sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

The best laid plans... Ja kirja-arvontamainostusta.

Sitä voi tehdä hienoja suunnitelmia siitä, miten tekee nyt x-määrän aikaa tutkimusta, sitten alkaa taas editoida, ja nyt ei siihen mennessä ollenkaan kirjoittele mitään M:ään. Sitä voi kehitellä niitä tusinaa ideaa, jotka luova mieli on katsonut viime kuukausina parhaaksi lahjoittaa, ja ajatella mitä niistä alkaisi nyt seuraavaksi kirjoittaa, ja sanoa että nyt minä kirjoitan jotain ihan uutta enkä yhtään ajattele sitä koska saan tuon kässärin valmiiksi. Ja sitten sitä tekee vähän aikaa tutkimusta, jonain päivänä vilkaisee tiedostoa johon on laittanut romaanin ja jakanut sen luvuiksi, ja yhtäkkiä sitä löytää itsensä kirjoittamasta reilut 3000 sanaa yhtenä päivänä ja on saanut M:ään uuden luvun. Joka ehkä ratkaisee yhtä sun toista ongelmaa tiettyjen hahmojen kehityskaarissa. Ehkä, koska en minä tässä vaiheessa osaa arvioida onko kirjoittamani oikeasti hyvää ja siihen kuuluvaa. Mutta ainakin se tuli sieltä hemmetinmoisella palolla, joten ehkä siinä jotain on.

Ja eipä siinä ole mitään vikaa että näin käy. Ehkä pitää tehdä enemmän suunnitelmia, jotta päätyisi niiden sijaan kirjoittamaan jotain ihan muuta.

Ulkona tietysti saattaa mennä silloin kohisten ohi kaunis kevätpäivä, jolloin olisi voinut oikein kunnolla olla ulkosalla. Toisaalta, kuten tuli perjantaina todistettua, minulla on harvinaisen huono auringonsietokyky ihmiseksi joka rakastaa kevättä, kesää, valoa ja aurinkoa. Tunnen tiettyä samastumista Frozenin kesää odottavaan Olaf-lumiukkoon. Joten ehkä ihan hyvä että kävin valkovuokkoja ihailemassa vasta alkuillasta.

Rooiboksen blogissa taas kirjoittajakollega yrittää päästä ylimääräisistä kirjoistaan arvonnan avulla. Käykäähän osallistumassa!

2 kommenttia:

  1. Sitä tosiaan voi tehdä kaikenlaisia suunnitelmia, mutta joskus extemporeasiat vievät mennessään! Mutta jos sait aikaiseksi järkevää tekstiä, et kuitenkaan joutunut ojasta allikkoon. :) Monta kaunista päivää on minullakin mennyt joskus ohi, kun teksti on vain vienyt mennessään.

    VastaaPoista
  2. Tavallaan minusta on vielä ihanampaa jos kirjoittaminen ei mene suunnitelmien mukaisesti, koska sitten se jokin luova idea/mikälie tosissaan on vahva, jos se ohittaa tietoiset suunnitelmat. :-) Tykkään siitä kun jokin vie mukanaan.

    VastaaPoista