Vapaus on alkanut (ja mietiskelyjä editoinnista)

Kuten blogistani (ja sen epäsäännöllisestä päivitystahdistani) on ehkä huomannut, alkuosa vuodesta on mennyt hyvin kiireisissä ja stressaavissa tunnelmissa päivätyön osalta. Nyt elämäntilanteeni on muuttunut selvästi, sillä määräaikaisuuteni on loppunut eikä uutta ole tällä hetkellä tiedossa. Niinpä olen siirtynyt ainakin joksikin aikaa työttömäksi, ja ihan rehellisesti sanottuna minua ei tarvitse säälitellä tästä asiasta. Olen ollut niin uupunut, että kunnon lepo- ja hengähdystauko on tarpeen ennen kuin alan edes vakavasti miettiä, mille alan seuraavaksi. Kirjoittamiseni on myös kärsinyt siitä, ettei siihen ole ollut tarpeeksi aikaa ja energiaa. Nyt vihdoinkin on!

Sitä tosin haittaa vähän se, että kotitalossani on alkanut samoihin aikoihin remontti, joka välillä häiritsee olemista, joten olen karkaillut milloin mihinkin päiväsaikaan ja yrittänyt onnistua kirjoittamaan mm. kirjastossa, jonka sisäilma on valitettavasti vähän huonolaatuinen. Toivon mukaan pystyn lähiaikoina kuitenkin kirjoittamaan kotona. Keskityn täällä parhaiten.

Olen nyt editoinut aika hyvää vauhtia. Totesin osan 3/4 tänään tältä erää valmiiksi, ja käyn nyt läpi osan 2/4 muutamia sellaisia kohtia, jotka kaipaavat vielä kohennusta - ennen kaikkea tällä kierroksella uusiksi kirjoitettuja osuuksia, joita siis ei ole varsinaisesti vielä editoitu kertaakaan. Olettaisin että viimeistään ensi viikolla pääsen viimeisen osan kimppuun, ja siinä on aina ollut aika vähän editoitavaa. Olen jo aloittanut tekstin lähettämisen muutamalle koelukijalle, koska sen lukemiseen menee kuitenkin aikaa ja tiedän, että jäljellä olevassa editoinnissa ei mene kovin kauan.

Aion vakaasti saada tekstin lähetyskuntoon tämän vuoden aikana. Olisi mukava jos se olisi sitä jo jossain vaiheessa syksyä eikä menisi ihan uudenvuodenaattoon (Otavan kisan deadline). Toki se riippuu mm. koelukijoiden ehtimisestä, siitä löytyykö vielä paljon korjattavaa, sekä omasta ehtimisestäni - se, löydänkö itseni jossain vaiheessa taas päivätöistä, vaikuttaa tietysti siihen, miten ehdin editoida vaikkapa syksyllä. Nyt, kun voin, aion kuitenkin hyötyä vapaa-ajastani. Sitten kun teksti on koelukijoilla, voin ainakin tehdä taustatutkimusta vielä niistä muutamista asioista, joiden olen huomannut sitä kaipaavan.

Tapasin tänään erään kirjoittajatoverin, joka oli muutamia vuosia sitten kanssani samassa kirjoittajakoulutuksessa. Hän tuumasi, että hyvä että minulla on sentään deadline. Oli kuulemma tavannut erään toisen kirjoittajakoulutustoverin, ja tämä oli tuumannut että kyllä se Malna tarvitsisi jonkun potkimaan takamukselle kun ei ole vieläkään lähettänyt käsikirjoitustaan kustantajille. Silloin, kun tuolla koulutuksessa luetin käsikirjoitukseni ensimmäistä kunnolla editoitua versiota, oli mielipide että kunhan teen tietyt korjaukset niin sitten voin kyllä lähettää kustantamokierrokselle. Ja tässä sitä edelleen ollaan.

Tunnustan että tunnen siitä välillä huonoa omatuntoa. Kun kerran se oli joidenkin mielestä hyvä jo vuosia sitten, mitä minä tässä edelleen teen? Entä jos olenkin editoinut sen huonommaksi enkä paremmaksi? Useimmiten varmaan kirjoittaja osaa vaistollaan editoida sen paremmaksi, mutta olen minä nähnyt myös niin sileiksi editoituja tekstejä, ettei niistä saa otetta. En usko, että M olisi rönsyineen ja kuohuineen sellainen, mutta vaikea sitä välillä on nähdä omaa tekstiään ja tietää varmasti. Entä jos kaikessa viilailuissani olen poistanut jotain jännitettä ja intohimoa, jota aiemmassa versiossa oli? Vaikka kirkkaammiksi ja toimivimmiksihan minä olen niitä yrittänyt tehdä.

On hämmentävää olla tilanteessa, jossa jotkut ihmiset eivät ymmärrä, miksi vieläkin editoin. Miten selittää, mitä asioita minä näen tarinassani, joiden en koe aiemmissa versioissa täysin toteutuneen, vaikka ulkopuolinen lukija ei ehkä olekaan niiden puutetta tajunnut kun ei ole tajunnut minun niitä sinne halunneen? Miten selittää, että vaikka teksti olisikin hyvä, tunnen ja näen vahvasti, että siitä on voinut tehdä vielä paremman? Minulla on taipumusta perfektionismiin, mutta en voi mitään sille, että rakastan tarinaani ja hahmojani niin paljon, että haluan tehdä niille täyttä oikeutta. Aina minä panin editoidun version pois tietäen, että joitain asioita pitää katsoa, ja aina minä palatessani sen pariin huomasin yhtä ja toista, jonka saatoin tehdä paremmin.

Kun nyt taas tänä iltana palasin editoinnin pariin, tunsin kyllä, että tiedän mitä teen. Ei ole synti, jos haluaa syventää hahmojaan ja tehdä tarinasta rikkaamman. En usko rikkoneeni tarinan ja hahmojen runkoa, johon olen koko ajan uskonut, vaikka olenkin hionut yksittäisiä kohtauksia ja välillä kohentanut järjestyksiä ja selittänyt asioita uusiksi. Välillä olen kyllä myös lisännyt kaikkea turhaa, joka on sitten lähtenyt seuraavalla kerralla pois. Joskus jopa poistanut jotain, jonka olen tuonut uudestaan takaisin. Mutta enimmäkseen tunnen, että muutos on mennyt oikeaan suuntaan, vaikka joskus pelkäänkin että olen hukannut jotain.

Mutta jossain vaiheessa on osattava lopettaa. Eiväthän romaanit tule ikinä valmiiksi, joskus on vain osattava sanoa, että nyt olen tehnyt parhaani ja tämän on aika lähteä maailmalle. Siksi on tosiaan hyvä, että minulla on deadline.