Toissapäiväinen angstailuni auttoi ainakin sen verran, että kun olin sitten ollut poissa tietokoneiden, muistikirjojen ja sensellaisten äärestä joitain tunteja, huomasin alkuillasta ja eilen taas innokkaana tekeväni niitä kirjoitusharjoituksia. Olen päässyt hahmoja ja heidän kuvailujaan käsittelevään lukuun, ja juuri siinä oli paljon kiinnostavaa ja hyödyllistä tavaraa, joka uskon auttavan ihan suoraan romaanin muokkausta. Olen nimittäin niiden kautta saanut tosissaan miettiä, miten kuvailla hahmojani heidän tekojensa ja muiden elävien yksityiskohtien kautta, miten löytää epätavallisia näkökulmia kliseiden sijaan, ja muuta sellaista mitä kirjoittamiseni tosiaan vaatii. Vasta, kun huomasin miten hankalalta tuntuu keksiä tekoja, jotka kertovat jostain hahmon luonteenpiirteestä tai tunteesta, tajusin miten paljon olen luottanut siihen, että hahmot kuvailevat itseään, toisiaan ja tunteitaan dialogissa tai sisäisessä monologissa. Voi olla vähän tukahduttavaa pidemmän päälle.
Mutta vähitellen on vain uskaltauduttava editoimaan. Onneksi ajatukset deadlinesta alkavat potkia ankarasti takamukselle enkä voi koko ajan lykätä. En ole ihan tarkkaa suunnitelmaa tehnyt, mutta lähipäivinä kyllä aloitan ihan oikeasti tekstin läpikäymisen, on se sitten huomenna, perjantaina tai viikonloppuna. En ole vielä ihan varma mitä teen ja missä järjestyksessä. Todennäköisesti teen editointia jollain tavoin palasina, niin että taustatutkimuksen puutteita ja sensellaista voin paikata vielä myöhemminkin (yleensä ei ole hyvä ajatus lukea taustakirjallisuutta ja muokata tekstiä samaan aikaan, tai kaikki kirjoista löydetyt yhdistykset, viemärihankkeet ja suurkauppiaat yrittävät tunkea tekstiin, vaikkei niillä olisi siinä mitään tekoa).
Olen edelleen suht angstinen, mutta olen paikallistanut angstin aiheeksi elämän ylipäätään. Se ei johdu kirjoittamisesta erityisesti, vaikka kohdistuu välillä siihenkin. Eikä tekstiäni lukeneiden ja kommentoineiden kannata miettiä sitä, että angstailen osaamistani ja osaamattomuuttani - sellaisia vaiheita nyt vain tulee, se ei johdu kenenkään kommenteista. Olen saanut oikein hyvää ja hyödyllistä kommentteja. Väkisin vain välillä tulee sellainen vaihe, etten usko osaavani mitään, kun olen saanut niin omista pohdinnoistani ja harjoituksistani kuin koelukijoiden kommenteista uusia ajatuksia, ja tietysti olemassaoleva teksti tuntuu niihin verrattuna toivottomalta. Enköhän pääse siitä yli. Ja sitten se tulee taas jossain vaiheessa takaisin. Ja menee pois. Sellaista se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti