tiistai 22. heinäkuuta 2014

Katoavaa aikaa

Finnconista ostamistani kirjoista ainakin Terry Pratchettin Thief of Time osoittautui loisto-ostokseksi. Olen ahminut sen muutamassa päivässä loppuun, ja se oli vuoden upeimpia lukukokemuksia. Minkähän ihmeen takia en ollut muutamaan vuoteen lukenut Pratchettia? Oli miten oli, kirjassa esitetyt monet käsitykset ajan luonteesta ja siitä, kuinka sitä otetaan yhdestä paikasta pois ja laitetaan toiseen paikkaan lisää, tulevat mieleen kun katson viimeistä reilua viikkoa. Toisaalta kysyn: "Mihin aika katosi?" ja tuntuu etten tehnyt puoliakaan siitä mitä aioin, esim. kirjoittanut enempää kuin yhdestä päivästä Finnconissa. Toisaalta monet pitkät kesäiset iltapäivät tuntuivat melkein loppumattoman pitkiltä, kun kuljeskelin ulkona tai lojuin puistossa auringossa tai uppouduin mainittuun kirjaan. No, jos aikaa on saksittu pois järkevien asioiden tekemiseltä ja lisätty laiskoihin kesäisiin iltapäiviin, se ei ole huono valinta kesälomalla.

Oli miten oli, Finncon-päivitysten jatko jää ensi viikkoon, sillä tällä viikolla olen suurimmaksi osaksi netittä. Mutta ehkä joku niitä kaipaa vielä sittenkin, kuka tietää.

Olen viime päivinä editoinut M:ää. Olo on ollut hyvin vaihteleva. Yritin ensin muokata ensimmäistä kahta lukua, joiden tunnen tarvitsevan jotain muutosta, ja minusta tuntui etten osaa kirjoittaa ollenkaan ja tämä on ihan kauheaa roskaa. Sitten jätin sen rauhaan ja aloin tehdä seuraavia lukuja, ja yllättäen homma alkoikin sujua. Ehkä ei vain vielä ole kaikkien kohtien aika. Mutta enemmät pohdinnat siitäkin jätän myöhempään. Mukavia kesäpäiviä teille sillä välin! Ja anteeksi, että olen jättänyt eräitä sähköpostiviestejä vastaamatta ja eräitä viestejä kirjoittamatta. Se ei ole henkilökohtaista, vaan olen vain ollut yleisen saamaton. Palailen asioihin.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Finncon-raportti, osa 1: Perjantai, eli kirjoittamisesta



11.-13.7. vei tieni Jyväskylään, jossa pidettiin vuoden suurin scifi- ja fantasiatapahtuma Finncon. Olin Finnconissa ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna, kun se järjestettiin Helsingissä, ja olin yllättynyt siitä, miten mielenkiintoinen kirjallisuus- ja kirjoittamispainotteinen tapahtuma se onkaan. Vaikka spekulatiivinen fiktio on minulle kirjoittamisessani pienemmässä osassa kuin ns. realismi, ohjelmat ovat mielenkiintoisia ja kirjoittamiskeskusteluista ja kirjailijapaneeleista saa kirjoittajana paljon irti riippumatta siitä, mitä genreä kirjoittaa. Kuvassa pieni pehmokauriini Dora poseeraa Finnconin ohjelmalehtisen kanssa.

Tulin paikalle jo perjantai-iltapäivänä ja menin ensimmäisenä kuulemaan On Writing -keskustelua Kirjailijatalolla.
 
On Writing-keskustelussa Elizabeth Bear, Scott Lynch ja Hannu Rajaniemi keskustelivat Cheryl Morganin johdolla kirjoittamista. Normaalisti hyvä suunnistustaitoni sai kolauksen, kun 10 minuutin matkalla hotellilta Kirjailijatalolle onnistuin eksymään kahdesti, ja tulin paikalle vasta vähän puoli neljän jälkeen. Kirjailijatalo on viehättävä vanhanaikainen puutalo, mutta aika pieni, ja sali oli jo ihan tupaten täynnä. Sen takana olevaan pieneen tilaan mahtui kuitenkin vielä seisomaan, ja totesin sinne kuulevani parhaiten, mitä puhutaan. En oikeastaan nähnyt ketään, joten kesti vähän aikaa oppia tunnistamaan, kuka puhui milloinkin, kun en ole ketään näistä ihmisistä ollut aiemmin kuuntelemassa. Ihan aluksi en tehnyt ollenkaan muistiinpanoja, mutta jossain vaiheessa hoksasin, että kyllä seistenkin voi kirjoittaa. En kuitenkaan aina saanut ylös, kuka sanoi mitäkin, ja välillä olen voinut tehdä virheitä, joten pahoittelen jo ennalta.

Keskustelussa mainittiin useitakin kirjoittajaoppaita, jotka osallistujat ovat kokeneet jollain tapaa hyödyllisiä. Minun muistiinpanoihini tarttuivat ainakin:
Jeff Vandermeer: Wonderbook
F. Prose: Reading like a writer
Ray Bradbury: Zen of the art of writing

Joku keskustelijoista kertoi Rudyard Kiplingin tavasta editoida tekstejään: mies kävi novellin läpi, poisti siitä kaikki sanat mitä saattoi, ja laittoi sen joksikin aikaa lepäämään. Sitten hän taas kävin sen läpi ja poisti mitä saattoi. Prosessi saattoi jatkua kuukausikaupalla, kunnes lopulta hän totesi, että siinä on juuri se mitä pitää, ja novelli oli valmis. Useimmilla meistä ei ole mahdollisuutta editoida novelleja ihan näin pitkään, mutta joku keskustelija kertoi käyttäneensä luottokommentoijiaan apuna, kun ei kerta kaikkiaan ollut aikaa antaa tarinan odottaa aikaansa, vaan se piti saada editoitua heti.

Joku keskustelijoista sanoi, että kullakin tarinalla on luonnollinen pituutensa, on se sitten lyhyt novelli tai moniosainen romaanisarja.

Joku (muistaakseni Rajaniemi) puhui siitä, että kirjoittajalla on usein mielessään "aaveyleisö", jonka reaktioita kirjoittamaansa hän kuvittelee ja yrittää enemmän tai vähemmän tietoisesti suunnata kirjoitustaan tälle aaveyleisölle. Tästä on päästävä irti ja on löydettävä vapaus kirjoittaa ilman, että olettaa kirjoittamisellaan olevan koko ajan yleisö. Kenenkään ei tarvitse nähdä ensimmäistä luonnostasi, joten sinun ei tarvitse ajatella, mitä he siitä ajattelevat. Heidän ei tarvitse nähdä mitään versiota ennen kuin itse päätät että se on valmis nähtäväksi (eri juttu toki on, jos tekstille on jo deadline, mutta silti ensimmäistä versiota ei tarvitse näyttää kenellekään).

Lynch totesi, että ainoat kirjoittajat, jotka eivät tee virheitä, ovat ne, jotka tekevät pelkkiä tyhjiä sivuja päivä toisensa jälkeen. Kirjoittaakseen on kerta kaikkiaan pakko hyväksyä virheiden tekeminen.
Morgan tiedusteli kirjailijoilta, kuinka he kehittyvät työssään ja tulevat paremmiksi kirjoittajiksi. Kaikilla oli ilmeisesti ainakin jonkinlainen kirjoittajaryhmä, jolta tulee palautetta. Elizabeth Bear sanoi, että tärkeää on, ettei vain keskity virheiden välttämiseen: kirjoja ei julkaista sen takia, mitä ne eivät tee väärin, vaan sen vuoksi, mitä ne tekevät oikein. On monia kirjoja, jotka tekevät monta asiaa väärin (esimerkkinä taidettiin mainita Harry Potter), mutta ne tekevät jotain erittäin oikein. Bear myös sanoi, että on kirjoittajaryhmiä, joissa jäseniä ei rohkaista ottamaan riskejä, ja sellaisesta pitää hankkiutua pois, ihan millä syyllä hyvänsä. Ne estävät kehittymästä. Bear (muistaakseni) sanoi edelleen, että kirjoittajaryhmässä oppii enemmän toisten tekstien kommentoinnista kuin siitä, että omaa tekstiä kommentoidaan. Tämä oli minulle aika silmiä avaava kommentti, varsinkin kun tajusin näin jälkijättöisesti omistakin kokemuksistani, että se on aivan totta.  

Rajaniemi sanoi, että tärkeää on löytää oikeanlainen ryhmä, joka ei ole vain "mutual appreciation society". Hän myös viittasi Neil Gaimanin kommenttiin, joka hänestä kuvastaa sitä, missä asiassa ryhmä ja muiden palaute on hyödyllistä. Gaimanin mukaan jos viisi ihmistä kertoo, että tekstissä on jotain vialla, he ovat varmaan oikeassa siitä, missä kohdassa vika on, mutta sen sijaan he eivät ole oikeassa siitä, millä tavalla se pitää korjata. Kirjoittajan pitää löytää se ratkaisu itse. 

Joku keskustelijoista huomautti, että on ero niiden ihmisten välillä, jotka haluavat tulla paremmiksi kirjoittajiksi, ja niiden, jotka ovat rakastuneita kirjoittajana olemisen ajatukseen. Jälkimmäisistä on paras pysyä erossa, jos haluaa itse kehittyä kirjoittajana. Muita ongelmallisia kirjoittajaryhmän jäseniä ovat ainakin sellaiset, jotka vain tahtovat murskata toisen tarinan ja saada hänet tuntemaan olonsa surkeaksi, sekä ne jotka kirjoittavat tarinan toisensa jälkeen mutta eivät ikinä palaa muokkaamaan niitä paremmiksi.
Hahmoista, juonesta ja maailmasta puhuttiin monenlaista. Elizabeth Bearin mukaan on tärkeää, että hahmot sekä onnistuvat että tekevät virheitä. Hahmot, jotka onnistuvat kaikessa, ovat ärsyttäviä, mutta niin ovat myös ne, jotka tekevät koko ajan mahdollisimman huonoja ja typeriä valintoja. Scott Lynch kertoi inhoavansa kirjoja, joissa kirjoittaja "painaa koko ajan kaasupoljinta" kiihdyttääkseen tapahtumat mahdollisimman huonoon jamaan sillä, että hahmot tekevät oikein huonoja valintoja. Se tuntuu keinotekoiselta.

Hahmolle on annettava jotain, mitä tämä haluaa, sekä jotain mitä tämä pelkää, ja jotain mitä tämä tarvitsee ja mikä on konfliktissa hahmon halun kanssa. Maailmanrakennuksesta Lynch sanoi, että se ajaa hahmoja eteenpäin. Maailma on kaikki se hahmon ympärillä, joka antaa hänelle syyn mennä eteenpäin ja antaa näitä haluja ja pelkoja. Hahmon motivaatiot eivät tule tyhjästä. Kaikkien kuvausten pitäisi olla jotenkin relevantteja sille, mistä hahmot tulevat ja mikä heitä ajaa liikkeelle.

Sekä Lynch että Bear ovat opettaneet luovaa kirjoittamista, ja Lynchin mukaan se on kaksisuuntainen oppimisprosessi. He eivät vain opeta oppilailleen, vaan oppivat valtavasti itse näitä opettaessaan. Bear kertoo yrittävänsä opettaa oppilaitaan selvittämään, mikä on se asia, jonka vain he voivat sanoa, ja sitten sanomaan sen usein, kovaan ääneen ja monin eri tavoin, kunnes joku kuuntelee.

Morgan tiedusteli, kirjoittavatko osallistujat joka päivä. Bear kertoi, että jos deadline on tulossa, hän kirjoittaa joka päivä, mutta aina välillä on tarpeen pitää tauko. Rajaniemi kertoi, ettei kirjoita joka päivä, mutta yrittää tehdä ainakin jotain kirjoittamiseen liittyvää joka päivä, kuten suunnittelua tai tutkimusta. Hän myös mainitsi Mika Waltarin kirjoittajaopasklassikon Aiotko kirjailijaksi? jossa Waltari sanoo, ettei pitäisi kirjoittaa, ennen kuin tuntuu siltä että täytyy kirjoittaa. 

Lynch sanoi, että kirjoittaessa täytyy hidastaa ja ottaa taukoja, jos aikoo edetä nopeammin. Tärkeintä on antaa kirjoittamiselle parhaat tuntinsa, ei mitä tahansa tunteja. Käytetyn ajan laatu on siis tärkeämpää kuin määrä. Lynch kirjoittaa jokaisena päivänä, jolloin voi kirjoittaa. Hän ei kuitenkaan ole muurahainen, joka vain puurtaisi ja puurtaisi.

Bear huomautti myös, ettei loppujen lopuksi tarvitse kirjoittaa suuria määriä ollakseen tuottelias kirjoittaja. Hän ei kirjoita joka päivä, ja hänen keskimääräinen sivumääränsä niinä päivinä, jolloin hän kirjoittaa, on 3 sivua. Hän on kuitenkin kirjoittanut jo suuren määrän romaaneja ja novelleja. Keskiverto ammattikirjailija tuottaa (englanniksi) 700-1250 sanaa päivässä.

Ihan keskustelun loppupuolella joku kysyi, ovatko kirjailijat itse roolipelanneet hahmojaan. Ainakin osa näin on tehnyt ja kirjoittanut romaanihenkilöitä roolipelihahmojen pohjalta. Rajaniemi taas kertoi kirjoittavansa kuvitteellista dialogia itsensä ja hahmojen välillä, mikä on eräänlaista pelaamista.

****

On Writing -keskustelun jälkeen oli Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n 30-vuotisjuhla, jossa julkaistiin yhdistyksen uusi kirjoittajaopas Kummallisen kirjoittajat. Ostin kirjan myöhemmin conin aikana, mutta en heti juhlassa. Juhlassa ei ollut kovinkaan paljon ohjelmaa vaan lähinnä vapaata seurustelua. Onnistuin jopa tutustumaan uusiin ihmisiin ja jatkoin iltaa jonkin aikaa ravintola Sohwin terassilla, jonne juhlan jälkeen siirryttiin. Menin kuitenkin ajoissa nukkumaan ollakseni valmis seuraavan päivän koitoksiin.

Tässä vielä näkymää hotellihuoneeni ikkunasta:


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Finnconin jälkitunnelmia

Finncon oli, ja viikonloppu oli hyvin täysi, sosiaalinen ja antoisa. Tutustuin aivan harvinaisen paljon uusiin ihmisiin - olinkin etukäteen päättänyt tehdä sitä niin paljon kuin voin ja jaksan - ja tapasin myös paljon vanhoja tuttuja. En katsonut ihan niin monta paneelia kuin olin aikonut, mutta valitsin hyvin ne, joihin menin, sillä useimmat olivat tosi mielenkiintoisia. Täytyy muuten sanoa, että kun ensin olin ollut äidin luona melkein-maaseudulla ja sitten Jyväskylässä ympärilläni satoja fantasia- ja scifinörttejä, kirjoittajia yms. niin oli melkoinen kulttuurishokki löytää itseni bussimatkan päätteeksi Helsingin keskustasta. Helsingissä on monia hyviä puolia kuten rikas kulttuurielämä ja lehtometsät joissa valkovuokot keväällä rehottavat kuin voikukat muun Suomen niityillä, mutta en kyllä henkisesti yhtään samastu siihen helsinkiläisyyteen, joka jotenkin lyö päälle tietyillä keskustan alueilla ja ihan sen ympäristössä. Onneksi pääsin nopeasti karkuun omalla bussillani.

Vaarna, ei muuten tarvitse pahoitella sitä, että olit unohtanut sanoa että voisin saada autokyydinkin melko pitkälle. Yksinäinen bussimatka musiikin kera kiintoisien paneelien jälkeen osoittautui mitä inspiroivimmaksi. Voisi tietysti todeta että uusia romaaninaiheita entisten seuraksi minä juuri tarvitsinkin... Saisinko apurahan loppuiäksi jotta ehtisin kirjoittaa nuo kaikki?

Joka tapauksessa noin intensiivisen viikonlopun jälkeen minulla on ollut pari päivää aika veto pois, enkä ole jaksanut paljon mitään, paitsi tänään kokata - niin ja lukea M:n käsikirjoitusta! Minulla on yhä enemmän ideoita siitä, kuinka muokkaisin alkuosan hieman turhan jaarittelevaa rakennetta paremmaksi ja saisin samalla tunteet ja konfliktit intensiivisemmiksi. Elätetään toivoa että siinä samalla sanamääräkin vähän laskisi siitä tiiliskivimäisestä määrästä...

Tein conista paljon muistiinpanoja, mutta näillä voimilla en ole vielä jaksanut kirjoittaa niitä miksikään raportiksi. Voi olla että huomenna jaksan aloittaa, tai ainakin tämän viikon aikana pyrin saamaan ne kirjoitettua. Monissa nimittäin oli paljon kertomisen arvioista asiaa, ja varsinkin LGBT- ja vähemmistöaiheiset paneelit herättivät paljon ajatuksia (ja niitä romaaniaiheita, mutta ei nyt siitä sen enempää).

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Käsikirjoituksen lukemista ja Finncon-odotusta

Tuo M:n käsikirjoituksen läpikäyminen on ollut aika mielenkiintoista puuhaa toistaiseksi. Toisaalta huomaan olevani edelleenkin ihan rakastunut tarinaani ja hahmoihini, mikä on neljän vuoden jälkeen hyvä merkki. Toisaalta olen jo ensimmäisen seitsemän luvun lukemisessa huomannut niin paljon, mitä haluan muuttaa ja tehdä paremmin, että alan ihmetellä: "Hetkinen, olen muokannut tätä jo kolme vuotta... Mitä oikein olen tehnyt sinä aikana?" Luulen, että viimeisin puolen vuoden tauko muokkauksessa on tullut hyvin tarpeeseen. Olen sinä aikana tutustunut henkilöihini uusista näkökulmista ja ymmärtänyt heistä uusia asioita. Olen kirjoittanut ihan erilaisia tarinoita, mikä on kehittänyt kirjoittamistani, samoin olen lukenut uudenlaisia kirjoja. Ja olen itse ehkä kasvanut ja muuttunut tavoilla, jotka auttavat minua näkemään tarinan vähän eri tavalla. Ehkä se ei tämän käsittelyn myötä ole enää kaikin tavoin sitä, millaisena sen vuonna 2010 näin. Mutta luulen ja toivon, että siitä tulee parempaa, ja että toisaalta voin silti pitää kiinni siitä, mikä alkuperäisessä visiossani oli vahvaa ja kaunista. Nyt editoidessa on aina pidettävä huolta, ettei liikaa ajattele yleisiä standardeja siitä "miten pitää kirjoittaa", vaan yrittää vain selvittää, millainen juuri tämä tarina haluaa olla ja miten se pitää kirjoittaa, jotta sille tekisi oikeutta. Eniten tässä pitkään kestävässä editoinnissa pelkään sitä, että editoin jotain huonommaksi. Poistan sellaista, mikä on hyvää, ja lisään jotain joka huonontaa tarinaa. Toivon, ettei niin käy.

Asiasta kolmanteen, alan olla tosi innoissani Finnconin lähestymisestä. Olen tehnyt itselleni vähän aikataulua, jotta tiedän mitä ohjelmia eniten haluan käydä katsomassa ja milloin taas on aikaa syömiselle, kavereiden tapaamiselle, myyntipöytien tutkailuille ja lepotauoille. Varmaan käytännössä en jaksa mennä kuuntelemaan kaikkea mitä uskon haluavani kuulla, mutta ainakin on nyt vähän ajateltuna, mitä voisin mennä tekemään. Tuota kiinnostavaa ohjelmaa on kyllä ihan liikaa, ja olen varmaan ihan puhkiväsynyt viikonlopun jälkeen, mutta eiköhän se ole sen arvoista!

Minulla on nyt elämässäni jokin suuri sosiaalisuuspuuska ja ihmistentapaamispuuska menossa. Minun tekisi oikeastaan mieli käydä kiskomassa useimpia paikalle menossa olevia nettituttuja virtuaalisesta hihasta ja hihkua että hei, tavataanko Finnconissa. Mutta koska en ole varma, kehtaanko, laitanpa tänne blogiin nyt tällaisen viestin: hei te blogiani ainakin välillä lukevat joiden kanssa olen kommenteissa ainakin vähän jutellut, jos olette tulossa Finnconiin ja arvelette, että haluaisitte jossain vaiheessa käydä kanssani vaikka kahvilla tai lounaalla tai paneelia kuuntelemassa, tai muuten vain moikata jossain välissä, niin pistäkää sähköpostia tai muuta viestiä. Osoitteeni on malnacerise AT gmail piste com. Ihan mahdottomasti en ole tuohon alustavaan aikatauluuni jättänyt vapaa-aikaa, mutta mielelläni silti tapaan jos joku ennen tapaamaton tai jo tavattu haluaa minua nähdä ja jos sopiva aika löytyy. Vaarnan kanssa onkin jo ollut puhetta. (Hassu tuo sähköpostinimeni muuten. Laitoin sen joskus aikoja sitten. En ole tainnut täällä varsinaisesti sanoa, että Malna-nimi on muokattu unkarinkielisestä sanasta málna, joka tarkoittaa vadelmaa. Cérise taas on ranskaa ja tarkoittaa kirsikkaa. Minä pidän vadelmista ja kirsikoista ja vieraista kielistä. Sinänsä ihan tarkoituksella jätin málnasta aksentin pois tehdessäni siitä nimen, jotta se muuttuisi nimeksi eikä jäisi sanaksi. Sitä paitsi kuitenkaan ihmiset eivät muista aksenttimerkkejä kielissä joita eivät osaa.)

(Lisäys: Perjantaina puolenpäivän jälkeen en sitten enää tod.näk. pysty lukemaan sähköpostejani.)

Mutta nyt minä menen kässärin kanssa ulos.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Kesä ja kässärinmuokkauskärpänen

On kesä! On kesä! Minulla on kesäloma ja sitä myöten tuli Suomeen oikea kesä! Saatte siis kiittää minua näistä parantuneista ilmoista. Tai ehkä minulla vain oli hyvä tuuri. Tiedä häntä. Joka tapauksessa, kun luonto nyt sulaa tuollaiseen vihreään valoon ja lämmössä kukertaviin linnunpoikasiin, niin tuntuupa vain siltä, että kerrankin ympäristö peilaa omaa mielentilaa.

Kesän mukana pitäisi kai tulla kärpäsiä, minua tuli tänä aamuna puraisemaan ihan erityinen kärpänen. Sellainen M-kärpänen, joka sanoi: "Nyt otat tuon M:n käsikirjoituksen alun, jonka olet tulostanut, ja menet sen kanssa puistoon ja otat mukaan rypäleitä ja mitä naposteltavaa nyt haluatkaan ja luet sitä kynän kanssa ja katsot mitä ajatuksia sinulle tulee. Sitten saat jätskiä." Ja minähän menin ja se oli jännää. Kovin pitkällä vielä en ole. Mutta sen jälkeen kun olen koko alkuvuoden pyörinyt sen ympärillä, että tuota pitäisi alkaa uudestaan toden teolla muokata, niin nyt pääsin siinä alkuun. (En muuten ottanut vielä jätskiä. Pitäisiköhän?)

Viikonloppuna en vielä osannut ajatella ajatustakaan siihen suuntaan ja oli sellainen olo että milloin mahdan siihen päästä kiinni, kun on kaikenlaisia muita projekteja jotka vievät ajatukset, ja toisaalta heti töiden päätyttyä ei ollut sellainen olo että ylipäätään pystyisin kovin paljon kirjoittamaan. Mutta heti kun ensimmäinen oikea lomapäivä alkoi (koska viikonloppu olisi ollut vapaata joka tapauksessa), niin ping! kässärinmuokkauskärpänen tulee ja puraisee. Oli selvästi jokin minussa sisäistänyt hyvin tämän ajatuksen "sitten kesälomalla voin alkaa työskennellä sen parissa".

En nyt kysy missä tahdissa aion kässärin lukea ja milloin alkaa oikeasti muokata ja milloin oikein luen sen kaiken tutkimuskirjallisuuden jossa olen kovin hitaasti edistynyt. (Toisaalta alan epäillä, ettei sitä nyt niin hirvittävästi ehkä tarvitsekaan lisää lukea. Olen ehkä vain epävarma ja takerrun siksi niihin selvitettävissä oleviin faktoihin. Koska Todella Isot muutokset tällä kierroksella koskevat ihan muita asioita kuin historiankirjoja, ja niitä minä pohdin että osaankohan tehdä ne ja mitähän siitäkin tulee ja ovatko ajatukseni yhtään oikeat.) Olen nyt vain iloinen että tämä on taas vauhdissa ja että toistaiseksi se tuntuu hyvältä. Ja että minulla on niitä ideoita siitä miten tuota parantaa... Eikä juuri nyt tunnu mahdottomalta ajatukselta että se tulisi joskus kohtuullisen pian lähetyskuntoon.

Sitten tästä kierroksesta selvittyäni saatan muuten tarvita uusia koelukijoita. Sattuuko teidän keskuudessanne, armaat lukijat, olemaan ketään joka tahtoisi koelukea minun historiallisen romaanin käsikirjoitukseni joka on kyllä sangen pitkä - voin ilmoittaa kuinka pitkä sitten, kun tämä kierros on ohi, sillä elättelen hienoisia toiveita, että ainakin alkupuoli vähän tiivistyisi tällä kertaa. Mutta ainakin koelukijat ovat toistaiseksi kokeneet sen sangen lukukelpoiseksi pituudesta huolimatta, joten ehkä se ei raskain mahdollinen urakka ole kuitenkaan. Tarkempia tietoja romaanista voin antaa yksityisesti sähköpostilla. Vielä en varsinaisesti ole koelukijoita rekrytoimassa, koska tähän muokkauskierrokseenhan voi mennä kuukausiakin, eikä nyt tietenkään voi tietää, onko aikaa tuollaisen nivaskan lukemiseen, kun se on valmis. Mutta alustavasti voi ilmaista kiinnostustaan jo nyt. En kyllä voi luvata koelukijoille mitään ihmeellistä palkkiota, mutta vastapalveluksia voin tehdä mahdollisuuksieni mukaan.