sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kuohuja.

Työstin juuri kohtausta, joka on ollut muistikirjassani viime kesästä asti. Nyt kirjoitin sitä puhtaaksi ja samalla uusiksi. Muistan, että tuon kohtauksen kirjoittaminen oli jo kesällä sellainen tapaus, että olin sen jälkeen fyysisesti ja henkisesti aika hervoton, niin voimakkaasti tunsin sitä kirjoittaessani, ja toisaalta sen jälkeen tunsin, että jokin ikkuna oli auennut tarinassani. Olisikohan ollut sen jälkeen kun pystyin taas muokkaamaan käsikirjoitusta koneella, kun siihen asti oli pitänyt kirjoittaa käsin päästäkseni asioihin kiinni.

Nytkin tuon kohtauksen kirjoittaminen ja muokkaaminen oli sen verran raju juttu, että jossain vaiheessa keskeytin ja löysin itseni kyynelissä keittiöstä. Ei kyse ole mistään hirveän dramaattisista tapahtumista, vain kohtauksen tunteista sekä siitä aiheesta, joka siinä nousee. En tiedä, välittyykö sama siitä lukijalle, en tiedä onko kirjoittajan oma tunnelataus tekstiä kirjoittaessa tae hyvälle tekstille. Juuri nyt sitä on mahdotonta arvioida. Mutta se, että kohtaus vaikuttaa kirjoittajaan itseensä noin voimakkaasti, kertoo ainakin siitä, että nyt liikutaan asioissa jotka ovat kirjoittajalle oikeasti tärkeitä ja ihan helvetin aitoja. Ja se on joka tapauksessa hyvä asia. Olen kiitollinen tämän kirjoittamisesta.

Minusta on myös helpottavaa, että teksti edelleen vaikuttaa minuun voimakkaasti. Välillä editoidessa on se vaara, että alkaa suhtautua tekstiin liian ulkokohtaisesti, älyllisesti, saattaa päätyä arvioimaan sitä enemmän muiden standardeilla kuin sillä, mitä teksti oikeasti itse on. Juuri siksi välillä pelkään liikoja editointikierroksia: pelkään, että poistan tekstistä jotain olennaista, koska alan ajatella mitä muut sanovat ja yritän miellyttää tekstilläni muita. Mutta kun saan kaivettua esiin jotain tältä tuntuvaa, tiedän ainakin, että olen kirjoittamassa omaa tekstiäni. Juuri tämän takia myös haluan kirjoittaa romaaniani rauhassa, monen vuoden ja editointikierroksen ajan. Löydän siitä syvyyksiä ja voimia, jotka eivät aluksi olleet läsnä, koska en ehkä osannut ilmaista niitä tai en ollut vielä tunnustanut niitä itselleni. Tai joita olin yrittänyt kirjoittaa tekstiin, mutta tarvitsin niille vielä enemmän voimaa.

Tämä editointi on ollut melkoista vuoristorataa. Välillä se tuntuu samalta kuin ne unet, joissa kuljen jonkin talon loputtomissa huoneissa etsien jotain, ja jokaisen huoneen jälkeen paljastuu taas uusi ovi, huone tai käytävä, jonka takaa ei edelleenkään etsimääni löydy. Muokattavaa tuntuu olevan loputtomasti enkä tiedä, koska voin hyväksyä, että teksti on nyt niin valmis kuin se voi tässä vaiheessa olla, ja antaa sen kokeilla siipiään. Mutta tänä viikonloppuna olen pystynyt katsomaan käsikirjoituksesta vähän pidempää osaa, ja olen nähnyt, että se oikeasti edistyy ja kuroutuu kokoon. Joissain kohdissa on hyvin vähän muokattavaa, ja viime vuonna tekemäni muokkaukset ovat enimmäkseen vieneet tekstiä oikeaan suuntaan, niin että voin nyt edelleen jatkaa. Täydellinen se ei varmasti ikinä ole, mutta olen toiveikas, että tämän vuoden aikana voisin saada sen siinä määrin oikeaksi, että uskaltaisin antaa sille mahdollisuuden ulkomaailmassa.

2 kommenttia:

  1. Minusta kirjoittajan tunnekuohut ovat hyvä merkki. Jos tekstiin valuu jotain noin intensiivistä, se yleensä kyllä välittyy jossain muodossa myös lukijalle.

    Minä editoin aika surutta, koska en usko, että lukijat kokevat millään samoja asioita lukiessaan kuin minä (joka tarkkailen kässäriä jumalaperspektiivistä ja yhdistän siihen miljoona kässärin ulkopuolista asiaa, kokemusta ja tunnetta). Koelukijat usein huomauttavat jos kohtauksista jää jokin uupumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että välittyy! Ainakin se on merkki siitä, etten ole itse pelännyt mennä kohti jotain itselleni tärkeää ja arkaa, ja se on joka tapauksessa hyvä juttu kirjoittamisessa.

      Editoin itsekin paljon, mutta välillä pelkään, että tarpeellisen editoinnin ohessa myös teen jotain sellaista, että poistan tekstistä jotain hyvää ja voimakasta, koska pelkään ettei se miellytä kaikkia tms. En halua päätyä tekemään siitä tasapaksua ja "ihan kivaa". Pelkään tätä kuitenkin vain noin 10 % ajasta, suurimman osan ajasta tiedän, että seuraan omaa tuntuani siitä mitä tekstille pitää tehdä, ja se on todennäköisesti oikeassa.

      Koelukijat osaavat varmasti sanoa monista asioista, mutta he eivät välttämättä osaa neuvoa panemaan siihen takaisin jotain persoonallista, jota siinä oli eikä ole enää, koska he eivät tiedä että siinä sitä oli. Eivät M:n muutaman vuoden takaista versiotakaan kommentoineet osanneet sanoa, että siihen olisi pitänyt lisätä tiettyjä asioita joita olen nyt lisännyt. Vaikka toivon, että jos he lukisivat nykyisen version, he toteaisivat tekstin parantuneen. :-) Mutta no, ennen kaikkea minun koelukijani varmaan joutuvat sanomaan, mitä tekstistä pitää leikata. :-P

      Poista