keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Katsaus menneeseen vuoteen

Vaikka vuodenvaihteen tuoma rajapyykki elämään on tietysti aika keinotekoinen, eikä elämä todennäköisesti valtavasti muutu siitä, että huomisesta alkaen päivämäärään kirjoitetaan 2015, tähän aikaan on silti houkutus katsoa vähän mennyttä vuotta. Monessa henkilökohtaisessakin asiassa olen tänä vuonna kokenut suuria muutoksia, ehkä eniten omassa asennoitumisessani, sillä olen alkanut taas uskoa enemmän omiin arvoihiini ja tärkeisiin asioihin, ja uskoa, että voin vaikuttaa omaan elämääni, ja toisaalta kestää ne asiat joita en voi muuttaa. Mutta nuo syvällisemmät pohdinnat jätän ehkä enemmän yksityiseen päiväkirjaani ja katson tässä blogissa asioita muuten kirjallisesta ja taiteellisesta näkökulmasta.

Kirjoittamisen suhteen vuosi on ollut aika monipuolinen. Sain oman ensimmäisen pienen julkaisun, eräs novelli julkaistiin en-kerro-missä-koska-tahdon-vielä-kirjoittaa-anonyymisti. Uusia novelleja en ole tainnut saada valmiiksi ensimmäistäkään, vaikka monta aloitin. Enköhän niistä aloituksista ja puoliväliin pääsemisistä ole silti paljon oppinut. Ainakin pääsin niissä koettelemaan monia eri tunnelmia ja tyylejä.

Kirjoittamistani on jo monta vuotta dominoinut historiallinen romaanini M. Tämän vuoden alkupuoliskolla itse käsikirjoitus oli pitkään tauolla. Sen sijaan kirjoitin paljon noita novellinalkuja ja erilaisia kirjoitusharjoituksia, ja erityisesti kirjoitin paljon kohtauksia erään M:n tärkeän henkilön elämästä sekä tarinan aikana, sitä ennen että sen jälkeen. Juuri tuo henkilö oli tuottanut minulle vaikeuksia - hän on tarinalle hyvin olennainen, mutta oli aiemmissa versioissa tuntunut lattealta, ja selvästi koelukijat lukivat häntä kaikki eri tavoin, ja eri tavalla kuin itse halusin. Nyt vietin paljon aikaa tutustuen häneen, hänen elämäänsä ja luonteeseensa ja omaan ääneensä. Noiden kuukausien aikana opin tuntemaan hänet eri tavalla kuin ennen ja oikeastaan rakastuin häneen uudestaan. Nyt hän on oikeastaan rakkaimpia henkilöitäni, vaikka onhan tuollaisen sanominen kuin pitäisi valita lempilapsensa tai lempiraajansa.

En enää muista, milloin palasin taas M:n käsikirjoituksen pariin, enkä jaksa nyt tarkistaa. Olisiko ollut kesällä? Joka tapauksessa tuo reilun puolen vuoden tauko oli tehnyt mahtavia. Näin monessa suhteessa asiat ihan uudella tavalla. Aloin nähdä, missä minulla oli sitä liiallista jaarittelua, josta käsikirjoitukseni pituutta saa osittain syyttää. Näin monien hahmojen ja kohtausten kohdalla, miksi koelukijat olivat lukeneet niitä niin ristiriitaisesti ja mitä niihin oikeastaan halusin. Aloin nähdä hahmoissa ja tarinassa paljon uusia mahdollisuuksia, tai sellaista, mitä olin luullut siinä olevan eikä ollutkaan. Varsinkin tuo mainitsemani hahmo ja hänen suhteensa päähenkilööni alkoivat nyt elää ihan eri tavalla. Olen joutunut kirjoittamaan paljon uusiksi, ja siksi muokkaaminen on ollut paljon hitaampaa kuin uskoin. Mutta olen siitä iloinen, sillä tarinalla on nyt mahdollisuuksia tulla siksi, mitä sen haluan tulevan.

Ihan loppuvuodesta aloin suunnitella uutta romaania, työnimellä KS - mutta kun joululoma tuli, minulla ei ollutkaan mitään inspiraatiota kirjoittaa sitä, vaan aloin kirjoittaa ihan muita juttuja. Aiheesta ehkä lisää myöhemmin. Olen ennen kaikkea iloinen siitä, että kirjoitan, ja että en takerru väkisin johonkin mitä olen jossain vaiheessa päättänyt, vaan kuuntelen uusia ajatuksia.

Kirjoittamiseen on vaikuttanut paljon se, että henkisesti uuvuttavan kokopäivätyön takia minulla on jatkuvasti ollut paljon vähemmän aikaa ja energiaa kirjoittamiseen kuin olisin halunnut. Se on leimannut suhtautumistani kirjoittamiseen ja koko elämääni, mutta näin vuoden lopussa voin silti sanoa, että on saavutus, kun olen siitä huolimatta kirjoittanut niin paljon kuin olen. Ehkä siitä juuri näkyy, että olen sisimmältäni kirjoittaja: kun teen sitä jatkuvasti siitä huolimatta, että aikaa ja voimia on sangen rajallisesti, sen sijaan että vain puhuisin ja aikoisin ja toivoisin että ehkä joskus pystyn. Ehkä joskus pystyn kirjoittamaan enemmän kuin nyt, mutta nyt kirjoitan sen verran ja niillä voimilla kuin voin, ja etenen joka tapauksessa.

Kirjoittamiseen vaikuttaa tietysti paljon muukin kuin kirjoittaminen. Olen lukenut paljon - 71 kirjaa, jos oikein laskin, useimmat romaaneja mutta jonkin verran myös tietokirjoja, näytelmiä jne. (Myös runoutta, mutta niitä en yleensä lue kannesta kanteen, joten ne harvemmin päätyvät kirjalistaukseeni.) Lukemiseni on tullut aiempaa monipuolisemmaksi, mikä varmasti on vaikuttanut paljon kirjoittamiseeni.
En ole täällä juuri kirjoittanut lukemistani kirjoista, mutta kaunokirjallisuuden puolelta olen eniten nauttinut seuraavista ensimmäistä kertaa lukemistani kirjoista:
- P.L. Traversin Maija Poppaset (luin kaikki suomennetut kirjat alkuvuodesta)
- Catherynne M. Valenten Tyttö joka matkusti Satumaan ympäri... ja sen jatko-osa jolla on myös tajuttoman pitkä nimi
- John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
- Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (kertomus eikä romaani, mutta ansaitsee tulla mainituksi)
- Virginia Woolf: Mrs Dalloway
- Kerstin Gier: Silber: Das erste Buch der Träume ja Das zweite Buch der Träume (eivät nämä ehkä niin ihmeellisiä olleet, mutta viihdyttäviä, ja olin fiiliksissä siitä, että sain molemmat luettua saksaksi ja vielä ahmimisvauhdilla)
- Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osat 1 ja 2 (kolmatta odottelen kirjastosta, varausjono on vieläkin kilometrien pituinen)
- Anton Tshehov: Vanja-eno
- Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
- Jenna Kostet: Lautturi
- Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Lisäksi olen lukenut uudelleen useita vanhoja suosikkeja, kuten L.M. Montgomeryn Sinisen linnan, Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja J.R.R. Tolkienin Hobitin.

Olen kokenut myös muita hienoja taide-elämyksiä, musikaaleista ja taidemuseoista Rajattoman joulukonserttiin. Olen matkustellut eri paikoissa, ennen kaikkea Englannissa, Wienissä ja Budapestissa. Minulle matkustaminen on aina tärkeä avautuminen ja henkireikä, joka muistuttaa minulle, että maailmaan mahtuu monenlaista eikä kaikkea tarvitse tehdä ja ajatella kuten juuri Suomessa on tapana. Nuo matkat olivat hyvin tärkeitä ja innostavia, sekä tapaamieni ystävien että näkemieni paikkojen ja teatteriesitysten vuoksi.

Lisäksi olen blogin ansiosta saanut taas enemmän yhteyttä muihin aktiivisiin kirjoittajiin, ja se on todella tärkeää. On hyvä tuntea kuuluvansa edes jotenkin jonkinlaiseen yhteisöön, ja muiden kirjoittajien tapaaminen ja kirjoittamisesta puhuminen on tärkeää. Innostavia ovat olleet myös tapahtumat, joissa puhutaan kirjoista ja kirjoittamisesta, kuten Finncon ja Kirjamessut, vaikka ovat ne myös sen verran väsyttäviä, että minun kannattaa harkita kuinka moneen tapahtumaan osallistun ensi vuonna.

Ja tietysti kaikki koettu elämä, kaikki uudet ja vanhat ystävät ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni. Koen, että M on alkanut kypsyä tänä vuonna sen takia, että minä olen kypsynyt. Toivottavasti  se tosiaan näkyy tekstissä! Vanha tuttu kirjoittajan epävarmuus kun ei ole kadonnut mihinkään. Vaikka välillä uskon suunnattomasti kirjoittamiseeni, sitä seuraa usein epäilys, olenko oikeasti saanut aikaan mitään sellaista kuin olen kuvitellut. Tuo epävarmuus taitaa kuitenkin vain kuulua asiaan.

Vuosi on ollut monella tavalla rankka, mutta kun katson sitä taaksepäin, se on ollut myös hyvin antoisa. Ja vaikka usein on tuntunut, ettei kirjoittaminen juuri etene, niin nyt huomaan, että onhan siinä suhteessa tapahtunut paljon. En tee mitään uudenvuodenlupauksia tai muita päätöksiä kirjoittamisen suhteen - aion vain jatkaa kirjoittamista yhtä lailla ja toivon mukaan ryöstää sille vielä hiukan enemmän aikaa ja voimaa vuonna 2015, ja uskoa siihen edelleen.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kirjastoaddiktin tunnustuksia

Hei, minun (sala)nimeni on Malna ja olen kirjastoaddikti.

Kuten monilla kaltaisillani, tämä vaiva juontaa jo lapsuuteen, kun hyvää tarkoittavat vanhempani veivät minua usein kirjastoon. Hurmaannuin tuosta kirjojen aarreaitasta, josta löytää mitä moninaisimpia tarinoita joita saa viedä kotiin ihan ilmaiseksi! Kirjaston ansiosta olen epäilemättä viettänyt monet elämäni onnenhetkistä, ja se on antanut minulle suunnan, johon en olisi muuten kenties koskaan päätynyt. Mutta kuten monet asiat, kirjasto on parhaimmillaan kohtuudella käytettynä, ja pelkään, että olen jo ajat sitten ylittänyt kohtuukäytön rajat. Sillä vaikka lapsena ehkä olikin OK hakea joka viikko repullinen kirjoja, nykyään niihin tulisi suhtautua maltillisesti, sillä omistan myös itse runsaasti kirjoja, jotka voisi ehkä joskus lukeakin. Sitä paitsi monet nykyään lukemani kirjat ovat hitaampilukuisia kuin lapsuuden ponitallit ja etsivänuoret, joten niitä ei kannattaisi ehkä lainata ihan samankokoisia vuoria, etenkin kun kokopäivätyö vie lukemiselta paljon enemmän aikaa kuin koulu ja läksyt. Vaikka järjelläni tiedän tämän kaiken, se ei auta, vaan kirjaston lumo on voittamaton. Kirjastossa käyminen, kirjojen katselu ja niiden lainaaminen mukaan on ollut niin pitkään suurta mielihyvää aiheuttava tapa, etten kykene enää vastustamaan sitä, vaan addiktin tapaan palaan aina kirjastoon hakemaan uuden annoksen.

Tosiaan, minua hämmentää, miten en kerta kaikkiaan a) pysty pysymään poissa kirjastoista ja b) osaa olla lainaamatta kirjoja, vaikka kotona on ennestään hirveä määrä lukemattomia kirjoja, niin omia, kirjaston kuin ystäviltä/perheenjäseniltä lainattuja. Jos astun kirjastoon vaikkapa palauttamaan kirjoja (kuten tänään), minun on vain pakko jonkin aikaa kierrellä siellä katselemassa kirjoja. Lähikirjastoni on pieni, mutta siellä on harvinaisen houkutteleva kaunokirjallisuusvalikoima. En tiedä, mistä johtuu, että tulen onnelliseksi jo siitä, kun vain saan katsella kirjoja ja nähdä, miten monia eri tarinoita, kirjoittajia, eri tapoja käyttää kieltä jne. maailmassa on. Fantasioin siitä kuinka luen nuo kaikki houkuttelevat kirjat. Ja sitten, vaikka kuinka tiedän, että kotona odottaa luettavaa vaikka millä mitalla, en voi olla lainaamatta muutamaan kirjaa. Sitten taas olen kotona ja ihmettelen, milloin saan kaiken luettua.

Asiaa ei helpota tällä hetkellä se, että lukumakuni on jotenkin muuttunut, ja monet omistamani kirjat ovat ehkä jotain muuta kuin juuri nyt haluan lukea. Kirjasto on valtava aarrekammio kirjoja joita en ennen edes tiennyt haluavani lukea! Ja nyt voisin ruokkia itseäni niin valtavalla määrillä erilaisia kirjallisia herkkuja...

Tällä hetkellä minulla on vieläpä mieletön lukuinto menossa. Mutta silti minua ihmetyttää, missä vaiheessa uskon lukevani kaikki lainaamani ja ostamani kirjat. No, sentään sain tällä kertaa rajattua lainattujen kirjojen määrän kolmeen. Harkitsen vakavissani jonkinlaista lainakattoa itselleni, jotta tulisi välillä luettuakin kaikki.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joululomaa

Toivottavasti niin blogini lukijoilla kuin muillakin on ollut mukava ja rauhallinen joulu! En saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään hyvän joulun toivotusta tänne ennen joulua, sellaisessa hötäkässä onnistuin viettämään päivät kunnes matkustin joulunviettoon, ja siellä taas en juuri saanut aikaiseksi käydä koneella. Mutta parempikin välillä pitää lomaa koneella olosta.

Joulu meni mukavasti. Lahjat eivät näin aikuisiällä ole enää niin iso juttu kuin lapsena, mutta sain silti mm. pari kirjalahjaa: Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerta, ja Maria Turtschaninoffin Maresi. Näin kiintoisien kirjojen saamista edesauttoi toki, että olin pyytänyt mm. niitä, mutta olin joka tapauksessa ilahtunut, että juuri nämä valikoituivat pukinkonttiin. Tove Janssonista olen jo alkanut lukea, kun en malttanut hetkeäkään enempää odottaa. Sen lisäksi, että olen soimannut itseäni kun en saanut käytyä Ateneumin Tove-näyttelyssä - huomaan nimittäin Karjalaisen kirjassa olevista kuvista, että pidän Toven taiteesta ehkäpä eniten kaikista tuntemistani suomalaisista taidemaalareista, miten ihmeessä en tiennyt sitä? - olen ollut täysin lumoutunut. Olen vasta nuoruusvuosissa, mutta Tove on jo tässä vaiheessa todella innoittava persoonallisuus. Niin omintakeinen, omaa polkuaan kulkeva, älykäs ja lämmin, herkkä ja luova... En lue mitenkään valtavasti taiteilijaelämäkertoja, mutta joskus ne ovat täysin välttämättömiä innostukseksi, esikuvaksi, muistutukseksi siitä että kannattaa kuunnella omaa luovuuttaan ja olla uskollinen omalle äänelleen. Tämä on mitä suurimmassa määrin niitä.

Maresia en ole vielä ehtinyt lukea, mutta se on niin kaunis kirja että välillä vain tuijottelen sitä ihastuksissani. Odotan kyllä, että pääsen lukemaan sitä!

Olen joululomalla ollut koko viikon, ja olen vielä uuteenvuoteen asti. Tarkoitus on muun muassa saada vihdoin muuton jäljiltä loput tavarat paikalleen ja koti kauniin näköiseksi, sekä tehdä muutamia muita tekemättä jääneitä asioita. Esim. nukkua... Niin, ja kirjoittaa.

Joulunpyhinä luin pitkästä aikaa vanhan suosikin, J.R.R. Tolkienin Hobitin. Se on niin suloinen kirja, herttainen ja sadunomainen mutta myös salaa viisas, siinä on toisaalta samaa myyttisyyttä kuin Sormusten Herrassa, mutta toisaalta paljon enemmän huumoria ja kepeyttä. Ja olin unohtanut, miten uskomattoman valloittavasti se on kirjoitettu. (Kuinkahan monta adjektiivia tässä kappaleessa on jo ollut? En uskalla laskea. Ihan tiedoksi että Stephen Kingin opit ovat uponneet minuun todella huonosti, vaikka olenkin niistä tietoinen.)

On ehkä hyvä, että edes kahta ensimmäistä Peter Jacksonin elokuvaa katsoessani oli tosi pitkä aika siitä, kun olin kirjan lukenut, enkä muistanut enää monia yksityiskohtia, sillä muuten en olisi kestänyt niitä senkään vertaa. Lukiessani minulla nousi mieleen kerran toisensa jälkeen kysymys: Tässä on todella hyvä seikkailujuoni - miksi hitossa Jackson ei ole käyttänyt sitä? Miksi on pitänyt poistaa tai tuhota melkein kaikki hyvät dramaattiset tapahtumat ja korvata ne huonommilla ja järjettömillä jotka eivät edes ole jännittäviä ja kiinnostavia? Miksi herkulliset hahmot ja reipasotteinen seikkailu unohdettiin ja tilalle jätettiin vain mieletön erikostehostemössö ja lisättiin muutama turha hahmo joilla ei ole mitään pointtia? Ei juuri nyt ihan hirveästi nappaa mennä katsomaan kolmatta osaa. Vaikka on se kuulemma parempi kuin toinen, mikä on sentään helpotus. No, menen ainakin katsomaan sen ystävien kanssa, jotta on joku jolle valittaa heti sen jälkeen.

Mutta sen sijaan luulen, että voisin pitkästä aikaa lukea Tarun Sormusten Herrasta. Aloin kaivata sitä Hobittia lukiessani. Ja vaikka viime aikoina olenkin vähemmän innostunut spefistä, kunnon laadukkaasti kirjoitettu eeppinen fantasia voisi tehdä välillä terääkin. Se ihan aito ja alkuperäinen - monet muut kun ovat usein vain keskinkertaisia Tolkien-kopioita...

Ja kirjoittaminen? Sitäkin on tullut tehtyä. Taidan palata siihen seuraavassa kirjoituksessa... Jos uskallan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Musiikki ja uni parantavat maailmaa.

Musiikilla on parantavia voimia. Se asia, joka minut sai keskiviikkona hyvin huonolle tuulelle, ei ole sinänsä mihinkään muuttunut, mutta kun kuuntelin tarpeeksi ihania lauluja ja lauloin, aloin lopulta uskoa että olen vahvempi kuin se asia ja ettei sen tarvitse sotkea minun mielialaani ja vointiani noin muuten. Olen oikeasti aika vaikuttunut siitä millainen vaikutus musiikilla saattaa olla.

Lisäksi monia asioita auttaa se, että tänä viikonloppuna olen nukkunut tarpeeksi. Ja ollut vaihteeksi aikatauluttamatta elämääni liian täyteen. Tämä täytyy ottaa tavaksi.

Tänä viikonloppuna olen muun muassa:
- Nukkunut. Pitää se mainita toiseenkin kertaan.
- Löytänyt hukassa olleet kirjaston kirjat. (Siinä ne ovat koko ajan olleet n. 3 metrin päässä nykyisestä istumapaikastani laukussa, joka on ihan näkyvillä. Kuvittelin vain aina, että siinä ovat teatterikäsiohjelmani. Mutta ne ovatkin toisessa samanmuotoisessa laukussa! Olisiko pitänyt tarkistaa?)
- Löytänyt laboratoriolähetteen.
- Pessyt tosi monta koneellista pyykkiä ja yhden paperinenäliinan (tietysti mustien kanssa)
- Kävellyt ulkona ihmettelemässä sitä, että joskus siellä on valoisaakin
- Kärsinyt jostain ihme heikotuksesta, joka ei ole kovinkaan nautinnollista
- Editoinut novellia, jonka huonoutta noin viikko sitten kauhistelin. Ehkä siitä tuleekin vielä jotain.
- Tehnyt taustatutkimusta KS:lle ja saanut sitä kautta paaaaaljon ideoita.
- Ostanut kaksi kaunista vihkoa, vaikka minun ei pitänyt tuhlata rahaa. Mutta olen todella heikkona kauniisiin kirjoitusvihkoihin, ja ajattelin, että voisin noihin alkaa kirjoittaa KS:ää. En ole varma, onko sitä hyvä ajatus kirjoittaa käsin, mutta jotenkin se on aina tuntunut sellaiselta, jonka ensimmäisen version voisi kirjoittaa käsin.
- Lukenut James Dashnerin The Scorch Trialsia. Vaikka minulla on silleen laatukirjallisuuttakin luettavana, esim. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Joka on ihan todella todella hieno, ja nautin tosi paljon sen lukemisesta ja ymmärrän miksi se on niin menestynyt ja ihan tosiaan haluan lukea sitä, mutta alan siltikin miettiä, miksi melkein kaikki hyvin kirjoitetut suomalaiset kirjat ovat niin kauhean raskaita ja masentavia sisällöltään? Minkä takia silloin, kun ihan tosissani haluan lukea omalla kielelläni kirjoitettua kirjallisuutta, joudun aina miettimään koska minulla on sellainen mieliala että jaksan lukea sitä ilman että unohdan kyvyn hymyillä? Hmm, ehkä pitää ottaa seuraavaksi vähän Hilja Valtosta. Eihän tuo Scorch Trialskaan mikään ilopilleri ole, mutta se nyt on vain niin jännittävä, että siinä ei niinkään masennu. Tosin nyt siinä nosti juuri päätään eräs nykyisissä nuortenkirjoissa ärsyttävän kliseiseksi käyvä kuvio, jonka olin ehtinyt uskoa puuttuvan tästä, mutta koetetaan kestää. Minulla on joka tapauksessa päähenkilölle ihan muut ihmissuhdekuvitelmat kuin kirjailijalla...
- Harjoittanut sosiaalista elämää netitse.
- Melkein tehnyt jotain joululahjojen eteen!

Tänä viikonloppuna en toistaiseksi ole:
- Siivonnut tätä makuuhuoneeni kamalaa sekasotkua oikeastaan yhtään.
- Kirjoittanut joulukortteja.

Syytän näistä puutteista aiemman listan kohtaa 6 (ihme heikotus). Luultavasti osan muistakin kohdista voi katsoa olevan syypää. Koska tällä hetkellä olo on ihan hyvä, pitäisi luultavasti kuitenkin yrittää siivota. Jos tämä paikka vaikka näyttäisi aavistuksen verran siistimmältä kuin ennen viikonloppua, eikä vielä sekaisemmalta kuten nyt (kiitos kirjojen ja laboratoriolähetteen etsimisen).

Mutta ennen kuin kaikkoan tietokoneelta, annan teille yhden niistä kappaleista jotka mieltäni tällä viikolla niin kohottivat. Tuossa on minusta jotain kiehtovaa.



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Totally fucked, will they mess you up? Well you know they're gonna try.

Joskus tuntuu ihan tältä:

Esim. tänään.

Onneksi on kivoja asioita. Esim. suklaa ja nätit pojat jotka osaa laulaa (en ehkä tarkoita just tuota Jonathan Groffia, vaikka on sekin nätti ja osaa laulaa). Musiikkia. Sänky joka odottelee kutsuvana.

Kaikki inhat ihmiset jotka aiheuttavat ikävyyksiä: minun hahmoni niin kostavat teille jossain vaiheessa. Vaikkette sitä ehkä sitten tiedäkään.

Kirjoittajilla on omat kosto- ja oikeudenpuolustuskeinonsa.

Taidan mennä nukkumaan.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Liikaa.

Kaikkea on tällä hetkellä vain liikaa. Liikaa töitä, liikaa väsymystä, liikaa siivottavia paikkoja kotona, liikaa tavaroita, liikaa hukassa olevia kirjaston kirjoja joita ei saa enää uusia, liikaa tyhjentämättömiä laatikoita joista ei löydy sitä mitä etsii, liikaa menoja joita olen kyllä itse omasta tahdostani kalenteriin laittanut mutta joita on nyt vain liikaa. Liikaa paineita ja aikeita ja syyllisyydentuntoja joita menneet sukupolvet ja nykyiset minun mieleeni iskostavat. Liikaa oletuksia siitä mitä minun pitäisi olla ja tehdä. Liikaa virikkeitä ja tekemistä ja asioita joista voi tuntea huonommuutta.

Yllättäen kaiken tämän keskellä on sitten liian vähän kirjoittamista. Tuntuu että jos viettäisin kaikessa rauhassa aikaa tarinoideni kanssa, voisi tuntua paremmalta. Mutta juuri nyt kirjoittamisen "vaatimus" tuntuu myös liialta, vaikka minä itse sitä toivon. Ehkä on ensin rauhoitettava elämä ja sitten kirjoitettava. En tiedä. Viime viikolla pidin tarkoituksella taukoa kirjoittamisesta, mutta nyt alan ikävöidä tarinoitani...

Viikonloppuna kyllä tulostin erään tarinan, jota olin aikonut erääseen kirjoituskilpailuun. Olen kirjoittanut sen muutama vuosi sitten ja käsitykseni oli, että olin siitä aika ylpeä, vaikka siinä onkin heikkoutensa ja juoni vaatii parantelua. Kun luin sen, olin vähän masentunut, sillä vaikka siinä olikin hyviä kohtia ja pidän tarinan ajatuksesta, se oli oikeastaan melkoista roskaa - tarina paljon ohuempi kuin olin kuvitella, henkilöt myös, ja kirjoitettu enimmäkseen lattealla ja yhdentekevällä tavalla. Tai siltä ainakin tuntui, kun mielessäni oli väikkynyt jotain niin paljon kauniimpaa, se mitä kuvittelin kirjoittaneeni.

Mutta kyse on tosiaan muutaman vuoden takaisesta tarinasta, joten ehkä on vain hyvä asia, että se tuntuu nyt heikolta? Se kai kertoo, että olen kehittynyt. Jos se nyt on täynnä latteuksia, ehkä se kertoo, että olen osannut M:n käsikirjoituksesta nyhtään pois vastaavia latteuksia näiden vuosien aikana. Ehkä sen hahmot tuntuvat ohuilta, koska olen oppinut tässä välissä tekemään hahmoistani moniulotteisia. Toivon, että näin on.

Minulla on oikeastaan vähän ristiriitainen olo sen suhteen, haluanko nyt editoida sitä kilpailuun vai en. Se on spefiä, toki minun omanlaistani spefiä mutta silti spefiä, ja minua ei oikeastaan ole viime aikoina haluttanut kirjoittaa spefiä. Alan tajuta, että enimmäkseen en ole oikeasti mikään spekulatiivisen fiktion kirjoittaja, vaikka tosi monet kaverit ovatkin ja vaikka spefipiirit ovat tosi mukavia. Joten kannattaako minun tehdä kovin paljon töitä sitä varten, että voisin lähettää jotain spefinovellikilpailuihin, kun voisin sen sijaan panostaa niihin romaaneihin, jotka ovat oikeasti minun juttuni. Herranen aika, olen jopa nykyään alkanut suunnitella joitain realistiseen nykyaikaan sijoittuvia tarinoita (jos siis realismi määritellään tuntemiamme luonnonlakeja noudattavana maailmana jossa ei ole spefielementtejä, eikä oteta sen tarkemmin kantaa siihen kuinka arkirealistisia tarinat muuten ovat). Ehkä noiden spefinovellien kirjoittaminen ja editointi onkin vain jäänne jostain, mitä halusin tehdä aikaisemmin, eikä ole sitä mitä haluan tehdä nyt?

Kun ei saa kirjoitettua, on jonkinlainen henkireikä edes kirjoittaa kirjoittamisesta.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Aikeita

Näin joulukuun alkaessa on yhtä hyvä aika kuin milloin tahansa muulloinkin miettiä, mitä seuraavaksi kirjoittamisen kanssa. Minusta tuntuu tällä hetkellä, että M tarvitsee, taas vaihteeksi, taukoa. Jo ennen Englannin-matkaani olin tajunnut, että eräät asiat romaanissani vaativat uutta pohdintaa, ja kun siellä juttelin ystävieni kanssa (jotka molemmat kirjoittavat itse ja ovat lukeneet M:n edellisen version), nämä ajatukseni vahvistuvat ja sain uusia ajatuksia. Vaikka matkan jälkeen jatkoinkin editointia, nyt luulen että muutaman viikon hautomistauko on paikallaan, ennen kuin jatkan editointia.

Joskus turhauttaa, että käsikirjoituksen oletettu valmistuminen lipuu yhä kauemmas, kuin kangastus taivaanrannassa. Mutta yritän luottaa vaistooni ja tuntumaani. Juuri nyt ne sanovat, että ne muutokset, joita käsikirjoitukseen vielä tarvitaan, vaativat hiukan haudutteluaikaa. Olen tehnyt syksyn aikana paljon tarpeellista työtä, mutta vasta nyt olen ymmärtänyt erään tärkeän asian, jota vielä on muokattava. Se vaikuttaa niin moneen lukuun ja asioiden tapahtumistapaan, etten voi hypähtää siihen noin vain.

Tauolla voin sitä paitsi ehkä, jos aivoni suovat, tehdä hiukan puuttuvaa taustatutkimusta. Tuo on kyllä aika suuri jos, sillä kuten usein tähän aikaan vuodesta, olen aika pihalla ja jaksamaton. Pimeä verottaa voimiani todella raskaasti (voi, tulisipa edes lunta!), ja aivoilla tehtävä päivätyö on tässä vaiheessa vuotta erityisen uuvuttava. Olen töissäkin ihan sietämättömän tehoton ja herkästi stressaantuva juuri, kun töitä olisi paljon - mutta ei siitä sen enempää. Ainakin tätä jatkuvaa pimenemistä on enää muutama viikko jäljellä - kuuden viikon päästä ollaan jo taas samassa kuin nyt! Ah hurraa!

Mutta kuten viime kirjoituksessani mainitsin, olen alkanut vakavissani suunnitella uutta käsikirjoitusta. En ole ihan varma, milloin se on kirjoitusvalmis, mutta toivon, että voisin aloittaa sitä sinä aikana, kun pidä M:n kirjoituksen tauolla. Tällä hetkellä suunnittelen sitä, kirjoittelen juoniselostuskokeiluja, etsin hahmoille nimiä ja muita yksityiskohtia, pyörittelen kohtauksia päässäni ja arvuuttelen asioiden syitä ja seurauksia. Etsin kappaleita, joiden tunnelma sopii tarinaan, jotta niitä kuunnellessani voisin ideoida vielä enemmän. Harkitsen Pinterest-tilin perustamista, jotta voisin laittaa sinne kaikenlaista aiheeseen tai tunnelmaan liittyvää. Mietin, tarvitsenko taustatutkimusta ja kuinka vähällä pääsisin tässä vaiheessa. Sormet syyhyäisivät päästä piakkoin jo kirjoittamaan, ja luulen, että monet taustatutkimuksen tarpeet selviävät minulle jo kirjoittaessa. Perusjuttuja taas selvittelin jo pari-kolme vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran yritin kirjoittaa tätä tarinaa.

Tämä uusi projekti kulkekoon blogissani työnimellä KS. Yritän päivittää tänne välillä sen kuulumisia. Se, että kirjoitan siitä tänne, saa minut tuntemaan oloni sen suhteen hiukan sitoutuneemmaksi, hiukan enemmän vakavissani olevaksi, joten ehkä tosiaan päädyn kirjoittamaan sitä! Hiukan arveluttaa, onnistuuko se M:n editoinnin lomassa, mutta ei kai sitä näe kuin kokeilemalla. Tunnen aika vahvasti, että nyt voisi olla KS:n aika.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Kirjoitan - ja tahdon!

Tässä on tullut blogikirjoittamiseen yllättävän paljon taukoa. Aloin pariin otteeseen marraskuun alussa kirjoittaa, mutta olin liian väsynyt saadakseni järkevän sisältöisiä kirjoituksia valmiiksi. Marraskuu ei erityisesti sovi minulle, ja olen lisäksi tänä syksynä pakannut päiväni aivan liian täysiksi. Onneksi en yrittänyt NaNoWriMoa tänä vuonna. Sen sijaan olen editoinut M:ää, ja se on sujunut suhteellisen hyvin, joten olen antanut itseni mieluummin keskittyä siihen ja antaa blogin olla, kunnes oikeasti jaksan kirjoittaa tänne.

Olin marraskuussa myös viikon ajan Englannissa. Se oli monella tapaa myös kirjoittamisen suhteen inspiroiva matka. Kirjoitan ehkä jossain vaiheessa tarkemmin, miten. Se oli myös rentouttava, etenkin kun olin siellä tapaamassa ystäviäni, joten päivät kuluivat osittain vain sellaisissa puuhissa kuin juttelu, teen juonti ja kävely, eikä siis ollut liian stressaavaa ja täyteen pakattua. Vaikka en siellä kirjoittanut (muuten kuin päiväkirjaan välillä), tauon pitäminen kirjoittamisesta taisi tehdä juurikin hyvää kirjoittamiselle.

M:n editointi tosiaan jatkuu. Olen nyt editoinut suurimman osan kahdesta ensimmäisestä osasta, joissa enin työ on jatkuvasti ollut. Kuitenkin tunnun jatkuvasti löytävän jo editoiduistakin luvuista lisää tekemistä. Erityisesti kahta lukua olen viime viikkoina tuntunut hinkkaavan jatkuvasti. Niissä on kyse tarinan kaikkein keskeisimmästä kohdasta - sitä kohti alkupuoli etenee, ja siitä johtuvat loppupuolen tapahtumat - joten uskon, että on vain hyvä käyttää niihin aikaa. Ne pitäisi saada todella intensiivisiksi ja toimiviksi.

Välillä editointi kyllä ahdistaakin. Tahtoisin tosiaan olla kohta loppusuoralla tämän kanssa. Pelkään välillä, että editoin liikaakin, että virheiden pelossa ja täydellisyyden tavoittelussa hion pois sellaiset särmät jotka tarinaan kuuluvat, editoin tyhjäksi jonkin energian ja omalaatuisuuden joka siinä pitäisi olla. Vaikka tällä hetkellä yritän lähinnä saada sitä energiaa ja omalaatuisuutta esille. Yllättävän usein se tuntuu tapahtuvan lähinnä sillä, että poistan asioita... Ja muutan jäljelle jääviä aidommiksi.

Mutta tunnistan jatkuvasti, että tässä on edelleen tekemistä. Olen tällä kierroksella tehnyt hyvin tärkeitä asioita eräiden keskeisten henkilöiden ja heidän suhteensa kanssa, mutta erääseen toiseen tärkeään suhteeseen minun pitäisi keskittyä vielä enemmän. Se voi vaatia muuttamista, jotta tarina toimisi parhaalla mahdollisella tavalla, tai ainakin jotain terävöittämistä. No, yritän olla ahdistumatta siitä, että aikaa menee enkä kirjoita joka vuosi uutta kässäriä jota sitten editoisin, vaan työskentelen lähinnä tämän kanssa vuosia. Tämän vuoden Finlandia-voittajaakin kirjoitettiin kuusi vuotta. En siis väitä, että M:stä on välttämättä Finlandia-voittajaksi, mutta ei sillä pitkällä editoinnilla huonoon seuraan päädy.

Samalla eräs mielessäni pitkään kummitellut tarinaidea on alkanut muuttua aaveesta todelliseksi olennoksi, jolla on lihaa ja vaatteita luidensa yllä ja joka loikkii sangen verevänä linnan käytävillä. Luulen, että lähiviikkoina alan kirjoittaa sitä. Himoitsen kirjoittaa vaihteeksi jotain uutta, ja M saattaa lähiaikoina kaivata taukoa, eikä tuo tarina tahdo enää odottaa. Ja se sopisi kenties Robustoksen kilpailuun - voi olla utopistista yrittää kirjoittaa edes pienoisromaani lähetyskuntoon huhtikuun loppuun mennessä, mutta tuleepa ainakin kokeiltua. Jos se ei Robustoksen deadlineen mennessä valmistu, niin valmistukoon sitten kun on sen aika. Minulle tuskin tulee varsinaisesti ongelmia saada siitä kokonaisen romaaninkaan mittaista, jos pienoisromaanikilpailu menee ohi...

****

Ja viimeisenä hyvin, hyvin tärkeä asia: voi että minä tänään tunnen ylpeyttä siitä, että olen suomalainen! Miten ihanaa, että kansanedustuslaitoksemmekin koostuu enemmistöltään ihmisistä, jotka eivät halua syrjiä tiettyjä pareja ja suuntautumisia, vaan haluavat antaa kaikille toisiaan rakastaville pareille oikeuden avioliittoon! Että Suomesta on tulossa enemmän sellainen maa, jossa ihmisillä on oikeus olla mitä ovat eikä syrjintää hyväksytä. Siinä suhteessa on tietysti vielä paljon korjattavaa, mutta tällainen askel on tärkeä. Se on tärkeä muillekin kuin seksuaalivähemmistöille ja heidän läheisilleen. Se on tärkeä kaikille, jotka voivat tulla syrjityksi, kiusatuksi, ahdistelluksi tai muuten kaltoin kohdelluksi sen takia, että ovat jollain tavalla erilaisia, tavalla joka kuuluu osana heihin. Kirjoittajissa olen kohdannut tähän mennessä lähinnä ihmisiä, jotka suhtautuvat myönteisesti seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Uskon, että siihen on kaksi suurta syytä: kirjoittajat ja lukijat ovat muutenkin tottuneet asettumaan toisen asemaan ja osaavat keskivertoa paremmin sen takia vastustaa syrjintää, ja toisaalta kirjoittajat ovat luultavasti usein itse olleet syrjittyinä jonkin henkilökohtaisen ominaisuutensa vuoksi (esimerkiksi se herkkyys, mielikuvituksellisuus ja asioiden eri tavalla katsominen, joka kirjoittamista usein edistää), eivätkä halua sitä kohtaloa muillekaan. Puhumattakaan siitä, että taiteilijoiden joukossa on usein paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia, koska palo ilmaista itseään ja sisimpiä tunteitaan jollain tavalla on kova. Yhteiskunnan todellisuus ei edelleenkään anna siihen samoja mahdollisuuksia kuin valtaväestön edustajille, ei vaikka minun aikanani onkin edetty paljon.

En yleensä puhu politiikkaa täällä, mutta se tässä se juttu onkin: minusta tämän asian ei kuuluisi olla politiikkaa. Ei kuuluisi olla valtion asia rajoittaa sellaista asiaa kuin se, ketkä ihmiset saavat rakastaa toisiaan ja sitoutua toisiinsa, myös virallisin keinoin. Ei ole valtion asia asettaa tiettyjä pareja huonompaan asemaan kuin toiset, ei virallistaa minkäänlaista syrjintää. Jossain vaiheessa tällä asialla ei tarvitsekaan enää olla mitään tekemistä politiikan kanssa, niin minä toivon.

Tällä hetkellä rakastan kaikkia niitä jotka ovat olleet ajamassa tasa-arvoista avioliittolakia ja kaikkia niitä kansanedustajia, jotka äänestivät sen puolesta, ajattelinpa heistä muuten mitä tahansa. Enkä vihaa niitäkään, jotka ovat sitä vastaan, ihmettelen vain ja olen heidän puolestaan pahoillaan, kun osaavat tehdä sellaisen ongelman asiasta, joka ei vie heiltä mitään pois eikä tee kenellekään mitään pahaa. Keskitytään nyt kaikki tekemään maailmasta mahdollisimman hyvä paikka kaikille, riippumatta suuntautumisesta, parisuhdetilanteesta, puoluetaustasta ja muusta sellaisesta!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toinen päivä kirjamessuilua

Tänäänkin messuilin. Näin toisia kirjoittajabloggaajia - mukava nähdä useita aikaisemmin vain netistä tuttuja nyt myös livenä! - ja kuuntelin muutamia kiintoisia esityksiä: Jenna Kostetin ja Magdalena Hain haastattelut sekä paneelikeskustelun paranormaalista romantiikasta. Ehkä jossain vaiheessa kirjoitan blogiinkin muutamia muistiinpanoja perjantaina ja sunnuntaina kuulemistani paneeleista/haastatteluista, mutta juuri nyt en jaksa. Kirjojen, struudeleiden ja teeankan lisäksi kun sain messutuomisiksi hillittömän päänsäryn, joka vasta nyt alkaa jotenkuten hellittää. Se olisi tietysti voinut hellittää nopeammin, jos olisin viimeisen kahden tunnin ajan maannut kiltisti silmät kiinni sen sijaan että luin kirjaa. Mutta aina ei osaa olla järkevä.

Oletteko muuten huomannut, että jos on sanotaan nyt vaikka kirjamessujen kaltaisessa tapahtumassa, on väsynyt ja valtavan päänsäryn vallassa ja tietää, että nyt olisi parasta mennä kotiin, tuntuu yhtäkkiä hirveä paine ostaa kaikkia niitä kirjoja joita on ympärillä, eikä osaa jättää niitä taakse? Oletan sen johtuvan siitä, että tuollainen päänsärkystressiväsymys heikentää henkistä vastustuskykyä ja ajattelukykyä. En kuitenkaan loppujen lopuksi langennut mihinkään ylimääräisiin houkutuksiin. Silti onnistuin tuomaan kotiin neljä uutta kirjaa: pitkään himoitemani Minna Canth -elämäkerran Hellä, herkkä, hehkuvainen, erään toisen historiapuolelle menevän kirjan, sekä Lautturin ja Susikuningattaren. Niin että tulin minä loppujen lopuksi sitä suomalaista kirjallisuuttakin tukeneeksi, kun huomasin että noihin kirjoihin oli suuri hinku. Ostin kokonaisuudessaan aika paljon enemmän kirjoja messuilta kuin olin aikonut, enkä edes saanut mitään lahjoja ostettua, mutta toisaalta nuo olivat lähes kaikki sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut ostaa.

Luin muuten Lautturin ensimmäisen sivun, ja teki kauheasti mieli jatkaa ja lukea koko kirja saman tien. Mutta koska minulla on nyt muutenkin valtavasti kirjoja kesken, luin sen sijaan loppuun Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Tuo ja sen edeltäjä Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla kuuluvat upeimpiin tänä vuonna lukemiini kirjoihin. (Niin, Bee, tuossa Tyttö joka putosi Satumaan alle...-kirjassa on se yödodo, josta mainitsin, ja kirjoittaja on Catherynne M. Valente). Ja jos joku väittää, että nuortenkirjat ja fantasia eivät voi olla syvällisiä ja arvokkaita ja kertoa jotain tärkeää ihmisyydestä, ja ettei kirja voi yhtä aikaa olla hauska ja viehättävä sekä tehdä tuollaisia asioita, niin saatan lyödä noilla kirjoilla päähän. Paitsi etten hyväksy väkivaltaa enkä myöskään kirjojen vahingoittamista kovapäisillä ihmisillä.

Robustoksen pienoisromaanikilpailun esite herätti minussa nälän tarttua erääseen päässäni pitkään muhineeseen ideaan. Koska juu, kyllähän minä ehdin pienoisromaanin kirjoittaa ja editoida puolessa vuodessa samalla kun yritän saada M:n viimeistellyksi, ei mitään ongelmia... No, riippuu siitä, saanko tuon idean tietyt juonen kohdat selville ajoissa. Jos saan, voihan sitä kokeilla vaikkei tuohon deadlineen valmiiksi saisikaan. Haluaisin silti kirjoittaa tuon tarinan joskus...

Mutta nyt edes hiukan M:n editointia, jos päänsärky sallii.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessuilla ja mietteitä suomalaisesta kirjallisuudesta ja (kirjojen) ostamisesta

Kävin eilen kirjamessuilla. Sunnuntaina on vielä tarkoitus mennä uudestaan. En loppujen lopuksi kuunnellut kuin puolitoista ohjelmanumeroa. En myöskään ostanut pinoa uutuuskirjoja. Pitäisi kai tukea suomalaisen kirjallisuuden julkaisemista ja niin pois päin, mutta kun minä vain aina eksyn sinne antikvariaattiosastolle ja teen siellä löytöjä. Aluksi minusta tuntui, ettei ole kummoista kirjanostohimoa, mutta sitten satuin löytämään muutamia pitkään etsimiäni kirjoja.

Toistaiseksi olen ostanut:

- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)

Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.

Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?

Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.

Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa.  Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.

Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.

No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.

Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kotia ja ajan varastamista

Koti alkaa näyttää enemmän kodilta kuin sekavalta laatikkovarastolta jossa on muutama huonekalu. Huomasin tämän ilahduttavan ilmiön tullessani tänään kotiin reilun vuorokauden reissulta. Hei, tämähän on ihan oikea koti! Mukavaa, että kaikella touhuamisella alkaa olla näkyviä tuloksia.

Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)

Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.


lauantai 27. syyskuuta 2014

Paluu muuttotauolta ja "Olen hyvä jossain"-haaste

En ole ollut nyt pitkään aikaan blogimaailmassa mitenkään läsnä, mutta syynä on ollut tuo muutto. Ja se, etten melkein kahteen viikkoon saanut nettiä toimimaan uudessa kodissa. Olenkohan ikinä muuttanut tai vaihtanut nettiyhteyttä niin, että netti olisi sen jälkeen heti toiminut? Nyt piti käydä monta asiakaspalvelijaa läpi ennen kuin joku hoksasi, että ehkä minä vain tarvitsen uudemman modeemin (vanhan piti muka olla käypä täälläkin). Mutta nyt toimii ja langattomastikin (mikä on hyvä, koska datapistoke on sellaisessa osassa asuntoa jossa ei ole vielä mitään huonekaluja, joten langallisesti saa selän kipeäksi äkkiä).

Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.

Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.

1. Sitkeys ja kärsivällisyys

Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.

2. Ideat ja omaperäisyys

Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.

3. Yksityiskohdat

Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.

4. Hahmot

Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.

5. Dialogi

Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.

6. Tarinan kuljetus

Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.


Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.

torstai 4. syyskuuta 2014

Välimerkkejä

Väsyväsyväsy kiirekiire. Töissä on tosi kiireistä ja stressaavaa, ja muutto painaa päälle eikä laatikoissa ole vielä ollenkaan tarpeeksi tavaraa eikä minulle ole ihan selvää kuka nuo kaikki kantaa... Minulla on huono kyky sietää stressiä ja jatkuvaa kiirettä, ja lopputuloksena on, että olen ihan puhki. Minusta tuntuu kuin minut olisi vedetty joidenkin raskaiden rullatelojen välistä ja puristettu ihan tyhjäksi ja litteäksi. Tai kuin olisin teksti josta on poistettu kaikki sananvälit ja välimerkit, koska siten mahtuu enemmän kirjaimia per sivu. Tuo jälkimmäinen on ehkä erityisen osuva tapa kuvata nykyistä tilannettani ja oloani, koska molemmissa on sama tulos: ei lopputuloksessa ole mitään järkeä tai järjestystä, mutta hei tehokkuus! Enemmän kirjaimia per sivu, kyllä se on tehokkaampaa! (Minusta tuntuu välillä että työ- ja talouselämää pyöritetään pitkälti tällä periaatteella, mutta mikäpä minä olen aiheesta mitään asiantuntevia kommentteja laukomaan.)

Myönnettäköön, että tällä hetkellä minun pitää kai syyttää itseänikin siitä, että yritän ahtaa niitä kirjaimia sivulle mahdollisimman paljon, koska itsehän minä tätä stressiä otan ja pelkään että muutto hajoaa jos kaikki ei ole laatikoissa jo eilen vaikka muuttoon on vielä yli viikko. Töiden suhteen minun on vaikeampi tehdä mitään monille päällekkäisille vaatimuksille, paitsi selittää ihmisille miksi ei onnistu, mutta omassa elämässäni voisin yrittää pitää järjen kädessä ja todeta, että vaikka kuinka on työt ja muutto niin on minun jossain vaiheessa levättäväkin.

Kirjoittaminen on jäänyt vähän sinne raskaiden telojen puristuksiin, vaikka sitä juuri kaipaan. Mutta äsken vietin vähän aikaa muistikirjan ja kynän kanssa. Tällä hetkellä kirjoittaminen tahtoo tapahtua siten. Ja voi kun se tuntui hyvältä. Tuntuu että päässä menivät jotkin palikat parempaan järjestykseen ja niitä sananvälejä ja välimerkkejä alkoi taas löytyä. Ja M:n editointikin kai näin eteni hiukkasen. Lisää tätä siis seuraaviinkin päiviin, on kiire tai ei.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Se toimii sittenkin!

Minun pitää nyt jossain saada hehkuttaa, ja tämä on varmaan siihen sopivin paikka. Minusta tuntuu, että sain nyt sen hankalalta tuntuneen 10 luvun pätkän M:stä kuosiin! Vielä eilen se tuntui ihan mahdottomalta kaaokselta, mutta nyt olen haudutellut ja pohdiskellut ja kävellyt, ja kirjoitin äsken yhden uuden kohtauksen (käsin, muistikirjaan - se tuntuu olevan välillä hyvä keino irtautua kaikesta siitä mitä olen jo kirjoittanut) ja mietin mitä muille pitäisi tehdä. Ja nyt tuntuu että minulla on noille 10 luvulle täysin toimiva rakenne ja sisältö! Jotain pitää vielä kirjoittaa, monia kohtia pitää vielä muokata, mutta nyt tiedän mitä olen tekemässä ja tunnen että se voi toimia!

Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!

Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.

perjantai 29. elokuuta 2014

Editoinnin pelkoja

Nyt, kun M:n editointi on jatkunut jo useamman vuoden ja monta editointikierrosta, minulla alkaa yhä useammin iskeä mieleen pelko: entä jos editoin liikaa? Entä jos rikon sen mikä toimii, jos korjaan huonoksi jotain mikä on hyvää. Tosiasia on, että M on joissain suhteissa muuttumassa tällä kierroksella vähän erilaiseksi kuin se on ollut edelliset vuodet. Ei ytimeltään, mutta ehkä minulle on kirkastunut eri tavalla se, mitä sillä ytimellä tarkoitan. Äh, ihanaa puhua näin kryptisesti kun ei voi selittää mitään itse tarinasta. Mutta se saa minut pelkäämään, kun olen astumassa välillä vähän eri suuntiin kuin mitä aikaisemmin tarkoitin. Entä jos olenkin väärässä ja teen kaiken huonommaksi? Olen saanut koelukijoilta tosi paljon kehuja, entä jos kaivan nyt vain maata jalkojeni alta?

Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.

Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.

Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.

Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.

Hyviä juttuja: keksin viime  yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.

torstai 28. elokuuta 2014

Tähtikirkkaan etsintää

En ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiin, jotenkin ei vain ole tuntunut siltä, joten en ole viitsinyt kirjoittaa väkisin. Oikeastaan sen voi nähdä ihan positiivisesti, sillä silloin kun on ollut energiaa ja aikaa kirjoittaa, olen käyttänyt sitä luovaan kirjoittamiseen sen sijaan että kirjoittaisin blogissa kirjoittamisesta. Mutta nyt tuntuu tarpeelliselta koota tänne joitain ajatuksia.

Kirjoittaminen siis sujuu ihan hyvin siihen nähden, että työt ovat alkaneet ja samalla lähestyvä muutto vaatii aikaa ja energiaa. M:n editointi ei ehkä etene huimaavalla vauhdilla, mutta etenee kuitenkin, ja olen tyytyväinen siihen, että uskallan katsoa joitain kohtia ihan reilusti uudestaan. Olen kirjoitellut myös erästä novellia, mutta tällä hetkellä sen saaminen valmiiksi Portin deadlineen mennessä alkaa olla aika utopistinen ajatus. Ei se mitään. Päätin tässä jokunen viikko sitten, että kirjoitan vain niitä tarinoita, joita haluan kirjoittaa niiden itsensä vuoksi, en niitä joita haluan kirjoittaa siksi, että niillä voisi osallistua johonkin kilpailuun tai antologiaan. Yritän aina välillä saada itseni saamaan ne valmiiksikin, mutta en ota paineita ulkopuolisten deadlineista niin kauan kuin minun ei tarvitse. En halua tehdä sitä virhettä, että kirjoitan ulkopuolisten palkintojen toiveessa. Se ainut kirjoituskilpailumenestyksenikin syntyi sillä, että halusin kirjoittaa tarinan, kirjoitin sen, ja sen jälkeen totesin että tämänhän voisi lähettää sinne kilpailuun. Riittäköön tämä. Toki joissain tapauksissa deadline voi auttaa potkimaan sen tarinan valmiiksi saamisessa. Mutta tällä hetkellä minulla on sellainen etsintävaihe menossa kirjoittamisessa, että en tahdo hoputtaa mitään. Siinä on liian suuri vaara, että kirjoitan jotain epäaitoa johon en itse usko.

Olen päässyt M:n kanssa vaiheeseen, joka vaatii kaikkein eniten editointia: vajaan kymmenen luvun jakso romaanin alkupuolen jälkeen. Siinä on liikaa haahuilua, liikaa mitäänsanomattomuutta ja liikaa selittelyä ja liian itsestäänselviä vastauksia. Siinä on jotain mihin en ole yhtään tyytyväinen, ja asiat tapahtuvat väärissä järjestyksissä eivätkä sen takia ole niin välttämättömiä kuin niiden pitäisi olla. Minun pitää jotenkin yhdistellä lukuja ja kohtauksia, laittaa niitä uusiin järjestyksiin, kirjoittaa uutta ja muokata vanhaa ja poistaa turhaa. Lopputuloksen pitäisi olla jonkin verran erilainen tarinankaari tuossa osassa romaania, jotain joka tekee kokonaisuuden jäntevämmäksi, vahvemmaksi ja olennaisemmaksi.

Ja sen osan kanssa olen nyt vähän hukassa. Välillä, kun kirjoitan jotain uutta tai muokkaan vanhaa, tunnen olevani oikeilla jäljillä. Mutta sitten en kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. En tiedä mihin järjestykseen asiat menevät, en tiedä millaisia joidenkin kohtauksien oikeastaan pitäisi olla. Melkein tiedän mutta sitten en kuitenkaan. Välillä tuntuu että pitäisi räjäyttää koko roska ja tehdä uudestaan. Ehkä pitääkin. Ei siis koko romaani, vaan tuo osuus. Ehkä pitäisi avata kokonaan uusi asiakirja (Wordissa mieluummin kuin Scrivenerissä, ehkä, jotta ajatus rakenteesta ei sotke liikaa), pistää johonkin talteen ne pari-kolme kohtausta joiden tiedän tulevan jossain muodossa lopputulokseenkin, kirjoittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä ja laittaa ne pari-kolme kohtausta niille kuuluviin paikkoihin. Ehkä. Minun pitää maistella tätä ajatusta. Se tuli tosin juuri paljon varmemmaksi sillä, että kirjoitin sen.

Olen itse muuttunut niin paljon niinä vuosina, joina olen kirjoittanut M:ää, että pystyn näkemään joitain asioita eri tavalla ja tajuamaan miksi ne eivät toimikaan niin kuin olen ne kirjoittanut. Se on toisaalta vapauttavaa, nyt tiedänkin mitä oikeastaan haluan tehdä. Mutta on siinä sitten melkoisesti tekemistä...

Minulla on ylipäätään viime kuukausina ollut jonkinlainen kriisi kirjoittamiseni suhteen. Tekstini tuntuu jatkuvasti liian itsestäänselvältä, liian täydeltä, liian säännönmukaiselta ja loogiselta. Niin kuin se olisi ahdettu niin täyteen ettei enää jää ilmaa ja tilaa. Jotain siitä puuttuu jota haluan siihen, jotain siinä on liikaa.

Aloin lukea Joel Haahtelan romaania Tähtikirkas, lumivalkea. Ei ehkä pitäisi lukea mitään niin pahuksen hyvin kirjoitettua ja niin hyvin erityylistä kuin oma tekstini silloin, kun itse kriiseilee kirjoittamisen kanssa - tai ehkä juuri silloin pitäisi. Joka tapauksessa siinä oli maalaamisesta joitain ajatuksia, jotka alkoivat kaikua mielessäni kirjoittamisen suhteen. Nuo ajatukset syntyvät päähenkilössä hänen nähtyään impressionistisia maalauksia ensimmäistä kertaa - romaanin alku sijoittuu vuoden 1889 Pariisiin, jonne suomalainen ylioppilas on juuri muuttanut.

"Väärin maalattu ja silti enemmän totta."

"On nojattava vaistoon, sysättävä järki syrjään, että jäisi väliin tilaa. Vanhoissa ateljeetöissä on liikaa tukkoista, kaikki on liian tehty, loppuun sommiteltu, väreistä pihistetty elämä. On tehty niin kuin silmä kuvittelee näkevänsä, mutta ei niin kuin se todella näkee. On puserrettu ilma ja aika pois, ei niin! Pitää olla tilaa hengittää ja kuvitella, antaa aivojen kutoa kuva, jokaisen omansa. Vaikka aina se ei miellytä!"

Ulkona sade rummuttaa ja ryöppyää vaahteran lehdille, katoille. Siinä on jotain rauhoittavaa ja vapauttavaa. Olen oikeastaan sairauslomalla, joten pitää mennä nyt takaisin lepäämään. Anteeksi muuten, että olen ollut niin huono kirjoittamaan sähköposteja, kommentteja ja muuten olemaan ihmisiin yhteydessä. On vain ollut vähän liian monta asiaa yhtä aikaa meneillään.

lauantai 2. elokuuta 2014

Kesäloman jälkeen - editointia jälleen ynnä muuta

Kesäloma oli ja meni, mutta ainakin olo on rentoutuneempi ja jaksavaisempi kuin ennen sitä, ja olen saanut uusia näkökulmia asioihin elämässäni. Ja kirjoittamisen suhteen tilanne on ihan hyvä, olen päässyt ainakin M:n editoinnissa ihan kohtuullisesti vauhtiin, josta pystyy sitten jatkamaan nyt töiden alettuakin.

Editointi on ollut vaihtelevaista. Välillä tuntuu että olen kurkkuani myöten täynnä tämän tarinan editointia, ja mikä ärsyttävämpää, tiedän että jotain kohtaa pitäisi muuttaa mutta en osaa tehdä sitä mitä sille pitäisi tehdä. Välillä taas editointi sujuu hyvin, pidän tarinasta ja olen iloinen siitä, että pitkä tauko teki hyvää ja saan nyt oikeasti monia kohtia kirjoitettua paremmiksi - niin ainakin uskon. Pelkään, että kun taas tämän kierroksen olen käynyt läpi ja annan sen olla hetkenkin, löydän taas noin miljoona muutostarvetta. Mutta toivottavasti tämä nyt kohta alkaisi olla kuosissa. Olen tehnyt sen kanssa töitä jo vuosia, ja oikeasti alkaa nyt tuntua, että tämä saisi luvan olla loppusuoralla. Voisinhan varmaan aina jättää käsikirjoituksen taas muutamaksi kuukaudeksi, löytää siitä uutta parannettavaa ja taas muokata sitä, vaikka seuraavat 20 vuotta. Jossain vaiheessa pitää hyväksyä se, että se saa olla epätäydellisenäkin valmis, tai ainakin niin valmis että uskallan lähettää sen kustantajille luettavaksi.

Mutta ei ihan vielä. Nyt tiedän, että tässä on ihan oikeasti tärkeitä asioita joita tahdon muuttaa. Varsinkin erään henkilön kohtaukset, mutta myös tavat, joilla olen kuvannut monia asioita. Toivottavasti niistä vain nyt tulisi jo riittävän hyviä, ettei tätä ruljanssia tarvitsisi käydä läpi enää monta kertaa, sillä alan olla väsyneempi tähän puuhaan kuin edellisillä kierroksilla. Tämän kierroksen jälkeen luetan sitä vielä joillain koelukijoilla saadakseni tietää, vaikuttavatko hahmot suunnilleen siltä mitä on tarkoitus ja löytyykö merkittäviä tiivistämisen paikkoja joita itse en näe. Mutta jospa se sitten olisi siinä, jospa se olisi...

Jostain välistä haluaisin myös löytää aikaa ja energiaa novellien kirjoittamiseen. Portti-kilpailun deadline lähestyy kuukauden päässä, ja nyt tuli juuri Stk:n uusien kirjoittajien antologian Supernovan kirjoituskutsu. On huvittavaa, että mietin, miten hankalaa on kun minulla on niin monta tarinaa joita voisin lähettää noihin - ja sitten tajuan, että useimmat niistä eivät ole kirjoitettuja tai ainakaan valmiita, ja jos ovat niin kaipaavat vielä selvästi editointia. Haluaisin siis tehdä jotain, jotta minulla ihan oikeasti olisi niitä novelleja lähetettäväksi!

Tosin ei pidä olla liian suuria odotuksia siitä, mitä saan seuraavan 5-6 viikon aikana tehtyä, sillä tuona aikana minun pitää myös valmistautua muuttoon...

Finncon-raportit joutuvat muuten odottamaan vielä ainakin viikon, onnistuin unohtamaan muistiinpanovihkoni veljeni luo ja saan sen viikon päästä takaisin.



tiistai 22. heinäkuuta 2014

Katoavaa aikaa

Finnconista ostamistani kirjoista ainakin Terry Pratchettin Thief of Time osoittautui loisto-ostokseksi. Olen ahminut sen muutamassa päivässä loppuun, ja se oli vuoden upeimpia lukukokemuksia. Minkähän ihmeen takia en ollut muutamaan vuoteen lukenut Pratchettia? Oli miten oli, kirjassa esitetyt monet käsitykset ajan luonteesta ja siitä, kuinka sitä otetaan yhdestä paikasta pois ja laitetaan toiseen paikkaan lisää, tulevat mieleen kun katson viimeistä reilua viikkoa. Toisaalta kysyn: "Mihin aika katosi?" ja tuntuu etten tehnyt puoliakaan siitä mitä aioin, esim. kirjoittanut enempää kuin yhdestä päivästä Finnconissa. Toisaalta monet pitkät kesäiset iltapäivät tuntuivat melkein loppumattoman pitkiltä, kun kuljeskelin ulkona tai lojuin puistossa auringossa tai uppouduin mainittuun kirjaan. No, jos aikaa on saksittu pois järkevien asioiden tekemiseltä ja lisätty laiskoihin kesäisiin iltapäiviin, se ei ole huono valinta kesälomalla.

Oli miten oli, Finncon-päivitysten jatko jää ensi viikkoon, sillä tällä viikolla olen suurimmaksi osaksi netittä. Mutta ehkä joku niitä kaipaa vielä sittenkin, kuka tietää.

Olen viime päivinä editoinut M:ää. Olo on ollut hyvin vaihteleva. Yritin ensin muokata ensimmäistä kahta lukua, joiden tunnen tarvitsevan jotain muutosta, ja minusta tuntui etten osaa kirjoittaa ollenkaan ja tämä on ihan kauheaa roskaa. Sitten jätin sen rauhaan ja aloin tehdä seuraavia lukuja, ja yllättäen homma alkoikin sujua. Ehkä ei vain vielä ole kaikkien kohtien aika. Mutta enemmät pohdinnat siitäkin jätän myöhempään. Mukavia kesäpäiviä teille sillä välin! Ja anteeksi, että olen jättänyt eräitä sähköpostiviestejä vastaamatta ja eräitä viestejä kirjoittamatta. Se ei ole henkilökohtaista, vaan olen vain ollut yleisen saamaton. Palailen asioihin.

torstai 17. heinäkuuta 2014

Finncon-raportti, osa 1: Perjantai, eli kirjoittamisesta



11.-13.7. vei tieni Jyväskylään, jossa pidettiin vuoden suurin scifi- ja fantasiatapahtuma Finncon. Olin Finnconissa ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna, kun se järjestettiin Helsingissä, ja olin yllättynyt siitä, miten mielenkiintoinen kirjallisuus- ja kirjoittamispainotteinen tapahtuma se onkaan. Vaikka spekulatiivinen fiktio on minulle kirjoittamisessani pienemmässä osassa kuin ns. realismi, ohjelmat ovat mielenkiintoisia ja kirjoittamiskeskusteluista ja kirjailijapaneeleista saa kirjoittajana paljon irti riippumatta siitä, mitä genreä kirjoittaa. Kuvassa pieni pehmokauriini Dora poseeraa Finnconin ohjelmalehtisen kanssa.

Tulin paikalle jo perjantai-iltapäivänä ja menin ensimmäisenä kuulemaan On Writing -keskustelua Kirjailijatalolla.
 
On Writing-keskustelussa Elizabeth Bear, Scott Lynch ja Hannu Rajaniemi keskustelivat Cheryl Morganin johdolla kirjoittamista. Normaalisti hyvä suunnistustaitoni sai kolauksen, kun 10 minuutin matkalla hotellilta Kirjailijatalolle onnistuin eksymään kahdesti, ja tulin paikalle vasta vähän puoli neljän jälkeen. Kirjailijatalo on viehättävä vanhanaikainen puutalo, mutta aika pieni, ja sali oli jo ihan tupaten täynnä. Sen takana olevaan pieneen tilaan mahtui kuitenkin vielä seisomaan, ja totesin sinne kuulevani parhaiten, mitä puhutaan. En oikeastaan nähnyt ketään, joten kesti vähän aikaa oppia tunnistamaan, kuka puhui milloinkin, kun en ole ketään näistä ihmisistä ollut aiemmin kuuntelemassa. Ihan aluksi en tehnyt ollenkaan muistiinpanoja, mutta jossain vaiheessa hoksasin, että kyllä seistenkin voi kirjoittaa. En kuitenkaan aina saanut ylös, kuka sanoi mitäkin, ja välillä olen voinut tehdä virheitä, joten pahoittelen jo ennalta.

Keskustelussa mainittiin useitakin kirjoittajaoppaita, jotka osallistujat ovat kokeneet jollain tapaa hyödyllisiä. Minun muistiinpanoihini tarttuivat ainakin:
Jeff Vandermeer: Wonderbook
F. Prose: Reading like a writer
Ray Bradbury: Zen of the art of writing

Joku keskustelijoista kertoi Rudyard Kiplingin tavasta editoida tekstejään: mies kävi novellin läpi, poisti siitä kaikki sanat mitä saattoi, ja laittoi sen joksikin aikaa lepäämään. Sitten hän taas kävin sen läpi ja poisti mitä saattoi. Prosessi saattoi jatkua kuukausikaupalla, kunnes lopulta hän totesi, että siinä on juuri se mitä pitää, ja novelli oli valmis. Useimmilla meistä ei ole mahdollisuutta editoida novelleja ihan näin pitkään, mutta joku keskustelija kertoi käyttäneensä luottokommentoijiaan apuna, kun ei kerta kaikkiaan ollut aikaa antaa tarinan odottaa aikaansa, vaan se piti saada editoitua heti.

Joku keskustelijoista sanoi, että kullakin tarinalla on luonnollinen pituutensa, on se sitten lyhyt novelli tai moniosainen romaanisarja.

Joku (muistaakseni Rajaniemi) puhui siitä, että kirjoittajalla on usein mielessään "aaveyleisö", jonka reaktioita kirjoittamaansa hän kuvittelee ja yrittää enemmän tai vähemmän tietoisesti suunnata kirjoitustaan tälle aaveyleisölle. Tästä on päästävä irti ja on löydettävä vapaus kirjoittaa ilman, että olettaa kirjoittamisellaan olevan koko ajan yleisö. Kenenkään ei tarvitse nähdä ensimmäistä luonnostasi, joten sinun ei tarvitse ajatella, mitä he siitä ajattelevat. Heidän ei tarvitse nähdä mitään versiota ennen kuin itse päätät että se on valmis nähtäväksi (eri juttu toki on, jos tekstille on jo deadline, mutta silti ensimmäistä versiota ei tarvitse näyttää kenellekään).

Lynch totesi, että ainoat kirjoittajat, jotka eivät tee virheitä, ovat ne, jotka tekevät pelkkiä tyhjiä sivuja päivä toisensa jälkeen. Kirjoittaakseen on kerta kaikkiaan pakko hyväksyä virheiden tekeminen.
Morgan tiedusteli kirjailijoilta, kuinka he kehittyvät työssään ja tulevat paremmiksi kirjoittajiksi. Kaikilla oli ilmeisesti ainakin jonkinlainen kirjoittajaryhmä, jolta tulee palautetta. Elizabeth Bear sanoi, että tärkeää on, ettei vain keskity virheiden välttämiseen: kirjoja ei julkaista sen takia, mitä ne eivät tee väärin, vaan sen vuoksi, mitä ne tekevät oikein. On monia kirjoja, jotka tekevät monta asiaa väärin (esimerkkinä taidettiin mainita Harry Potter), mutta ne tekevät jotain erittäin oikein. Bear myös sanoi, että on kirjoittajaryhmiä, joissa jäseniä ei rohkaista ottamaan riskejä, ja sellaisesta pitää hankkiutua pois, ihan millä syyllä hyvänsä. Ne estävät kehittymästä. Bear (muistaakseni) sanoi edelleen, että kirjoittajaryhmässä oppii enemmän toisten tekstien kommentoinnista kuin siitä, että omaa tekstiä kommentoidaan. Tämä oli minulle aika silmiä avaava kommentti, varsinkin kun tajusin näin jälkijättöisesti omistakin kokemuksistani, että se on aivan totta.  

Rajaniemi sanoi, että tärkeää on löytää oikeanlainen ryhmä, joka ei ole vain "mutual appreciation society". Hän myös viittasi Neil Gaimanin kommenttiin, joka hänestä kuvastaa sitä, missä asiassa ryhmä ja muiden palaute on hyödyllistä. Gaimanin mukaan jos viisi ihmistä kertoo, että tekstissä on jotain vialla, he ovat varmaan oikeassa siitä, missä kohdassa vika on, mutta sen sijaan he eivät ole oikeassa siitä, millä tavalla se pitää korjata. Kirjoittajan pitää löytää se ratkaisu itse. 

Joku keskustelijoista huomautti, että on ero niiden ihmisten välillä, jotka haluavat tulla paremmiksi kirjoittajiksi, ja niiden, jotka ovat rakastuneita kirjoittajana olemisen ajatukseen. Jälkimmäisistä on paras pysyä erossa, jos haluaa itse kehittyä kirjoittajana. Muita ongelmallisia kirjoittajaryhmän jäseniä ovat ainakin sellaiset, jotka vain tahtovat murskata toisen tarinan ja saada hänet tuntemaan olonsa surkeaksi, sekä ne jotka kirjoittavat tarinan toisensa jälkeen mutta eivät ikinä palaa muokkaamaan niitä paremmiksi.
Hahmoista, juonesta ja maailmasta puhuttiin monenlaista. Elizabeth Bearin mukaan on tärkeää, että hahmot sekä onnistuvat että tekevät virheitä. Hahmot, jotka onnistuvat kaikessa, ovat ärsyttäviä, mutta niin ovat myös ne, jotka tekevät koko ajan mahdollisimman huonoja ja typeriä valintoja. Scott Lynch kertoi inhoavansa kirjoja, joissa kirjoittaja "painaa koko ajan kaasupoljinta" kiihdyttääkseen tapahtumat mahdollisimman huonoon jamaan sillä, että hahmot tekevät oikein huonoja valintoja. Se tuntuu keinotekoiselta.

Hahmolle on annettava jotain, mitä tämä haluaa, sekä jotain mitä tämä pelkää, ja jotain mitä tämä tarvitsee ja mikä on konfliktissa hahmon halun kanssa. Maailmanrakennuksesta Lynch sanoi, että se ajaa hahmoja eteenpäin. Maailma on kaikki se hahmon ympärillä, joka antaa hänelle syyn mennä eteenpäin ja antaa näitä haluja ja pelkoja. Hahmon motivaatiot eivät tule tyhjästä. Kaikkien kuvausten pitäisi olla jotenkin relevantteja sille, mistä hahmot tulevat ja mikä heitä ajaa liikkeelle.

Sekä Lynch että Bear ovat opettaneet luovaa kirjoittamista, ja Lynchin mukaan se on kaksisuuntainen oppimisprosessi. He eivät vain opeta oppilailleen, vaan oppivat valtavasti itse näitä opettaessaan. Bear kertoo yrittävänsä opettaa oppilaitaan selvittämään, mikä on se asia, jonka vain he voivat sanoa, ja sitten sanomaan sen usein, kovaan ääneen ja monin eri tavoin, kunnes joku kuuntelee.

Morgan tiedusteli, kirjoittavatko osallistujat joka päivä. Bear kertoi, että jos deadline on tulossa, hän kirjoittaa joka päivä, mutta aina välillä on tarpeen pitää tauko. Rajaniemi kertoi, ettei kirjoita joka päivä, mutta yrittää tehdä ainakin jotain kirjoittamiseen liittyvää joka päivä, kuten suunnittelua tai tutkimusta. Hän myös mainitsi Mika Waltarin kirjoittajaopasklassikon Aiotko kirjailijaksi? jossa Waltari sanoo, ettei pitäisi kirjoittaa, ennen kuin tuntuu siltä että täytyy kirjoittaa. 

Lynch sanoi, että kirjoittaessa täytyy hidastaa ja ottaa taukoja, jos aikoo edetä nopeammin. Tärkeintä on antaa kirjoittamiselle parhaat tuntinsa, ei mitä tahansa tunteja. Käytetyn ajan laatu on siis tärkeämpää kuin määrä. Lynch kirjoittaa jokaisena päivänä, jolloin voi kirjoittaa. Hän ei kuitenkaan ole muurahainen, joka vain puurtaisi ja puurtaisi.

Bear huomautti myös, ettei loppujen lopuksi tarvitse kirjoittaa suuria määriä ollakseen tuottelias kirjoittaja. Hän ei kirjoita joka päivä, ja hänen keskimääräinen sivumääränsä niinä päivinä, jolloin hän kirjoittaa, on 3 sivua. Hän on kuitenkin kirjoittanut jo suuren määrän romaaneja ja novelleja. Keskiverto ammattikirjailija tuottaa (englanniksi) 700-1250 sanaa päivässä.

Ihan keskustelun loppupuolella joku kysyi, ovatko kirjailijat itse roolipelanneet hahmojaan. Ainakin osa näin on tehnyt ja kirjoittanut romaanihenkilöitä roolipelihahmojen pohjalta. Rajaniemi taas kertoi kirjoittavansa kuvitteellista dialogia itsensä ja hahmojen välillä, mikä on eräänlaista pelaamista.

****

On Writing -keskustelun jälkeen oli Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n 30-vuotisjuhla, jossa julkaistiin yhdistyksen uusi kirjoittajaopas Kummallisen kirjoittajat. Ostin kirjan myöhemmin conin aikana, mutta en heti juhlassa. Juhlassa ei ollut kovinkaan paljon ohjelmaa vaan lähinnä vapaata seurustelua. Onnistuin jopa tutustumaan uusiin ihmisiin ja jatkoin iltaa jonkin aikaa ravintola Sohwin terassilla, jonne juhlan jälkeen siirryttiin. Menin kuitenkin ajoissa nukkumaan ollakseni valmis seuraavan päivän koitoksiin.

Tässä vielä näkymää hotellihuoneeni ikkunasta:


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Finnconin jälkitunnelmia

Finncon oli, ja viikonloppu oli hyvin täysi, sosiaalinen ja antoisa. Tutustuin aivan harvinaisen paljon uusiin ihmisiin - olinkin etukäteen päättänyt tehdä sitä niin paljon kuin voin ja jaksan - ja tapasin myös paljon vanhoja tuttuja. En katsonut ihan niin monta paneelia kuin olin aikonut, mutta valitsin hyvin ne, joihin menin, sillä useimmat olivat tosi mielenkiintoisia. Täytyy muuten sanoa, että kun ensin olin ollut äidin luona melkein-maaseudulla ja sitten Jyväskylässä ympärilläni satoja fantasia- ja scifinörttejä, kirjoittajia yms. niin oli melkoinen kulttuurishokki löytää itseni bussimatkan päätteeksi Helsingin keskustasta. Helsingissä on monia hyviä puolia kuten rikas kulttuurielämä ja lehtometsät joissa valkovuokot keväällä rehottavat kuin voikukat muun Suomen niityillä, mutta en kyllä henkisesti yhtään samastu siihen helsinkiläisyyteen, joka jotenkin lyö päälle tietyillä keskustan alueilla ja ihan sen ympäristössä. Onneksi pääsin nopeasti karkuun omalla bussillani.

Vaarna, ei muuten tarvitse pahoitella sitä, että olit unohtanut sanoa että voisin saada autokyydinkin melko pitkälle. Yksinäinen bussimatka musiikin kera kiintoisien paneelien jälkeen osoittautui mitä inspiroivimmaksi. Voisi tietysti todeta että uusia romaaninaiheita entisten seuraksi minä juuri tarvitsinkin... Saisinko apurahan loppuiäksi jotta ehtisin kirjoittaa nuo kaikki?

Joka tapauksessa noin intensiivisen viikonlopun jälkeen minulla on ollut pari päivää aika veto pois, enkä ole jaksanut paljon mitään, paitsi tänään kokata - niin ja lukea M:n käsikirjoitusta! Minulla on yhä enemmän ideoita siitä, kuinka muokkaisin alkuosan hieman turhan jaarittelevaa rakennetta paremmaksi ja saisin samalla tunteet ja konfliktit intensiivisemmiksi. Elätetään toivoa että siinä samalla sanamääräkin vähän laskisi siitä tiiliskivimäisestä määrästä...

Tein conista paljon muistiinpanoja, mutta näillä voimilla en ole vielä jaksanut kirjoittaa niitä miksikään raportiksi. Voi olla että huomenna jaksan aloittaa, tai ainakin tämän viikon aikana pyrin saamaan ne kirjoitettua. Monissa nimittäin oli paljon kertomisen arvioista asiaa, ja varsinkin LGBT- ja vähemmistöaiheiset paneelit herättivät paljon ajatuksia (ja niitä romaaniaiheita, mutta ei nyt siitä sen enempää).

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Käsikirjoituksen lukemista ja Finncon-odotusta

Tuo M:n käsikirjoituksen läpikäyminen on ollut aika mielenkiintoista puuhaa toistaiseksi. Toisaalta huomaan olevani edelleenkin ihan rakastunut tarinaani ja hahmoihini, mikä on neljän vuoden jälkeen hyvä merkki. Toisaalta olen jo ensimmäisen seitsemän luvun lukemisessa huomannut niin paljon, mitä haluan muuttaa ja tehdä paremmin, että alan ihmetellä: "Hetkinen, olen muokannut tätä jo kolme vuotta... Mitä oikein olen tehnyt sinä aikana?" Luulen, että viimeisin puolen vuoden tauko muokkauksessa on tullut hyvin tarpeeseen. Olen sinä aikana tutustunut henkilöihini uusista näkökulmista ja ymmärtänyt heistä uusia asioita. Olen kirjoittanut ihan erilaisia tarinoita, mikä on kehittänyt kirjoittamistani, samoin olen lukenut uudenlaisia kirjoja. Ja olen itse ehkä kasvanut ja muuttunut tavoilla, jotka auttavat minua näkemään tarinan vähän eri tavalla. Ehkä se ei tämän käsittelyn myötä ole enää kaikin tavoin sitä, millaisena sen vuonna 2010 näin. Mutta luulen ja toivon, että siitä tulee parempaa, ja että toisaalta voin silti pitää kiinni siitä, mikä alkuperäisessä visiossani oli vahvaa ja kaunista. Nyt editoidessa on aina pidettävä huolta, ettei liikaa ajattele yleisiä standardeja siitä "miten pitää kirjoittaa", vaan yrittää vain selvittää, millainen juuri tämä tarina haluaa olla ja miten se pitää kirjoittaa, jotta sille tekisi oikeutta. Eniten tässä pitkään kestävässä editoinnissa pelkään sitä, että editoin jotain huonommaksi. Poistan sellaista, mikä on hyvää, ja lisään jotain joka huonontaa tarinaa. Toivon, ettei niin käy.

Asiasta kolmanteen, alan olla tosi innoissani Finnconin lähestymisestä. Olen tehnyt itselleni vähän aikataulua, jotta tiedän mitä ohjelmia eniten haluan käydä katsomassa ja milloin taas on aikaa syömiselle, kavereiden tapaamiselle, myyntipöytien tutkailuille ja lepotauoille. Varmaan käytännössä en jaksa mennä kuuntelemaan kaikkea mitä uskon haluavani kuulla, mutta ainakin on nyt vähän ajateltuna, mitä voisin mennä tekemään. Tuota kiinnostavaa ohjelmaa on kyllä ihan liikaa, ja olen varmaan ihan puhkiväsynyt viikonlopun jälkeen, mutta eiköhän se ole sen arvoista!

Minulla on nyt elämässäni jokin suuri sosiaalisuuspuuska ja ihmistentapaamispuuska menossa. Minun tekisi oikeastaan mieli käydä kiskomassa useimpia paikalle menossa olevia nettituttuja virtuaalisesta hihasta ja hihkua että hei, tavataanko Finnconissa. Mutta koska en ole varma, kehtaanko, laitanpa tänne blogiin nyt tällaisen viestin: hei te blogiani ainakin välillä lukevat joiden kanssa olen kommenteissa ainakin vähän jutellut, jos olette tulossa Finnconiin ja arvelette, että haluaisitte jossain vaiheessa käydä kanssani vaikka kahvilla tai lounaalla tai paneelia kuuntelemassa, tai muuten vain moikata jossain välissä, niin pistäkää sähköpostia tai muuta viestiä. Osoitteeni on malnacerise AT gmail piste com. Ihan mahdottomasti en ole tuohon alustavaan aikatauluuni jättänyt vapaa-aikaa, mutta mielelläni silti tapaan jos joku ennen tapaamaton tai jo tavattu haluaa minua nähdä ja jos sopiva aika löytyy. Vaarnan kanssa onkin jo ollut puhetta. (Hassu tuo sähköpostinimeni muuten. Laitoin sen joskus aikoja sitten. En ole tainnut täällä varsinaisesti sanoa, että Malna-nimi on muokattu unkarinkielisestä sanasta málna, joka tarkoittaa vadelmaa. Cérise taas on ranskaa ja tarkoittaa kirsikkaa. Minä pidän vadelmista ja kirsikoista ja vieraista kielistä. Sinänsä ihan tarkoituksella jätin málnasta aksentin pois tehdessäni siitä nimen, jotta se muuttuisi nimeksi eikä jäisi sanaksi. Sitä paitsi kuitenkaan ihmiset eivät muista aksenttimerkkejä kielissä joita eivät osaa.)

(Lisäys: Perjantaina puolenpäivän jälkeen en sitten enää tod.näk. pysty lukemaan sähköpostejani.)

Mutta nyt minä menen kässärin kanssa ulos.