Pääsiäisloman satoa

Pääsiäisloma on ollut erittäin tarpeeseen tullutta lepoa. Olin suuren osan ajasta äidin luona lomailemassa, enkä tehnyt oikeastaan paljon mitään. Jonkin verran luin, vähän kirjoitin, jonkin verran leikin Scrivenerillä, suunnittelin ja ideoin. Muuten vain oleilua, Sherlockin katsomista ja sanapelien pelailua äidin kanssa, paljon saunomista, vähän kävelylenkkejä jotka tosin eivät vointini takia päässeet kovin pitkiksi. Paljon unta ja hyvää ruokaa. Teki ihan suunnattoman hyvää. Ja tänään kotiin palattuani olen saanut nauttia ensimmäisestä todella keväisestä ja lämpimästä päivästä, ja ensimmäisestä päivästä jolloin jaksan vähän pidempään kävellä puistossa. Olenkin ollut aika paljon tänään ulkona.

Nyt sinänsä olisi ollut aikaa kirjoittaa enemmänkin, mutta luulen että tein ihan fiksusti, kun en yrittänyt vaatia itseltäni sitä. Tarvitsin lepoa. Eikä minusta nyt tunnu irtoavan ihan kauheasti varsinaista kirjoittamista. Sen sijaan minusta irtoaa valtavasti ideoita ja suunnittelua. Käsittääkseni joillekin kirjoittajille ideointi on helppoa, joillekin vaikeaa. Minulle se on erittäin helppoa, ja viime aikoina mieleni on päättänyt oikein kunnolla liioitella sen kanssa. Minulla on sellainen liuta tarinaideoita (enimmäkseen romaanimittaisia) eri genreistä, ettei minulla ole aavistustakaan, mihin niistä edes keskittyisin. Joka viikko tunnun saavan vähintään yhden lisää. Tietysti jotkin haalistuvat ajan myötä, mutta joka tapauksessa juuri nyt minulla on ihan mieletön runsaudenpula. Se on toisaalta ihan mahtavaa, mutta en vain ihan oikeasti tiedä, minkä suunnitteluun keskittyä eniten. Haluaisin kovasti alkaa jotain vähitellen kirjoittaa, vaikka M:n editointi onkin vielä kesken, mutta en kerta kaikkiaan osaa valita. Enkä voi oikeasti kehitellä tusinaa ideaa samanaikaisesti, saati sitten alkaa kirjoittaa niitä kaikkia. Mutta koska en muutakaan voi, yritän vain löytää aikaa suunnitella ja kehitellä niitä kaikkia ainakin jonkin verran, ja luottaa siihen, että joskus näen, mitkä niistä ovat vahvimpia ja vaativat eniten saada tulla kirjoitetuksi.

Joskus kyllä mietin, olenko liikaakin mennyt suunnittelevaan suuntaan kirjoittamisessani. Tiedän kyllä, että saan paremmin kirjoitettua, jos minulla on jokin käsitys siitä, mihin olen menossa, mutta ehkä yritän tietää liiankin kanssa ennen kuin aloitan. Ehkä seikkailemalla pitkin tarinaa saisin paremmin selville mitä olenkaan tekemässä. Historiallisissa on tosin se ongelma, että tutkimusta olisi hyvä tehdä ennen tarinan aloittamista, jotta ei mene kirjoittamaan sinne jotain mahdotonta - ja toisaalta kun tuntee maailman riittävän hyvin, saa enemmän ideoita siitä mitä voisi tapahtua. Mutta juuri nyt kaikki ideani eivät ole historiallisia.

Mutta niin, Scrivener. Sain vasta nyt alettua tosissani kokeilla sen käyttämistä, ja olen vielä vähän pyörällä päästäni sen suhteen, minkälaisia asetuksia siihen haluan ja miten parhaiten käyttää sitä hyödykseni. Mutta tuntuu, että kunhan pääsen sen käytöstä kärryille, se voi kyllä olla sellainen työväline, joka auttaa kirjoittamistani. Olen juuri sen verran suunnitteleva, ja toisaalta sen verran epäjärjestelmällinen, että minulle on hyötyä kirjoitusohjelmasta, jossa saa alkuideoinnit, tutkimukset ja kohtaussuunnitelmat samaan paikkaan johon sitten voi kirjoittaa sen itse tekstinkin, sen sijaan että kaikki olisi hujan hajan eri muistikirjoissa ja tiedostoissa. Ja ilmeisesti ihan tuo ohjelman rakennekin on minulle innoittavampi kuin perus Word-dokumentti. Ohjelmassahan on mahdollista laittaa esim. eri luvut kaikki eriin tiedostoihinsa ja jakaa niitä kansioihin niin että ne kuitenkin näkyvät samassa näkymässä ja on helppoa hyppiä luvusta toiseen, siirrellä niiden paikkoja jne. Sori, en osaa selittää hienosti, tutustukaa kyseiseen ohjelmaan jos kiinnostaa.

Mutta siis, siirsin pääsiäisen aikana M:n tiedostot ohjelmaan ja jaoin sen eri luvuiksi, ja annoin luvuille vieläpä nimet jotka jotenkin kuvastavat niiden sisältöä. Nyt olen ihan fiiliksissä, kun pystyn samassa näkymässä näkemään kaikki luvut ja saamaan yleissilmäyksellä käsityksen tarinan etenemisestä, sen sijaan että minulla olisi muodoton monisataasivuinen tekstimassa jota yritän navigoida. Se innostaa editoimistakin ihan eri tavalla (vaikka en siis ennen kesäkuuta aio varsinaiseen editointiin tarttua) ja saa minut uskomaan, että tuosta voi saada jotain. Kyllä välineillä on väliä, vaikka toki hienoja teoksia on kirjoitettu vaikka hanhensulalla ja pergamentilla. Mutta jos hyviä apuvälineitä on, miksi niitä ei käyttäisi? Ei Scrivener silti perinteistä muistikirja- ja kävelylenkki-ideointiani korvaa. Se vain voi auttaa niiden tulosten järjestämisessä.

Olen muuten vähän saanut tehtyä taustatutkimusta, mutta hieman takkuisesti aivoparkani siihen tarttuvat, se on myönnettävä. Mutta jos saan edes jonkin verran edettyä ennen kesän alkua, hyvä niin. Tein kuitenkin sekä ennen aloittamistani että ensimmäisen 1-2 vuoden alkana melko paljon tutkimusta, nyt haluaisin vain täydentää aukkoja ja varmistaa onko mitään tärkeää jäänyt huomaamatta.

Ideoinnin ihanuudesta

Työpäivän jälkeen olen väsynyt kuin olisin juossut 10 km:n lenkin, vaikken edes väsymykseltäni pystynyt tekemään paljon. Mutta onneksi ideointi onnistuu väsyneenäkin.

Rakastan ideointia, se on lempivaiheitani kirjoittamisessa (vaikka ainut toistaiseksi löytämäni vaihe, josta en tykkää, on se ihan viime vaiheen hiominen kun on lukenut kaikki lauseet sata kertaa eikä enää todellakaan tiedä mitä niissä sanotaan ja onko se hyvää vai ei, mutta silti pitäisi nyhtää pois viimeiset turhat toistot ja keksiä vihdoin jotain järkevää siihen kohtaan minkä muokkausta on koko ajan vältellyt). Minulla kirjoittamista edeltää yleensä pitkä vaihe, jolloin annan tarinan kasvaa ja kehittyä melkoisen orgaanisesti mutta joskus käyttäen konkreettisia suunnitteluapuvälineitä (luettelokortteja, synopsiksia, valaskalaa muistuttavia tai muistuttamattomia juonikäyriä, hahmoprofiileja). Saatan kirjoittaa joitain kohtauksia tai kuvauksia tutustuakseni tarinaan, hahmoihin, ympäristöön, tai löytääkseni uusia ideoita ja juonenkäänteitä, mutta nuo kirjoitukset ovat vain osa ideointia, minun ei tarvitse ajatella että niistä tulisi osa käsikirjoitusta. Imen vaikutelmia musiikista, kirjoista, näytelmistä ja näyttelijöistä, tapaamistani ihmisistä, omista turhautumisistani, kevään kukista, unista, silkasta mielikuvituksesta, mistä vain. Jonkinlaisten kummallisten alkemisten prosessien kautta niistä tulee vaikka mitä uusia osasia tarinaani ja minulle alkaa hahmottua yhä uusia asioita siitä, mistä on kyse, mihin tarina on menossa, millaisia hahmot ovat ja mihin he pyrkivät ja mitä heille tapahtuu. Kohtauksia alkaa kehittyä ja katselen niitä yhä uudelleen sisäisessä elokuvaleikkaamossani, kokeilen lisätä niihin uusia mausteita tai katsoa niitä eri näkökulmista, hyppelehdin tarinoiden kronologioissa edestakaisin.

Nuorena aika pitkään kirjoitin vähän  mutta kuvittelin tarinoita päässäni vuosikausiakin. Ehkä tästä on osittan jäljellä se, miten paljon kehittelen tarinoita päässäni ennen kirjoittamista ja miten paljon nautin siitä. Se oli minulle pitkään juuri se kirjoittaminen, koska tarinoiden laittaminen paperille oli pelottavaa. Ne saattoivat latistua siinä, tai jouduin ainakin päättämään mitä tapahtuu. Opin kirjoittamaan vasta, kun opin että voin kirjoittaa ensimmäisellä kerralla huonoa ja voin muuttaa mitä tahansa, jos myöhemmin päätän etten pidäkään siitä. Joka tapauksessa en osaa kuvitella kohtausta enää sen jälkeen, kun olen kirjoittanut sen. Voin muokata sitä, ja nautin siitäkin, mutta se ei enää pyöri samalla tavalla pääni sisäisenä filminä kuin ennen kirjoittamista, ellen sitten ala selvästi muuttaa tapahtumia.

Kuulun itse niihin kirjoittajiin, joille uusien tarinoiden ideoita syntyy todella helposti. Ihan liian helposti. Olen pelkästään viimeisen parin kuukauden aikana saanut ainakin puolen tusinaa pitkän käsikirjoituksen ideaa. Ja ennestään niitä oli jo vaikka kuinka paljon. Silti olen vain kirjoittanut lähinnä tuota M:ää uusiksi vuosien ajan. Koska sen kehittelyynkin on niin paljon ideoita enkä halua jättää sitä puolitiehen vain siksi, että uudetkin houkuttavat.

Siksi kai turhaudunkin niin siihen, ettei kirjoittaminen nyt oikein suju väsymyksen ja ajanpuutteen vuoksi. Olisi niin pahuksen monta tarinaa, joita kirjoittaa! Silti pitäisi myös tajuta se, että nuo uudet ideat ovat siinä ideointivaiheessa, ei niitä voikaan vielä kirjoittaa. Kai. Pelkään vain, että ajan ja voimien puutteen takia en tartu sellaiseenkaan tarinaan, jota oikeastaan pitäisi alkaa jo kirjoittaa, jotta pääsisin sen kanssa johonkin. Mutta ehkä nyt vain on nimenomaan se aika, jolloin mieleni kokoaa vaikutteista uusia tarinoita, joita sitten myöhemmin kirjoitan. Ehkä minun pitää hyväksyä se ja nauttia siitä.

On kuitenkin myös ihan hirmuisen nautittavaa olla siinä tilanteessa, että sisälläni syntyy vaikka kuinka paljon uusia tarinoita, uusia hahmoja, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Että mieleni pystyy luomaan kaikkea sellaista ja että se on minulle niin todellista ja vahvaa. Että voin unelmoida siitä, että joskus ainakin jotkin noista tarinoista ovat kirjoitettuna, ja ehkä jopa muiden ihmisten luettavina. Että voin tutustua näihin kaikkiin hahmoihin ja tarinoihin, jotka toistaiseksi vasta minä tunnen. Siinä on yksi osa kirjoittamisen hurmiota minulle. Ja sitä ei voida viedä pois millään rahalla, ajalla tai pakolla.