perjantai 13. kesäkuuta 2014

Matkoja, parempaa kirjoitusajankäyttöä ja coneja!

Pahoittelut pitkästä nettihiljaisuudesta. Olen nyt kommentoinut edellisiin kirjoituksiini tulleisiin kommentteihin. Olin viime viikon ulkomaanmatkalla, ja sieltä tultuani olin jotenkin ihan puhki. Matka oli ihana ja inspiroiva, mutta imen tuollaisilla kulttuurin- ja ystävientäyteisillä kaupunkilomilla itseeni niin paljon kaikkea jo viidessä päivässä, että sen jälkeen kestää jonkin aikaa toipua. Sitä paitsi lentokoneet eivät tunnu sopivan minulle... Pitäisi ehkä muuttaa jonnekin Keski-Eurooppaan mistä kaikkialle pääsee tarvittaessa junalla. (Kaikkialle minne minä tahdon, siis. Olen aika eurosentrinen matkailija, pelkään pahoin. Parasta ollakin, sillä jos jo Wien-Helsinki-lento vie minusta mehut pois pariksi päiväksi, en halua ajatella miltä tuntuisi palata jostain Intiasta tai Kaliforniasta.)

Viime kirjoituksessani angstailin sitä, miksi en ole jo nuorempana tehnyt enempää kirjoitusunelmieni toteuttamiseksi ja miten niiden toteuttaminen nyt uuvuttavan kokopäivätyön kurimuksessa on hankalampaa. Joskus tuollaiset ahdistukset on hyvä kirjoittaa, jotta ne tunnustaa ja niitä pääsee tosissaan miettimään. Olen sen kirjoitukseni jälkeen ymmärtänyt pari asiaa. Ensinnäkään en voi tietää olisivatko asiat menneet paremmin, jos olisin nuorena tehnyt toisin, esim. hakeutunut opiskelemaan kirjoittamista vakavasti ja yrittänyt heittäytyä nimenomaan kirjoittamaan sen sijaan, että aina pyrin hankkimaan järkevän porvarillisen ammatin. Yhtä hyvin voi olla, että silloisella itsetunnollani olisin palautteen myötä kadottanut kaiken kyvyn kirjoittaa sitä, mitä itse haluan, ja olisin vain kirjoittanut muita miellyttääkseni ja hukannut sen mikä kirjoittamisessani on omaani. Nyt ainakin ehdin tutustua kirjoittamiseeni rauhassa itsekseni kun sen kirjoittamisrohkeuden vain löysin. Ja jos silloin olisin epäonnistunut, olisin saattanut menettää rohkeuteni entistä pahemmin. Vaikea sanoa! Joten turha on spekuloida menneisyydellä jota ei voi enää muuttaa.

Toiseksi tajusin, että jos minulla on tällaisia ahdistuksia menneestä, se johtuu luultavasti siitä, että minun pitää tehdä jotain nykyisyydelleni. En ehkä juuri nyt keksi keinoa vaihtaa osa-aikaiseen työhön, mutta voin tehdä jotain muuta kirjoittaakseni enemmän. Tällä viikolla olen yrittänyt uutta taktiikkaa: herään aamuisin sen verran aikaisin, että voin aamiaisen ja töihin lähdön välissä kirjoittaa ihan kunnolla. Ei nyt tuntikausia, mutta nyt alkajaisiksi 30-45 minuuttia - kun totun tähän, voin yrittää pidentää sen noin tuntiin. Tarkoittaa aikaisin nukkumaan menemistä, mutta toisaalta se on helpompaa, jos illalla ei tarvitse enää yrittää jaksaa kirjoittaa (siihen kun alkaa olla energiaa vasta vähän ennen nukkumaan menoa). Tänään kirjoittaminen jäi aika vähäiseksi, koska olin huonovointinen, mutta jatketaan taas seuraavalla viikolla samaan malliin. Voin kirjoittaa jotain uutta, voin editoida vanhaa, voin vaikka tehdä kirjoitusharjoituksia tai kirjoittaa fanficiä. Mutta kirjoittamiselle aikaa jokaisena arkiaamuna. Toistaiseksi se tuntuu hyvältä.

Ja sitten muita ihanuuksia: coneja! Huomenna on tarkoitus mennä Vaarnan kanssa Tähtivaeltaja-päivään tutustumaan (toivottavasti jaksan olla siellä niin pitkään kuin kiinnostaa, vointi ei edelleenkään ole ihan priima - lääkäri kyllä sanoi että tämä johtuu luultavasti vain alhaisesta verenpaineesta). Ja tänään tuli Finnconin ohjelma! Finncon! Ah, miksi siellä on niin paljon ihanaa ohjelmaa päällekkäin? Saisko sitä Hermionen ajankääntäjää tänne, kiitos? Joka tapauksessa aion mennä ainakin lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Perjantaista en tiedä, kun silloin on aika vähän ohjelmaa ja joudun yöpymään hotellissa, mikä on kallista. Varmuuden vuoksi olen kyllä varannut huoneen molemmiksi öiksi. Toisaalta lauantaina kiinnostava ohjelma alkaa jo aamupäivällä, joten aikaisin sinne Jyväskylään täytyy joka tapauksessa mennä.

Kuka muu on tulossa Finnconiin? Tapaan siellä myös mieluusti sekä uusia että vanhoja ihmisiä, joten jos joku haluaa tutustua livenä tai muuten vain kaipaa con-seuraa, saa ilmoittautua. :-) Viime vuonna olin paikalla yksin, mutta se olisi kyllä ollut vielä hauskempaa seurassa, jos minulla vain silloin olisi jo ollut sellaista sosiaalista mediaa jonka kautta olisin tutustunut ihmisiin ennalta.

8 kommenttia:

  1. Mä olen sattuneesta syystä ekaa kertaa Finnconissa (en ole koskaan ollut lomalla sopivaan aikaan, ja täältä ei ihan viikonlopuksi lähdetä). Odotan jo innolla, siksikin, että Jyväskylä on rakas kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että pääset tällä kertaa! Itsekin olin viime vuonna ekaa kertaa, kun kerrankin hoksasin conin ollessa samassa kaupungissa että tuonne voisi vaikka mennä. Oli niin kiinnostava, että nyt pitää sitten mennä kaupunkiin jossa en tunne ketään. Olen kyllä aikaisemmin ollut useita kertoja Jyväskylässä, mutta se ystävä, jonka luona asuin, on muuttanut pois.

      Poista
  2. Minä olen näillä näkymin tulossa, ehkäpä törmätään :) Mutta miksi kaikki kiva on aina päällekäin, tai tuntuu siltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jossain vaiheessa onnistuta törmäämään. :-) Tarvitsisi kyllä ajankääntäjää. Jossain vaiheessa pitäisi syödäkin, ja voi olla että oikeasti tarvitsen lepotaukojakin...

      Poista
  3. Minä olen tulossa Finnconiin! Olen siellä viime vuonna yksin, mikä oli kyllä sekin ihan toimiva muoto, sai ihan itse päättää, mitä ohjelmaa meni kuuntelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin viime vuonna siellä yksin, ja silloin on tosiaan helppo päättää tulemisistaan ja menemisistään. Mutta se voi olla myös tilaisuus tavata ihmisiä jossain välissä, kun kaikki ovat kerrankin ahtautuneet samaan paikkaan. :-)

      Poista
  4. Minä tykkään yleensä pyöriä yksin tuollaisissa tapahtumissa. :) Saan mennä minne haluan, milloin haluan. Myös keskittyminen onnistuu minulta paremmin yksin ollessani. Toki seurassa liikkumisesta saisi paljon irti ja varmasti huumorista nauttisi ihan toisella tapaa, mutta ainakin toistaiseksi olen nauttinut yksin olosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään varsinaisesti ajatellut kahlita itseäni tiettyyn seurueeseen koko ajaksi, koska on tosiaan mukava voida päättää itse mihin ohjelmaan milloinkin menee. Viime vuonnakin olin yksin eikä ollut tylsää. Mutta jossain vaiheessa voisi olla hauska nähdä ihmisiä kun kerrankin ollaan samassa paikassa. :-)

      Poista