Editointi aiheuttaa ristiriitaisia tunnelmia. Parina ensimmäisenä päivänä oli voitokas olo, kun pystyin parantamaan ja tiivistämään tekstiä. Nyt tulee angstia aina, kun törmään isompaan pätkään huonoa tai ainakin liian maalailevaa tai toistavaa tekstiä. Sellainen yleinen nolous ja ahdistus siitä, että minä olen tuollaista kirjoittanut. Välillä haluaisin uskoa että teksti on kuin jonkun muun tekemää, enhän minä ikinä tuollaista tekisi, mutta ei, kyllä minä vain teen. Voi tietysti toivoa, että olen hiljattain päässyt eroon siitä taipumuksesta, ainakin osittain. Kun kerran huomaan sen huonouden. Tai sitten teen taas vastaavaa heti, kun seuraavan kerran on sellainen mieliala.
Kirjoittaessa joutuu väkisin vastatusten omien tekemisiensä ja heikkouksiensa kanssa. Joutuu katsomaan omaa tekstiään, jonka muutama kuukausi sitten uskoi ihanaksi tai tarpeelliseksi, ja huomaa että tämähän on ihan höttöä ja pilaa tekstin tasapainon tai saa hahmot vaikuttamaan jo liian höpsöiltä tai rasittavilta. Aina joutuu totemaan oman puutteellisuutensa. Se on varmaan oikein terveellistä. Kokemukseni mukaan parhaita kirjoittajia ovat yleensä ne nöyrimmät, jotka eivät oikein koe olevansa mitään ihmeellistä ja tietävät aina, että heillä on valtavasti parannettavaa. Tietysti siinä on se huono puoli, etteivät he välttämättä ikinä usko kirjoitustensa olevan riittävän valmiita jonnekin lähetettäväksi, mutta onneksi niitä näyttää kuitenkin aina välillä pääsevän itsekritiikkiseulasta läpi, kun kerran julkaistaankin.
Juu, eipä mulla muuta. Menen tekemään omenapiirakkaa, jotta voidaan syödä sitä kaverin kanssa kun katsotaan Doctor Who'ta.
Poden jatkuvasti alemmuuskompleksia kun editoin tekstistä pois tyhmyyksiä. Teksti tuntuu usein järkyttävän paskalta. Onneksi tunnemyllyn voi käyttää hyväkseen, kun tekstiä silppoo. Jossain vaiheessa alakulo vaan... unohtuu. Sitten onkin taas hauska jatkaa. :)
VastaaPoistaTotta, siitä voi hyötyä siinä vaiheessa. "Argh en kestä tätä tekstiä, heitetään se äkkiä pois!" Johan lähtee sanoja. :-D Ja jos tulee tekstipaniikissa poistettua liikaa, mulla on kuitenkin aina vanhat versiotkin tallessa.
PoistaSaat kaiken vertaistukeni, tuo kuulostaa hyvin tutulta. Minulla tulee se fiilis, etten edes kuulu niihin hyviin kirjoittajiin, jotka ovat vain kauhean itsekriittisiä tuotoksiaan kohtaan, vaan että olen oikeasti oikeasti vielä ihan lapsen kengissä. Toisaalta kun sen tiedostaa, ei tekstiahdistuskaan tunnu enää niin pahalta. Ajattelen, että kyllä minä ehdin vielä kehittyä. Pikkuhiljaa.
VastaaPoistaJos olisit kirjoittajana oikeasti vielä lapsenkengissä, tuskin tekstisi olisi kustantajalle kelvannut tai koelukijoita ilahduttanut, ja minäkin voin sanoa sen perusteella, mitä olen sinulta päässyt lukemaan, että kyllä sinä kirjoittaa osaat. Parannettavaa on kuitenkin kaikilla, aina. Tunnistan kyllä tuon tunteen, mutta luulen toisaalta, että meidän kaltaisillamme, jotka ympäröimme itsemme hyvillä tavoitteellisilla kirjoittajilla ja kelpo teksteillä, yksinkertaisesti katoaa käsitys siitä, millaista on oikeasti täysin alkeellisella tasolla oleva kirjoittaminen. :-D
Poista(Eräs ystäväni muuten kertoi lukeneensa äsken uudestaan n. 10 vuotta sitten kirjoittamaani NaNoWriMo-tekelettä. Hui kauheaa! Hän kyllä väitti edelleen lukevansa sitä mielellään koska piti henkilöistä, joten ehkä siitäkin oli johonkin...)