Nyt romaanini on lähtenyt Otavan romaanikilpailuun. Eilen lopetin vihdoin editoinnin, säädin teknisiä juttuja käsikirjoituksen ulkoasusta aivan liian pitkään, ja tulostin koko nivaskan. Pisteet kalliille tulostimelleni, eipä muste loppunut kesken.
Opittua:
- Kirjoita kässärit alusta alkaen tiedostoon, joka on valmiiksi muotoiltu sopivin asetuksin (fonttikoko 12, riviväli vähintään 1,5, sisennykset jne.). En halua toiste viettää tuntikausia säätäen niitä, kun hyvilläkään ohjeistuksilla ei saa koko tiedostoa menemään kerralla kuntoon.
- Opettele kirjoittamaan tiiviimmin. Ihan sama taiteellisista seikoista, mutta tuollaisen tekstimassan editointi ja muotoilu on kauheaa. Ja tulostamiseen menee ikuisuus.
- Varaa teknisiin säätöihin ja tulostuksiin ensi kerralla koko päivä. Terv. nimim. "Aloitin muotoilujen kanssa iltakuudelta ja tulostaminen loppui yöllä yhden jälkeen". Jos aikaa ei mene niin paljon, se on vain plussaa. Sitten voi vielä vähän säätää tekstiä, tai mennä järkevään aikaan nukkumaan.
Mielialani on ollut aika omituinen. Sitä kuvittelisi, että tämän kaiken jälkeen olen innoissani. Mutta ensimmäisenä kimppuun iski pelko ja valtava häpeä siitä, että tällaista minä nyt olen tarjoamassa johonkin oikeaan romaanikilpailuun, ja kuvittelen tarjoavani kustantajille. Käsikirjoitus, jota olen niin rakastanut, alkoi tuntua kammottavalta töhertelyltä, jota en ole vuosien aikana saanut tämän paremmaksi. Se alkoi vilistä potentiaalisia historiallisia virheitä joista joku tulee huutamaan minulle: "Olet väärässä, tuo on epäuskottavaa!" Tyylini alkoi tuntua naurettavalta ja tekstin pituus idioottimaiselta, enkä ole vakuuttunut että olen saanut hahmoja kuvattua laisinkaan niin kuin heidän kuvittelen olevan, saati sitten että he voisivat todella olla mielenkiintoisia muillekin kuin minulle. Tuntui etten osaa kirjoittaa ja olen narri, kun kuvittelen siitä itselleni mitään tulevaisuutta.
Tiedän, että tällainen tunne saattaa olla aika tavallinen kirjoittajien keskuudessa ainakin silloin, kun teksti on johonkin lähetetty. Mutta eihän sen tietäminen mitään auta. Katsokaas kun se on yksi asia, että muista tuntuu joskus siltä, mutta minun tekstini on surkeaa töhertelyä, ei sitä mikään pelasta. Ettäs tiedätte.
Juu, tiedän että varmaan muistakin tuntuu ihan samalta.
No joo, mutta tuo oli ennen kaikkea aamun ja päivän ajattelua. Nyt olen jo päässyt pahimmasta kauhusta ja häpeästä yli, ja jopa saan hetkittäin virnisteltyä iloisesti siitä ajatuksesta, että olen vihdoin tehnyt sen, mitä pitkään haaveilin: laitettua romaanini eteenpäin johonkin kustantamoon. Tiedän, ettei teksti ole täydellinen, mutta on siinä jotain hyvääkin. Ehkä jopa paljon! Ja mitä muutamiin potentiaalisiin epäuskottavuuksiin tulee, olen pyrkinyt selittämään ne parhaimpani mukaan niin että tarinan kontekstissa ne ovat uskottavia. Jostain syystä vastaavat eivät haittaa minua muiden kirjoissa, jos tarina on hyvä. Olen vain vakuuttunut, että minulle niistä tullaan kyllä heiluttamaan punaista lippua, siis jos tekstiä jossain noteerataan. Mutta... niin, minä olen nyt pystynyt johonkin, jota olen tavoitellut pitkään.
Tosin ihan lopussa editointi ei vielä ole, sillä jonkin verran hienosäätöä haluaisin vielä tehdä ennen kuin lähetän sen muille kustantajille. Ei paljon, muutaman tunnin homma, mutta kuitenkin. En oikein ole halukas lähettämään tekstiä vielä, kun voisin helposti tehdäkin nuo. Käytännössä menee varmaan uudenvuodenpäivään, mutta koko viikonloppua en enää aio tuon kanssa touhuta. Kyllä se alkaa nyt olla valmis.
M. ei muuten ole enää - tai ainakaan tällä hetkellä - M. sillä päätin, ettei se sana, josta M tulee, ole sopiva kässärin työnimeksi, ja vaihdoin sen toiseen. Mutta on jotenkin vaikea myös vaihtaa toiseen kirjainlyhenteeseen, joten puhun nyt vain sitten romaanista.
Mutta on ihana ajatella, että ihan pian tämä työ on (ainakin vähäksi aikaa) tässä. Olen rakastanut tämän kirjoittamista, mutta se on kyllä jatkunut pitkään, ja palan halusta päästä kirjoittamaan jotain uutta. Uusia tarinoita, uusia hahmoja, uusilla tavoilla. Etenkin viime aikoina olen ollut aika kypsä tämän editointiin, mutta on hyvä, että minulla on ollut deadline jota kohti puskea, muuten vain jatkaisin muokkausta loputtomiin, koska ainahan sen saisi vähän paremmaksi. Nyt on kai opeteltava irtipäästämistä. Mutta voi ihanuus, jos kohta pääsen kirjoittamaan jotain uutta.
Ehkä menen nyt katsomaan Yle Areenalta loppuun elokuvan tanssinsa orjaksi jäävästä ballerinasta. Miten tuo kuulostaa niin samastuttavalta juuri nyt??
maanantai 28. joulukuuta 2015
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Loppuvaiheen editointiangsteja
Tiedetään, olen ihan kadonnut blogistani. Viime aikoina ei ole ollut paljon kirjoitusaikaa, joten olen käyttänyt sen romaaniini enkä blogiin. Deadline lähestyy kovaa vauhtia. On muuten suht hirveää aina kun joku kysyy "Aiot siis edelleen lähettää sen siihen kilpailuun?" koska minähän tässä mielentilassa tasan luen tuollaisen kysymyksen tarkoittamaan "... ei se kyllä siihen ole ollenkaan valmis vielä, hulluko olet?", jos kysyjä on lukenut tekstiäni. Olen hokenut koko vuoden että aion lähettää sen siihen, joten miksi perääntyisin viime viikkoina? Olisi armollisempaa kysyä minulta vasta vuodenvaihteen jälkeen, lähetinkö vai enkö.
Nytkin käväisen täällä vain purkamassa editointiangteja. Olen niiiiiin kypsä tämän muokkaukseen ettei mitään rajaa. Olisi ystävällisintä itselleni vain sanoa, että nyt se on purkissa, on siinä mitä hyvänsä puutteita, mutta on muutama asia joita haluan edelleen tehdä. Yritän tässä arvailla, laitanko tekstin kisaan ensi viikolla vai muokkaanko sitä vielä joulunpyhät ja jätän muutamaan viimeiseen päivään. Silti on hyvä, että minulla on deadline, koska muuten takuulla jäisin muokkaamaan tätä vielä muutamaksi kuukaudeksi... Ja sitten taas muutamaksi... Enkä halua jatkaa siinä vaiheessa. Olen näköjään mahdoton perfektionisti kirjoittamisen kanssa enkä ikinä täysin tyytyväinen, mutta on oikeasti aika jo siirtyä johonkin muuhun. Päässäni tappelevat uudet tarinaideat ja haluan niiden kimppuun. Seuraavaksi olisi kiva saada jotain muuta kuin historiallista. Olen kurkkuani myöten täynnä virheiden löytämistä, eikä minusta ole kirjoittajaksi joka elää pelkälle taustatutkimukselle ja nippelitiedolle siitä millä kadulla oli millainenkin talo.
Jätin pari isoa muutettavaa asiaa harmillisesti ihan tähän loppuvaiheeseen, mutta nyt ne ovat hoidossa. Tai ainakin on hoidossa se kohta, jossa oli tietty looginen ristiriita tosiseikkojen kanssa ja joka vaati vähän tapahtumien uudelleenjärjestelyä. Olen myös kirjoittanut kokeilun uudeksi alkuluvuksi, mutta en tiedä käytänkö sitä vai tekstissäni nytkin olevaa alkua, joka on paranneltu versio vanhasta alkuluvusta jonka jossain vaiheessa olin laittanut pois mutta otin nyt takaisin. Kirjeet olen saanut kuntoon minua miellyttävällä tavalla. Eli oikeastaan olen nyt kaiken ison tehnyt, mutta arvatkaa vain, kuinka paljon haluaisin säätää kaikkea pientä, ennen kaikkea sellaista jonka takia joku hahmo vaikuttaa hiukan vääränlaiselta tai joku lukija ei ihan tajunnut jotain tms. Tai niitä historiallisia virheitä. En ole varma, missä vaiheessa hommalle pitäisi laittaa stoppi. On myös yksi luku, josta otin loppuosan pois, ja nyt siihen pitäisi kirjoittaa jotain muuta tilalle, jotta se ei jäisi oudon töksähtäväksi. Äh, se edes olisi kiva hoitaa tänään. Ja sitten niiiiin pitäisi käydä koko juttua jonkun verran alusta läpi, koska tiedän että tiivisteltävää ja paranneltavaa olisi.
Oli miten oli, aion saada tämän ennen vuodenvaihdetta kilpailuun ja ennen loppiaista kustantamokierrokselle. En kysy, koska teksti on oikeasti valmis, vaan se on valmis sitten kun se on sellainen kuin se tuossa vaiheessa on. Sitten on jonkin muun vuoro. Ihan pikkuisen tekisi mieli heittää editoinnilla vesilintua jo nyt. Tai enemmänkin kuin pikkuisen. Murr.
Nytkin käväisen täällä vain purkamassa editointiangteja. Olen niiiiiin kypsä tämän muokkaukseen ettei mitään rajaa. Olisi ystävällisintä itselleni vain sanoa, että nyt se on purkissa, on siinä mitä hyvänsä puutteita, mutta on muutama asia joita haluan edelleen tehdä. Yritän tässä arvailla, laitanko tekstin kisaan ensi viikolla vai muokkaanko sitä vielä joulunpyhät ja jätän muutamaan viimeiseen päivään. Silti on hyvä, että minulla on deadline, koska muuten takuulla jäisin muokkaamaan tätä vielä muutamaksi kuukaudeksi... Ja sitten taas muutamaksi... Enkä halua jatkaa siinä vaiheessa. Olen näköjään mahdoton perfektionisti kirjoittamisen kanssa enkä ikinä täysin tyytyväinen, mutta on oikeasti aika jo siirtyä johonkin muuhun. Päässäni tappelevat uudet tarinaideat ja haluan niiden kimppuun. Seuraavaksi olisi kiva saada jotain muuta kuin historiallista. Olen kurkkuani myöten täynnä virheiden löytämistä, eikä minusta ole kirjoittajaksi joka elää pelkälle taustatutkimukselle ja nippelitiedolle siitä millä kadulla oli millainenkin talo.
Jätin pari isoa muutettavaa asiaa harmillisesti ihan tähän loppuvaiheeseen, mutta nyt ne ovat hoidossa. Tai ainakin on hoidossa se kohta, jossa oli tietty looginen ristiriita tosiseikkojen kanssa ja joka vaati vähän tapahtumien uudelleenjärjestelyä. Olen myös kirjoittanut kokeilun uudeksi alkuluvuksi, mutta en tiedä käytänkö sitä vai tekstissäni nytkin olevaa alkua, joka on paranneltu versio vanhasta alkuluvusta jonka jossain vaiheessa olin laittanut pois mutta otin nyt takaisin. Kirjeet olen saanut kuntoon minua miellyttävällä tavalla. Eli oikeastaan olen nyt kaiken ison tehnyt, mutta arvatkaa vain, kuinka paljon haluaisin säätää kaikkea pientä, ennen kaikkea sellaista jonka takia joku hahmo vaikuttaa hiukan vääränlaiselta tai joku lukija ei ihan tajunnut jotain tms. Tai niitä historiallisia virheitä. En ole varma, missä vaiheessa hommalle pitäisi laittaa stoppi. On myös yksi luku, josta otin loppuosan pois, ja nyt siihen pitäisi kirjoittaa jotain muuta tilalle, jotta se ei jäisi oudon töksähtäväksi. Äh, se edes olisi kiva hoitaa tänään. Ja sitten niiiiin pitäisi käydä koko juttua jonkun verran alusta läpi, koska tiedän että tiivisteltävää ja paranneltavaa olisi.
Oli miten oli, aion saada tämän ennen vuodenvaihdetta kilpailuun ja ennen loppiaista kustantamokierrokselle. En kysy, koska teksti on oikeasti valmis, vaan se on valmis sitten kun se on sellainen kuin se tuossa vaiheessa on. Sitten on jonkin muun vuoro. Ihan pikkuisen tekisi mieli heittää editoinnilla vesilintua jo nyt. Tai enemmänkin kuin pikkuisen. Murr.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Editointiongelmia: miksi nämä kiistelevät turhasta?
Käsikirjoituksen muokkauksessa olen siinä vaiheessa, että osa 3/4 on enimmäkseen muokattu. Siinä on vain eräs minulle päänvaivaa tuottava osuus, nimittäin kahden henkilön välinen kirjeenvaihto, joka ennen editointia ylsi reilusti yli 10 000 sanan mittaan. Yksi koelukijoistani (niitä ainoita joka tällä kierroksella selvisi niin pitkälle) oli sitä mieltä, että kirjeenvaihto kannattaisi tiivistää olennaisimpaan ja laittaa väliin enemmän kerrontaa, ja olenkin pitkään miettinyt, pitäisikö niin tehdä. Koska tuon mittainen kirjeenvaihto ei ehkä tässä tekstissä puolusta paikkaansa, olen päättänyt kokeilla sitä. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin suurin osa muusta tekstin muokkaamisesta (ei niin, että sekään aina olisi helppoa, kai minulla olisi muuten jo kolmas M:n jälkeinen kässäri työn alla).
Osittain syy hankaluuksiin on sama kuin miksi dialogien muokkaaminen on vaikeaa. Kun yksi kirje on vastaus toiseen, niiden yhdistely tai pois jättäminen tuo päänvaivaa. Lisäksi satun pitämään kirjetekstistäni enemmän kuin muusta tekstistäni, joten kärsin kill your darlings -tuskia, mutta ne pystyn välillä ohittamaan, kun näen ettei jokin pätkä tuo ihmeellistä antia kässärille. On vaikea tunnistaa sopiva tempo kirjeiden ja kerronnan vuorottelulle, ja kirjoittaa hyviä yhteenvetoja, jotka eivät luettuna tunnu siltä että kirjoitinpa nyt yhteenvedon kirjeistä, kun piti tiivistää.
Mutta yksi ongelma minulla on myös kirjeiden sisällössä. Kirjeitä kirjoittavilla hahmoilla on yhdessä välissä kaikenlaisia typeriä kiistoja, jotka johtuvat osittain välimatkasta, osittain kummankin epävarmuudesta. Minulla on ollut kaikennäköisiä syitä kirjoittaa niitä riitelyjä: ensinnäkin haluan, että hahmot tässä vaiheessa kykenevät käymään läpi keskinäisiä ongelmiakin, eikä kaikki ole vain perhosia ja hattaraa. Toiseksi minulla on itselläni paljon kokemuksia siitä, millaisia riitoja saavat aikaan toisilleen tärkeät ihmiset, jotka kommunikoivat kirjoittamalla viestejä välimatkan päästä. Syinä on mm. se, että toisen sanoma pitää tulkita pelkästään kirjoitetusta, ettei erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä voi selvittää heti vaan tunnereaktiot ehtivät muhia ja kasvaa, ja se että kirjoittaessa jokin suodatin poistuu ja voi sanoa pahemmin kuin tarkoittikaan. Tuntui luontevalta että hahmoillenikin kävisi näin, vaikkei kumpikaan mitään pahaa tarkoita.
Mutta nyt minua turhauttaa koko kiistely. Kun luen sitä, molemmat tuntuvat tarpeettoman dramaattisilta ja tekevät kärpäsistä härkäsiä. Tuntuu, että lukijalla menee varmaan kokonaan usko näihin kahteen. En tiedä, käykö niin oikeasti vai onko se vain minun päässäni, mutta tämä ärsyttää. En oikeastaan itse tajua, miksi he nyt meuhkaavat turhasta, kun kumpikin välittävät toisistaan. Jos minä en sitä tajua, tajuaako lukijakaan? Tosin en muista, että kukaan lukija olisi hirveästi tästä huomautellut, joten en tiedä, olenko vain viettänyt tekstin kanssa liikaa aikaa. Mielestäni tämä kumminkaan ei toimi, mutta en tunnu osaavan tehdä asialle mitään. Olen nyt yrittänyt kerrontaa lisäämällä tuoda esille, miksi päähenkilöni on mielentilassa jossa tulee tulkittua asioita liikaa, mutta silti kiistely tuntuu turhauttavalta. En tiedä, pitäisikö minun tiivistää riitelyosiota niin että se käydään harvemmissa kirjeissä, vai kertoa sen syitä paremmin, vai mitä.
En usko, että minun kannattaa heittää sitä kokonaan poiskaan. Sille on tarinalliset syyt, ja joutuisin muuttamaan myös yhtä toiseen sivujuoneen liittyvää lukua, jonka olen vihdoin saanut suunnilleen toimivaksi. Mutta en tiedä, mitä tekisin. En kestä enää tarpeettomia ongelmia, joita nuo kaksi saavat aikaan, vaikka välittävät toisistaan. Tarinan loppuvaiheiden kannalta olisi olennaista, että lukijakin uskoisi heidän tosissaan välittävän toisistaan ja kykenevän toimivaan ihmissuhteeseen. Turhanpäiväinen riitely ei oikein aja sitä asiaa. Toki väärinymmärrykset kuuluvat ihmissuhteisiin, mutta argh. Jotenkin en nyt kestä tätä.
Ehkä jätän tämän hautumaan ensi viikonloppuun ja siirryn lukemaan neljättä osaa editointia varten. Se vaikuttaa onneksi siltä, ettei siinä ole kovin paljon tehtävää. Tai no, katsotaan nyt miltä näyttää, kun kunnolla luen sen...
Osittain syy hankaluuksiin on sama kuin miksi dialogien muokkaaminen on vaikeaa. Kun yksi kirje on vastaus toiseen, niiden yhdistely tai pois jättäminen tuo päänvaivaa. Lisäksi satun pitämään kirjetekstistäni enemmän kuin muusta tekstistäni, joten kärsin kill your darlings -tuskia, mutta ne pystyn välillä ohittamaan, kun näen ettei jokin pätkä tuo ihmeellistä antia kässärille. On vaikea tunnistaa sopiva tempo kirjeiden ja kerronnan vuorottelulle, ja kirjoittaa hyviä yhteenvetoja, jotka eivät luettuna tunnu siltä että kirjoitinpa nyt yhteenvedon kirjeistä, kun piti tiivistää.
Mutta yksi ongelma minulla on myös kirjeiden sisällössä. Kirjeitä kirjoittavilla hahmoilla on yhdessä välissä kaikenlaisia typeriä kiistoja, jotka johtuvat osittain välimatkasta, osittain kummankin epävarmuudesta. Minulla on ollut kaikennäköisiä syitä kirjoittaa niitä riitelyjä: ensinnäkin haluan, että hahmot tässä vaiheessa kykenevät käymään läpi keskinäisiä ongelmiakin, eikä kaikki ole vain perhosia ja hattaraa. Toiseksi minulla on itselläni paljon kokemuksia siitä, millaisia riitoja saavat aikaan toisilleen tärkeät ihmiset, jotka kommunikoivat kirjoittamalla viestejä välimatkan päästä. Syinä on mm. se, että toisen sanoma pitää tulkita pelkästään kirjoitetusta, ettei erimielisyyksiä ja väärinymmärryksiä voi selvittää heti vaan tunnereaktiot ehtivät muhia ja kasvaa, ja se että kirjoittaessa jokin suodatin poistuu ja voi sanoa pahemmin kuin tarkoittikaan. Tuntui luontevalta että hahmoillenikin kävisi näin, vaikkei kumpikaan mitään pahaa tarkoita.
Mutta nyt minua turhauttaa koko kiistely. Kun luen sitä, molemmat tuntuvat tarpeettoman dramaattisilta ja tekevät kärpäsistä härkäsiä. Tuntuu, että lukijalla menee varmaan kokonaan usko näihin kahteen. En tiedä, käykö niin oikeasti vai onko se vain minun päässäni, mutta tämä ärsyttää. En oikeastaan itse tajua, miksi he nyt meuhkaavat turhasta, kun kumpikin välittävät toisistaan. Jos minä en sitä tajua, tajuaako lukijakaan? Tosin en muista, että kukaan lukija olisi hirveästi tästä huomautellut, joten en tiedä, olenko vain viettänyt tekstin kanssa liikaa aikaa. Mielestäni tämä kumminkaan ei toimi, mutta en tunnu osaavan tehdä asialle mitään. Olen nyt yrittänyt kerrontaa lisäämällä tuoda esille, miksi päähenkilöni on mielentilassa jossa tulee tulkittua asioita liikaa, mutta silti kiistely tuntuu turhauttavalta. En tiedä, pitäisikö minun tiivistää riitelyosiota niin että se käydään harvemmissa kirjeissä, vai kertoa sen syitä paremmin, vai mitä.
En usko, että minun kannattaa heittää sitä kokonaan poiskaan. Sille on tarinalliset syyt, ja joutuisin muuttamaan myös yhtä toiseen sivujuoneen liittyvää lukua, jonka olen vihdoin saanut suunnilleen toimivaksi. Mutta en tiedä, mitä tekisin. En kestä enää tarpeettomia ongelmia, joita nuo kaksi saavat aikaan, vaikka välittävät toisistaan. Tarinan loppuvaiheiden kannalta olisi olennaista, että lukijakin uskoisi heidän tosissaan välittävän toisistaan ja kykenevän toimivaan ihmissuhteeseen. Turhanpäiväinen riitely ei oikein aja sitä asiaa. Toki väärinymmärrykset kuuluvat ihmissuhteisiin, mutta argh. Jotenkin en nyt kestä tätä.
Ehkä jätän tämän hautumaan ensi viikonloppuun ja siirryn lukemaan neljättä osaa editointia varten. Se vaikuttaa onneksi siltä, ettei siinä ole kovin paljon tehtävää. Tai no, katsotaan nyt miltä näyttää, kun kunnolla luen sen...
torstai 5. marraskuuta 2015
Merkintöjä
Olen just nyt aika puhki, mutta haluttaa muutama rivi kirjoittaa. Työt alkoivat tällä viikolla, ja vaikka kyse on hommasta jota olen ennenkin tehnyt, olen silti aika väsynyt, koska perehdyttävää ja uutta silti on.
Ehdin kuun vaihteeseen mennessä aika pitkälle romaanin editoinnin kanssa, vaikka en niin pitkälle kuin tarkoitus oli. Olen nyt kuitenkin suht pitkällä osan 3 kanssa, ja siinä on selkeästi vähemmän editoitavaa kuin kahdessa aikaisemmassa osassa, samoin viimeisessä osassa todennäköisesti on. Niinpä luotan siihen, että saan homman valmiiksi editoimalla lähinnä viikonloppuisin. Nyt käytin reilut puoli tuntia siihen, että muokkasin joitain helppoja juttuja, ja tuntui kyllä kivalta työskennellä taas oman tekstin kanssa. On minulla 2. osassa yksi itsepintainen luku, josta en yhtään tiedä mitä sille pitäisi tehdä, ja varmasti jotain muokattavaa vielä romaanin alkupuolella, niin ja alkuluvulle pitää vielä tehdä asioita. Mutta no, kyllä minä tämän aion saada valmiiksi aikataulussa.
Joitain historiallisia seikkoja pitää vielä jossain vaiheessa ehtiä tarkistaa. Mutta...
"Mutta nuoret neidit, jotka haluavat kirjoittaa runoeepoksia ja sijoittaa ne satojen vuosien takaiseen aikaan ja valita sankarittaren, jonka uskonto on heille aivan tuntematon, saavat kyllä valmistautua siihen, että edessä on joskus jokin karikin."
(L.M. Montgomery: Pieni runotyttö)
Ei nyt jaksa keskustella yksityiskohtaisesti, että kyse on vain vähän yli vuosisadasta, uskonnon tuttuudesta voi keskustella (koska en itse ole mitään uskontoa), en kirjoita runoeeposta enkä ole ehkä ihan niin nuorikaan enää. Mutta idea on sama.
Ehdin kuun vaihteeseen mennessä aika pitkälle romaanin editoinnin kanssa, vaikka en niin pitkälle kuin tarkoitus oli. Olen nyt kuitenkin suht pitkällä osan 3 kanssa, ja siinä on selkeästi vähemmän editoitavaa kuin kahdessa aikaisemmassa osassa, samoin viimeisessä osassa todennäköisesti on. Niinpä luotan siihen, että saan homman valmiiksi editoimalla lähinnä viikonloppuisin. Nyt käytin reilut puoli tuntia siihen, että muokkasin joitain helppoja juttuja, ja tuntui kyllä kivalta työskennellä taas oman tekstin kanssa. On minulla 2. osassa yksi itsepintainen luku, josta en yhtään tiedä mitä sille pitäisi tehdä, ja varmasti jotain muokattavaa vielä romaanin alkupuolella, niin ja alkuluvulle pitää vielä tehdä asioita. Mutta no, kyllä minä tämän aion saada valmiiksi aikataulussa.
Joitain historiallisia seikkoja pitää vielä jossain vaiheessa ehtiä tarkistaa. Mutta...
"Mutta nuoret neidit, jotka haluavat kirjoittaa runoeepoksia ja sijoittaa ne satojen vuosien takaiseen aikaan ja valita sankarittaren, jonka uskonto on heille aivan tuntematon, saavat kyllä valmistautua siihen, että edessä on joskus jokin karikin."
(L.M. Montgomery: Pieni runotyttö)
Ei nyt jaksa keskustella yksityiskohtaisesti, että kyse on vain vähän yli vuosisadasta, uskonnon tuttuudesta voi keskustella (koska en itse ole mitään uskontoa), en kirjoita runoeeposta enkä ole ehkä ihan niin nuorikaan enää. Mutta idea on sama.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
My gift is my song, tai jotain
Editoin tänään aika paljon. Tai ainakin se tuntui paljolta ja pää oli lopulta ihan puhki. Sitten minä kuuntelin John Barrowman -levyjä, jotka tulivat postissa tänään. Sitten minä tein lämpimiä voileipiä ja keksejä ja sitten minä katsoin Doctor Who'ta. Nyt pitäisi alkaa valmistautua huomista varten, koska huomenna alkaa... KIRJAMESSUT!!
Alustava suunnitelma on mennä ehkä kolmena päivänä, torstai-perjantai-lauantai. Ja olla joka päivä vain sen aikaa etten väsytä itseäni puhki. (Niin varmaan.) Ja olla ostamatta liikaa kirjoja. (Näkis vaan.) Huomenna enimmäkseen kiertelen, perjantaina on paljon ohjelmaa ja kuuntelen sen verran kuin jaksan. Luultavasti joka päivä siellä on kavereitakin tavattavana. Messut ovat ihanat ja kiinnostavat mutta myös uuvuttavat, paljon väkeä ja melua ja asioita jotka vaativat huomiota. Toivon että maltan olla olematta liikaa, koska olisi kiva, jos jaksaisin kirjoittaa ainakin vähän useimpina messupäivinäkin. On varmistunut, että palaan kokopäivätöihin marraskuun alussa, joten tahtoisin M:n editoinnin olevan siihen mennessä mahdollisimman pitkällä.
Editointi on OK. Kakkososasta on lähtenyt 3000 sanaa ja olen editoinut melkein kolmanneksen, mutta olen kyllä skipannut pari vaikeampaa kohtaa. En ole vielä lähelläkään pahinta romanttista soopaa, joten eiköhän tässä sanoja vielä lähde!
Saatte nyt John Barrowmania, halusitte tai ette. (Ei niin että teidän olisi pakko kuunnella mitä tänne laitan, mutta voinhan leikkiä että kuuntelette.) Kas tässä kaksi laulua.
Your Song:
Sunset Boulevard:
Andrew Lloyd Webberin musikaalit eivät sinänsä ole minulle mikään Se Juttu musikaalien osalta, mutta jos hyvä haltijatar sanoisi että saan yhden ALW-musikaalin valita ja se esitetään hienona produktiona jossain lähelläni, niin valitsisin Sunset Boulevardin, se vaikuttaa ihanan kierolta enkä ole sitä ikinä nähnyt, ja siinä on joitain todella hienoja kappaleita kuten tämä.
Alustava suunnitelma on mennä ehkä kolmena päivänä, torstai-perjantai-lauantai. Ja olla joka päivä vain sen aikaa etten väsytä itseäni puhki. (Niin varmaan.) Ja olla ostamatta liikaa kirjoja. (Näkis vaan.) Huomenna enimmäkseen kiertelen, perjantaina on paljon ohjelmaa ja kuuntelen sen verran kuin jaksan. Luultavasti joka päivä siellä on kavereitakin tavattavana. Messut ovat ihanat ja kiinnostavat mutta myös uuvuttavat, paljon väkeä ja melua ja asioita jotka vaativat huomiota. Toivon että maltan olla olematta liikaa, koska olisi kiva, jos jaksaisin kirjoittaa ainakin vähän useimpina messupäivinäkin. On varmistunut, että palaan kokopäivätöihin marraskuun alussa, joten tahtoisin M:n editoinnin olevan siihen mennessä mahdollisimman pitkällä.
Editointi on OK. Kakkososasta on lähtenyt 3000 sanaa ja olen editoinut melkein kolmanneksen, mutta olen kyllä skipannut pari vaikeampaa kohtaa. En ole vielä lähelläkään pahinta romanttista soopaa, joten eiköhän tässä sanoja vielä lähde!
Saatte nyt John Barrowmania, halusitte tai ette. (Ei niin että teidän olisi pakko kuunnella mitä tänne laitan, mutta voinhan leikkiä että kuuntelette.) Kas tässä kaksi laulua.
Your Song:
Sunset Boulevard:
Andrew Lloyd Webberin musikaalit eivät sinänsä ole minulle mikään Se Juttu musikaalien osalta, mutta jos hyvä haltijatar sanoisi että saan yhden ALW-musikaalin valita ja se esitetään hienona produktiona jossain lähelläni, niin valitsisin Sunset Boulevardin, se vaikuttaa ihanan kierolta enkä ole sitä ikinä nähnyt, ja siinä on joitain todella hienoja kappaleita kuten tämä.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Katsaus nykyhetkeen ja lähitulevaisuuteen sekä sekalaisia pohdintoja romantiikasta
Olin eilen illalla tosi ylikierroksilla, johtui ehkä liian aktiivisesta viikonlopusta ja liian monesta kupillisesta mustaa teetä ystävän luona. (Pitäisi ottaa vakavasti herkkyyteni kofeiinille, vaikka rakastankin teetä.) En saanut yöllä unta ties kuinka pitkään aikaan, mutta olin kuitenkin liian väsynyt tehdäkseni mitään järkevää sillä ajalla. Onneksi lopulta nukahdin ja nukuin ihan siedettävästi, mutta nyt olo on aika pihalla.
Luin kuitenkin tänään vahvan teen voimalla romaanini kakkososan loppuun, joten voin seuraavaksi aloittaa sen editoimisen. Se ei luultavasti vaadi niin paljon työtä kuin ykkösosa, mutta kyllä niitä muokkaustarpeita on. Ainakin löydän hyvän määrän deletoitavaa, sillä alan olla todella kyllästynyt moniin juttuihin. Tekisi myös mieli poistaa jotain viisi lukua kakkososan alkupuolelta, sillä ne ovat oikeastaan pelkkää taustoitusta ja kehittely. Tuntuu että tarina ei etene mihinkään niiden aikana. Toisaalta minulla on syyni kehitellä niitä asioita, joten en tiedä, mitä tehdä. Riittääkö tiivistäminen vai olisiko uskallettava poistaa lukuja?
Olen välillä huutavan kyllästynyt koko tarinaan. Pitkän aikaa minusta on tuntunut, etten raaski luopua tästä, mutta nyt voin tuskin odottaa, että pääsen siitä eroon. Ehkä se kertoo siitä, että teksti alkaa olla valmis. Tiivistäminen käy myös helpommaksi. Monet darlingit eivät ole enää darlingeja.
Olen erityisen kyllästynyt kaikkiin romanttisiin osiin. M ei ole pelkästään romanttinen kertomus, mutta siinä on sitäkin puolta melko paljon, ja nyt olen yhtäkkiä tajunnut, että olen surkea kirjoittamaan sitä. Melkein kaikki romanttiset kohdat ja kuvaukset ovat kammottavaa soopaa ja siirappia. No, löytyypä niitä tiivistämiskohtia!
Olen miettinyt vähän suhdettani romantiikkaan ja sen lukemiseen ja etenkin kirjoittamiseen. Ei niin, että olisin siitä tullut mihinkään hienoihin johtopäätöksiin. Olen tavallaan romanttinen ja tavallaan en. Minua kiehtovat voimakkaat tunteet ja tärkeät ihmissuhteet, mutta romantiikan kuvaaminen toimivalla tavalla on vaikeaa. Lukijana inhoan tyypillisiä romanttisen fiktion kliseitä, enkä juurikaan lue puhdasta romantiikkaa, mutta kuitenkin pidän siitä että tunteet ja ihmissuhteet ovat mukana tarinassa.
Kaikkein suurin kammotuksen aihe minulle lukijana ovat romantiikan kliseiset sukupuoliroolit, joiden kanssa en ollenkaan pysty elämään. En esim. ole koskaan pystynyt yhtään ymmärtämään, mitä kiehtovaa on tyypillisissä Edward/Bella-asetelmissa, joita romantiikka on tulvillaan. Tunnun lukijana tai kirjoittajana kiinnostuvan vain samansukupuolisista parisuhteista, koska voin välttää "roolien" määräytymisen hahmojen sukupuolen mukaan, tai sellaisista heterosuhteista joissa onnistutaan tosissaan välttämään ne tyypilliset asetelmat. Olen allerginen sille, että osapuolten eriarvoisuus on lähtökohtana rakennettu suhteeseen, enkä halua että roolit ihmisten suhteissa toisiinsa perustuvat siihen, mitä itse kullakin on jalkojen välissä. Kiinnostaa enemmän, mitä on korvien välissä. Haluan myös lukea tasavertaisten ihmisten suhteista enkä siitä, että yksi omistaa toisen. Vaikka totta kai luonteenpiirteet, kyky kommunikoida tunteista, kokemukset jne. tekevät eroja siihen millainen kukin on suhteessa toiseen.
Tavallaan M on muun ohessa yritykseni kirjoittaa sellainen rakkaustarina, jonka kanssa itse viihdyn. Mutta vaikka hahmojen suhteen ehkä olen jotenkin sillä suunnalla kuin halusin, kässärin lukukokemus ei ole ollut mieltäylentävä. Se on niin siirappisesti ja epäaidosti kirjoitettu kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. En selvästikään näe näissä asioissa, mitä kirjoitan ja miltä se oikeasti näyttää. Elättelen kuitenkin toivoa, että nyt kun olen huomannut pahimmat ongelmat, pystyn korjaamaan ne. Kenties lopputuloksesta tulee nykytilannetta parempi. Luulen kuitenkin, että seuraavassa kässäriprojektissani tahdon näiden asioiden olevan paljon pienemmässä roolissa. Kun en vain osaa.
On kiva ajatella, mitä voisin seuraavaksi alkaa tehdä. Lähiajat keskityn kuitenkin vielä editointiin. Otavan kisan deadline on vuoden viimeisenä päivänä, mutta haluan lähettää tekstin reilusti ennen sitä, ettei tarvitse panikoida. Mielelläni lähettäisin sen samassa vaiheessa muillekin kustantamoille sen sijaan, että jäisin vielä hinkkaamaan määräämättömäksi ajaksi. Omista syistäni pyrin saamaan tekstin mahdollisimman pitkälle marraskuun alkuun mennessä, mutta en usko, että se tulee olemaan siinä vaiheessa vielä valmis, aikaa on turhan vähän. Joulukuun alkupuoli on kuitenkin henkilökohtainen deadlineni sille, milloin tekstin kanssa työskentelemisen on loputtava. NaNoWriMoon päin en tällaisen aikataulun kanssa ole vilkaisemassakaan, vaikka on aina hauska katsoa, kun muut kirjoittajat valmistautuvat siihen.
Luin kuitenkin tänään vahvan teen voimalla romaanini kakkososan loppuun, joten voin seuraavaksi aloittaa sen editoimisen. Se ei luultavasti vaadi niin paljon työtä kuin ykkösosa, mutta kyllä niitä muokkaustarpeita on. Ainakin löydän hyvän määrän deletoitavaa, sillä alan olla todella kyllästynyt moniin juttuihin. Tekisi myös mieli poistaa jotain viisi lukua kakkososan alkupuolelta, sillä ne ovat oikeastaan pelkkää taustoitusta ja kehittely. Tuntuu että tarina ei etene mihinkään niiden aikana. Toisaalta minulla on syyni kehitellä niitä asioita, joten en tiedä, mitä tehdä. Riittääkö tiivistäminen vai olisiko uskallettava poistaa lukuja?
Olen välillä huutavan kyllästynyt koko tarinaan. Pitkän aikaa minusta on tuntunut, etten raaski luopua tästä, mutta nyt voin tuskin odottaa, että pääsen siitä eroon. Ehkä se kertoo siitä, että teksti alkaa olla valmis. Tiivistäminen käy myös helpommaksi. Monet darlingit eivät ole enää darlingeja.
Olen erityisen kyllästynyt kaikkiin romanttisiin osiin. M ei ole pelkästään romanttinen kertomus, mutta siinä on sitäkin puolta melko paljon, ja nyt olen yhtäkkiä tajunnut, että olen surkea kirjoittamaan sitä. Melkein kaikki romanttiset kohdat ja kuvaukset ovat kammottavaa soopaa ja siirappia. No, löytyypä niitä tiivistämiskohtia!
Olen miettinyt vähän suhdettani romantiikkaan ja sen lukemiseen ja etenkin kirjoittamiseen. Ei niin, että olisin siitä tullut mihinkään hienoihin johtopäätöksiin. Olen tavallaan romanttinen ja tavallaan en. Minua kiehtovat voimakkaat tunteet ja tärkeät ihmissuhteet, mutta romantiikan kuvaaminen toimivalla tavalla on vaikeaa. Lukijana inhoan tyypillisiä romanttisen fiktion kliseitä, enkä juurikaan lue puhdasta romantiikkaa, mutta kuitenkin pidän siitä että tunteet ja ihmissuhteet ovat mukana tarinassa.
Kaikkein suurin kammotuksen aihe minulle lukijana ovat romantiikan kliseiset sukupuoliroolit, joiden kanssa en ollenkaan pysty elämään. En esim. ole koskaan pystynyt yhtään ymmärtämään, mitä kiehtovaa on tyypillisissä Edward/Bella-asetelmissa, joita romantiikka on tulvillaan. Tunnun lukijana tai kirjoittajana kiinnostuvan vain samansukupuolisista parisuhteista, koska voin välttää "roolien" määräytymisen hahmojen sukupuolen mukaan, tai sellaisista heterosuhteista joissa onnistutaan tosissaan välttämään ne tyypilliset asetelmat. Olen allerginen sille, että osapuolten eriarvoisuus on lähtökohtana rakennettu suhteeseen, enkä halua että roolit ihmisten suhteissa toisiinsa perustuvat siihen, mitä itse kullakin on jalkojen välissä. Kiinnostaa enemmän, mitä on korvien välissä. Haluan myös lukea tasavertaisten ihmisten suhteista enkä siitä, että yksi omistaa toisen. Vaikka totta kai luonteenpiirteet, kyky kommunikoida tunteista, kokemukset jne. tekevät eroja siihen millainen kukin on suhteessa toiseen.
Tavallaan M on muun ohessa yritykseni kirjoittaa sellainen rakkaustarina, jonka kanssa itse viihdyn. Mutta vaikka hahmojen suhteen ehkä olen jotenkin sillä suunnalla kuin halusin, kässärin lukukokemus ei ole ollut mieltäylentävä. Se on niin siirappisesti ja epäaidosti kirjoitettu kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. En selvästikään näe näissä asioissa, mitä kirjoitan ja miltä se oikeasti näyttää. Elättelen kuitenkin toivoa, että nyt kun olen huomannut pahimmat ongelmat, pystyn korjaamaan ne. Kenties lopputuloksesta tulee nykytilannetta parempi. Luulen kuitenkin, että seuraavassa kässäriprojektissani tahdon näiden asioiden olevan paljon pienemmässä roolissa. Kun en vain osaa.
On kiva ajatella, mitä voisin seuraavaksi alkaa tehdä. Lähiajat keskityn kuitenkin vielä editointiin. Otavan kisan deadline on vuoden viimeisenä päivänä, mutta haluan lähettää tekstin reilusti ennen sitä, ettei tarvitse panikoida. Mielelläni lähettäisin sen samassa vaiheessa muillekin kustantamoille sen sijaan, että jäisin vielä hinkkaamaan määräämättömäksi ajaksi. Omista syistäni pyrin saamaan tekstin mahdollisimman pitkälle marraskuun alkuun mennessä, mutta en usko, että se tulee olemaan siinä vaiheessa vielä valmis, aikaa on turhan vähän. Joulukuun alkupuoli on kuitenkin henkilökohtainen deadlineni sille, milloin tekstin kanssa työskentelemisen on loputtava. NaNoWriMoon päin en tällaisen aikataulun kanssa ole vilkaisemassakaan, vaikka on aina hauska katsoa, kun muut kirjoittajat valmistautuvat siihen.
tiistai 13. lokakuuta 2015
Pulpahdus pintaan.
En näköjään osaa kirjoittaa blogia, jos kässärin kirjoitus etenee. Tai tässä tapauksessa tietysti editointi. Teen sitä nyt aika vauhdilla, ja aina kun olen saanut päivän annoksen tehtyä, olen niin puhki etten jaksa enää mitään muuta järkevää kuten esimerkiksi blogin kirjoittamista. Minulla on säännöllisiä päivittäisiä treffejä kirjoittamiseni kanssa, liikaa teetä ja suklaata tai muuta herkkuja, ei keskittymiskykyä paljon muuhun. Ajattelen kirjoittamista silloinkin, kun olen muualla. Olen nyt niin tiiviissä parisuhteessa tekstini kanssa, ettei ole ihme, ettei elämääni ole muita tosirakkauksia tullut. Tai no viime aikoina tämä on ollut kummallista monisuhde-elämää, jossa jaan sydämeni kirjoittamisen ja kapteeni Jack Harknessin kanssa. Joo, Doctor Who on edelleen syönyt sieluni, tai siis sen pienen osan jota romaanini ei ole ahmaissut jo aikoja sitten.
Olen kerrankin onnistunut käyttämään delete-näppäintä enemmän kuin mitään muuta. Olen muokannut suurimman osan kässärin ykkösosasta, ja melkein 12 000 sanaa on jo lähtenyt. Toivottavasti kaikki neljä osaa tiivistyvät tähän tahtiin, se tekisi uskomattoman hyvää. Tuntuu, että teksti alkaa saada oikeaa muotoaan, kun poistan turhia kohtia ja kohennan jäljelle jääviä. Uskon, että tämä on viimeinen iso muokkauskierros, jotain pientä viilailua voi jäädä tämän jälkeenkin, mutta tämä alkaa lähestyä oikeaa tasapainoa.
En ole tällä hetkellä kovin huolissani tai masentunut tai paniikissa tai muutakaan. Joo, vanha ykkösluku oli energisempi, mutta muuten ykkösosan tekstin luettuani totesin, että tämän kanssa voi oikein hyvin työskennellä, kun vain poistan kaiken turhan. Välillä olen vähän tympääntynyt kässäriini, haluaisin vaihteeksi työskennellä jonkin muun kanssa, mutta se ei liene ihme tässä vaiheessa. Odotan kyllä että pääsen tästä eroon, ja sitten jonkin muun kimppuun joka imaisee minut sisäänsä samalla voimalla.
Luulen, että nyt jonkinlainen pyrähdys ulkona tekisi hyvää. Jos kävisi vähän juoksemassa.
Ensi viikolla on kirjamessut!
Olen kerrankin onnistunut käyttämään delete-näppäintä enemmän kuin mitään muuta. Olen muokannut suurimman osan kässärin ykkösosasta, ja melkein 12 000 sanaa on jo lähtenyt. Toivottavasti kaikki neljä osaa tiivistyvät tähän tahtiin, se tekisi uskomattoman hyvää. Tuntuu, että teksti alkaa saada oikeaa muotoaan, kun poistan turhia kohtia ja kohennan jäljelle jääviä. Uskon, että tämä on viimeinen iso muokkauskierros, jotain pientä viilailua voi jäädä tämän jälkeenkin, mutta tämä alkaa lähestyä oikeaa tasapainoa.
En ole tällä hetkellä kovin huolissani tai masentunut tai paniikissa tai muutakaan. Joo, vanha ykkösluku oli energisempi, mutta muuten ykkösosan tekstin luettuani totesin, että tämän kanssa voi oikein hyvin työskennellä, kun vain poistan kaiken turhan. Välillä olen vähän tympääntynyt kässäriini, haluaisin vaihteeksi työskennellä jonkin muun kanssa, mutta se ei liene ihme tässä vaiheessa. Odotan kyllä että pääsen tästä eroon, ja sitten jonkin muun kimppuun joka imaisee minut sisäänsä samalla voimalla.
Luulen, että nyt jonkinlainen pyrähdys ulkona tekisi hyvää. Jos kävisi vähän juoksemassa.
Ensi viikolla on kirjamessut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)