastustaa syrjintää, ja toisaalta kirjoittajat ovat luultavasti usein itse olleet syrjittyinä jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi (esimerkiksi se herkkyys, mielikuvituksellisuus ja asioiden eri tavalla katsominen, joka kirjoittamista usein edistää), eivätkä halua sitä kohtaloa muillekaan. Puhumattakaan siitä, että taiteilijoiden joukossa on usein paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia, koska palo ilmaista itseään ja sisimpiä tunteitaan jollain tavalla on kova. Yhteiskunnan todellisuus ei edelleenkään anna siihen samoja mahdollisuuksia kuin valtaväestön edustajille, ei vaikka minun aikanani onkin edetty paljon.
En yleensä puhu politiikkaa täällä, mutta se tässä se juttu onkin: minusta tämän asian ei kuuluisi olla politiikkaa. Ei kuuluisi olla valtion asia rajoittaa sellaista asiaa kuin se, ketkä ihmiset saavat rakastaa toisiaan ja sitoutua toisiinsa, myös virallisin keinoin. Ei ole valtion asia asettaa tiettyjä pareja huonompaan asemaan kuin toiset, ei virallistaa minkäänlaista syrjintää. Jossain vaiheessa tällä asialla ei tarvitsekaan enää olla mitään tekemistä politiikan kanssa, niin minä toivon.
Tällä hetkellä rakastan kaikkia niitä jotka ovat olleet ajamassa tasa-arvoista avioliittolakia ja kaikkia niitä kansanedustajia, jotka äänestivät sen puolesta, ajattelinpa heistä muuten mitä tahansa. Enkä vihaa niitäkään, jotka ovat sitä vastaan, ihmettelen vain ja olen heidän puolestaan pahoillaan, kun osaavat tehdä sellaisen ongelman asiasta, joka ei vie heiltä mitään pois eikä tee kenellekään mitään pahaa. Keskitytään nyt kaikki tekemään maailmasta mahdollisimman hyvä paikka kaikille, riippumatta suuntautumisesta, parisuhdetilanteesta, puoluetaustasta ja muusta sellaisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti