torstai 9. heinäkuuta 2015

Kirjoitusolosuhteita ja musiikkia

Täällä remontin keskellä kirjoittaessa olen tullut pohtineeksi olosuhteiden merkitystä kirjoittamiselle. Kirjoitan mieluiten kotona, koska jotenkin se tutun ympäristön rauha ja se, että enimmäkseen minä kontrolloin ärsykkeitä, on minulle hyväksi kirjoittamisessa. Todennäköisyys, että alkaisin siivota kirjoittamista vältelläkseni, on aika pieni, sillä yleensä kyllä välttelen nimenomaan siivoamista. Kirjoittamismotivaationi on normaalisti hyvä, tarvitsen vain puitteet joissa keskittyminen ei liikaa häiriinny.

Nyt täällä on kuitenkin kaikennäköisiä häiriöitä: yhtäkkiä saatetaan alkaa porata todella meluisasti, eikä tiedä, jatkuuko se viisi minuuttia vai koko päivän. Sitä paitsi ikkunoista ei näe ulos, mikä on vähän ahdistavaa, sillä olen tottunut katselemaan ulos aina kirjoittamisesta tauotessani, miettiessäni jne. Silti olen vähän haluton lähtemään muualle kirjoittamaan. Helsingistä on vaikea löytää sopivalla tilalla varustettua kirjastoa, jossa ei olisi sisäilmaongelmia (saan monissa päänsärkyä ja keskittymiskyvyttömyyttä viimeistään tunnin-puolentoista päästä). Monet kirjoittavat kahviloissa, mutta itse en ole juurikaan onnistunut löytämään muuton jälkeen lähiseudulta mitään kivoja kahviloita, jotka sopisivat siihen tarkoitukseen, eikä keskustaan jaksaisi aina raahautua (varsinkin kun sielläkin kahvilat ovat todella häliseviä). En ole juuri kirjoittanut kahviloissa, mutta olettaisin, että sopiva kirjoituskahvila vaatii ainakin seuraavat ominaisuudet: pistokkeita joihin saa tietokoneen kytkettyä (akkuni ei ole kovin hyvä), tarpeeksi tilaa jotta ei tunne olevansa silmätikkuna eikä häiriinny liikaa kahden ihmisen keskustelusta jos kahvilaan ei mahdu juuri ketään muuta; mutta kuitenkaan ei niin iso, että se olisi todella meluisa. Olisi myös oltava sopivanlainen rauhallinen soppi tai nurkkaus, johon vetäytyä, ja tunnelman olisi jotenkin oltava luovuudelle sopiva - monet keskustan kahvilat ovat minulle liian moderneja ja kliinisiä. Sitten kahvilakirjoittamisessa on sekin ongelma, että jotain pitää ostaa siellä ollakseen, eikä minulla ole nyt liiemmin rahaa.

Niinpä yritän enimmäkseen pärjätä täällä remontin keskellä, mutta luulen, että jos tämä vaihe näyttää kestävän vielä ensi viikollakin, saatan lähteä testaamaan uusia kahviloita ja kirjastoja ainakin joinakin päivinä.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjoja on kirjoitettu monenlaisissa olosuhteissa. Jane Austen kirjoitti romaaninsa todella pienen pyöreän pöydän ääressä, perheen seurusteluhuoneessa jossa oli samaan aikaan muitakin ihmisiä erilaisissa puuhissa, ja jonne saattoi koska tahansa tulla sisään vieraita. Jos vieraita tuli, hän vain peitti käsikirjoituksen muilla papereilla, liittyi seurustelemaan ja jatkoi romaania myöhemmin, vaikka olisi lause jäänyt kesken. Näin opin Jane Austenin talossa Chawtonissa, jossa myös näin tuon pöydän (tai olisiko ollut sen kopio, en enää muista). Esimerkiksi tällä sivulla näkee kuvan tuosta pöydästä, miten pieni se tosissaan on. Jos noissa olosuhteissa saa aikaan romaaneja, joita ihmiset lukevat vielä 200 vuoden päästä uudelleen ja uudelleen, ehkä minä selviän yhdestä remontista.

Tänään kyllä häiriköin omia kirjoitusolosuhteitani ihan itsekin, kun aloin kesken kaiken etsiä tiettyjä levyjä, siirtää niitä koneelle ja soittolistalle, etsiä eri esityksiä samoista kappaleista YouTubesta ja lukea niissä olevaa kommenttikeskustelua koska sain tietää niistä niin kiinnostavia asioita oopperasta... Sitten vekslailin koko ajan milloin minkäkin ohjelman, sivun ja laulun välillä, enkä oikeastaan edes keskittynyt kirjoittamiseen hyvin niitä kappaleita kuunnellessani. Mutta musiikilla oli olennainen rooli siinä kohtauksessa, joten kaipasin niitä avukseni, ja koen että niistä oli paljonkin apua sisällön kanssa, vaikkei tahti ollutkaan päätä huimaava.

4 kommenttia:

  1. Jos jaksat raahautua keskustaan asti, niin sitten Kaisa-kirjasto on hyvä paikka kirjoittaa. Siellä on paljon tilaa (sekä pöytä että sohvia). Tilat ovat myös eri melu asteilla. Joissain paikoissa saa puhua, mutta joissain ei.

    Varsinkin nyt kesällä, siellä pitäisi olla tilaa kun opiskelijat ovat muualla. Kaikista maailman paikoista, se on suosikkini. Ei tarvitse ostaa mitään ylihintaista päästääkseen sisälle.

    Valitettavasti en ole itse päässyt tänä kesänä sinne kirjoittamaan. Keväällä yritin muutamaan kertaan mutta oli tupaten täynnä opiskelijoita enkä halunnut viedä keneltäkään paikkaa ja kesällä kaikkiin vapaapäiviin on tullut muuta menoa. Mutta elokuussa olisi tarkoitus viettää siellä muutama päivä viikossa koko loma ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, joku kaverini oli valittanut ettei siellä ole riittävästi paikkoja, mutta se taisi tosiaan koskea lähinnä kevättä, jolloin siellä ovat kaikki pääsykokeisiin lukijatkin. Kokeilin sitä tänään, mutta en usko, että siitä tulee kovin säännöllinen kirjoituspaikka. Yliopistojen kirjastot tuntuvat minulle himpun verran liian kliinisiltä kirjoituspaikoilta, mutta suurin ongelma on oikeastaan sijainti, sillä en todellakaan jaksaisi raahautua keskustaan jatkuvasti. Ennen kaikkea nyt, kun yritän säästää rahaa ja pyöräillä kaikkialle, ja keskustaan on yli 10 km matkaa... Vietin enemmän aikaa pyöräillen kuin kirjastossa kirjoittaen, koska lopulta oli jo palattava kotiin syömään. ;-) Mutta hyvin siellä kyllä oli paikkoja ja kirjoitusrauhaa, ja näiden peitettyjen ikkunoiden jälkeen arvostin avaraa tilaa ympärillä. Joten on hyvä tietää, että tuota voi ainakin välillä kokeilla.

      Poista
  2. Remontin keskellä kirjoittaminen ei varmasti ole hauskaa! Itse olen nyt ollut poissa kotoa muutaman viikon eikä kirjoittamisesta mitään ole tullut - toisaalta en odottanutkaan, että lomalla voisi kirjoittaa (ainakaan jos on sosiaalinen loma).

    Olen joskus kirjoittanut Vallilan kirjastossa, koska sieltä saa läppäreitä lainaan, ja itselläni sellaista ei ole, ja tietokonehuoneet ovat vähän ankeita kirjoittamiseen. Kahviloissa en ole kirjoittanut, koska en juo kahvia enkä ihan hirveästi teetäkään, mutta jotain pitäisi ostaa. Plus tietty joutuisin kirjoittamaan silloin käsin. Mutta tuo Kaisa-talo on hyvä idea, muistaakseni yläkerta oli aika hiljainen? Ainakin.

    Olipa tuo Jane Austenin pöytä tosiaan pieni! Stephen King kai kirjoitti myös Carrien selkä kyyryssä kylpyhuoneessa, tms. jos oikein muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin moni kirjoittaa nykyään kahviloissa (ml. opiskelujuttuja ja sellaista), että kai niissä on pistorasioita tietokoneille? Olen ainakin ollut näkevinäni sellaisia. Mutta tietysti täytyy tarkistaa ensin ennen kuin vie sinne koneen jonka akku kestää max. 40 minuuttia niin kuin minulla...

      Poista