Haluaisin joskus kirjoittaa jonkin suuren ja syvällisen tekstin Fiktion Merkityksestä tms. mutta tuntuu, että enimmäkseen jaksan saada aikaiseksi vain päivästä päivään -merkintöjä kirjoittamiseen jotenkin liittyvistä asioista. Viimeksi kirjoitin aikataulusuunnitelmaa M:n valmiiksi saattamiseen, mutta nyt haluan tuskailla ajankäytöstä yleensä.
Yksinkertaisesti, alkaa tuntua että kokopäivätyön yhdistäminen unelmaan kirjoittamisesta on yhtä tuskaa. Minä haluaisin kirjoittaa niin vietävän paljon enemmän kuin jaksan kirjoittaa. M:n valmiiksi saattaminen on venynyt vaikka kuinka kauan kun enimmäkseen en jaksa. Päässä vaikka kuinka iso kasa ideoita kolkuttelee ovia ja tempoo valjaissaan ja tahtoo päästä laitumelle kirmaamaan. Mutta koska kirjoittajana olen todennut kaipaavani ainakin jonkin verran suunnittelua ennen kuin lähden kirjoittamaan, enkä tunnu jaksavan edetä minkään suunnittelussa tarpeeksi pitkälle, uuden käsikirjoituksen aloittaminen kestää ja kestää. Olisin kyllä valmis kirjoittamaan jotenkin vaatimattomin tavoittein, edes lauseen päivässä, mutta en pääse niin pitkälle että kykenisin valitsemaan mitä käsikirjoitusta kirjoitan sen lauseen päivässä, ja suunnittelemaan sen aloituskuntoon. No, on minulla edes suunnitelmani M:n kanssa, katsotaan miten sen suhteen käy. Ja kyllähän minä varastelen aikaa pienelle kirjoittamiselle, ideointia ja vapaakirjoitusta ja irrallisia kohtauksia muistikirjoihin. Voi olla, että tulevina vuosina tajuan että tämä oli kirjoittamiselleni korvaamattoman arvokasta aikaa juuri siksi, mitä kaikkea tein kun en jaksanut tehdä mitään isompaa. Mutta juuri nyt kun en näe asiaa tulevaisuudesta, alan turhautua.
Jotkut kirjailijat sanovat, etteivät apurahat tai muut keinot kirjoittaa päätyökseen ratkaise mitään, että ei sitä silloin saa sen enempää kirjoitettua. Mutta tiedän kyllä omalta kohdaltani kokemuksesta, että silloin kun olen pystynyt sanelemaan ajankäyttöäni enemmän kuin nyt ja kun vapaa-aikaa on ollut enemmän, olen pystynyt kirjoittamaan paljon enemmän kuin nyt. Onhan minulla useimpina iltoina 2-3 tuntia vapaa-aikaa, vaikka käytännössä siitäkin menee jonkin verran kaikenlaisiin käytännön juttuihin tai siihen että pidän jotain yhteyttä ihmisiin. Mutta kun olen uupunut ennen kuin pääsen edes aloittamaan. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten ihmiset esim. käyvät kokopäivätöissä ja hoitavat perhettä yhtäaikaisesti. Minä en tunnu selviävän edes itsestäni töiden ohessa, varsinkaan niin että jäisi aikaa mihinkään muuhun kuten kirjoittamiseen. Jos ikinä saan lapsia, minun on varmaan ruvettava kotiäidiksi (ja varmaan kirjoittamiselle ajan varastaminen on silti työn takana, jos äiti-ihmisten kommentteja on uskominen).
Ja jollain tasolla tuntuu hankalalta kirjoittaa tästä edes tämän verran. Tuntuu että varmasti joku ilmestyy huutelemaan että mikäs laiskuri olet ja olisit onnellinen kun sinulla on töitä ja kyllä kunnon ihmisen pitää jaksaa töitä tehdä 16 tuntia päivässä. Ei niin että kuvittelisin teistä sellaista, rakkaat lukijani, se on vain sellainen olkapään takana oleva demoni. Kun asuu yhteiskunnassa jossa hienoin ylistys mitä ihmisestä voi konsanaan sanoa on se, että tämä jaksaa tehdä töitä väsymättä, on ahkera, aina työssä jne. Ja pahinta kaikista on jos joku on laiska tai liian herkkä rasituksille.
Mutta no, yritän nyt edes pitää kiinni niistä pienistä hajakirjoittamisistani ja luottaa, että jossain vaiheessa pääsen kaikesta huolimatta niin pitkälle, että voin aloittaa uudenkin käsikirjoituksen. Ehkä jokin noista kolkuttelijoista ja tempoilijoista osoittautuisi ettei tarvitse kovin pitkää valmisteluaikaa. Minulla olisi ihan hirveä hinku kirjoittaa jotain uutta heti nyt tai siis sitten kun suinkin jaksan...
Täällä toinen tuskailija. Perheellinenkin kaupanpäälle. Ipanat on onneksi jo isoja, mutta pistetään sitten kasa eläimiä (mm. koiranpentu) joukon jatkoksi ;)
VastaaPoistaLapset opettavat ihmisen aika tehokkaaksi, mutta luulenpa että kirjoittajat kärsivät aina aikapulasta, muu elämä häiritsee uppoutumista muihin maailmoihin :)
Joo, niinhän se on että muu elämä estää tehokkaasti kirjoittamista. Huh, minä en tiedä miten edes selviäisin jos tässä olisi vielä lapsia ja eläimiä. Vaikka varmaan ne tekisivät muuten ololle ihan hyvää - lemmikki varsinkin olisi nytkin tervetullut, jos onnistuisi käytännössä.
PoistaMinäkin opin tässä ainakin raapustelemaan pieniä pätkiä silloin tällöin ja saamaan siitä paljon irti, hyvä juttu ainakin se. :-)
Minulla on juurikin tämä saman ongelma, halua olisi, jaksamista ei. Ainhana sitä voisi kirjoittaa vain "vähän kerralla, lause, muutama kappale", mutta itsellä se ei toimi, tai en halua sen toimivan. Harvoin jaksan keskittyä siinä ajassa.
VastaaPoistaHyvä / huono puoli tässä on se, että jos aikaa todella haluaa, kyllä sitä aina jostain nipistää. Nyt pitäisi vain löytää se voima siihen.
Itselleni sinänsä se "vähän kerrallaan"-lähestymistapakin on toiminut. Kun tosiaan kirjoitan jotain käsikirjoitusta, kirjoitan mieluummin (lähes) joka päivä vaikka se olisi joinain päivinä vain lause, kuin odotan päiviä jolloin ehdin kirjoittaa tuntikausia. Nautin enemmän siitä että pidän yhteyden kirjoittamiseen joka päivä. Lisäksi sitten, kun kirjoittaa "vaikka vain yhden rivin" niin helposti tulee kirjoittaneeksi vähän enemmänkin, kun kerran on aloittanut, ja saattaa yhtäkkiä huomata että onkin muutama liuska lisää. Sen sijaan jos odottaa sitä, että on aikaa sille muutamalle liuskalle, ei tule aloitettua.
PoistaJoten kai nytkin pitäisi käyttää tuota omaa neuvoani, voimaa vain on nyt huonosti edes siihen. Valittavia blogipostauksia on joskus helpompi kirjoittaa kuin sitä mitä oikeastaan haluaisi. :-P
"Jotkut kirjailijat sanovat, etteivät apurahat tai muut keinot kirjoittaa päätyökseen ratkaise mitään, että ei sitä silloin saa sen enempää kirjoitettua."
VastaaPoistaTuossa vapaassa kirjailijuudessa on se ongelma, että pidemmän päälle on vaikea pitää yllä tehokasta kirjoitusrutiinia, jos on ns. loputtomasti aikaa. Kirjoittaminen kuitenkin vaatii yleensä taukoja ja asioiden sulattelua, eli tekstiä ei synny koko ajan ja joka päivä.. Paitsi tietysti joillain tosi tuotteliailla kirjailijoilla. :D Mutta siis, oma kokemukseni on, että kun jäin työttömäksi, sain ensimmäiset kuukaudet kirjoitettua TOSI paljon. Kirjoittamaton tarina oli silloin oikein "patoutunut" sisälleni, ja kirjoitin tehokkaasti ja nopeasti. Mutta kun aikaa kului, tuli jo vuoden verran työttömyyttä, niin eipä tekstiä niin paljon enää syntynytkään. On haasteellista pitää yllä tehokasta rytmiä, aikataulua ja itsekuria.
MUTTA joo, jos saisi kahdesta ääripäästä valita, niin ehdottomasti valitsisin "liikaa" aikaa kirjoittamiseen kuin ei yhtään... On todella raskasta kun haluaisi kirjoittaa mutta ei yksinkertaisesti pysty. :( Voimia ja tsemppiä kovasti. Jospa välillä tulisi edes vähän parempia aikoja kirjoittamiselle, lomia jne... Vaikeeta tuo on. Ja jos joku tulee huutelemaan laiskuriksi, niin tällainen henkilö ei tajua luovasta ajatustyöstä mitään. Kirjoittaminen kun tosiaan vaatii ajan lisäksi myös henkisiä voimavaroja...
Tämä on varmaan myös yksilöllistä, sillä minä olin valmistumisen ja nykyisen työpaikkani välillä kaksi vuotta työttömänä, vain muutaman kuukauden harjoittelu oli siinä välissä. Ja kyllä minä vain kirjoitin paljon sinä aikana. Ei se kaikki tietenkään huippulaadukasta ollut, mutta tuli sitä kirjoittamista paljon enemmän kuin nyt onnistuu. Luultavasti en olisi niitä huonoimpia hyötymään apurahan tarjoamasta kirjoitusajasta, mutta no, se on tällä hetkellä pelkkä haave. Selvää tietysti on, ettei koko ajan aivot voi olla aikaansaavassa tilassa vaan kirjoittamisestakin tarvitsee lomaa, eikä sitä useimmiten voi tehdä mitään kahdeksan tunnin työpäivää, ainakaan ihan varsinaista kirjoittamista (teksti kuitenkin hautuu myös silloin, kun siinä välissä tekee muuta). Ihanteellisinta olisi varmaan muutama tuntia muuta työtä, josta ansaitsee jonkin perustoimeentulon ja takaa sen, että jotain tulee tehtyä vaikkei kirjoittaisikaan, mutta joka jättää kirjoittamiselle aikaa runsaammin kuin kokopäivätyö.
PoistaMutta kiitokset sympatioista. Ehkä tähän löytyy jossain vaiheessa jokin ratkaisu. Mutta on jotenkin turhauttavaa, kun oman kirjoittamisen vähyys ei todellakaan johdu siitä että itse kirjoittamiseen ryhtymisessä olisi ongelmia, jos voimia vain töiden jäljiltä jäävänä aikana olisi.
Joo, minäkin olen haaveillut sellaisesta osa-aikaisesta työstä, että saisi just jotenkin toimeentuloa ja kuitenkin olisi mahdollisuus myös kirjoittaa hyvin työn ohessa!
PoistaEnsimmäisen kirjan kirjoittaminen on aikataulullisesti varmaan kaikkein vaikeinta.. Julkaisemisen jälkeen on sentään jonkinlainen mahdollisuus saada apurahoja, vaikka joku pienikin, jonka turvin voisi olla päivätöistä vähän aikaa poissa. Kirjailijan työssä raskasta on se, että ennen kuin voi saavutta varsinaisesti mitään (julkaisun, apurahoja, liiton jäsenyyden tms.), pitää ENSIN kaiken muun elämän ohessa tehdä kirjoitustyötä vuosien ajan... Ei oo helppoa ei. Mutta toivon mukaan palkitsee lopulta.
Niinpä, se vaihe on hankalin, kun ei ole mitään julkaistuna ja pitäisi saada tehtyä se jokin jota voisi julkaista. Mutta täytyy vain kestää, olen toisaalta tiennyt suunnilleen aina että sellaista se on. :-) Enkä toisaalta usko, että ihan pelkkä vapaa kirjailijuus toimisi, on hyvä olla muuta elämää antamassa niitä ideoita ja virikkeitä. Mutta jokin välimuoto olisi mukava. Se että olisi välillä apuraha jonka turvin voisi kirjoittaa ennen kuin palaisi taas päivätöihin, tai että päivätöistä jäisi enemmän aikaa kuin nykyisestä. No, täytyy vain uskoa ja luottaa että jossain vaiheessa tämä homma tulee toimimaan. :-)
PoistaMinä pidin yliopistosta, koska siellä oli niin paljon vapaa-aikaa kirjoittaa. Usein myös menin kirjoittamaan yliopiston atk-luokkaan, vaikka oikeastihan siellä olisi pitänyt opiskella. Ennen myös kirjoitin paljon öisin, mutta nyt ei enää jaksa töiden lisäksi (jos on vapaata, kirjoitan edelleen öisin, koska silloin iskee usein luovuuden puuskia). Koska aikaa yksinkertaisesti on rajallinen määrä, ei kai auta kuin yrittää priorisoida.
VastaaPoistaTyöttömänä kirjoitin jonkin verran, mutta koska olin niin stressaantunut töidenhausta ja raha-asioista, ei kirjoittaminen sujunut kovin hyvin (jos olen liian stressaantunut, en pysty kirjoittamaan). Ihanteellisinta tosiaan olisi jokin osa-aikatyö, josta kuitenkin saa riittävän toimeentulon, mutta jonka rinnalla ehtisi hyvin kirjoittaa. Nykyisten töitteni ohella ehdin kirjoittaa kyllä jotenkuten, mutta sosiaaliseen elämään ja arkiaskareisiin ja kaikkeen muuhun pakolliseen ei sitten meinaakaan jäädä aikaa, jos tahtoo kirjoittaakin, kunnolla.
Kirjoittamisessa kuitenkin on sellainenkin ongelma, että ainakaan omassa lähipiirissäni sitä ei ole oikein ymmärretty minkäänlaiseksi oikeaksi tekemiseksi, joka vaatii aikaa ja energiaakin. Mistä aiheutuu huonoa omatuntoa, että pitäisi olla lenkkeilemässä/imuroimassa/tms. eikä kotona kirjoittamassa.
Joo, yliopistossa oli niin paljon helpompaa määrätä omaa ajankäyttöään ja saada kirjoitusaikaa, vielä sellaiseen vaiheeseen päivää jolloin jotain jaksoikin kirjoittaa. Ja päättää marraskuussa että nyt vain en tee niin paljon opiskeluja vaan nanoilen. :-P Sain silti yllättävän hyvin kirjoitettua työttömänäkin, minua taas motivoi se että kun kirjoitin, tein ainakin jotain itselleni tärkeää, vaikka töitä en olisi saanutkaan. Työttömänä piti tietysti myös etsiä töitä, mikä on yksi maailman inhottavimmista puuhista, mutta oli siinä se hyvä puoli, että kirjoittamattomissa vaiheissa pystyi sitten saamaan jotain aikaiseksi siinä suhteessa. (Siis kirjoittamaan hakemuksia, ei välttämättä saamaan töitä...)
PoistaMinun lähipiirissäni ymmärretään kirjoittamista kohtuullisen hyvin, mutta ei silti ehkä aina tajuta, että siihen oikeasti pitäisi saada säästää energiaa. Joten aina ei ehdi tehdä kaikkea mitä muiden mielestä pitäisi tehdä, jos mielii tehdä sitä mikä itselle on tärkeintä.