Tänäänkin messuilin. Näin toisia kirjoittajabloggaajia - mukava nähdä useita aikaisemmin vain netistä tuttuja nyt myös livenä! - ja kuuntelin muutamia kiintoisia esityksiä: Jenna Kostetin ja Magdalena Hain haastattelut sekä paneelikeskustelun paranormaalista romantiikasta. Ehkä jossain vaiheessa kirjoitan blogiinkin muutamia muistiinpanoja perjantaina ja sunnuntaina kuulemistani paneeleista/haastatteluista, mutta juuri nyt en jaksa. Kirjojen, struudeleiden ja teeankan lisäksi kun sain messutuomisiksi hillittömän päänsäryn, joka vasta nyt alkaa jotenkuten hellittää. Se olisi tietysti voinut hellittää nopeammin, jos olisin viimeisen kahden tunnin ajan maannut kiltisti silmät kiinni sen sijaan että luin kirjaa. Mutta aina ei osaa olla järkevä.
Oletteko muuten huomannut, että jos on sanotaan nyt vaikka kirjamessujen kaltaisessa tapahtumassa, on väsynyt ja valtavan päänsäryn vallassa ja tietää, että nyt olisi parasta mennä kotiin, tuntuu yhtäkkiä hirveä paine ostaa kaikkia niitä kirjoja joita on ympärillä, eikä osaa jättää niitä taakse? Oletan sen johtuvan siitä, että tuollainen päänsärkystressiväsymys heikentää henkistä vastustuskykyä ja ajattelukykyä. En kuitenkaan loppujen lopuksi langennut mihinkään ylimääräisiin houkutuksiin. Silti onnistuin tuomaan kotiin neljä uutta kirjaa: pitkään himoitemani Minna Canth -elämäkerran Hellä, herkkä, hehkuvainen, erään toisen historiapuolelle menevän kirjan, sekä Lautturin ja Susikuningattaren. Niin että tulin minä loppujen lopuksi sitä suomalaista kirjallisuuttakin tukeneeksi, kun huomasin että noihin kirjoihin oli suuri hinku. Ostin kokonaisuudessaan aika paljon enemmän kirjoja messuilta kuin olin aikonut, enkä edes saanut mitään lahjoja ostettua, mutta toisaalta nuo olivat lähes kaikki sellaisia, jotka olin joka tapauksessa aikonut ostaa.
Luin muuten Lautturin ensimmäisen sivun, ja teki kauheasti mieli jatkaa ja lukea koko kirja saman tien. Mutta koska minulla on nyt muutenkin valtavasti kirjoja kesken, luin sen sijaan loppuun Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Tuo ja sen edeltäjä Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla kuuluvat upeimpiin tänä vuonna lukemiini kirjoihin. (Niin, Bee, tuossa Tyttö joka putosi Satumaan alle...-kirjassa on se yödodo, josta mainitsin, ja kirjoittaja on Catherynne M. Valente). Ja jos joku väittää, että nuortenkirjat ja fantasia eivät voi olla syvällisiä ja arvokkaita ja kertoa jotain tärkeää ihmisyydestä, ja ettei kirja voi yhtä aikaa olla hauska ja viehättävä sekä tehdä tuollaisia asioita, niin saatan lyödä noilla kirjoilla päähän. Paitsi etten hyväksy väkivaltaa enkä myöskään kirjojen vahingoittamista kovapäisillä ihmisillä.
Robustoksen pienoisromaanikilpailun esite herätti minussa nälän tarttua erääseen päässäni pitkään muhineeseen ideaan. Koska juu, kyllähän minä ehdin pienoisromaanin kirjoittaa ja editoida puolessa vuodessa samalla kun yritän saada M:n viimeistellyksi, ei mitään ongelmia... No, riippuu siitä, saanko tuon idean tietyt juonen kohdat selville ajoissa. Jos saan, voihan sitä kokeilla vaikkei tuohon deadlineen valmiiksi saisikaan. Haluaisin silti kirjoittaa tuon tarinan joskus...
Mutta nyt edes hiukan M:n editointia, jos päänsärky sallii.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
lauantai 25. lokakuuta 2014
Kirjamessuilla ja mietteitä suomalaisesta kirjallisuudesta ja (kirjojen) ostamisesta
Kävin eilen kirjamessuilla. Sunnuntaina on vielä tarkoitus mennä uudestaan. En loppujen lopuksi kuunnellut kuin puolitoista ohjelmanumeroa. En myöskään ostanut pinoa uutuuskirjoja. Pitäisi kai tukea suomalaisen kirjallisuuden julkaisemista ja niin pois päin, mutta kun minä vain aina eksyn sinne antikvariaattiosastolle ja teen siellä löytöjä. Aluksi minusta tuntui, ettei ole kummoista kirjanostohimoa, mutta sitten satuin löytämään muutamia pitkään etsimiäni kirjoja.
Toistaiseksi olen ostanut:
- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)
Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.
Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?
Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.
Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa. Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.
Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.
No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.
Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?
Toistaiseksi olen ostanut:
- Anders Ramsay: Muistoja lapsen ja hopeahapsen osat 1-4 (Tähän viitataan suunnilleen jokaisessa 1800-luvun Suomea, tai ainakin kulttuuria ja herrasväen elämäntapaa, käsittelevässä kirjassa, ja löysin vihdoinkin hyväkuntoisen kappaleen suht säälliseen hintaan)
- William Makepeace Thackeray: Vanity Fair (tämä oli lähinnä heräteostosta, mutta olen kyllä harkinnut kirjan lukemista pitkään, ja nyt löysin niin soman kappaleen ja kun aloin selailla kirjaa, totesin etten voi jättää tätä taakse)
- T.S. Eliot: The Waste Land and Other Poems (rakastan Eliotia ainakin tietyissä mielentiloissa, ja hänen puuttumisensa on ollut runohyllyni suurimpia ongelmia)
- Hanna Suutela: Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (luin tämän pari-kolme vuotta sitten ja olen halunnut sen ehdottomasti hyllyyni; kiinnostava ja hyvin kirjoitettu tietokirja, ja minua kiinnostavat hirmuisesti 1800-luvun loppupuolen tai 1900-luvun alkupuolen suomalaiset taiteilijattaret)
Messuille jäi kyllä useita muitakin himoitsemiani kirjoja, ja tänään täytyy sitten harkita, mitä voin oikeasti sallia itseni ostavan huomenna, jos mitään.
Tunnustan, että minulla on nykyisessä kirja-alan kriisissä hienoinen huono omatunto kirjahyllyni vähäisestä Suomi-osastosta, josta Vaarnakin viime viikonloppuna minulle huomautti (ja ei, en kehittänyt tätä huonoa omatuntoa silloin, se oli olemassa jo aiemmin). Olenko kauhea ihminen, kun en kovin usein löydä suomalaisia kirjoja, joista pidän niin paljon, että haluaisin maksaa niistä ison hinnan ja ottaa ne hyllyyni?
Olen vasta viime vuosina alkanut kunnolla taas perehtyä suomalaisiin kirjoihin. Nuorena luin paljonkin suomalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, mutta enimmäkseen kirjastosta. Myöhäisteininä ja varhaisaikuisena kuitenkin tuntui, etten löytänyt suomalaisista kirjoista mieleistäni. Ehkä julkisuudessa nostettiin usein esille sellaisia jotka eivät iskeneet minun makuuni, joten en sattunut törmäämään niihin, joista olisin voinut pitää. Joka tapauksessa tuntui siltä, että aina kun tartuin suomalaiseen kirjaan, se osoittautui joko raa'aksi ja inhorealistiseksi tai muuten vain masentavaksi, tai sitten niin lyyrisen taiteelliseksi että se tuntui olevan pelkkää kieltä ja haahuilua eikä ollenkaan sisältöä. Tai käsitteli jotain joka ei minua kiinnostanut. Varmaan muunkinlaisia oli, mutta en löytänyt niitä. Suomalaisesta kirjallisuudesta luin varmaan eniten Tulenkantajien runoutta.
Kun aloin kirjoittaa M:n ensimmäistä versiota, tajusin että jos se julkaistaisiin, en lukisi sitä, koska en seuraa suomalaista kirjallisuutta niin paljon, että huomaisin sen. Niinpä aloin seurata. Mutta en ole vielä onnistunut keräämään itselleni suurta määrää sellaisia kirjailijoita, joista pitäisin niin paljon, että haluaisin maksaa uutuuskirjan täyden hinnan. En ylipäätään osta paljon uutuuskirjoja, vaan mieluiten odotan vähän ja katson mikä kestää aikaa. Luen kirjastosta kyllä nykyään aika paljon suomalaisiakin kirjailijoita, vaikka kansainväliset kirjat ovat edelleen enemmistöstä.
Ehkä tulevina vuosina olen kerännyt tarpeeksi suomalaisia suosikkeja tietääkseni mitä haluan ostaa. Toisaalta nykyään ylipäätään haluaisin vähentää ostamista ja kodissani olevan tavaran määrää. Eivät kirjat varmaan ensimmäisenä kohteena siinä vähentämisessä ole, mutta silti, en halua ostaa vain siksi että olisi jokin moraalinen velvollisuus ostaa. Haluaisin mieluummin lukea lähinnä kirjastosta ja ostaa vain ne, joita on suuri todennäköisyys lukea uudestaankin. Siksi Kirjamessuiltakin minulle yleensä tarttuu lähinnä historiaa ja klassikkoja. Olen joutunut vähän panostamaan siihen, että hankkisin hyllyyni myös helpompaa viihdettä, koska niitä kaipaa sitten kun makaa flunssassa sängyn pohjalla eikä todellakaan jaksa lähteä kirjastoon.
No, ostin minä tässä vähän aikaa sitten erään kirjoittajatoverin runokirjan (ai niin, pitää käydä maksamassa se), ja ainakin Magdalena Hain Susikuningattaren tulen varmaan ostamaan ennen tämän vuoden loppua, sillä olen pitänyt Gigi ja Henry -sarjasta kovasti, ja kaksi edellistäkin osaa ovat hyllyssäni. Tällä siis sentään kannan korteni kekoon suomalaisen kirjallisuuden pelastamiseksi, tai jotain sellaista.
Mutta mielenkiintoista tämä tarve selitellä vähäistä suomalaisten kirjojen ostamistani, ja tunne että olisi moraalinen velvollisuus ostaa. Oikeastaanhan meidän pitäisi kuluttaa vähemmän. Ei niin että kirjat välttämättä olisivat niitä pahimpia kulutuskohteita, mutta minua alkaa väsyttää ylipäätään kaikkialta tuleva paine kuluttaa ja ostaa, johon sitten vielä tulee jokin moraalinen velvollisuus ostaa jonkin tärkeän asian tukemiseksi. Saisinko olla hyvä ihminen jollain muulla tavalla kuin käyttämällä rahaa?
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Kotia ja ajan varastamista
Koti alkaa näyttää enemmän kodilta kuin sekavalta laatikkovarastolta jossa on muutama huonekalu. Huomasin tämän ilahduttavan ilmiön tullessani tänään kotiin reilun vuorokauden reissulta. Hei, tämähän on ihan oikea koti! Mukavaa, että kaikella touhuamisella alkaa olla näkyviä tuloksia.
Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)
Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.
Kodin laittamisen ja työn keskellä onnistun aina välillä varastamaan aikaa kirjoittamiselle. Olen tyytyväinen siihen, miten olen viime aikoina edistynyt, ja oikeasti tunnen, että M:n saama pitkä tauko teki sille valtavasti hyvää ja nyt osaan tehdä siitä enemmän sellaisen kuin sen kuuluu olla. Eräs viime aikoina lukemani kirja on inspiroinut sen editointia yllättävissä määrin. Vaikka tyyli on hyvin erilainen, osa aiheesta on samankaltaista, ja kyseisessä kirjassa on melkoista voimaa, ja se tuntuu tekevän jotain hyvää omalle kirjoittamiselleni samasta aiheesta. Kertoisin muuten mikä kirja näin teke ja miten, mutta silloin pitäisi paljastaa M:n sisällöstä enemmän kuin tässä haluan tehdä. (Kirjoitusblogit ovat kyllä aika epämääräisiä joskus.)
Ajattelen välillä kirjoittamista kuin salaisen rakastajan tapaamisena. Kaikki ulkoa tulevat vaatimukset ja yhteiskunnan kunnon jäsenen edellytykset vaatisivat kai uhrautumaan työlle, järjestyksenpidolle ja muulle sellaiselle. Mutta minäpäs annan niiden asioiden välillä odottaa ja kirjoitan! Varastaminen ja salaiset rakastajat tuntuvat olevan keino löytää aikaa kirjoittamiselle kaiken muun keskellä. Olemmepas me kirjoittajat paheellista joukkoa.
lauantai 27. syyskuuta 2014
Paluu muuttotauolta ja "Olen hyvä jossain"-haaste
En ole ollut nyt pitkään aikaan blogimaailmassa mitenkään läsnä, mutta syynä on ollut tuo muutto. Ja se, etten melkein kahteen viikkoon saanut nettiä toimimaan uudessa kodissa. Olenkohan ikinä muuttanut tai vaihtanut nettiyhteyttä niin, että netti olisi sen jälkeen heti toiminut? Nyt piti käydä monta asiakaspalvelijaa läpi ennen kuin joku hoksasi, että ehkä minä vain tarvitsen uudemman modeemin (vanhan piti muka olla käypä täälläkin). Mutta nyt toimii ja langattomastikin (mikä on hyvä, koska datapistoke on sellaisessa osassa asuntoa jossa ei ole vielä mitään huonekaluja, joten langallisesti saa selän kipeäksi äkkiä).
Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.
Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.
1. Sitkeys ja kärsivällisyys
Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.
2. Ideat ja omaperäisyys
Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.
3. Yksityiskohdat
Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.
4. Hahmot
Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.
5. Dialogi
Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.
6. Tarinan kuljetus
Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.
Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.
Kirjoittaminen on muuttoa edeltävänä aikana ja näinä parina viikkona jäänyt aika vähiin, mutta ei onneksi kokonaan. Aloitin yhtä novellia, jonka taas kuvittelin menevän erääseen kirjoituskilpailuun mutta tuskin ehtii, mutta ehkä johonkin seuraavaan! Ja nyt äsken editoin M:ää ihan innoissan, vaikka muutama murheenkryyniluku edelleen tuntuu hankalalta saada järkevästi. Välillä vähän masentaa, kun tuntuu että kaikki muut kirjoittajatoverit ("kaikki muut" on siitä jännä ilmaus, että siitä jätetään vain pois kaikki ne, joihin määritelmä ei satu sopimaan) työstävät käsikirjoitusta toisensa perään, ja minä vain puurran tämän yhden parissa viidettä vuotta. Pitäisihän se jo saada maailmalle ja seuraavaa tulemaan jne. Mutta pitää nyt taas muistuttaa itselleni että nämä ovat yksilöllisiä asioita, ei pidä vertalla, ja uskon ainakin että M on nyt oikeasti tulossa paljon paremmaksi kuin jos olisin vaikkapa pitänyt kiinni siitä viimevuotisesta deadlinestani ja lähettänyt sen vuoden 2013 loppuun mennessä kustantajille. Mutta niin, pitää silti varoa etten jumita tämän kanssa kahdeksitoista vuodeksi niin etten uskalla päästää irti.
Koska viime viikkojen vähäisempi kirjoittaminen, muihin vertailu ym. on omiaan syömään itsetuntoa, eikä sellaiseen kannata jumittua, tähän väliin sopii mainiosti Vaarnan "Olen hyvä jossain"-haaste. Eli tarkoitus on listata vähintään viisi asiaa, joissa kirjoittajana on hyvä.
1. Sitkeys ja kärsivällisyys
Minulla ei selvästikään ole mitään ongelmia työstää samaa käsikirjoituksia vaikka vuosikausia, jos se tuntuu sitä vaativan! En tyydy liian vähään enkä luovuta heti kun tuntuu hankalalta, ja olen valmis olemaan kärsivällinen ja antamaan tekstille sen ajan mitä se vaatii. Tiedän, että tämä kirjoittaminen on pitkän aikavälin juttu, ja olen valmis tekemään sen kanssa töitä.
2. Ideat ja omaperäisyys
Minulla on ideoita vaikka kuinka, ja ne ovat yleensä sangen omaperäisiä. Toki kliseitäkin välillä riittää (eikä se ole aina huono asia, sillä kliseet ovat usein suosittuja syystä, ne pitää vain tehdä omalla tavalla eikä kopioida muita), mutta kaikki tarinani lähtevät jostain, joka on selkeästi minua ja omaani, ja useimpia ideoitani en ole nähnyt vastaavalla tavalla tehtynä muissa kirjoissa. Ja silti uskon, että niillä voi olla kaupallisenkin menestyksen mahdollisuuksia, sillä ne eivät ole niin outoja ettei kenelläkään kannata uskoa olevan niihin kiinnostusta.
3. Yksityiskohdat
Valitan usein että tekstini on liiankin pitkää ja rönsyilevää, mutta hyvänä puolena on, että ainakin yksityiskohtia löytyy, ja ne usein tekevät hahmot, paikat yms. eläviksi.
4. Hahmot
Olen todella hahmolähtöinen kirjoittaja ja rakastan hahmojani! Hahmosta lähtee jokainen tarina. Olen myös valmis työskentelemään heidän kanssaan ja kehittämään heitä, jos he eivät heti ala elää. Palautteen perusteella lukijatkin ovat kokeneet hahmot eläviksi, ovat sitten pitäneet yksittäisestä hahmosta tai eivät. Mielestäni myös hahmoni ovat aika omaperäisiä enkä kovin paljon ainakaan toista vain valtavirtakliseitä (vaikka okei, historialliseen tulee kirjoitettua vahvoja ja omapäisiä naishahmoja, mutta senkin teen omalla tavallani; naishahmoni ovat usein herkkiä ja naisellisia, oma tahto ja voima eivät estä sitä). Minulla ei ole myöskään tullut kirjoitettua romanttista paria jossa on uhkea dominoiva alfaurosmies ja heikko tahtonsa menettävä nainen, vaan todennäköisemmin tarinoissani esiintyy vaikka herkkä ja suloinen poika sekä pirteän tyttömäinen ja samalla vahva tyttö - tai kaksi herkkää ja suloista poikaa.
5. Dialogi
Olen saanut palautetta siitä, että kirjoitan hyvää dialogia ja että minun kannattaisi kokeilla näytelmienkin kirjoittamista (mikä onkin suunnitelmissani jossain vaiheessa). Dialogin kirjoittaminen on minusta hauskaa, ja mielestäni saan usein aika hyvin hahmoille omanlaiset puhetyylit ja äänet.
6. Tarinan kuljetus
Tämän kanssa olen tehnyt paljon töitä, sillä aiemmin tarinoissani oli lähinnä hahmoja jotka olivat kovasti sitä mitä olivat ja ehkä kehittyivät... johonkin? Mutta olen harjoitellut oikeasti tarinan löytämistä pelkän hahmokehityksen ja dialogin sijaan, ja ainakin kirjoituskoulutuksessa saamani palautteen perusteella olen siinä onnistunut, sillä juuri tarinan kuljetuksesta olen saanut useampaan otteeseen kehuja. Ja sen jälkeen, kun olen keskittynyt opettelemaan sitä että minulla on tarina, se syntyy aika luontevasti. Tunnistan usein, mihin tarinan pitää mennä, tai osaan tunnistaa milloin se ei ole vielä tarpeeksi selvillä.
Olisin ehkä voinut jatkaa listaa vielä pidemmälle, mutta en jaksanut. Olenpas minä hyvä! Tähän on hyvä lopettaa tältä illalta.
torstai 4. syyskuuta 2014
Välimerkkejä
Väsyväsyväsy kiirekiire. Töissä on tosi kiireistä ja stressaavaa, ja muutto painaa päälle eikä laatikoissa ole vielä ollenkaan tarpeeksi tavaraa eikä minulle ole ihan selvää kuka nuo kaikki kantaa... Minulla on huono kyky sietää stressiä ja jatkuvaa kiirettä, ja lopputuloksena on, että olen ihan puhki. Minusta tuntuu kuin minut olisi vedetty joidenkin raskaiden rullatelojen välistä ja puristettu ihan tyhjäksi ja litteäksi. Tai kuin olisin teksti josta on poistettu kaikki sananvälit ja välimerkit, koska siten mahtuu enemmän kirjaimia per sivu. Tuo jälkimmäinen on ehkä erityisen osuva tapa kuvata nykyistä tilannettani ja oloani, koska molemmissa on sama tulos: ei lopputuloksessa ole mitään järkeä tai järjestystä, mutta hei tehokkuus! Enemmän kirjaimia per sivu, kyllä se on tehokkaampaa! (Minusta tuntuu välillä että työ- ja talouselämää pyöritetään pitkälti tällä periaatteella, mutta mikäpä minä olen aiheesta mitään asiantuntevia kommentteja laukomaan.)
Myönnettäköön, että tällä hetkellä minun pitää kai syyttää itseänikin siitä, että yritän ahtaa niitä kirjaimia sivulle mahdollisimman paljon, koska itsehän minä tätä stressiä otan ja pelkään että muutto hajoaa jos kaikki ei ole laatikoissa jo eilen vaikka muuttoon on vielä yli viikko. Töiden suhteen minun on vaikeampi tehdä mitään monille päällekkäisille vaatimuksille, paitsi selittää ihmisille miksi ei onnistu, mutta omassa elämässäni voisin yrittää pitää järjen kädessä ja todeta, että vaikka kuinka on työt ja muutto niin on minun jossain vaiheessa levättäväkin.
Kirjoittaminen on jäänyt vähän sinne raskaiden telojen puristuksiin, vaikka sitä juuri kaipaan. Mutta äsken vietin vähän aikaa muistikirjan ja kynän kanssa. Tällä hetkellä kirjoittaminen tahtoo tapahtua siten. Ja voi kun se tuntui hyvältä. Tuntuu että päässä menivät jotkin palikat parempaan järjestykseen ja niitä sananvälejä ja välimerkkejä alkoi taas löytyä. Ja M:n editointikin kai näin eteni hiukkasen. Lisää tätä siis seuraaviinkin päiviin, on kiire tai ei.
Myönnettäköön, että tällä hetkellä minun pitää kai syyttää itseänikin siitä, että yritän ahtaa niitä kirjaimia sivulle mahdollisimman paljon, koska itsehän minä tätä stressiä otan ja pelkään että muutto hajoaa jos kaikki ei ole laatikoissa jo eilen vaikka muuttoon on vielä yli viikko. Töiden suhteen minun on vaikeampi tehdä mitään monille päällekkäisille vaatimuksille, paitsi selittää ihmisille miksi ei onnistu, mutta omassa elämässäni voisin yrittää pitää järjen kädessä ja todeta, että vaikka kuinka on työt ja muutto niin on minun jossain vaiheessa levättäväkin.
Kirjoittaminen on jäänyt vähän sinne raskaiden telojen puristuksiin, vaikka sitä juuri kaipaan. Mutta äsken vietin vähän aikaa muistikirjan ja kynän kanssa. Tällä hetkellä kirjoittaminen tahtoo tapahtua siten. Ja voi kun se tuntui hyvältä. Tuntuu että päässä menivät jotkin palikat parempaan järjestykseen ja niitä sananvälejä ja välimerkkejä alkoi taas löytyä. Ja M:n editointikin kai näin eteni hiukkasen. Lisää tätä siis seuraaviinkin päiviin, on kiire tai ei.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Se toimii sittenkin!
Minun pitää nyt jossain saada hehkuttaa, ja tämä on varmaan siihen sopivin paikka. Minusta tuntuu, että sain nyt sen hankalalta tuntuneen 10 luvun pätkän M:stä kuosiin! Vielä eilen se tuntui ihan mahdottomalta kaaokselta, mutta nyt olen haudutellut ja pohdiskellut ja kävellyt, ja kirjoitin äsken yhden uuden kohtauksen (käsin, muistikirjaan - se tuntuu olevan välillä hyvä keino irtautua kaikesta siitä mitä olen jo kirjoittanut) ja mietin mitä muille pitäisi tehdä. Ja nyt tuntuu että minulla on noille 10 luvulle täysin toimiva rakenne ja sisältö! Jotain pitää vielä kirjoittaa, monia kohtia pitää vielä muokata, mutta nyt tiedän mitä olen tekemässä ja tunnen että se voi toimia!
Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!
Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.
Voi tietysti olla, että viikon tai kuukauden kuluttua huomaan ettei se toimikaan. Voi olla, että huomaan että kokonaisuus on vain entistä pidempi (ja minunhan pitäisi vähän sitä sanamäärää saada karsittua). Mutta huolehditaan siitä sitten, jos niin käy. Nyt vain iloitsen siitä, että tarina tuntuu loksahtelevan enemmän kohdalleen! Että kaaos onkin muuttunut aivan toimivaksi rakenteeksi. Että kaikesta vääntämisestä ja pohtimisesta ja kirjoittamisesta on lopulta tuloksia. Jospa se tästä!
Nyt täytyy varmaan keskittyä vähän aikaa pakkaamiseen.
perjantai 29. elokuuta 2014
Editoinnin pelkoja
Nyt, kun M:n editointi on jatkunut jo useamman vuoden ja monta editointikierrosta, minulla alkaa yhä useammin iskeä mieleen pelko: entä jos editoin liikaa? Entä jos rikon sen mikä toimii, jos korjaan huonoksi jotain mikä on hyvää. Tosiasia on, että M on joissain suhteissa muuttumassa tällä kierroksella vähän erilaiseksi kuin se on ollut edelliset vuodet. Ei ytimeltään, mutta ehkä minulle on kirkastunut eri tavalla se, mitä sillä ytimellä tarkoitan. Äh, ihanaa puhua näin kryptisesti kun ei voi selittää mitään itse tarinasta. Mutta se saa minut pelkäämään, kun olen astumassa välillä vähän eri suuntiin kuin mitä aikaisemmin tarkoitin. Entä jos olenkin väärässä ja teen kaiken huonommaksi? Olen saanut koelukijoilta tosi paljon kehuja, entä jos kaivan nyt vain maata jalkojeni alta?
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
Silti olen muuttamassa nimenomaan niitä asioita joista kritiikkiä on tullut, ja vielä tärkeämpää, niitä jotka itsestäni tuntuvat vääriltä. Siinä ohessa voi joutua muuttamaan sellaistakin, mitä on kehuttu, koska kaikki ei enää sovi yhteen.
Kai minun on ennen kaikkea luotettava siihen, että sisimmässäni tiedän. Tiedän tällä hetkellä, mitä minun pitää T:n hahmolle tehdä jotta hän on oma itsensä ja toimii tarinassa. Tiedän, että H:n pitää kehittyä vähän enemmän tapahtumien myötä, ja yritän löytää keinoja saada sen tapahtumaan oikein. Tiedän sisimmässäni että tietyt asiat pitää muuttaa, jotta oikeastaan kertoisin sen tarinan, mitä haluaisin kertoa. Muutan nyt asioita, joita aikaisemmin en osannut enkä uskaltanut. Se pelottaa vain nyt, koska en vielä tiedä ihan tarkkaan mitä olen tekemässä: mihin järjestykseen kohtaukset menevät ja mitä joissain uusissa kohtauksissa pitäisi olla. En tiedä, mitä kaikkea tulen leikkaamaan pois.
Ja minua pelottaa, koska jokin on muuttumassa enkä tiedä vielä tarkasti, mikä ja miten.
Mutta se, että jokin pelottaa, ei ole syy olla tekemättä sitä. Sitä paitsi minulla on tallessa kaikki aikaisemmat versiot. Jos huomaan, että sössin tämän editointikierroksen perusteellisesti, voin aina palata takaisin edelliseen versioon ja miettiä asiat uusiksi.
Hyviä juttuja: keksin viime yönä että erään luvun siirtäminen myöhempään vaiheeseen saisi sekä tarinan kulkemaan jouhevammin että sen luvun kenties tuntumaan painavammalta. Katsotaan miten käy. Lisäksi eräs novelli etenee rauhallisesti, mutta etenee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)