sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Editointiongelmia: miksi nämä kiistelevät turhasta?

Käsikirjoituksen muokkauksessa olen siinä vaiheessa, että osa 3/4 on enimmäkseen muokattu. Siinä on vain eräs minulle päänvaivaa tuottava osuus, nimittäin kahden henkilön välinen kirjeenvaihto, joka ennen editointia ylsi reilusti yli 10 000 sanan mittaan. Yksi koelukijoistani (niitä ainoita joka tällä kierroksella selvisi niin pitkälle) oli sitä mieltä, että kirjeenvaihto kannattaisi tiivistää olennaisimpaan ja laittaa väliin enemmän kerrontaa, ja olenkin pitkään miettinyt, pitäisikö niin tehdä. Koska tuon mittainen kirjeenvaihto ei ehkä tässä tekstissä puolusta paikkaansa, olen päättänyt kokeilla sitä. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin suurin osa muusta tekstin muokkaamisesta (ei niin, että sekään aina olisi helppoa, kai minulla olisi muuten jo kolmas M:n jälkeinen kässäri työn alla).

Osittain syy hankaluuksiin on sama kuin miksi dialogien muokkaaminen on vaikeaa. Kun yksi kirje on vastaus toiseen, niiden yhdistely tai pois jättäminen tuo päänvaivaa. Lisäksi satun pitämään kirjetekstistäni enemmän kuin muusta tekstistäni, joten kärsin kill your darlings -tuskia, mutta ne pystyn välillä ohittamaan, kun näen ettei jokin pätkä tuo ihmeellistä antia kässärille. On vaikea tunnistaa sopiva tempo kirjeiden ja kerronnan vuorottelulle, ja kirjoittaa hyviä yhteenvetoja, jotka eivät luettuna tunnu siltä että kirjoitinpa nyt yhteenvedon kirjeistä, kun piti tiivistää.

Mutta yksi ongelma minulla on myös kirjeiden sisällössä. Kirjeitä kirjoittavilla hahmoilla on yhdessä välissä kaikenlaisia typeriä kiistoja, jotka johtuvat osittain välimatkasta, osittain kummankin epävarmuudesta. Minulla on ollut kaikennäköisiä syitä kirjoittaa niitä riitelyjä: ensinnäkin haluan, että hahmot tässä vaiheessa kykenevät käymään läpi keskinäisiä ongelmiakin, eikä kaikki ole vain perhosia ja hattaraa. Toiseksi minulla on itselläni paljon kokemuksia siitä, millaisia riitoja saavat aikaan toisilleen tärkeät ihmiset, jotka kommunikoivat kirjoittamalla viestejä välimatkan päästä. Syinä on mm. se, että toisen sanoma pitää tulkita pelkästään kirjoitetusta, ettei erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä voi selvittää heti vaan tunnereaktiot ehtivät muhia ja kasvaa, ja se että kirjoittaessa jokin suodatin poistuu ja voi sanoa pahemmin kuin tarkoittikaan. Tuntui luontevalta että hahmoillenikin kävisi näin, vaikkei kumpikaan mitään pahaa tarkoita.

Mutta nyt minua turhauttaa koko kiistely. Kun luen sitä, molemmat tuntuvat tarpeettoman dramaattisilta ja tekevät kärpäsistä härkäsiä. Tuntuu, että lukijalla menee varmaan kokonaan usko näihin kahteen. En tiedä, käykö niin oikeasti vai onko se vain minun päässäni, mutta tämä ärsyttää. En oikeastaan itse tajua, miksi he nyt meuhkaavat turhasta, kun kumpikin välittävät toisistaan. Jos minä en sitä tajua, tajuaako lukijakaan? Tosin en muista, että kukaan lukija olisi hirveästi tästä huomautellut, joten en tiedä, olenko vain viettänyt tekstin kanssa liikaa aikaa. Mielestäni tämä kumminkaan ei toimi, mutta en tunnu osaavan tehdä asialle mitään. Olen nyt yrittänyt kerrontaa lisäämällä tuoda esille, miksi päähenkilöni on mielentilassa jossa tulee tulkittua asioita liikaa, mutta silti kiistely tuntuu turhauttavalta. En tiedä, pitäisikö minun tiivistää riitelyosiota niin että se käydään harvemmissa kirjeissä, vai kertoa sen syitä paremmin, vai mitä.

En usko, että minun kannattaa heittää sitä kokonaan poiskaan. Sille on tarinalliset syyt, ja joutuisin muuttamaan myös yhtä toiseen sivujuoneen liittyvää lukua, jonka olen vihdoin saanut suunnilleen toimivaksi. Mutta en tiedä, mitä tekisin. En kestä enää tarpeettomia ongelmia, joita nuo kaksi saavat aikaan, vaikka välittävät toisistaan. Tarinan loppuvaiheiden kannalta olisi olennaista, että lukijakin uskoisi heidän tosissaan välittävän toisistaan ja kykenevän toimivaan ihmissuhteeseen. Turhanpäiväinen riitely ei oikein aja sitä asiaa. Toki väärinymmärrykset kuuluvat ihmissuhteisiin, mutta argh. Jotenkin en nyt kestä tätä.

Ehkä jätän tämän hautumaan ensi viikonloppuun ja siirryn lukemaan neljättä osaa editointia varten. Se vaikuttaa onneksi siltä, ettei siinä ole kovin paljon tehtävää. Tai no, katsotaan nyt miltä näyttää, kun kunnolla luen sen...

torstai 5. marraskuuta 2015

Merkintöjä

Olen just nyt aika puhki, mutta haluttaa muutama rivi kirjoittaa. Työt alkoivat tällä viikolla, ja vaikka kyse on hommasta jota olen ennenkin tehnyt, olen silti aika väsynyt, koska perehdyttävää ja uutta silti on.

Ehdin kuun vaihteeseen mennessä aika pitkälle romaanin editoinnin kanssa, vaikka en niin pitkälle kuin tarkoitus oli. Olen nyt kuitenkin suht pitkällä osan 3 kanssa, ja siinä on selkeästi vähemmän editoitavaa kuin kahdessa aikaisemmassa osassa, samoin viimeisessä osassa todennäköisesti on. Niinpä luotan siihen, että saan homman valmiiksi editoimalla lähinnä viikonloppuisin. Nyt käytin reilut puoli tuntia siihen, että muokkasin joitain helppoja juttuja, ja tuntui kyllä kivalta työskennellä taas oman tekstin kanssa. On minulla 2. osassa yksi itsepintainen luku, josta en yhtään tiedä mitä sille pitäisi tehdä, ja varmasti jotain muokattavaa vielä romaanin alkupuolella, niin ja alkuluvulle pitää vielä tehdä asioita. Mutta no, kyllä minä tämän aion saada valmiiksi aikataulussa.

Joitain historiallisia seikkoja pitää vielä jossain vaiheessa ehtiä tarkistaa. Mutta...

"Mutta nuoret neidit, jotka haluavat kirjoittaa runoeepoksia ja sijoittaa ne satojen vuosien takaiseen aikaan ja valita sankarittaren, jonka uskonto on heille aivan tuntematon, saavat kyllä valmistautua siihen, että edessä on joskus jokin karikin."

(L.M. Montgomery: Pieni runotyttö)

Ei nyt jaksa keskustella yksityiskohtaisesti, että kyse on vain vähän yli vuosisadasta, uskonnon tuttuudesta voi keskustella (koska en itse ole mitään uskontoa), en kirjoita runoeeposta enkä ole ehkä ihan niin nuorikaan enää. Mutta idea on sama.