lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pakoa kirjoittamiseen ja Euroviisuihin

En ole ollut aikoihin näin helpottunut viikonlopun tulosta. Muutaman viime viikon ajan töissä on ollut todella stressaavaa, ja tämä viikko oli erityisen syvältä. Sen verran kamalalta minusta on tuntunut, etten haluakaan kirjoittaa siitä sen enempää. Onneksi pari sosiaalista tapahtumaa toi piristystä viikkoon.

Pääsiäinen oli miellyttävä. Siihen kuului mm. kissoja, kirjoittamista ja kävelyä kauniissa maisemissa, joista osa esiintyy romaanissani. Lisäksi päätin selvittää vihdoin, millainen oikein on tämä Dr Who -juttu, josta kaikki aina puhuvat.

Juu. Taidan olla koukussa.

Kaikesta huolimatta romaanin editointi edistyy. Niin toivottomalta kuin joskus tuntuukin editoida sitä kokopäivätyön lomassa, nyt olen saanut muokattua melkein kaiken olennaisen sen osasta 1/4, jossa suurin osa muokkaustarpeista on. Jotain pikkusäätämistä siinä vielä on, mutta ajattelin palata niihin vähän myöhemmin, koska kun nysvää samojen lukujen kanssa todella pitkään, alkaa menettää käsityksensä siitä mikä on hyvää ja mikä ei. Tänään etenin osaan 2/4, ja sain siitä jo muokattua muutaman luvun, eli tästä pitäen muokkaus tuntuu tosiaan etenevän paljon nopeammin. Lupaavaa!

Välillä kyllä angstailen, varsinkin siitä miksen osaa kirjoittaa napakammin ja valmiimmin, miksi on niin paljon turhaa sälää ja miksi tämä tuntuu aina olevan niin pahuksen laaja kun nykyään kirjat Eivät Saisi Olla Pitkiä. Tuntuu myös, että tekisi tosiaan hyvää kirjoittaa uusi käsikirjoitus välillä. Olisi ihanaa, jos M:n koelukutauolla saisin tartuttua johonkin muista päässäni olevista tarinoista ja naputeltua ensimmäisen luonnoksen. Voi olla, että M:n pariin palaaminen tuntuisi toisenlaiselta. Katsotaan sitten siinä vaiheessa, miten realistiselta tällainen ajatus vaikuttaa, mutta se olisi kivaa.

Tänä viikonloppuna olen nauttinut muun muassa lukemisesta ja tv:n euroviisukonsertista. Vaikka suhtaudunkin Euroviisuihin enimmäkseen campina (ja olen silti sydämestäni loukkaantunut, kun huonot kappaleet pärjäävät ja hyvät eivät), niin herttinen sentään, on tuolla ollut vuosien saatossa aika hienojakin kappaleita. Ja, no, mieleenpainuvia esiintymisasuja. Viisut ovat myös melkoisesti muuttuneet tyyliltään niistä alkuajoista. Aloin myös miettiä, että kun näitä kaikenlaisia horoskooppejakin on, niin voisiko ihmisestä päätellä jotain sillä perusteella, mikä kappale voitti Euroviisut hänen synnyinvuotenaan? Ainakin omalle vuodelleni sattui ihan osuva kappale.

Luin muuten Maresin. Se oli todella hieno. Mutta loppuvaiheessa oli aika rajuja tapahtumia, minun heikolle sietokyvylleni ainakin. No, pakenin sen jälkeen oman romaanini pariin, joten se oli myös hyväksi kirjoittamiselleni. Onneksi minulla on Jane Austeniakin menossa. Mutta oikeasti, tuo on silti todella lukemisen arvoinen kirja.

Täytyy kyllä sanoa, että heitän vähintäänkin vesilohikäärmeellä kaikkia niitä, jotka marmattavat että taiteilijan pitää kärsiä taiteestaan tai se on ihan turhaa. Minulle kirjoittaminen ainakin on helpottava pakopaikka, monen muun asian ohessa. Vaikka elämässä olisi kuinka monta asiaa sekaisin, kirjoittaessa olen omassa maailmassani. Tietysti siinä on vaikeuksia ja tuskia (ja etenkin tuskailuja), mutta silti. Se on vakio elämässäni johon aina palaan, ja se tekee elämän paremmaksi.

6 kommenttia:

  1. Oi Maresi <3

    Euroviisut ovat parasta viihdettä :D Ja ABBA on kaikkien aikojen paras voittaja ;) (Mulla ei ole aavistustakaan muuten oman syntymävuoteni voittajasta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maresi oli tosiaan hieno!

      Olin sellaisena vähän päälle kymmenenvuotiaana ihan hillitön ABBA-fani, ja osaan vieläkin ison osan heidän kappaleistaan ulkoa. :-D

      Poista
  2. Voi ei, oletko sinäkin nyt päässyt meidän koukuttuneiden Doctor Who -ihmisten joukkoon. ;)

    Euroviisut on juuri parasta viihdettä! Olen katsonut ne varmaan lähes aina. Kunhan ei ota liian vakavasti, koska onhan siellä aika kamalaa musiikkia välillä. Piti ihan tarkistaa, kuka voitti omana syntymävuonnani... oikein hyvä kappale, josta tosin en ymmärtänyt sanaakaan, koska se oli ranskaksi... :D

    Minusta taiteen eteen ei tarvitse kärsiä tai olla kärsimättä. Kummallakin tavalla voi syntyä hyvää taidetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäänpä pahoin että näin saattoi käydä. Ja Rose <3

      Minulla jäi jossain vaiheessa aika monta vuotta väliin, mutta nykyään ne on taas pakko nähdä. Alan jopa oppia suhtautumaan siihen että siellä on sitä karmeaa kuraa joukossa ja kestämään että suosikkini harvoin menestyvät (viime vuosi oli mukava poikkeus). Viime vuosina taso on parantunut, siellä on taas ihan musiikkiakin joukossa. :-)

      Poista
  3. Kiva kuulla taas sinustakin! Ja kurjat työviikot kuulostavat todella kurjilta. Siinä on minusta ihan tarpeeksi kärsimystä taiteen eteen, kun pitää elääkseen tehdä täyspäiväistä työtä ja siinä samalla kirjoittaa.

    Olen itse kärsijä-tyyppinen taiteilija, mutta ymmärrän kyllä, että monella muulla syyt ja motiivit ovat toiset. Eikä kärsimyksestä saa taidetta, ennen kuin siihen on tietty välimatka ja turva. Ehkä kun menee hyvin, voi puida kärsimystä, ja kun menee huonosti, kaipaa pakoa onnellisempiin maisemiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiin kirjoittaminen on taas jäänyt turhan vähälle viime aikoina, mutta aloin taas kaivata tätä. Olisi kiva, jos lähiaikoina tulisi kirjoiteltua tänne taas enemmän. Ja on kyllä totta, että stressaavan päivätyön yhdistämisessä työhön on ihan tarpeeksi kärsimystä yhdelle taiteilijalle.

      Minäkin sinänsä saatan käyttää kärsimyksiä käyttövoimana (ja meneillään olevia kärsimyksiä voi keventää sillä, että kuvittelee mitä tekee niiden aiheuttajille jossain tulevissa tarinoissa, mrrr), mutta itse kirjoittamisesta enimmäkseen nautin, vaikka toki tuskallisia vaiheitakin on. Totta myös, että eri vaiheissa voi tarvita erilaisten tunteiden ja kokemusten käsittelyä.

      Poista