lauantai 28. joulukuuta 2013

Tervehtymistä ja editoinnin tuskia

Vaikuttaa siltä, että minä ja antibiootit olemme onnistuneesti antaneet bakteereille turpiin ja tauti on väistynyt. Toivottavasti se ei sieltä enää hyökkää esille, mutta ainakin olen käynyt kiusaamassa työterveyshuoltoa niin monta kertaa, että jos jotain vielä on niin se on aika hyvin lääkäreiltäkin piilossa. Ensi viikolla minun on tarkoitus lähteä paljon odotetulle reissulle, joten toivon olevani silloin täysin terve. Nyt ainakin vaikuttaa siltä, että en ole enää yhtään sairas, ainoastaan voimaton. Näin on ollut oikeastaan koko viikon, aatonaattona jo pystyin lähtemään joulunviettoon äidin luo. Joulu pääsi tulemaan aika yllättäen ja ilman valmisteluja, mutta ainakin sain vietettyä sen perheen kanssa ja kutakuinkin terveenä.

Nyt voimat ovat palanneet sen verran, että uskaltauduin tänä iltana joksikin aikaa romaanin editointiin. Mutta miksi, ah miksi, se tuntuu ihan toivottomalta tapaukselta vaikka sitä editoi kuinka pitkään? Tarkkaan ottaen se tuntuu sitä toivottomalta mitä enemmän sitä editoin. Esilukijoilta on tullut valtavasti kehuja (ja kritiikin paikat olen enimmäkseen ymmärtänyt ja yritän niitä parantaa), mutta minusta vain tuntuu siltä etten ikinä saa tästä sitä mitä sen on tarkoitus olla ja että koko juttu alkaa tuntua ihan onnettomalta räpellykseltä ja hahmoni todennäköisesti alkavat lopulta vainota minua unissani, koska en tee heille lainkaan oikeutta. Se minun pääni sisällä oleva tarinahan on tietysti aivan ihmeellinen ja upea, mutta paperilla tai tiedostossa oleva tulos on ihan toinen juttu.

Erään kirjoittavan ystäväni kanssa keskustelimmekin tästä jossain vaiheessa: hänenkin kokemuksensa mukaan käsikirjoitus alkaa tuntua yhä huonommalta jokaisella editointikierroksella. Hänellä oli esittää siihen kaksi syytä, jotka tuntuvat molemmat hyvin uskottavilta. Ensinnäkin, kun tekee ensimmäistä luonnosta tai editoi sitä ensimmäistä kertaa, tietää että siinä on paljon huonoa, mutta ei se mitään: ei sen tarvitsekaan tässä vaiheessa olla hyvä, kunhan on edes jotain jota lähteä työstämään. Mutta kun editoi vaikkapa neljättä tai viidettä kierrosta, siinä vaiheessa sen jo pitäisi ihan oikeasti alkaa tulla hyväksi. Näin sitä ainakin ajattelee. Joten viat ahdistavat ihan eri tavalla kuin alkuvaiheessa.

Toiseksi: Ollaanpa nyt rehellisiä. Kun luemme kirjoja joista nautimme ja huokailemme sitä ettei oma käsikirjoituksemme ehkä ole ollenkaan yhtä hyvä - niin kuinka hyviltä nuo kirjat todella tuntuisivat, jos lukisimme ne yhtä monta kertaa esim. yhden tai muutaman vuoden sisällä kuin luemme oman käsikirjoituksemme sitä muokatessamme? Ja vielä lukisimme koko ajan punakynän kanssa, etsien mahdollisia vikoja ja parannettavia kohtia, pohtien joka välissä niin sanojen, hahmojen, rakenteen, ajatusten, tunteiden, merkitysten, intertekstuaalisten viittausten (tahattomien tai tahallisten), symbolien, ihmissuhteiden, taustatutkimuksen jne. onnistuneisuutta ja sitä voisiko sitä millään tavoin parantaa? Olisivatkohan nuo kirjat enää siinä vaiheessa niin hyviä kuin ne ovat silloin, kun niiden lukemiseen voi vain heittäytyä?

Eli jonkin verran käsikirjoituksen huonous tässä vaiheessa voikin olla pelkkä illuusio, joka johtuu siitä että kenenkään muiden kirjoja emme tällä tavalla lue. Ainakaan yleensä.

Yritän muistaa tuon kun seuraavan kerran tuskailen sitä, miksi henkilöideni tunnekerrostumat eivät tule esiin tarpeeksi voimakkaasti ja eläväksi ja miksi käytän liikaa sanoja ja olenkohan pelkkä narri kun kuvittelen osaavani lainkaan kirjoittaa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukuuta ja sairastamista

Viime viikkoina on tullut vain vähänlaisesti kirjoiteltua; tänne ei ollenkaan ja luovaa kirjoittamistakin vain vähän. Enin osa ajasta on mennyt loppuvuoden väsymyksen potemiseen ja siitä toipumiseen, kiireeseen ja stressiin, eräisiin sinänsä miellyttäviin ohjelmanumeroihin kuten teatterikäynteihin, ja nyt ihan viimeksi sairastamiseen. Muutamaan päivään minusta ei ollut yhtään mihinkään, nyt alkaa sentään taas olla johonkin. Lääkäri sanoo että tämä on nielutulehdus, ja kurkku kyllä tuntuukin niellessä aina siltä kuin veitsellä pistäisi. Tänään olo on sentään ollut jo parempi kuin edellisinä päivinä.

Vähän olen toki kirjoittanut, olen jatkanut pitkäaikaisen romaanini editointia, mutta hyvänen aika miten hitaasti pää tuntuu siihen pystyvän. Yritän kuitenkin hyväksyä että se nyt vain vie enemmän aikaa kuin alkuvuodesta vielä ajattelin. Samalla kuitenkin henkilöhahmot kypsyvät mielessäni vaikka en kirjoittaisikaan. Ja ehkä tarvitsen myös aikaa etääntyäkseni viimeisimmältä kommenttikierrokselta saamistani kommenteista. On hyvin tarpeellista tietää, näyttäytyykö tarina muille ollenkaan sellaisena mitä itse on ajatellut, niin että voi korjata jos jokin ei ollenkaan tunnu toimivan tai siitä saa liian helposti väärän käsityksen. Mutta aina jossain vaiheessa minun on alettava varoa, etten ala kirjoittaa sellaista tarinaa kuin kommentoijani haluaisivat minun kirjoittavan, tai sellaista kuin he luulevat minun kirjoittavan. Tarinan on kuitenkin oltava omani, ja ehkä siksi ainakin minä tarvitsen aikaa tälle editointikierrokselle. Voi olla, että seuraavan pitkän käsikirjoituksen luetan harvemmilla ihmisillä ja harvemmissa vaiheissa, niin päässä ei taistele ihan niin monen äänen kakofonia siitä, miten kirjoittamani teksti voidaankaan lukea. Toisaalta se ainakin valmistaa siihen, että jos käsikirjoitus joskus julkaistaan, silloin siitä on ihmisillä varmasti vielä enemmän erilaisia mielipiteitä - ainakin jos sitä luetaan.

NaNoWriMona kirjoittamaani romaania en nyt ole pariin viikkoon ehtinyt kirjoittaa, mutta toivon tarttuvani siihen kunhan vointi vähän tästä paranee. Pieni tauko on ehkä tehnyt hyvää, niin osaan paremmin nähdä mihin siinä tahdon keskittyä, mutta en tahdo sen jäävän liian pitkäksi aikaa kesken tässä vaiheessa.

Jouluvalmistelut ovat kyllä niin vaiheessa. Tapani mukaan jätin joulukortit viime tippaan, joten kun nyt iski sairastuminen päälle, voi olla etten saa niitä lähetettyä tänä vuonna edes viime hetkessä normaalihinnalla. Joululahjoista minulla on aika lailla suunnitelmat, kunhan vain ennen joulua tervehdyn sen verran että voin tehdä täsmäiskuja tiettyihin kauppoihin. Jotain olen jopa jo hankkinutkin. Onneksi pipareita sentään on, kun niitä tuli äidin kanssa itsenäisyyspäivän aikaan leivottua... Joulusiivous taitaa kyllä jäädä välipäiville. Kämppä on sen näköinen kuin jotkin pienet oliot olisivat käyneet täällä sotaa käyttämällä aseina kaikkea omistamaani (huonekaluja lukuunottamatta). Mutta saa olla vielä jonkin aikaa....

Minulla on koko loppuviikko sairauslomaa, joten ehkä voimien palatessa kirjoittelen enemmänkin. Täällä tulee kuitenkin vähän yksinäinen olo, joten kommunikointi edes blogimaailman kanssa olisi mukavaa.