sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Etenemistä

Olen nyt selvinnyt vähäksi aikaa kaikista pahimmista stresseistä, joten seuraavina viikkoina ehkä kirjoittamiseenkin jää enemmän aikaa. Joka tapauksessa M:n editointi on näinäkin viikkoina edennyt melkein koko osan 2/4 läpi, paitsi että pari isompaa muokkausta vaativaa lukua on toistaiseksi siirtynyt tuonnemmaksi. Kuten arvelinkin, tässä osassa ei ollut niin paljon muokattavaa kuin edellisessä. Toivon, että myös jäljellä olevat osat menevät melko vähin muokkauksin ja saan koko tekstin viimeistään alkukesästä koelukijoille. Mieluiten jo noin kuukauden päästä.

Tunnen aina välillä huonoa omatuntoa, jos en pidä jostain kirjasta, jota luen. Mielessäni kun saatan raivota kovastikin kirjamokomalle, että kuinka se nyt kehtasi olla tässäkin asiassa huono, ja tässä, tai ainakaan ei minun mieleeni. Ja sitten tulee mieleen, että mistäs minä tiedän onko oma käsikirjoitukseni oikeasti yhtään sen parempi. Tietysti kuvittelen, että minähän en moisiin heikkouksiin päästä itseäni sortumaan, mutta silti joka kierroksella tekstistä löytyy puutteita, jotka saavat minut repimään hiuksiani ja hakemaan paljon lisää teetä tueksi (minulla on aika kesyt nämä keinot, tiedän). Loppujen lopuksi minulla on kuitenkin tekstissäni useita sokeita pisteitä, joten mistä tiedän, onko oma tekstini oikeasti yhtään parempaa kuin se jokin kirja jolle nyt nyrpistelen nenääni? Joten kannattaisikohan raivota sille vähän vähemmän?

No, hyvä puoli on, että kun hyvin rehellisesti ja kiihkeästi aina huomaan sen kun en jostain kirjasta pidä, ehkä osaan entistä paremmin välttää ja korjata noita samoja ongelmia omassa tekstissäni.

Minun piti toki mennä jo aikoja sitten nukkumaan, mutta kärsin jostain angstivalvomisesta. Kokeillaan jos nyt nukuttaisi enemmän. Ei niin, että koneen ääressä istuminen yleensä kannattaisi, jos tahtoo nukkua, mutta joskus auttaa ajatusten saaminen muualle. Huomenna voin sitten angstailla lisää, kun en ole nukkunut kunnolla...

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevättä ja kirjoja

Ulkona linnut sirkuttavat siihen malliin, että olisi vissiin opeteltava tunnistamaan niitä enemmän. Äänistä päätellen tuolla on paljon muutakin kuin mustarastaita ja peipposia, mutta minun taitoni loppuvat jo. Olen opetellut lintuni leveysasteilla, joilla niitä oli paljon harvemmanlaisia kuin täällä. Kevät on aina ollut lempivuodenaikojani. Silloin on joka päivä uutta, ja rakastan sitä, kun maa alkaa talven jälkeen taas kasvaa ja työntää esiin elämää. Odotan kyllä nyt myös kesää, jolloin saan luultavasti levätä enemmän, mutta siihen asti aion nauttia keväästä minkä jaksan.

Bollywood-tanssi tekee hyvää joka paikalle, mukaan lukien sielulle.

Eilen pitkänmatkanbussissa nautin kirja-ahmimista. Margaret Atwoodin Orjattaresi veti mukaan alusta asti. Ja on kuulkaas mukavaa lukea ajateltua dystopiaa jossa keskitytään vähän muuhun kuin räiskintään. Jane Austenilta on uudelleenluvussa Mansfield Park, joka alkoi ensimmäisen sadan sivun jälkeen taas vetämään paljon paremmin kuin alussa tuntui. Minusta tuntuu, että tarvitsen säännöllisen annoksen vanhaa kirjallisuutta. Niin paljon kuin arvostankin sukupuolten tasa-arvoon ja vähemmistön oikeuksiin pyrkimistä, antibiootteja, jääkaappeja ja internetiä, jokin osa minusta elää jonain toisena aikana ja kaipaa tuollaisten kirjojen rauhaa.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pakoa kirjoittamiseen ja Euroviisuihin

En ole ollut aikoihin näin helpottunut viikonlopun tulosta. Muutaman viime viikon ajan töissä on ollut todella stressaavaa, ja tämä viikko oli erityisen syvältä. Sen verran kamalalta minusta on tuntunut, etten haluakaan kirjoittaa siitä sen enempää. Onneksi pari sosiaalista tapahtumaa toi piristystä viikkoon.

Pääsiäinen oli miellyttävä. Siihen kuului mm. kissoja, kirjoittamista ja kävelyä kauniissa maisemissa, joista osa esiintyy romaanissani. Lisäksi päätin selvittää vihdoin, millainen oikein on tämä Dr Who -juttu, josta kaikki aina puhuvat.

Juu. Taidan olla koukussa.

Kaikesta huolimatta romaanin editointi edistyy. Niin toivottomalta kuin joskus tuntuukin editoida sitä kokopäivätyön lomassa, nyt olen saanut muokattua melkein kaiken olennaisen sen osasta 1/4, jossa suurin osa muokkaustarpeista on. Jotain pikkusäätämistä siinä vielä on, mutta ajattelin palata niihin vähän myöhemmin, koska kun nysvää samojen lukujen kanssa todella pitkään, alkaa menettää käsityksensä siitä mikä on hyvää ja mikä ei. Tänään etenin osaan 2/4, ja sain siitä jo muokattua muutaman luvun, eli tästä pitäen muokkaus tuntuu tosiaan etenevän paljon nopeammin. Lupaavaa!

Välillä kyllä angstailen, varsinkin siitä miksen osaa kirjoittaa napakammin ja valmiimmin, miksi on niin paljon turhaa sälää ja miksi tämä tuntuu aina olevan niin pahuksen laaja kun nykyään kirjat Eivät Saisi Olla Pitkiä. Tuntuu myös, että tekisi tosiaan hyvää kirjoittaa uusi käsikirjoitus välillä. Olisi ihanaa, jos M:n koelukutauolla saisin tartuttua johonkin muista päässäni olevista tarinoista ja naputeltua ensimmäisen luonnoksen. Voi olla, että M:n pariin palaaminen tuntuisi toisenlaiselta. Katsotaan sitten siinä vaiheessa, miten realistiselta tällainen ajatus vaikuttaa, mutta se olisi kivaa.

Tänä viikonloppuna olen nauttinut muun muassa lukemisesta ja tv:n euroviisukonsertista. Vaikka suhtaudunkin Euroviisuihin enimmäkseen campina (ja olen silti sydämestäni loukkaantunut, kun huonot kappaleet pärjäävät ja hyvät eivät), niin herttinen sentään, on tuolla ollut vuosien saatossa aika hienojakin kappaleita. Ja, no, mieleenpainuvia esiintymisasuja. Viisut ovat myös melkoisesti muuttuneet tyyliltään niistä alkuajoista. Aloin myös miettiä, että kun näitä kaikenlaisia horoskooppejakin on, niin voisiko ihmisestä päätellä jotain sillä perusteella, mikä kappale voitti Euroviisut hänen synnyinvuotenaan? Ainakin omalle vuodelleni sattui ihan osuva kappale.

Luin muuten Maresin. Se oli todella hieno. Mutta loppuvaiheessa oli aika rajuja tapahtumia, minun heikolle sietokyvylleni ainakin. No, pakenin sen jälkeen oman romaanini pariin, joten se oli myös hyväksi kirjoittamiselleni. Onneksi minulla on Jane Austeniakin menossa. Mutta oikeasti, tuo on silti todella lukemisen arvoinen kirja.

Täytyy kyllä sanoa, että heitän vähintäänkin vesilohikäärmeellä kaikkia niitä, jotka marmattavat että taiteilijan pitää kärsiä taiteestaan tai se on ihan turhaa. Minulle kirjoittaminen ainakin on helpottava pakopaikka, monen muun asian ohessa. Vaikka elämässä olisi kuinka monta asiaa sekaisin, kirjoittaessa olen omassa maailmassani. Tietysti siinä on vaikeuksia ja tuskia (ja etenkin tuskailuja), mutta silti. Se on vakio elämässäni johon aina palaan, ja se tekee elämän paremmaksi.