keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Käsikirjoituksen lukemista ja Finncon-odotusta

Tuo M:n käsikirjoituksen läpikäyminen on ollut aika mielenkiintoista puuhaa toistaiseksi. Toisaalta huomaan olevani edelleenkin ihan rakastunut tarinaani ja hahmoihini, mikä on neljän vuoden jälkeen hyvä merkki. Toisaalta olen jo ensimmäisen seitsemän luvun lukemisessa huomannut niin paljon, mitä haluan muuttaa ja tehdä paremmin, että alan ihmetellä: "Hetkinen, olen muokannut tätä jo kolme vuotta... Mitä oikein olen tehnyt sinä aikana?" Luulen, että viimeisin puolen vuoden tauko muokkauksessa on tullut hyvin tarpeeseen. Olen sinä aikana tutustunut henkilöihini uusista näkökulmista ja ymmärtänyt heistä uusia asioita. Olen kirjoittanut ihan erilaisia tarinoita, mikä on kehittänyt kirjoittamistani, samoin olen lukenut uudenlaisia kirjoja. Ja olen itse ehkä kasvanut ja muuttunut tavoilla, jotka auttavat minua näkemään tarinan vähän eri tavalla. Ehkä se ei tämän käsittelyn myötä ole enää kaikin tavoin sitä, millaisena sen vuonna 2010 näin. Mutta luulen ja toivon, että siitä tulee parempaa, ja että toisaalta voin silti pitää kiinni siitä, mikä alkuperäisessä visiossani oli vahvaa ja kaunista. Nyt editoidessa on aina pidettävä huolta, ettei liikaa ajattele yleisiä standardeja siitä "miten pitää kirjoittaa", vaan yrittää vain selvittää, millainen juuri tämä tarina haluaa olla ja miten se pitää kirjoittaa, jotta sille tekisi oikeutta. Eniten tässä pitkään kestävässä editoinnissa pelkään sitä, että editoin jotain huonommaksi. Poistan sellaista, mikä on hyvää, ja lisään jotain joka huonontaa tarinaa. Toivon, ettei niin käy.

Asiasta kolmanteen, alan olla tosi innoissani Finnconin lähestymisestä. Olen tehnyt itselleni vähän aikataulua, jotta tiedän mitä ohjelmia eniten haluan käydä katsomassa ja milloin taas on aikaa syömiselle, kavereiden tapaamiselle, myyntipöytien tutkailuille ja lepotauoille. Varmaan käytännössä en jaksa mennä kuuntelemaan kaikkea mitä uskon haluavani kuulla, mutta ainakin on nyt vähän ajateltuna, mitä voisin mennä tekemään. Tuota kiinnostavaa ohjelmaa on kyllä ihan liikaa, ja olen varmaan ihan puhkiväsynyt viikonlopun jälkeen, mutta eiköhän se ole sen arvoista!

Minulla on nyt elämässäni jokin suuri sosiaalisuuspuuska ja ihmistentapaamispuuska menossa. Minun tekisi oikeastaan mieli käydä kiskomassa useimpia paikalle menossa olevia nettituttuja virtuaalisesta hihasta ja hihkua että hei, tavataanko Finnconissa. Mutta koska en ole varma, kehtaanko, laitanpa tänne blogiin nyt tällaisen viestin: hei te blogiani ainakin välillä lukevat joiden kanssa olen kommenteissa ainakin vähän jutellut, jos olette tulossa Finnconiin ja arvelette, että haluaisitte jossain vaiheessa käydä kanssani vaikka kahvilla tai lounaalla tai paneelia kuuntelemassa, tai muuten vain moikata jossain välissä, niin pistäkää sähköpostia tai muuta viestiä. Osoitteeni on malnacerise AT gmail piste com. Ihan mahdottomasti en ole tuohon alustavaan aikatauluuni jättänyt vapaa-aikaa, mutta mielelläni silti tapaan jos joku ennen tapaamaton tai jo tavattu haluaa minua nähdä ja jos sopiva aika löytyy. Vaarnan kanssa onkin jo ollut puhetta. (Hassu tuo sähköpostinimeni muuten. Laitoin sen joskus aikoja sitten. En ole tainnut täällä varsinaisesti sanoa, että Malna-nimi on muokattu unkarinkielisestä sanasta málna, joka tarkoittaa vadelmaa. Cérise taas on ranskaa ja tarkoittaa kirsikkaa. Minä pidän vadelmista ja kirsikoista ja vieraista kielistä. Sinänsä ihan tarkoituksella jätin málnasta aksentin pois tehdessäni siitä nimen, jotta se muuttuisi nimeksi eikä jäisi sanaksi. Sitä paitsi kuitenkaan ihmiset eivät muista aksenttimerkkejä kielissä joita eivät osaa.)

(Lisäys: Perjantaina puolenpäivän jälkeen en sitten enää tod.näk. pysty lukemaan sähköpostejani.)

Mutta nyt minä menen kässärin kanssa ulos.

2 kommenttia:

  1. Ihan samanlaisia ajatuksia minulla on ollut välillä editoinnista (tulipa hassu sanajärjestys). :D Tosin ajattelen harvoin "miten pitää kirjoitata", ehkä pitäisi enemmän. ;) Yhtä käsistähän (PTMää) olen ajoittain editoinut jo varmaan neljä vuotta, ja minusta se on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Ongelma on se, ettei se koskaan ole "tarpeeksi hyvä". Aina keksii korjattavaa, asioita, joihin ei ole tyytyväinen. Jotain teemaa pitäisi syventää, mutta sitten se menee jankutukseksi. Jotain pitäisi tiivistää, mutta pian kasassa on enää pienoisromaani... :D

    Tuo nimijuttusi on mielenkiintoinen, Malnaa en tiennytkään, mutta se on hyvä nimi (ja ehdottomasti parempi ilman aksenttia). :)

    Olen tulossa Finnconiin, ja Vaarnan kautta ehkä nähdäänkin siellä (jos teille sopii?). :) Minäkin olen innoissani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun puolestani saat ilman muuta tulla hengailemaan mukaan kun näen Vaarnaa, on hauska nähdä muitakin kirjoittajia!

      Se on niin totta, että aina keksii korjattavaa ja parannettavaa. Minun on varmaan annettava itselleni editoinnissa (uusi) deadline, tai en osaa ikinä päästää käsiksestä irti. Mistä sen tietää, koska se on riittävän hyvä?

      Poista