Koti alkaa näyttää enemmän kodilta kuin sekavalta laatikkovarastolta jossa on muutama huonekalu. Huomasin tämän ilahduttavan ilmiön tullessani tänään kotiin reilun vuorokauden reissulta. Hei, tämähän on ihan oikea koti! Mukavaa, että kaikella touhuamisella alkaa olla näkyviä tuloksia.
Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)
Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
lauantai 27. syyskuuta 2014
Paluu muuttotauolta ja "Olen hyvä jossain"-haaste
En ole ollut nyt pitkään aikaan blogimaailmassa mitenkään läsnä, mutta syynä on ollut tuo muutto. Ja se, etten melkein kahteen viikkoon saanut nettiä toimimaan uudessa kodissa. Olenkohan ikinä muuttanut tai vaihtanut nettiyhteyttä niin, että netti olisi sen jälkeen heti toiminut? Nyt piti käydä monta asiakaspalvelijaa läpi ennen kuin joku hoksasi, että ehkä minä vain tarvitsen uudemman modeemin (vanhan piti muka olla käypä täälläkin). Mutta nyt toimii ja langattomastikin (mikä on hyvä, koska datapistoke on sellaisessa osassa asuntoa jossa ei ole vielä mitään huonekaluja, joten langallisesti saa selän kipeäksi äkkiä).
Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.
Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.
1. Sitkeys ja kärsivällisyys
Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.
2. Ideat ja omaperäisyys
Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.
3. Yksityiskohdat
Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.
4. Hahmot
Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.
5. Dialogi
Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.
6. Tarinan kuljetus
Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.
Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.
Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.
Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.
1. Sitkeys ja kärsivällisyys
Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.
2. Ideat ja omaperäisyys
Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.
3. Yksityiskohdat
Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.
4. Hahmot
Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.
5. Dialogi
Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.
6. Tarinan kuljetus
Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.
Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.
torstai 4. syyskuuta 2014
Välimerkkejä
Väsyväsyväsy kiirekiire. Töissä on tosi kiireistä ja stressaavaa, ja muutto painaa päälle eikä laatikoissa ole vielä ollenkaan tarpeeksi tavaraa eikä minulle ole ihan selvää kuka nuo kaikki kantaa... Minulla on huono kyky sietää stressiä ja jatkuvaa kiirettä, ja lopputuloksena on, että olen ihan puhki. Minusta tuntuu kuin minut olisi vedetty joidenkin raskaiden rullatelojen välistä ja puristettu ihan tyhjäksi ja litteäksi. Tai kuin olisin teksti josta on poistettu kaikki sananvälit ja välimerkit, koska siten mahtuu enemmän kirjaimia per sivu. Tuo jälkimmäinen on ehkä erityisen osuva tapa kuvata nykyistä tilannettani ja oloani, koska molemmissa on sama tulos: ei lopputuloksessa ole mitään järkeä tai järjestystä, mutta hei tehokkuus! Enemmän kirjaimia per sivu, kyllä se on tehokkaampaa! (Minusta tuntuu välillä että työ- ja talouselämää pyöritetään pitkälti tällä periaatteella, mutta mikäpä minä olen aiheesta mitään asiantuntevia kommentteja laukomaan.)
Myönnettäköön, että tällä hetkellä minun pitää kai syyttää itseänikin siitä, että yritän ahtaa niitä kirjaimia sivulle mahdollisimman paljon, koska itsehän minä tätä stressiä otan ja pelkään että muutto hajoaa jos kaikki ei ole laatikoissa jo eilen vaikka muuttoon on vielä yli viikko. Töiden suhteen minun on vaikeampi tehdä mitään monille päällekkäisille vaatimuksille, paitsi selittää ihmisille miksi ei onnistu, mutta omassa elämässäni voisin yrittää pitää järjen kädessä ja todeta, että vaikka kuinka on työt ja muutto niin on minun jossain vaiheessa levättäväkin.
Kirjoittaminen on jäänyt vähän sinne raskaiden telojen puristuksiin, vaikka sitä juuri kaipaan. Mutta äsken vietin vähän aikaa muistikirjan ja kynän kanssa. Tällä hetkellä kirjoittaminen tahtoo tapahtua siten. Ja voi kun se tuntui hyvältä. Tuntuu että päässä menivät jotkin palikat parempaan järjestykseen ja niitä sananvälejä ja välimerkkejä alkoi taas löytyä. Ja M:n editointikin kai näin eteni hiukkasen. Lisää tätä siis seuraaviinkin päiviin, on kiire tai ei.
Myönnettäköön, että tällä hetkellä minun pitää kai syyttää itseänikin siitä, että yritän ahtaa niitä kirjaimia sivulle mahdollisimman paljon, koska itsehän minä tätä stressiä otan ja pelkään että muutto hajoaa jos kaikki ei ole laatikoissa jo eilen vaikka muuttoon on vielä yli viikko. Töiden suhteen minun on vaikeampi tehdä mitään monille päällekkäisille vaatimuksille, paitsi selittää ihmisille miksi ei onnistu, mutta omassa elämässäni voisin yrittää pitää järjen kädessä ja todeta, että vaikka kuinka on työt ja muutto niin on minun jossain vaiheessa levättäväkin.
Kirjoittaminen on jäänyt vähän sinne raskaiden telojen puristuksiin, vaikka sitä juuri kaipaan. Mutta äsken vietin vähän aikaa muistikirjan ja kynän kanssa. Tällä hetkellä kirjoittaminen tahtoo tapahtua siten. Ja voi kun se tuntui hyvältä. Tuntuu että päässä menivät jotkin palikat parempaan järjestykseen ja niitä sananvälejä ja välimerkkejä alkoi taas löytyä. Ja M:n editointikin kai näin eteni hiukkasen. Lisää tätä siis seuraaviinkin päiviin, on kiire tai ei.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Se toimii sittenkin!
Minun pitää nyt jossain saada hehkuttaa, ja tämä on varmaan siihen sopivin paikka. Minusta tuntuu, että sain nyt sen hankalalta tuntuneen 10 luvun pätkän M:stä kuosiin! Vielä eilen se tuntui ihan mahdottomalta kaaokselta, mutta nyt olen haudutellut ja pohdiskellut ja kävellyt, ja kirjoitin äsken yhden uuden kohtauksen (käsin, muistikirjaan - se tuntuu olevan välillä hyvä keino irtautua kaikesta siitä mitä olen jo kirjoittanut) ja mietin mitä muille pitäisi tehdä. Ja nyt tuntuu että minulla on noille 10 luvulle täysin toimiva rakenne ja sisältö! Jotain pitää vielä kirjoittaa, monia kohtia pitää vielä muokata, mutta nyt tiedän mitä olen tekemässä ja tunnen että se voi toimia!
Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!
Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.
Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!
Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.
perjantai 29. elokuuta 2014
Editoinnin pelkoja
Nyt, kun M:n editointi on jatkunut jo useamman vuoden ja monta editointikierrosta, minulla alkaa yhä useammin iskeä mieleen pelko: entä jos editoin liikaa? Entä jos rikon sen mikä toimii, jos korjaan huonoksi jotain mikä on hyvää. Tosiasia on, että M on joissain suhteissa muuttumassa tällä kierroksella vähän erilaiseksi kuin se on ollut edelliset vuodet. Ei ytimeltään, mutta ehkä minulle on kirkastunut eri tavalla se, mitä sillä ytimellä tarkoitan. Äh, ihanaa puhua näin kryptisesti kun ei voi selittää mitään itse tarinasta. Mutta se saa minut pelkäämään, kun olen astumassa välillä vähän eri suuntiin kuin mitä aikaisemmin tarkoitin. Entä jos olenkin väärässä ja teen kaiken huonommaksi? Olen saanut koelukijoilta tosi paljon kehuja, entä jos kaivan nyt vain maata jalkojeni alta?
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
torstai 28. elokuuta 2014
Tähtikirkkaan etsintää
En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin, jotenkin ei vain ole tuntunut siltä, joten en ole viitsinyt kirjoittaa väkisin. Oikeastaan sen voi nähdä ihan positiivisesti, sillä silloin kun on ollut energiaa ja aikaa kirjoittaa, olen käyttänyt sitä luovaan kirjoittamiseen sen sijaan että kirjoittaisin blogissa kirjoittamisesta. Mutta nyt tuntuu tarpeelliselta koota tänne joitain ajatuksia.
Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.
Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.
Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.
Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...
Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.
Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.
"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."
"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"
Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.
Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.
Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.
Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.
Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...
Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.
Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.
"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."
"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"
Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.
lauantai 2. elokuuta 2014
Kesäloman jälkeen - editointia jälleen ynnä muuta
Kesäloma oli ja meni, mutta ainakin olo on rentoutuneempi ja jaksavaisempi kuin ennen sitä, ja olen saanut uusia näkökulmia asioihin elämässäni. Ja kirjoittamisen suhteen tilanne on ihan hyvä, olen päässyt ainakin M:n editoinnissa ihan kohtuullisesti vauhtiin, josta pystyy sitten jatkamaan nyt töiden alettuakin.
Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.
Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...
Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!
Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...
Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.
Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.
Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...
Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!
Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...
Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)