torstai 24. huhtikuuta 2014

Kirjoin kertomista

Tämä oli ihanan lyhyt viikko, huomenna tie käy vähäksi aikaa Tampereelle. Kun viimeksi ihmettelin ideoinnin tulvaa ja mitä sille pitäisi tehdä, niin nyt voin päivittää sen verran, että viime päivinä eräs muutamia kuukausia pyörinyt idea on alkanut saada kovasti lihaa luidensa päälle, joten ties vaikka siitä tulisi seuraava kässäriprojekti! Voi tietysti olla, että ensi viikolla mieleni hehkuttaa taas jo ihan toista ideaa, mutta ainakin tämän toteuttaminen tuntuu joka tapauksessa yhä mahdollisemmalta. (Ja koska Bloggerissa ei saa ilmoituksia vastauksista omiin kommentteihin, tiedotan tässä että vastaan uusimpiin kommentteihini vasta sunnuntaina.)

Bee haastoi minut mukaan hauskaan haasteeseen, jossa pitää vastata kysymyksiin oman hyllyn kirjoilla. Tuntuu juuri sopivalta puuhalta väsyneen päivän päätteeksi!

1. Kuvaile itseäsi
 Harhaileva tähti.
  2. Kuinka voit
Uppo-Nalle ja Nukku-ukko.
3. Kuvaile asuinpaikkasi
Beautiful Chaos.
4. Minne haluaisit matkustaa
Between the Woods and the Water.
5. Lempivärisi
Rubiininpuna.
6. Paras vuo(rokau)denaika?
Tuoreessa muistissa kevät.
7. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Runotyttö etsii tähteään
 8. Mitä pelkäät?
 Pompeijin viimeiset päivät.
 9. Lempiruokasi
Cooking Italian Style
 10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
 The Age of Wonder
 11. Mottosi?
 Ei ole minulle suvannot!
 12. Haaveesi?
Olipa-kerran-maan kukat.




Oikeastaan minun piti laittaa lempiruokaan jotain muuta, mutta en löytänyt sitä kirjaa enkä muistanut tarkkaan nimeä. Selvästi täällä pitäisi siivota! (Ks. kohta 3)

En enää muista ketkä kaikki tähän on haastettu, joten tehkööt lukijoistani kuka vain haluaa!

3 kommenttia:

  1. Beautiful chaos olisi sopinut kyllä minunkin asuinpaikkani kuvaukseen. :) Ja onnea lihan luiden päälle saamisesta ideaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toki sen jälkeen jo yksi toinenkin idea on alkanut hankkia lihaa. Nämä eivät sitten millään lopeta. :-)

      Poista
    2. Ideat ovat huonosti käyttäytyviä. :D

      Poista