sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

The best laid plans... Ja kirja-arvontamainostusta.

Sitä voi tehdä hienoja suunnitelmia siitä, miten tekee nyt x-määrän aikaa tutkimusta, sitten alkaa taas editoida, ja nyt ei siihen mennessä ollenkaan kirjoittele mitään M:ään. Sitä voi kehitellä niitä tusinaa ideaa, jotka luova mieli on katsonut viime kuukausina parhaaksi lahjoittaa, ja ajatella mitä niistä alkaisi nyt seuraavaksi kirjoittaa, ja sanoa että nyt minä kirjoitan jotain ihan uutta enkä yhtään ajattele sitä koska saan tuon kässärin valmiiksi. Ja sitten sitä tekee vähän aikaa tutkimusta, jonain päivänä vilkaisee tiedostoa johon on laittanut romaanin ja jakanut sen luvuiksi, ja yhtäkkiä sitä löytää itsensä kirjoittamasta reilut 3000 sanaa yhtenä päivänä ja on saanut M:ään uuden luvun. Joka ehkä ratkaisee yhtä sun toista ongelmaa tiettyjen hahmojen kehityskaarissa. Ehkä, koska en minä tässä vaiheessa osaa arvioida onko kirjoittamani oikeasti hyvää ja siihen kuuluvaa. Mutta ainakin se tuli sieltä hemmetinmoisella palolla, joten ehkä siinä jotain on.

Ja eipä siinä ole mitään vikaa että näin käy. Ehkä pitää tehdä enemmän suunnitelmia, jotta päätyisi niiden sijaan kirjoittamaan jotain ihan muuta.

Ulkona tietysti saattaa mennä silloin kohisten ohi kaunis kevätpäivä, jolloin olisi voinut oikein kunnolla olla ulkosalla. Toisaalta, kuten tuli perjantaina todistettua, minulla on harvinaisen huono auringonsietokyky ihmiseksi joka rakastaa kevättä, kesää, valoa ja aurinkoa. Tunnen tiettyä samastumista Frozenin kesää odottavaan Olaf-lumiukkoon. Joten ehkä ihan hyvä että kävin valkovuokkoja ihailemassa vasta alkuillasta.

Rooiboksen blogissa taas kirjoittajakollega yrittää päästä ylimääräisistä kirjoistaan arvonnan avulla. Käykäähän osallistumassa!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kirjoin kertomista

Tämä oli ihanan lyhyt viikko, huomenna tie käy vähäksi aikaa Tampereelle. Kun viimeksi ihmettelin ideoinnin tulvaa ja mitä sille pitäisi tehdä, niin nyt voin päivittää sen verran, että viime päivinä eräs muutamia kuukausia pyörinyt idea on alkanut saada kovasti lihaa luidensa päälle, joten ties vaikka siitä tulisi seuraava kässäriprojekti! Voi tietysti olla, että ensi viikolla mieleni hehkuttaa taas jo ihan toista ideaa, mutta ainakin tämän toteuttaminen tuntuu joka tapauksessa yhä mahdollisemmalta. (Ja koska Bloggerissa ei saa ilmoituksia vastauksista omiin kommentteihin, tiedotan tässä että vastaan uusimpiin kommentteihini vasta sunnuntaina.)

Bee haastoi minut mukaan hauskaan haasteeseen, jossa pitää vastata kysymyksiin oman hyllyn kirjoilla. Tuntuu juuri sopivalta puuhalta väsyneen päivän päätteeksi!

1. Kuvaile itseäsi
 Harhaileva tähti.
  2. Kuinka voit
Uppo-Nalle ja Nukku-ukko.
3. Kuvaile asuinpaikkasi
Beautiful Chaos.
4. Minne haluaisit matkustaa
Between the Woods and the Water.
5. Lempivärisi
Rubiininpuna.
6. Paras vuo(rokau)denaika?
Tuoreessa muistissa kevät.
7. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Runotyttö etsii tähteään
 8. Mitä pelkäät?
 Pompeijin viimeiset päivät.
 9. Lempiruokasi
Cooking Italian Style
 10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
 The Age of Wonder
 11. Mottosi?
 Ei ole minulle suvannot!
 12. Haaveesi?
Olipa-kerran-maan kukat.




Oikeastaan minun piti laittaa lempiruokaan jotain muuta, mutta en löytänyt sitä kirjaa enkä muistanut tarkkaan nimeä. Selvästi täällä pitäisi siivota! (Ks. kohta 3)

En enää muista ketkä kaikki tähän on haastettu, joten tehkööt lukijoistani kuka vain haluaa!

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisloman satoa

Pääsiäisloma on ollut erittäin tarpeeseen tullutta lepoa. Olin suuren osan ajasta äidin luona lomailemassa, enkä tehnyt oikeastaan paljon mitään. Jonkin verran luin, vähän kirjoitin, jonkin verran leikin Scrivenerillä, suunnittelin ja ideoin. Muuten vain oleilua, Sherlockin katsomista ja sanapelien pelailua äidin kanssa, paljon saunomista, vähän kävelylenkkejä jotka tosin eivät vointini takia päässeet kovin pitkiksi. Paljon unta ja hyvää ruokaa. Teki ihan suunnattoman hyvää. Ja tänään kotiin palattuani olen saanut nauttia ensimmäisestä todella keväisestä ja lämpimästä päivästä, ja ensimmäisestä päivästä jolloin jaksan vähän pidempään kävellä puistossa. Olenkin ollut aika paljon tänään ulkona.

Nyt sinänsä olisi ollut aikaa kirjoittaa enemmänkin, mutta luulen että tein ihan fiksusti, kun en yrittänyt vaatia itseltäni sitä. Tarvitsin lepoa. Eikä minusta nyt tunnu irtoavan ihan kauheasti varsinaista kirjoittamista. Sen sijaan minusta irtoaa valtavasti ideoita ja suunnittelua. Käsittääkseni joillekin kirjoittajille ideointi on helppoa, joillekin vaikeaa. Minulle se on erittäin helppoa, ja viime aikoina mieleni on päättänyt oikein kunnolla liioitella sen kanssa. Minulla on sellainen liuta tarinaideoita (enimmäkseen romaanimittaisia) eri genreistä, ettei minulla ole aavistustakaan, mihin niistä edes keskittyisin. Joka viikko tunnun saavan vähintään yhden lisää. Tietysti jotkin haalistuvat ajan myötä, mutta joka tapauksessa juuri nyt minulla on ihan mieletön runsaudenpula. Se on toisaalta ihan mahtavaa, mutta en vain ihan oikeasti tiedä, minkä suunnitteluun keskittyä eniten. Haluaisin kovasti alkaa jotain vähitellen kirjoittaa, vaikka M:n editointi onkin vielä kesken, mutta en kerta kaikkiaan osaa valita. Enkä voi oikeasti kehitellä tusinaa ideaa samanaikaisesti, saati sitten alkaa kirjoittaa niitä kaikkia. Mutta koska en muutakaan voi, yritän vain löytää aikaa suunnitella ja kehitellä niitä kaikkia ainakin jonkin verran, ja luottaa siihen, että joskus näen, mitkä niistä ovat vahvimpia ja vaativat eniten saada tulla kirjoitetuksi.

Joskus kyllä mietin, olenko liikaakin mennyt suunnittelevaan suuntaan kirjoittamisessani. Tiedän kyllä, että saan paremmin kirjoitettua, jos minulla on jokin käsitys siitä, mihin olen menossa, mutta ehkä yritän tietää liiankin kanssa ennen kuin aloitan. Ehkä seikkailemalla pitkin tarinaa saisin paremmin selville mitä olenkaan tekemässä. Historiallisissa on tosin se ongelma, että tutkimusta olisi hyvä tehdä ennen tarinan aloittamista, jotta ei mene kirjoittamaan sinne jotain mahdotonta - ja toisaalta kun tuntee maailman riittävän hyvin, saa enemmän ideoita siitä mitä voisi tapahtua. Mutta juuri nyt kaikki ideani eivät ole historiallisia.

Mutta niin, Scrivener. Sain vasta nyt alettua tosissani kokeilla sen käyttämistä, ja olen vielä vähän pyörällä päästäni sen suhteen, minkälaisia asetuksia siihen haluan ja miten parhaiten käyttää sitä hyödykseni. Mutta tuntuu, että kunhan pääsen sen käytöstä kärryille, se voi kyllä olla sellainen työväline, joka auttaa kirjoittamistani. Olen juuri sen verran suunnitteleva, ja toisaalta sen verran epäjärjestelmällinen, että minulle on hyötyä kirjoitusohjelmasta, jossa saa alkuideoinnit, tutkimukset ja kohtaussuunnitelmat samaan paikkaan johon sitten voi kirjoittaa sen itse tekstinkin, sen sijaan että kaikki olisi hujan hajan eri muistikirjoissa ja tiedostoissa. Ja ilmeisesti ihan tuo ohjelman rakennekin on minulle innoittavampi kuin perus Word-dokumentti. Ohjelmassahan on mahdollista laittaa esim. eri luvut kaikki eriin tiedostoihinsa ja jakaa niitä kansioihin niin että ne kuitenkin näkyvät samassa näkymässä ja on helppoa hyppiä luvusta toiseen, siirrellä niiden paikkoja jne. Sori, en osaa selittää hienosti, tutustukaa kyseiseen ohjelmaan jos kiinnostaa.

Mutta siis, siirsin pääsiäisen aikana M:n tiedostot ohjelmaan ja jaoin sen eri luvuiksi, ja annoin luvuille vieläpä nimet jotka jotenkin kuvastavat niiden sisältöä. Nyt olen ihan fiiliksissä, kun pystyn samassa näkymässä näkemään kaikki luvut ja saamaan yleissilmäyksellä käsityksen tarinan etenemisestä, sen sijaan että minulla olisi muodoton monisataasivuinen tekstimassa jota yritän navigoida. Se innostaa editoimistakin ihan eri tavalla (vaikka en siis ennen kesäkuuta aio varsinaiseen editointiin tarttua) ja saa minut uskomaan, että tuosta voi saada jotain. Kyllä välineillä on väliä, vaikka toki hienoja teoksia on kirjoitettu vaikka hanhensulalla ja pergamentilla. Mutta jos hyviä apuvälineitä on, miksi niitä ei käyttäisi? Ei Scrivener silti perinteistä muistikirja- ja kävelylenkki-ideointiani korvaa. Se vain voi auttaa niiden tulosten järjestämisessä.

Olen muuten vähän saanut tehtyä taustatutkimusta, mutta hieman takkuisesti aivoparkani siihen tarttuvat, se on myönnettävä. Mutta jos saan edes jonkin verran edettyä ennen kesän alkua, hyvä niin. Tein kuitenkin sekä ennen aloittamistani että ensimmäisen 1-2 vuoden alkana melko paljon tutkimusta, nyt haluaisin vain täydentää aukkoja ja varmistaa onko mitään tärkeää jäänyt huomaamatta.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ideoinnin ihanuudesta

Työpäivän jälkeen olen väsynyt kuin olisin juossut 10 km:n lenkin, vaikken edes väsymykseltäni pystynyt tekemään paljon. Mutta onneksi ideointi onnistuu väsyneenäkin.

Rakastan ideointia, se on lempivaiheitani kirjoittamisessa (vaikka ainut toistaiseksi löytämäni vaihe, josta en tykkää, on se ihan viime vaiheen hiominen kun on lukenut kaikki lauseet sata kertaa eikä enää todellakaan tiedä mitä niissä sanotaan ja onko se hyvää vai ei, mutta silti pitäisi nyhtää pois viimeiset turhat toistot ja keksiä vihdoin jotain järkevää siihen kohtaan minkä muokkausta on koko ajan vältellyt). Minulla kirjoittamista edeltää yleensä pitkä vaihe, jolloin annan tarinan kasvaa ja kehittyä melkoisen orgaanisesti mutta joskus käyttäen konkreettisia suunnitteluapuvälineitä (luettelokortteja, synopsiksia, valaskalaa muistuttavia tai muistuttamattomia juonikäyriä, hahmoprofiileja). Saatan kirjoittaa joitain kohtauksia tai kuvauksia tutustuakseni tarinaan, hahmoihin, ympäristöön, tai löytääkseni uusia ideoita ja juonenkäänteitä, mutta nuo kirjoitukset ovat vain osa ideointia, minun ei tarvitse ajatella että niistä tulisi osa käsikirjoitusta. Imen vaikutelmia musiikista, kirjoista, näytelmistä ja näyttelijöistä, tapaamistani ihmisistä, omista turhautumisistani, kevään kukista, unista, silkasta mielikuvituksesta, mistä vain. Jonkinlaisten kummallisten alkemisten prosessien kautta niistä tulee vaikka mitä uusia osasia tarinaani ja minulle alkaa hahmottua yhä uusia asioita siitä, mistä on kyse, mihin tarina on menossa, millaisia hahmot ovat ja mihin he pyrkivät ja mitä heille tapahtuu. Kohtauksia alkaa kehittyä ja katselen niitä yhä uudelleen sisäisessä elokuvaleikkaamossani, kokeilen lisätä niihin uusia mausteita tai katsoa niitä eri näkökulmista, hyppelehdin tarinoiden kronologioissa edestakaisin.

Nuorena aika pitkään kirjoitin vähän  mutta kuvittelin tarinoita päässäni vuosikausiakin. Ehkä tästä on osittan jäljellä se, miten paljon kehittelen tarinoita päässäni ennen kirjoittamista ja miten paljon nautin siitä. Se oli minulle pitkään juuri se kirjoittaminen, koska tarinoiden laittaminen paperille oli pelottavaa. Ne saattoivat latistua siinä, tai jouduin ainakin päättämään mitä tapahtuu. Opin kirjoittamaan vasta, kun opin että voin kirjoittaa ensimmäisellä kerralla huonoa ja voin muuttaa mitä tahansa, jos myöhemmin päätän etten pidäkään siitä. Joka tapauksessa en osaa kuvitella kohtausta enää sen jälkeen, kun olen kirjoittanut sen. Voin muokata sitä, ja nautin siitäkin, mutta se ei enää pyöri samalla tavalla pääni sisäisenä filminä kuin ennen kirjoittamista, ellen sitten ala selvästi muuttaa tapahtumia.

Kuulun itse niihin kirjoittajiin, joille uusien tarinoiden ideoita syntyy todella helposti. Ihan liian helposti. Olen pelkästään viimeisen parin kuukauden aikana saanut ainakin puolen tusinaa pitkän käsikirjoituksen ideaa. Ja ennestään niitä oli jo vaikka kuinka paljon. Silti olen vain kirjoittanut lähinnä tuota M:ää uusiksi vuosien ajan. Koska sen kehittelyynkin on niin paljon ideoita enkä halua jättää sitä puolitiehen vain siksi, että uudetkin houkuttavat.

Siksi kai turhaudunkin niin siihen, ettei kirjoittaminen nyt oikein suju väsymyksen ja ajanpuutteen vuoksi. Olisi niin pahuksen monta tarinaa, joita kirjoittaa! Silti pitäisi myös tajuta se, että nuo uudet ideat ovat siinä ideointivaiheessa, ei niitä voikaan vielä kirjoittaa. Kai. Pelkään vain, että ajan ja voimien puutteen takia en tartu sellaiseenkaan tarinaan, jota oikeastaan pitäisi alkaa jo kirjoittaa, jotta pääsisin sen kanssa johonkin. Mutta ehkä nyt vain on nimenomaan se aika, jolloin mieleni kokoaa vaikutteista uusia tarinoita, joita sitten myöhemmin kirjoitan. Ehkä minun pitää hyväksyä se ja nauttia siitä.

On kuitenkin myös ihan hirmuisen nautittavaa olla siinä tilanteessa, että sisälläni syntyy vaikka kuinka paljon uusia tarinoita, uusia hahmoja, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Että mieleni pystyy luomaan kaikkea sellaista ja että se on minulle niin todellista ja vahvaa. Että voin unelmoida siitä, että joskus ainakin jotkin noista tarinoista ovat kirjoitettuna, ja ehkä jopa muiden ihmisten luettavina. Että voin tutustua näihin kaikkiin hahmoihin ja tarinoihin, jotka toistaiseksi vasta minä tunnen. Siinä on yksi osa kirjoittamisen hurmiota minulle. Ja sitä ei voida viedä pois millään rahalla, ajalla tai pakolla.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ajankäyttötuskailua

Haluaisin joskus kirjoittaa jonkin suuren ja syvällisen tekstin Fiktion Merkityksestä tms. mutta tuntuu, että enimmäkseen jaksan saada aikaiseksi vain päivästä päivään -merkintöjä kirjoittamiseen jotenkin liittyvistä asioista. Viimeksi kirjoitin aikataulusuunnitelmaa M:n valmiiksi saattamiseen, mutta nyt haluan tuskailla ajankäytöstä yleensä.

Yksinkertaisesti, alkaa tuntua että kokopäivätyön yhdistäminen unelmaan kirjoittamisesta on yhtä tuskaa. Minä haluaisin kirjoittaa niin vietävän paljon enemmän kuin jaksan kirjoittaa. M:n valmiiksi saattaminen on venynyt vaikka kuinka kauan kun enimmäkseen en jaksa. Päässä vaikka kuinka iso kasa ideoita kolkuttelee ovia ja tempoo valjaissaan ja tahtoo päästä laitumelle kirmaamaan. Mutta koska kirjoittajana olen todennut kaipaavani ainakin jonkin verran suunnittelua ennen kuin lähden kirjoittamaan, enkä tunnu jaksavan edetä minkään suunnittelussa tarpeeksi pitkälle, uuden käsikirjoituksen aloittaminen kestää ja kestää. Olisin kyllä valmis kirjoittamaan jotenkin vaatimattomin tavoittein, edes lauseen päivässä, mutta en pääse niin pitkälle että kykenisin valitsemaan mitä käsikirjoitusta kirjoitan sen lauseen päivässä, ja suunnittelemaan sen aloituskuntoon. No, on minulla edes suunnitelmani M:n kanssa, katsotaan miten sen suhteen käy. Ja kyllähän minä varastelen aikaa pienelle kirjoittamiselle, ideointia ja vapaakirjoitusta ja irrallisia kohtauksia muistikirjoihin. Voi olla, että tulevina vuosina tajuan että tämä oli kirjoittamiselleni korvaamattoman arvokasta aikaa juuri siksi, mitä kaikkea tein kun en jaksanut tehdä mitään isompaa. Mutta juuri nyt kun en näe asiaa tulevaisuudesta, alan turhautua.

Jotkut kirjailijat sanovat, etteivät apurahat tai muut keinot kirjoittaa päätyökseen ratkaise mitään, että ei sitä silloin saa sen enempää kirjoitettua. Mutta tiedän kyllä omalta kohdaltani kokemuksesta, että silloin kun olen pystynyt sanelemaan ajankäyttöäni enemmän kuin nyt ja kun vapaa-aikaa on ollut enemmän, olen pystynyt kirjoittamaan paljon enemmän kuin nyt. Onhan minulla useimpina iltoina 2-3 tuntia vapaa-aikaa, vaikka käytännössä siitäkin menee jonkin verran kaikenlaisiin käytännön juttuihin tai siihen että pidän jotain yhteyttä ihmisiin. Mutta kun olen uupunut ennen kuin pääsen edes aloittamaan. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten ihmiset esim. käyvät kokopäivätöissä ja hoitavat perhettä yhtäaikaisesti. Minä en tunnu selviävän edes itsestäni töiden ohessa, varsinkaan niin että jäisi aikaa mihinkään muuhun kuten kirjoittamiseen. Jos ikinä saan lapsia, minun on varmaan ruvettava kotiäidiksi (ja varmaan kirjoittamiselle ajan varastaminen on silti työn takana, jos äiti-ihmisten kommentteja on uskominen).

Ja jollain tasolla tuntuu hankalalta kirjoittaa tästä edes tämän verran. Tuntuu että varmasti joku ilmestyy huutelemaan että mikäs laiskuri olet ja olisit onnellinen kun sinulla on töitä ja kyllä kunnon ihmisen pitää jaksaa töitä tehdä 16 tuntia päivässä. Ei niin että kuvittelisin teistä sellaista, rakkaat lukijani, se on vain sellainen olkapään takana oleva demoni. Kun asuu yhteiskunnassa jossa hienoin ylistys mitä ihmisestä voi konsanaan sanoa on se, että tämä jaksaa tehdä töitä väsymättä, on ahkera, aina työssä jne. Ja pahinta kaikista on jos joku on laiska tai liian herkkä rasituksille.

Mutta no, yritän nyt edes pitää kiinni niistä pienistä hajakirjoittamisistani ja luottaa, että jossain vaiheessa pääsen kaikesta huolimatta niin pitkälle, että voin aloittaa uudenkin käsikirjoituksen. Ehkä jokin noista kolkuttelijoista ja tempoilijoista osoittautuisi ettei tarvitse kovin pitkää valmisteluaikaa. Minulla olisi ihan hirveä hinku kirjoittaa jotain uutta heti nyt tai siis sitten kun suinkin jaksan...

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Aikataulua ja suunnitelmaa

Voimat alkavat vähitellen palautua, vaikka aika hutera olenkin ollut töissä koko viikon. Mutta alan taas pystyä asioihin ainakin jonkin verran, mikä on ihan tervetullutta. Olen miettinyt kirjoitusprojektejani nyt, kun alan taas edes jotain jaksaa tehdä niiden eteen.

M:n, eli historiallisen romaanini käsikirjoituksen, suhteen olen ollut pidemmän aikaa epävarma. Pitäisi editoida, mutta tuntuu että juuri ne asiat joita eniten tarvitsee editoida, vaativatkin lisää hautumisaikaa. Taustatutkimusta olisi tosiaan tarvetta tehdä - nyt alkaisi olla korkea aika selvittää niitä taustatietoja, joita en alunperin tutkimusta tehdessäni tullut selvittäneeksi tai joiden merkitystä romaanille en siinä vaiheessa hoksannut, tai jotka yksinkertaisesti ovat unohtuneet. Taustatutkimukselle on ollut kauhean vaikea löytää energiaa viime kuukausina, vaikka haluaisinkin sitä tehdä. Editoida haluan, mutta en nyt osaa.

Päätin tehdä M:lle nyt jonkinlaisen karkean aikataulun. Se näyttää tältä:

- huhti-toukokuussa: Taustatutkimusta niin paljon kuin ehdin, jaksan ja pystyn uupumatta. Toivon mukaan ainakin saan käytyä läpi lainassa tai omana olevan lukemattoman lähdekirjallisuuden, tai enimmän osan siitä, ja ehkä käytyä läpi joitain nettilähteitä. Tänä aikana ei tarvitse tehdä niin yhtään mitään käsikirjoitukselle. Voin ajatella sitä, jos siltä tuntuu, ja tietystä ainakin taustatutkimuksen kannalta tuleekin ajateltua, kun mietin mitkä asiat ovat olennaisia itse tarinan ja henkilöiden kannalta ja millä voi kertoa heistä jotain kiinnostavaa. (Esim. olisiko Reaalikoulun sijaintipaikka hyödyllinen päähenkilöni ihmisarkuutta korostamassa? Jos nyt vaikka vihdoinkin päättäisin missä hänen kotinsa oikeastaan on ja se olisi siinä lähellä? Jolloin päiväkävelylle pitää lähteä jotain muuta kautta, jotta ei törmää reaalikoululaisiin? Kas tämänkaltaisissa asioissa taustatutkimus voi nivoutua itse tarinan kertomiseen eikä ole vain "nillitystä" tai kuorrutusta.) Taustatutkimusta saa tehdä tämän vaiheen jälkeenkin, kun tarpeita ilmenee, mutta enimmän osan voisi hoitaa tässä ja sitten uskoa että olen ehkä oikeasti tutkinut tarpeeksi yhtä romaania varten. Jos tänä aikana haluttaa tehdä kirjoitusharjoituksia, vapaakirjoitusta, kuvauksia, uusien tarinoiden ideointia tai suunnittelua tai vaikka kirjoitusta, siitä vain, mutta M:n tekstiin en koske. Antaa sen nyt hautua, koska se tarvitsee sitä.

- kesäkuusta alkaen, niin pitkälle kesään kuin on tarvis: Muokkausta. Ennen kaikkea: T:n henkilöhahmon kehittelyä ja hänen kuvauksensa parantamista viime kuukausina syntyneiden ajatusteni pohjalta, ja hänen ja päähenkilöni suhteeseen liittyvien kohtausten muokkausta siinä määrin kuin on tarvetta. Taustatutkimuksesta löydettyjen uusien mielenkiintoisten seikkojen yhdistämistä tarinaan sikäli kun ne sinne sopivat. Mahdollisten turhien kohtausten poistoa tai tiivistystä. Toivottavasti ei kovin paljon uusia kohtauksia koska tämä on nytkin tosi pitkä.

- loppukesästä: tauko, ehkä luettamista parilla uudella lukijalla ja/tai jollakulla halukkaalla vanhalla, ehkä koko tekstin lukemista itse vielä kerran uudestaan jos en ole liian kyllästynyt siihen.

- syksyllä: viimeiset muokkaukset tauon, esilukijoiden kommenttien ja omien uusien ajatusten perusteella.

- viimeistään loka-marraskuun vaihteessa tai marraskuun alkupuolella: käsikirjoitus ns. valmis ja aletaan lähettää kustantajille. Ihan totta.

Katsotaan onnistuisiko tällä aikataululla! Eihän mihinkään aikataulusuunnitelmaan kannata hirttäytyä, jos tarina vaatiikin enemmän aikaa, sen totesin jo viime vuonna jolloin olin aikonut saada käsikirjoituksen muokkauksen valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Mutta olisi jossain vaiheessa ihan oikeasti kiva todeta että olen tehnyt tälle kaiken minkä osaan ja se saa koettaa siipiään maailmalla, ja tällä hetkellä tämä tuntuisi ihan mahdolliselta aikataululta. Katsotaan miten käy!

Tänään ainakin kykenin ihan oikeasti tekemään sitä taustatutkimusta ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, ja olen siinä suhteessa itseeni oikein tyytyväinen!

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kirjoittamisen input- ja output-vaiheet (ja vähän elämää ylipäätään)

Sairastaminen alkaa vähitellen hellittää, mutta ihan normaalivoimissa en ole. Tänään kuitenkin jaksoin olla paljon pidempään ulkona kuin minään edellisenä päivänä, ja ihastelin puistoon puhjenneita leskenlehtiä, puissa visertäviä peippoja ja varpusia ja lähitalojen pihalla nuppujaan avaavia ensimmäisiä krookuksia. Oi, kun vain lämpenisi, niin kohta olisi narsissien ja tulppaanien aika! Ruukuissa niitä toki näkyykin jo, mutta odotan niitä puistoihin ja puutarhoihin.

Kävin myös kirjastossa, vaikka se osoittautuikin vielä vähän liian väsyttäväksi. Mutta jotenkin olin väsynyt omaan kirjavalikoimaani, vaikka se lieneekin naurettavaa, kun minulla on melkoinen liuta lukemattomia kirjaston kirjojakin vielä, ja sitten tuo monisataaniteinen kirjahylly jossa on vaikka kuinka monta kymmentä lukematonta kirjaa (en ole laskenut pitkiin aikoihin). Mutta sairaana/puolikuntoisena ei jaksa lukea ihan mitä tahansa, vaan kirjan pitää olla juuri sopivalla tavalla helppolukuinen olematta typerä, sopivan mielenkiintoisessa maailmassa ja kuitenkin jollain tapaa turvallisessa... Lyhyesti sanoen aloin jo kaivata vaihtelua edellisten päivien L.M. Montgomery -putkeen. ;-) Sääli, ettei lähikirjastosta löytynyt lisää Maija Poppasia, mutta kaikenlaista muuta tarttui mukaan, Dickensistä Metsän tarinaan.

Mutta vaikka mielikuvitusystävistä ja kirjojen hahmoista on paljon seuraa, ja eilen jopa eräs ystäväni pistäytyi viihdyttämässä minua parin tunnin ajan (enää kun en varmastikaan tartuta), alan silti kaivata yhä enemmän edes jonkinlaista kontaktia muihin ihmisiin, joten kirjoitellaanpas nyt blogiin kun voimat tuntuvat tällä hetkellä riittävän. Ehkä sen jälkeen jaksan taas vaipua seuraavien henkilöhahmojen seuraan. Alan kyllä niin ikävöidä kirjoittamistakin, mahtaisikohan edes jokin kirjoitusharjoitus onnistua tänään...

En enää muista mistä tämä alun perin on peräisin, mutta olen kuullut joskus ajatuksen kirjoittajan input- ja output-vaiheesta. Output-vaihe on se, jolloin kirjoitetaan. Jos taas vaikkapa lukee paljon mutta ei kirjoita, voikin olla input-vaiheessa: tulee sisään sitä materiaalia, joka jossain vaiheessa ruokkii sitten taas omaa kirjoittamista. Eli ei tarvitse tuntea, että nyt en kirjoita, jos sattuu olemaan input-vaiheessa. Minulla nuo vaiheet eivät ole yleensä olleet niin selkeästi erillään kuin joillain tuntemillani kirjoittajilla, vaan yleensä sekä luen että kirjoitan samassa vaiheessa. Mutta toki silloin, kun erityisen intensiivinen kirjoittamisvaihe on meneillään, lukeminen ym. jää vähemmälle. Ja joskus, kun kirjoittaminen ei oikein suju, on hyvä huomata, että saattaakin olla input-vaiheessa, jossa imen uusia vaikutteita joiden avulla kirjoittaa jotain uutta.

No, minusta tuntuu että minulla on ehkä nyt erityisesti input-vaihe. Sairastamisenkin takia kirjoittaminen on viime viikkoina jäänyt hyvin vähälle, ja jo sitä ennen se oli hyvin puuskittaista. Mutta olen viime aikoina lukenut paljon, samoin katsonut ja kuunnellut kaikenlaista, ja minusta alkaa tuntua, että se kaikki mitä olen lukenut, kuunnellut, katsonut, haaveillut ja ajatellut alkaa muhevoitua sisälläni hyväksi kompostimullaksi, joka ravitsee sitten jatkossa kirjoittamista. En vielä tiedä minkälaisia versoja siitä tulee putkahtelemaan - samaa kuin viime vuonna vai ihan uusia kukkasia? Mutta tunnen, että multa ainakin on tulossa hyväksi ja ravitsevaksi, ja luotan että se aktiivisempi kirjoittamisvaihekin tulee sieltä taas! Sairastaessani olen niin saanut uusia ideoita kuin kehitellyt vanhoja niin että ne ovat lihoneet ja saaneet uusia oksanhaaroja (metaforat kunnolla sekaisin vain!). On hauskaa nähdä jossain vaiheessa, mikä lopputulos on!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Sairastamista

Olen tässä sairastanut vaikka kuinka pitkään (siltä alkaa tuntua), siksi blogimaailmassakin on ollut hiljaista. Haluaisin kirjoittaa, mutta en jaksa. Lääkäreiden mukaan tämä on jokin influenssa- tai muu virus, mutta kumma kyllä se ei ole nostanut kuumetta, tuo vain kaikenlaista heikotusta, kuvotusta ja pään toimimattomuutta. Nyt olo on jo ehdottomasti parempaan päin, mutta heikkous lähtee hitaasti enkä ole vieläkään työkunnossa. Kirjoittaminen on joutunut jäämään, Novan deadline meni huis vain ohitse kun ei ollut mitään mahdollisuuksia tekstien editointiin, mutta ei se mitään, kyllä kirjoituskilpailuja tulee ja mieluummin hoidan itseni kuntoon ja yritän välttää keuhkokuumeet ja muut jälkitaudit.

Mutta kirjoittamista alkaa olla jo tosi kova ikävä, toivon kovasti että tänään pystyisin jo tekemään edes hiukkasen. Edellisinä päivänä olen vähän yrittänyt kirjoitella ideoita muistivihkoon, mutta se on ollut kropalle jo ihan riittävän hardcorea. Ehkä tänään jo voisi jotain. Mielikuvitus on kyllä niin siunattu lahja sairastaessa. Kuvittelulla ja haaveilulla sain päivät kulumaan silloinkin, kun pää ei oikein pystynyt kirjojen lukemiseen pitkän aikaa kerrallaan. Ja kun siihen kuvitteluun ja haaveiluun on kuulunut myös kaikenlaista tarinoiden löytämistä tai kehittelemistä, niin olen ainakin jollain tapaa saanut viettää aikaa tarinoideni parissa vaikka en olekaan kirjoittanut niitä.

Lepo on kyllä tehnyt hyvää, myös henkisesti, ja toivon että kun tästä tokenen, olen ainakin jollain tasolla virkeämpi kuin olen ollut moneen kuukauteen. Ja että toisaalta osaan antaa itselleni tarpeeksi aikaa levätä ihan terveenäkin ja nauttia asioista.

Pää on täynnä kaikenlaisia asioita joita haluttaisi kirjoittaa myös tänne blogiin, mutta täytynee odottaa vielä vähän ennen kuin kirjoitan enempää.