Täällä remontin keskellä kirjoittaessa olen tullut pohtineeksi olosuhteiden merkitystä kirjoittamiselle. Kirjoitan mieluiten kotona, koska jotenkin se tutun ympäristön rauha ja se, että enimmäkseen minä kontrolloin ärsykkeitä, on minulle hyväksi kirjoittamisessa. Todennäköisyys, että alkaisin siivota kirjoittamista vältelläkseni, on aika pieni, sillä yleensä kyllä välttelen nimenomaan siivoamista. Kirjoittamismotivaationi on normaalisti hyvä, tarvitsen vain puitteet joissa keskittyminen ei liikaa häiriinny.
Nyt täällä on kuitenkin kaikennäköisiä häiriöitä: yhtäkkiä saatetaan alkaa porata todella meluisasti, eikä tiedä, jatkuuko se viisi minuuttia vai koko päivän. Sitä paitsi ikkunoista ei näe ulos, mikä on vähän ahdistavaa, sillä olen tottunut katselemaan ulos aina kirjoittamisesta tauotessani, miettiessäni jne. Silti olen vähän haluton lähtemään muualle kirjoittamaan. Helsingistä on vaikea löytää sopivalla tilalla varustettua kirjastoa, jossa ei olisi sisäilmaongelmia (saan monissa päänsärkyä ja keskittymiskyvyttömyyttä viimeistään tunnin-puolentoista päästä). Monet kirjoittavat kahviloissa, mutta itse en ole juurikaan onnistunut löytämään muuton jälkeen lähiseudulta mitään kivoja kahviloita, jotka sopisivat siihen tarkoitukseen, eikä keskustaan jaksaisi aina raahautua (varsinkin kun sielläkin kahvilat ovat todella häliseviä). En ole juuri kirjoittanut kahviloissa, mutta olettaisin, että sopiva kirjoituskahvila vaatii ainakin seuraavat ominaisuudet: pistokkeita joihin saa tietokoneen kytkettyä (akkuni ei ole kovin hyvä), tarpeeksi tilaa jotta ei tunne olevansa silmätikkuna eikä häiriinny liikaa kahden ihmisen keskustelusta jos kahvilaan ei mahdu juuri ketään muuta; mutta kuitenkaan ei niin iso, että se olisi todella meluisa. Olisi myös oltava sopivanlainen rauhallinen soppi tai nurkkaus, johon vetäytyä, ja tunnelman olisi jotenkin oltava luovuudelle sopiva - monet keskustan kahvilat ovat minulle liian moderneja ja kliinisiä. Sitten kahvilakirjoittamisessa on sekin ongelma, että jotain pitää ostaa siellä ollakseen, eikä minulla ole nyt liiemmin rahaa.
Niinpä yritän enimmäkseen pärjätä täällä remontin keskellä, mutta luulen, että jos tämä vaihe näyttää kestävän vielä ensi viikollakin, saatan lähteä testaamaan uusia kahviloita ja kirjastoja ainakin joinakin päivinä.
On kuitenkin hyvä muistaa, että kirjoja on kirjoitettu monenlaisissa olosuhteissa. Jane Austen kirjoitti romaaninsa todella pienen pyöreän pöydän ääressä, perheen seurusteluhuoneessa jossa oli samaan aikaan muitakin ihmisiä erilaisissa puuhissa, ja jonne saattoi koska tahansa tulla sisään vieraita. Jos vieraita tuli, hän vain peitti käsikirjoituksen muilla papereilla, liittyi seurustelemaan ja jatkoi romaania myöhemmin, vaikka olisi lause jäänyt kesken. Näin opin Jane Austenin talossa Chawtonissa, jossa myös näin tuon pöydän (tai olisiko ollut sen kopio, en enää muista). Esimerkiksi tällä sivulla näkee kuvan tuosta pöydästä, miten pieni se tosissaan on. Jos noissa olosuhteissa saa aikaan romaaneja, joita ihmiset lukevat vielä 200 vuoden päästä uudelleen ja uudelleen, ehkä minä selviän yhdestä remontista.
Tänään kyllä häiriköin omia kirjoitusolosuhteitani ihan itsekin, kun aloin kesken kaiken etsiä tiettyjä levyjä, siirtää niitä koneelle ja soittolistalle, etsiä eri esityksiä samoista kappaleista YouTubesta ja lukea niissä olevaa kommenttikeskustelua koska sain tietää niistä niin kiinnostavia asioita oopperasta... Sitten vekslailin koko ajan milloin minkäkin ohjelman, sivun ja laulun välillä, enkä oikeastaan edes keskittynyt kirjoittamiseen hyvin niitä kappaleita kuunnellessani. Mutta musiikilla oli olennainen rooli siinä kohtauksessa, joten kaipasin niitä avukseni, ja koen että niistä oli paljonkin apua sisällön kanssa, vaikkei tahti ollutkaan päätä huimaava.
torstai 9. heinäkuuta 2015
maanantai 6. heinäkuuta 2015
Vapaus on alkanut (ja mietiskelyjä editoinnista)
Kuten blogistani (ja sen epäsäännöllisestä päivitystahdistani) on ehkä huomannut, alkuosa vuodesta on mennyt hyvin kiireisissä ja stressaavissa tunnelmissa päivätyön osalta. Nyt elämäntilanteeni on muuttunut selvästi, sillä määräaikaisuuteni on loppunut eikä uutta ole tällä hetkellä tiedossa. Niinpä olen siirtynyt ainakin joksikin aikaa työttömäksi, ja ihan rehellisesti sanottuna minua ei tarvitse säälitellä tästä asiasta. Olen ollut niin uupunut, että kunnon lepo- ja hengähdystauko on tarpeen ennen kuin alan edes vakavasti miettiä, mille alan seuraavaksi. Kirjoittamiseni on myös kärsinyt siitä, ettei siihen ole ollut tarpeeksi aikaa ja energiaa. Nyt vihdoinkin on!
Sitä tosin haittaa vähän se, että kotitalossani on alkanut samoihin aikoihin remontti, joka välillä häiritsee olemista, joten olen karkaillut milloin mihinkin päiväsaikaan ja yrittänyt onnistua kirjoittamaan mm. kirjastossa, jonka sisäilma on valitettavasti vähän huonolaatuinen. Toivon mukaan pystyn lähiaikoina kuitenkin kirjoittamaan kotona. Keskityn täällä parhaiten.
Olen nyt editoinut aika hyvää vauhtia. Totesin osan 3/4 tänään tältä erää valmiiksi, ja käyn nyt läpi osan 2/4 muutamia sellaisia kohtia, jotka kaipaavat vielä kohennusta - ennen kaikkea tällä kierroksella uusiksi kirjoitettuja osuuksia, joita siis ei ole varsinaisesti vielä editoitu kertaakaan. Olettaisin että viimeistään ensi viikolla pääsen viimeisen osan kimppuun, ja siinä on aina ollut aika vähän editoitavaa. Olen jo aloittanut tekstin lähettämisen muutamalle koelukijalle, koska sen lukemiseen menee kuitenkin aikaa ja tiedän, että jäljellä olevassa editoinnissa ei mene kovin kauan.
Aion vakaasti saada tekstin lähetyskuntoon tämän vuoden aikana. Olisi mukava jos se olisi sitä jo jossain vaiheessa syksyä eikä menisi ihan uudenvuodenaattoon (Otavan kisan deadline). Toki se riippuu mm. koelukijoiden ehtimisestä, siitä löytyykö vielä paljon korjattavaa, sekä omasta ehtimisestäni - se, löydänkö itseni jossain vaiheessa taas päivätöistä, vaikuttaa tietysti siihen, miten ehdin editoida vaikkapa syksyllä. Nyt, kun voin, aion kuitenkin hyötyä vapaa-ajastani. Sitten kun teksti on koelukijoilla, voin ainakin tehdä taustatutkimusta vielä niistä muutamista asioista, joiden olen huomannut sitä kaipaavan.
Tapasin tänään erään kirjoittajatoverin, joka oli muutamia vuosia sitten kanssani samassa kirjoittajakoulutuksessa. Hän tuumasi, että hyvä että minulla on sentään deadline. Oli kuulemma tavannut erään toisen kirjoittajakoulutustoverin, ja tämä oli tuumannut että kyllä se Malna tarvitsisi jonkun potkimaan takamukselle kun ei ole vieläkään lähettänyt käsikirjoitustaan kustantajille. Silloin, kun tuolla koulutuksessa luetin käsikirjoitukseni ensimmäistä kunnolla editoitua versiota, oli mielipide että kunhan teen tietyt korjaukset niin sitten voin kyllä lähettää kustantamokierrokselle. Ja tässä sitä edelleen ollaan.
Tunnustan että tunnen siitä välillä huonoa omatuntoa. Kun kerran se oli joidenkin mielestä hyvä jo vuosia sitten, mitä minä tässä edelleen teen? Entä jos olenkin editoinut sen huonommaksi enkä paremmaksi? Useimmiten varmaan kirjoittaja osaa vaistollaan editoida sen paremmaksi, mutta olen minä nähnyt myös niin sileiksi editoituja tekstejä, ettei niistä saa otetta. En usko, että M olisi rönsyineen ja kuohuineen sellainen, mutta vaikea sitä välillä on nähdä omaa tekstiään ja tietää varmasti. Entä jos kaikessa viilailuissani olen poistanut jotain jännitettä ja intohimoa, jota aiemmassa versiossa oli? Vaikka kirkkaammiksi ja toimivimmiksihan minä olen niitä yrittänyt tehdä.
On hämmentävää olla tilanteessa, jossa jotkut ihmiset eivät ymmärrä, miksi vieläkin editoin. Miten selittää, mitä asioita minä näen tarinassani, joiden en koe aiemmissa versioissa täysin toteutuneen, vaikka ulkopuolinen lukija ei ehkä olekaan niiden puutetta tajunnut kun ei ole tajunnut minun niitä sinne halunneen? Miten selittää, että vaikka teksti olisikin hyvä, tunnen ja näen vahvasti, että siitä on voinut tehdä vielä paremman? Minulla on taipumusta perfektionismiin, mutta en voi mitään sille, että rakastan tarinaani ja hahmojani niin paljon, että haluan tehdä niille täyttä oikeutta. Aina minä panin editoidun version pois tietäen, että joitain asioita pitää katsoa, ja aina minä palatessani sen pariin huomasin yhtä ja toista, jonka saatoin tehdä paremmin.
Kun nyt taas tänä iltana palasin editoinnin pariin, tunsin kyllä, että tiedän mitä teen. Ei ole synti, jos haluaa syventää hahmojaan ja tehdä tarinasta rikkaamman. En usko rikkoneeni tarinan ja hahmojen runkoa, johon olen koko ajan uskonut, vaikka olenkin hionut yksittäisiä kohtauksia ja välillä kohentanut järjestyksiä ja selittänyt asioita uusiksi. Välillä olen kyllä myös lisännyt kaikkea turhaa, joka on sitten lähtenyt seuraavalla kerralla pois. Joskus jopa poistanut jotain, jonka olen tuonut uudestaan takaisin. Mutta enimmäkseen tunnen, että muutos on mennyt oikeaan suuntaan, vaikka joskus pelkäänkin että olen hukannut jotain.
Mutta jossain vaiheessa on osattava lopettaa. Eiväthän romaanit tule ikinä valmiiksi, joskus on vain osattava sanoa, että nyt olen tehnyt parhaani ja tämän on aika lähteä maailmalle. Siksi on tosiaan hyvä, että minulla on deadline.
Sitä tosin haittaa vähän se, että kotitalossani on alkanut samoihin aikoihin remontti, joka välillä häiritsee olemista, joten olen karkaillut milloin mihinkin päiväsaikaan ja yrittänyt onnistua kirjoittamaan mm. kirjastossa, jonka sisäilma on valitettavasti vähän huonolaatuinen. Toivon mukaan pystyn lähiaikoina kuitenkin kirjoittamaan kotona. Keskityn täällä parhaiten.
Olen nyt editoinut aika hyvää vauhtia. Totesin osan 3/4 tänään tältä erää valmiiksi, ja käyn nyt läpi osan 2/4 muutamia sellaisia kohtia, jotka kaipaavat vielä kohennusta - ennen kaikkea tällä kierroksella uusiksi kirjoitettuja osuuksia, joita siis ei ole varsinaisesti vielä editoitu kertaakaan. Olettaisin että viimeistään ensi viikolla pääsen viimeisen osan kimppuun, ja siinä on aina ollut aika vähän editoitavaa. Olen jo aloittanut tekstin lähettämisen muutamalle koelukijalle, koska sen lukemiseen menee kuitenkin aikaa ja tiedän, että jäljellä olevassa editoinnissa ei mene kovin kauan.
Aion vakaasti saada tekstin lähetyskuntoon tämän vuoden aikana. Olisi mukava jos se olisi sitä jo jossain vaiheessa syksyä eikä menisi ihan uudenvuodenaattoon (Otavan kisan deadline). Toki se riippuu mm. koelukijoiden ehtimisestä, siitä löytyykö vielä paljon korjattavaa, sekä omasta ehtimisestäni - se, löydänkö itseni jossain vaiheessa taas päivätöistä, vaikuttaa tietysti siihen, miten ehdin editoida vaikkapa syksyllä. Nyt, kun voin, aion kuitenkin hyötyä vapaa-ajastani. Sitten kun teksti on koelukijoilla, voin ainakin tehdä taustatutkimusta vielä niistä muutamista asioista, joiden olen huomannut sitä kaipaavan.
Tapasin tänään erään kirjoittajatoverin, joka oli muutamia vuosia sitten kanssani samassa kirjoittajakoulutuksessa. Hän tuumasi, että hyvä että minulla on sentään deadline. Oli kuulemma tavannut erään toisen kirjoittajakoulutustoverin, ja tämä oli tuumannut että kyllä se Malna tarvitsisi jonkun potkimaan takamukselle kun ei ole vieläkään lähettänyt käsikirjoitustaan kustantajille. Silloin, kun tuolla koulutuksessa luetin käsikirjoitukseni ensimmäistä kunnolla editoitua versiota, oli mielipide että kunhan teen tietyt korjaukset niin sitten voin kyllä lähettää kustantamokierrokselle. Ja tässä sitä edelleen ollaan.
Tunnustan että tunnen siitä välillä huonoa omatuntoa. Kun kerran se oli joidenkin mielestä hyvä jo vuosia sitten, mitä minä tässä edelleen teen? Entä jos olenkin editoinut sen huonommaksi enkä paremmaksi? Useimmiten varmaan kirjoittaja osaa vaistollaan editoida sen paremmaksi, mutta olen minä nähnyt myös niin sileiksi editoituja tekstejä, ettei niistä saa otetta. En usko, että M olisi rönsyineen ja kuohuineen sellainen, mutta vaikea sitä välillä on nähdä omaa tekstiään ja tietää varmasti. Entä jos kaikessa viilailuissani olen poistanut jotain jännitettä ja intohimoa, jota aiemmassa versiossa oli? Vaikka kirkkaammiksi ja toimivimmiksihan minä olen niitä yrittänyt tehdä.
On hämmentävää olla tilanteessa, jossa jotkut ihmiset eivät ymmärrä, miksi vieläkin editoin. Miten selittää, mitä asioita minä näen tarinassani, joiden en koe aiemmissa versioissa täysin toteutuneen, vaikka ulkopuolinen lukija ei ehkä olekaan niiden puutetta tajunnut kun ei ole tajunnut minun niitä sinne halunneen? Miten selittää, että vaikka teksti olisikin hyvä, tunnen ja näen vahvasti, että siitä on voinut tehdä vielä paremman? Minulla on taipumusta perfektionismiin, mutta en voi mitään sille, että rakastan tarinaani ja hahmojani niin paljon, että haluan tehdä niille täyttä oikeutta. Aina minä panin editoidun version pois tietäen, että joitain asioita pitää katsoa, ja aina minä palatessani sen pariin huomasin yhtä ja toista, jonka saatoin tehdä paremmin.
Kun nyt taas tänä iltana palasin editoinnin pariin, tunsin kyllä, että tiedän mitä teen. Ei ole synti, jos haluaa syventää hahmojaan ja tehdä tarinasta rikkaamman. En usko rikkoneeni tarinan ja hahmojen runkoa, johon olen koko ajan uskonut, vaikka olenkin hionut yksittäisiä kohtauksia ja välillä kohentanut järjestyksiä ja selittänyt asioita uusiksi. Välillä olen kyllä myös lisännyt kaikkea turhaa, joka on sitten lähtenyt seuraavalla kerralla pois. Joskus jopa poistanut jotain, jonka olen tuonut uudestaan takaisin. Mutta enimmäkseen tunnen, että muutos on mennyt oikeaan suuntaan, vaikka joskus pelkäänkin että olen hukannut jotain.
Mutta jossain vaiheessa on osattava lopettaa. Eiväthän romaanit tule ikinä valmiiksi, joskus on vain osattava sanoa, että nyt olen tehnyt parhaani ja tämän on aika lähteä maailmalle. Siksi on tosiaan hyvä, että minulla on deadline.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Edistystä kaikesta huolimatta
Anteeksi pitkäksi venynyt blogitauko. Loppukevät ja alkukesä on ollut melkoista hullunmyllyä. Olen joko ollut poissa kotoa, kiireinen töissä, tai todella väsynyt joko työn tai matkojen takia. Ihan pian, tarkkaan ottaen huomisillasta alkaen, tilanne kuitenkin helpottaa huomattavasti. Nyt minulle tuli sellainen olo etten jaksa odottaa edes huomiseen, vaan tarvitsen blogin tuomaa virtuaalista kirjoitussosiaalisuutta nythetijustiinsa.
Minulla olisi kaikenlaista kirjoitettavaa blogiin, muun muassa matkojen herättämiä ajatuksia kirjoittamisesta, mutta ne joutuvat odottamaan siihen, että aivoni ovat vähän toipuneet viime aikojen rutistuksesta. Nyt saa riittää pienoisempi päivitys. Olen nähnyt kauniita paikkoja ja muuta inspiroivaa, olen puhunut hyvien ystävien kanssa kirjoittamisesta, olen irtaantunut arkielämästä ja palannut sinne taas takaisin, olen hengittänyt heräävää kesää syreeneineen ja koiranputkineen.
Kirjoittaminen onnistuu kaikesta huolimatta tunkemaan väleihin, lähinnä vapaapäivinä. En ole tänä vuonna edennyt editoinnissa sellaista tahtia kuin olisin halunnut, mutta olen kuitenkin edennyt, ja lasken jo sen voitoksi, sellaista haipakkaa kevät on ollut. Olisi ollut mukava saada käsikirjoitus jo keväällä kommenttikierrokselle, sillä minulla on kesällä hyvin aikaa editoida, mutta menkööt sitten niin, että editoin ensin loppuun, ja koelukijoiden kommentteja odotellessani keksin kyllä muuta tekemistä. Taustatutkimusta esimerkiksi pitää vielä tehdä, ja sitten on sellainen kiehtova ajatus kuin lepo. Sillekin pitäisi antaa jossain vaiheessa tilaa.
Joka tapauksessa M:n editointi on nyt sillä tavalla loppusuoralla, että olen jo alkua alkanut joillekin lähettää kommenteille, ja uskon saavani koko jutun kommenttivalmiiksi jossain vaiheessa heinäkuun puolella. Alan olla siinä tilassa etten osaa tehdä tekstille enää mitään ja ihmettelen miksi se on niin kamala vaikka olen niin kauan sitä työstänyt, joten eiköhän se ole koelukuvaiheessa. Juuh.
Nyt loppuu kyky tuottaa blogitekstiä. Palaillaan asiaan, muruset!
Minulla olisi kaikenlaista kirjoitettavaa blogiin, muun muassa matkojen herättämiä ajatuksia kirjoittamisesta, mutta ne joutuvat odottamaan siihen, että aivoni ovat vähän toipuneet viime aikojen rutistuksesta. Nyt saa riittää pienoisempi päivitys. Olen nähnyt kauniita paikkoja ja muuta inspiroivaa, olen puhunut hyvien ystävien kanssa kirjoittamisesta, olen irtaantunut arkielämästä ja palannut sinne taas takaisin, olen hengittänyt heräävää kesää syreeneineen ja koiranputkineen.
Kirjoittaminen onnistuu kaikesta huolimatta tunkemaan väleihin, lähinnä vapaapäivinä. En ole tänä vuonna edennyt editoinnissa sellaista tahtia kuin olisin halunnut, mutta olen kuitenkin edennyt, ja lasken jo sen voitoksi, sellaista haipakkaa kevät on ollut. Olisi ollut mukava saada käsikirjoitus jo keväällä kommenttikierrokselle, sillä minulla on kesällä hyvin aikaa editoida, mutta menkööt sitten niin, että editoin ensin loppuun, ja koelukijoiden kommentteja odotellessani keksin kyllä muuta tekemistä. Taustatutkimusta esimerkiksi pitää vielä tehdä, ja sitten on sellainen kiehtova ajatus kuin lepo. Sillekin pitäisi antaa jossain vaiheessa tilaa.
Joka tapauksessa M:n editointi on nyt sillä tavalla loppusuoralla, että olen jo alkua alkanut joillekin lähettää kommenteille, ja uskon saavani koko jutun kommenttivalmiiksi jossain vaiheessa heinäkuun puolella. Alan olla siinä tilassa etten osaa tehdä tekstille enää mitään ja ihmettelen miksi se on niin kamala vaikka olen niin kauan sitä työstänyt, joten eiköhän se ole koelukuvaiheessa. Juuh.
Nyt loppuu kyky tuottaa blogitekstiä. Palaillaan asiaan, muruset!
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Angstin palleroituminen.
Pääsin editoinnissa kohtaan, jossa päähenkilö on niin rasittava angstipallero, etten tajua miten kukaan koelukijani on jaksanut häntä. Tai miten itse jaksan jos en tee tälle jotain nyt heti justiinsa.
No, tässä on ainakin loistava tilaisuus VÄHENTÄÄ SANOJA!!!
Olen tällä hetkellä näköjään huono kommentoimaan ja vastaamaan kommentteihin. Anteeksi siitä, koetan parantaa tapani.
Editointi etenee. Siirryin osaan 3/4, koska en jaksanut tehdä vielä mitään niille parille luvulle 2/4:ssä, jotka vaativat enemmän tekemistä. Tämä on edennyt tosi juohevasti. Siis tähän lukuun asti. Tässä voi mennä hetkonen.
Koska on tylsää kirjoittaa kovin lyhyt merkintä, aloin miettiä että olen itsekin ollut aika angstinen välillä. On hauskempaa kun hahmot ovat, koska sitten sen voi aina editoida paremmaksi ja miettiä missä kohdassa se sopii tarinaan. Elämän kanssa sitä on aina vaikea arvioida. Elämästä voi aina kirjoittaa vain sen ensimmäisen luonnoksen, ja täytyy vain toivoa, että asiat edes välillä osuvat kohdalle.
Ulkona alkaa olla aika vihreää. Tykkään siitä.
No, tässä on ainakin loistava tilaisuus VÄHENTÄÄ SANOJA!!!
Olen tällä hetkellä näköjään huono kommentoimaan ja vastaamaan kommentteihin. Anteeksi siitä, koetan parantaa tapani.
Editointi etenee. Siirryin osaan 3/4, koska en jaksanut tehdä vielä mitään niille parille luvulle 2/4:ssä, jotka vaativat enemmän tekemistä. Tämä on edennyt tosi juohevasti. Siis tähän lukuun asti. Tässä voi mennä hetkonen.
Koska on tylsää kirjoittaa kovin lyhyt merkintä, aloin miettiä että olen itsekin ollut aika angstinen välillä. On hauskempaa kun hahmot ovat, koska sitten sen voi aina editoida paremmaksi ja miettiä missä kohdassa se sopii tarinaan. Elämän kanssa sitä on aina vaikea arvioida. Elämästä voi aina kirjoittaa vain sen ensimmäisen luonnoksen, ja täytyy vain toivoa, että asiat edes välillä osuvat kohdalle.
Ulkona alkaa olla aika vihreää. Tykkään siitä.
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
Etenemistä
Olen nyt selvinnyt vähäksi aikaa kaikista pahimmista stresseistä, joten seuraavina viikkoina ehkä kirjoittamiseenkin jää enemmän aikaa. Joka tapauksessa M:n editointi on näinäkin viikkoina edennyt melkein koko osan 2/4 läpi, paitsi että pari isompaa muokkausta vaativaa lukua on toistaiseksi siirtynyt tuonnemmaksi. Kuten arvelinkin, tässä osassa ei ollut niin paljon muokattavaa kuin edellisessä. Toivon, että myös jäljellä olevat osat menevät melko vähin muokkauksin ja saan koko tekstin viimeistään alkukesästä koelukijoille. Mieluiten jo noin kuukauden päästä.
Tunnen aina välillä huonoa omatuntoa, jos en pidä jostain kirjasta, jota luen. Mielessäni kun saatan raivota kovastikin kirjamokomalle, että kuinka se nyt kehtasi olla tässäkin asiassa huono, ja tässä, tai ainakaan ei minun mieleeni. Ja sitten tulee mieleen, että mistäs minä tiedän onko oma käsikirjoitukseni oikeasti yhtään sen parempi. Tietysti kuvittelen, että minähän en moisiin heikkouksiin päästä itseäni sortumaan, mutta silti joka kierroksella tekstistä löytyy puutteita, jotka saavat minut repimään hiuksiani ja hakemaan paljon lisää teetä tueksi (minulla on aika kesyt nämä keinot, tiedän). Loppujen lopuksi minulla on kuitenkin tekstissäni useita sokeita pisteitä, joten mistä tiedän, onko oma tekstini oikeasti yhtään parempaa kuin se jokin kirja jolle nyt nyrpistelen nenääni? Joten kannattaisikohan raivota sille vähän vähemmän?
No, hyvä puoli on, että kun hyvin rehellisesti ja kiihkeästi aina huomaan sen kun en jostain kirjasta pidä, ehkä osaan entistä paremmin välttää ja korjata noita samoja ongelmia omassa tekstissäni.
Minun piti toki mennä jo aikoja sitten nukkumaan, mutta kärsin jostain angstivalvomisesta. Kokeillaan jos nyt nukuttaisi enemmän. Ei niin, että koneen ääressä istuminen yleensä kannattaisi, jos tahtoo nukkua, mutta joskus auttaa ajatusten saaminen muualle. Huomenna voin sitten angstailla lisää, kun en ole nukkunut kunnolla...
Tunnen aina välillä huonoa omatuntoa, jos en pidä jostain kirjasta, jota luen. Mielessäni kun saatan raivota kovastikin kirjamokomalle, että kuinka se nyt kehtasi olla tässäkin asiassa huono, ja tässä, tai ainakaan ei minun mieleeni. Ja sitten tulee mieleen, että mistäs minä tiedän onko oma käsikirjoitukseni oikeasti yhtään sen parempi. Tietysti kuvittelen, että minähän en moisiin heikkouksiin päästä itseäni sortumaan, mutta silti joka kierroksella tekstistä löytyy puutteita, jotka saavat minut repimään hiuksiani ja hakemaan paljon lisää teetä tueksi (minulla on aika kesyt nämä keinot, tiedän). Loppujen lopuksi minulla on kuitenkin tekstissäni useita sokeita pisteitä, joten mistä tiedän, onko oma tekstini oikeasti yhtään parempaa kuin se jokin kirja jolle nyt nyrpistelen nenääni? Joten kannattaisikohan raivota sille vähän vähemmän?
No, hyvä puoli on, että kun hyvin rehellisesti ja kiihkeästi aina huomaan sen kun en jostain kirjasta pidä, ehkä osaan entistä paremmin välttää ja korjata noita samoja ongelmia omassa tekstissäni.
Minun piti toki mennä jo aikoja sitten nukkumaan, mutta kärsin jostain angstivalvomisesta. Kokeillaan jos nyt nukuttaisi enemmän. Ei niin, että koneen ääressä istuminen yleensä kannattaisi, jos tahtoo nukkua, mutta joskus auttaa ajatusten saaminen muualle. Huomenna voin sitten angstailla lisää, kun en ole nukkunut kunnolla...
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Kevättä ja kirjoja
Ulkona linnut sirkuttavat siihen malliin, että olisi vissiin opeteltava tunnistamaan niitä enemmän. Äänistä päätellen tuolla on paljon muutakin kuin mustarastaita ja peipposia, mutta minun taitoni loppuvat jo. Olen opetellut lintuni leveysasteilla, joilla niitä oli paljon harvemmanlaisia kuin täällä. Kevät on aina ollut lempivuodenaikojani. Silloin on joka päivä uutta, ja rakastan sitä, kun maa alkaa talven jälkeen taas kasvaa ja työntää esiin elämää. Odotan kyllä nyt myös kesää, jolloin saan luultavasti levätä enemmän, mutta siihen asti aion nauttia keväästä minkä jaksan.
Bollywood-tanssi tekee hyvää joka paikalle, mukaan lukien sielulle.
Eilen pitkänmatkanbussissa nautin kirja-ahmimista. Margaret Atwoodin Orjattaresi veti mukaan alusta asti. Ja on kuulkaas mukavaa lukea ajateltua dystopiaa jossa keskitytään vähän muuhun kuin räiskintään. Jane Austenilta on uudelleenluvussa Mansfield Park, joka alkoi ensimmäisen sadan sivun jälkeen taas vetämään paljon paremmin kuin alussa tuntui. Minusta tuntuu, että tarvitsen säännöllisen annoksen vanhaa kirjallisuutta. Niin paljon kuin arvostankin sukupuolten tasa-arvoon ja vähemmistön oikeuksiin pyrkimistä, antibiootteja, jääkaappeja ja internetiä, jokin osa minusta elää jonain toisena aikana ja kaipaa tuollaisten kirjojen rauhaa.
Bollywood-tanssi tekee hyvää joka paikalle, mukaan lukien sielulle.
Eilen pitkänmatkanbussissa nautin kirja-ahmimista. Margaret Atwoodin Orjattaresi veti mukaan alusta asti. Ja on kuulkaas mukavaa lukea ajateltua dystopiaa jossa keskitytään vähän muuhun kuin räiskintään. Jane Austenilta on uudelleenluvussa Mansfield Park, joka alkoi ensimmäisen sadan sivun jälkeen taas vetämään paljon paremmin kuin alussa tuntui. Minusta tuntuu, että tarvitsen säännöllisen annoksen vanhaa kirjallisuutta. Niin paljon kuin arvostankin sukupuolten tasa-arvoon ja vähemmistön oikeuksiin pyrkimistä, antibiootteja, jääkaappeja ja internetiä, jokin osa minusta elää jonain toisena aikana ja kaipaa tuollaisten kirjojen rauhaa.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Pakoa kirjoittamiseen ja Euroviisuihin
En ole ollut aikoihin näin helpottunut viikonlopun tulosta. Muutaman viime viikon ajan töissä on ollut todella stressaavaa, ja tämä viikko oli erityisen syvältä. Sen verran kamalalta minusta on tuntunut, etten haluakaan kirjoittaa siitä sen enempää. Onneksi pari sosiaalista tapahtumaa toi piristystä viikkoon.
Pääsiäinen oli miellyttävä. Siihen kuului mm. kissoja, kirjoittamista ja kävelyä kauniissa maisemissa, joista osa esiintyy romaanissani. Lisäksi päätin selvittää vihdoin, millainen oikein on tämä Dr Who -juttu, josta kaikki aina puhuvat.
Juu. Taidan olla koukussa.
Kaikesta huolimatta romaanin editointi edistyy. Niin toivottomalta kuin joskus tuntuukin editoida sitä kokopäivätyön lomassa, nyt olen saanut muokattua melkein kaiken olennaisen sen osasta 1/4, jossa suurin osa muokkaustarpeista on. Jotain pikkusäätämistä siinä vielä on, mutta ajattelin palata niihin vähän myöhemmin, koska kun nysvää samojen lukujen kanssa todella pitkään, alkaa menettää käsityksensä siitä mikä on hyvää ja mikä ei. Tänään etenin osaan 2/4, ja sain siitä jo muokattua muutaman luvun, eli tästä pitäen muokkaus tuntuu tosiaan etenevän paljon nopeammin. Lupaavaa!
Välillä kyllä angstailen, varsinkin siitä miksen osaa kirjoittaa napakammin ja valmiimmin, miksi on niin paljon turhaa sälää ja miksi tämä tuntuu aina olevan niin pahuksen laaja kun nykyään kirjat Eivät Saisi Olla Pitkiä. Tuntuu myös, että tekisi tosiaan hyvää kirjoittaa uusi käsikirjoitus välillä. Olisi ihanaa, jos M:n koelukutauolla saisin tartuttua johonkin muista päässäni olevista tarinoista ja naputeltua ensimmäisen luonnoksen. Voi olla, että M:n pariin palaaminen tuntuisi toisenlaiselta. Katsotaan sitten siinä vaiheessa, miten realistiselta tällainen ajatus vaikuttaa, mutta se olisi kivaa.
Tänä viikonloppuna olen nauttinut muun muassa lukemisesta ja tv:n euroviisukonsertista. Vaikka suhtaudunkin Euroviisuihin enimmäkseen campina (ja olen silti sydämestäni loukkaantunut, kun huonot kappaleet pärjäävät ja hyvät eivät), niin herttinen sentään, on tuolla ollut vuosien saatossa aika hienojakin kappaleita. Ja, no, mieleenpainuvia esiintymisasuja. Viisut ovat myös melkoisesti muuttuneet tyyliltään niistä alkuajoista. Aloin myös miettiä, että kun näitä kaikenlaisia horoskooppejakin on, niin voisiko ihmisestä päätellä jotain sillä perusteella, mikä kappale voitti Euroviisut hänen synnyinvuotenaan? Ainakin omalle vuodelleni sattui ihan osuva kappale.
Luin muuten Maresin. Se oli todella hieno. Mutta loppuvaiheessa oli aika rajuja tapahtumia, minun heikolle sietokyvylleni ainakin. No, pakenin sen jälkeen oman romaanini pariin, joten se oli myös hyväksi kirjoittamiselleni. Onneksi minulla on Jane Austeniakin menossa. Mutta oikeasti, tuo on silti todella lukemisen arvoinen kirja.
Täytyy kyllä sanoa, että heitän vähintäänkin vesilohikäärmeellä kaikkia niitä, jotka marmattavat että taiteilijan pitää kärsiä taiteestaan tai se on ihan turhaa. Minulle kirjoittaminen ainakin on helpottava pakopaikka, monen muun asian ohessa. Vaikka elämässä olisi kuinka monta asiaa sekaisin, kirjoittaessa olen omassa maailmassani. Tietysti siinä on vaikeuksia ja tuskia (ja etenkin tuskailuja), mutta silti. Se on vakio elämässäni johon aina palaan, ja se tekee elämän paremmaksi.
Pääsiäinen oli miellyttävä. Siihen kuului mm. kissoja, kirjoittamista ja kävelyä kauniissa maisemissa, joista osa esiintyy romaanissani. Lisäksi päätin selvittää vihdoin, millainen oikein on tämä Dr Who -juttu, josta kaikki aina puhuvat.
Juu. Taidan olla koukussa.
Kaikesta huolimatta romaanin editointi edistyy. Niin toivottomalta kuin joskus tuntuukin editoida sitä kokopäivätyön lomassa, nyt olen saanut muokattua melkein kaiken olennaisen sen osasta 1/4, jossa suurin osa muokkaustarpeista on. Jotain pikkusäätämistä siinä vielä on, mutta ajattelin palata niihin vähän myöhemmin, koska kun nysvää samojen lukujen kanssa todella pitkään, alkaa menettää käsityksensä siitä mikä on hyvää ja mikä ei. Tänään etenin osaan 2/4, ja sain siitä jo muokattua muutaman luvun, eli tästä pitäen muokkaus tuntuu tosiaan etenevän paljon nopeammin. Lupaavaa!
Välillä kyllä angstailen, varsinkin siitä miksen osaa kirjoittaa napakammin ja valmiimmin, miksi on niin paljon turhaa sälää ja miksi tämä tuntuu aina olevan niin pahuksen laaja kun nykyään kirjat Eivät Saisi Olla Pitkiä. Tuntuu myös, että tekisi tosiaan hyvää kirjoittaa uusi käsikirjoitus välillä. Olisi ihanaa, jos M:n koelukutauolla saisin tartuttua johonkin muista päässäni olevista tarinoista ja naputeltua ensimmäisen luonnoksen. Voi olla, että M:n pariin palaaminen tuntuisi toisenlaiselta. Katsotaan sitten siinä vaiheessa, miten realistiselta tällainen ajatus vaikuttaa, mutta se olisi kivaa.
Tänä viikonloppuna olen nauttinut muun muassa lukemisesta ja tv:n euroviisukonsertista. Vaikka suhtaudunkin Euroviisuihin enimmäkseen campina (ja olen silti sydämestäni loukkaantunut, kun huonot kappaleet pärjäävät ja hyvät eivät), niin herttinen sentään, on tuolla ollut vuosien saatossa aika hienojakin kappaleita. Ja, no, mieleenpainuvia esiintymisasuja. Viisut ovat myös melkoisesti muuttuneet tyyliltään niistä alkuajoista. Aloin myös miettiä, että kun näitä kaikenlaisia horoskooppejakin on, niin voisiko ihmisestä päätellä jotain sillä perusteella, mikä kappale voitti Euroviisut hänen synnyinvuotenaan? Ainakin omalle vuodelleni sattui ihan osuva kappale.
Luin muuten Maresin. Se oli todella hieno. Mutta loppuvaiheessa oli aika rajuja tapahtumia, minun heikolle sietokyvylleni ainakin. No, pakenin sen jälkeen oman romaanini pariin, joten se oli myös hyväksi kirjoittamiselleni. Onneksi minulla on Jane Austeniakin menossa. Mutta oikeasti, tuo on silti todella lukemisen arvoinen kirja.
Täytyy kyllä sanoa, että heitän vähintäänkin vesilohikäärmeellä kaikkia niitä, jotka marmattavat että taiteilijan pitää kärsiä taiteestaan tai se on ihan turhaa. Minulle kirjoittaminen ainakin on helpottava pakopaikka, monen muun asian ohessa. Vaikka elämässä olisi kuinka monta asiaa sekaisin, kirjoittaessa olen omassa maailmassani. Tietysti siinä on vaikeuksia ja tuskia (ja etenkin tuskailuja), mutta silti. Se on vakio elämässäni johon aina palaan, ja se tekee elämän paremmaksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)