lauantai 30. marraskuuta 2013

Se on tehty!

Nyt on NaNoWriMo tältä vuodelta voitettu, oman laskurini mukaan sanoja on 50 931, sivuston laskurin mukaan hiukan enemmän, mutta joka tapauksessa määrä siis täyttyi. Tarina on kaukana valmiista, mutta sehän ei ole olennaista vaan se, että olen kirjoittanut ja minulla on ollut kivaa ja olen nauttinut siitä kirjoittamisesta suunnattomasti. Sen enempää filosofointia en juuri nyt jaksa kirjoittaa, viikko on ollut todella väsyttävä. Ei niinkään kirjoittamisen takia - sain jo viime viikonloppuna kirjoitettua sellaiset puskurit, ettei voitto ollut enää erityisen suuressa vaarassa, vaikka viimeiset 800 sanaa jäivätkin tälle päivälle kirjoitettavaksi. Mutta on vain ollut vähän liikaa meneillään - enimmäkseen hyviä asioita (töiden lisäksi) mutta liikaa tekemistä on liikaa vaikka olisivatkin mukavia asioita. Enemmän siis jonain toisena päivänä. Nyt tuntuu että paras tapa juhlistaa NaNo-voittoa taitaa olla aikainen nukkumaanmeno. Olen tosi hurja. Tosi hurjan väsynyt ainakin. No, söin minä myös herkullista toffeeta.

2 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Hienoa, että sait rutistettua Nanon sanat kasaan kiireidenkin keskellä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Olen kyllä tosi ylpeä itsestäni, vaikka tarinan loppu häämöttääkin vielä kaukana. :-)

      Poista