Olin eilen illalla tosi ylikierroksilla, johtui ehkä liian aktiivisesta viikonlopusta ja liian monesta kupillisesta mustaa teetä ystävän luona. (Pitäisi ottaa vakavasti herkkyyteni kofeiinille, vaikka rakastankin teetä.) En saanut yöllä unta ties kuinka pitkään aikaan, mutta olin kuitenkin liian väsynyt tehdäkseni mitään järkevää sillä ajalla. Onneksi lopulta nukahdin ja nukuin ihan siedettävästi, mutta nyt olo on aika pihalla.
Luin kuitenkin tänään vahvan teen voimalla romaanini kakkososan loppuun, joten voin seuraavaksi aloittaa sen editoimisen. Se ei luultavasti vaadi niin paljon työtä kuin ykkösosa, mutta kyllä niitä muokkaustarpeita on. Ainakin löydän hyvän määrän deletoitavaa, sillä alan olla todella kyllästynyt moniin juttuihin. Tekisi myös mieli poistaa jotain viisi lukua kakkososan alkupuolelta, sillä ne ovat oikeastaan pelkkää taustoitusta ja kehittely. Tuntuu että tarina ei etene mihinkään niiden aikana. Toisaalta minulla on syyni kehitellä niitä asioita, joten en tiedä, mitä tehdä. Riittääkö tiivistäminen vai olisiko uskallettava poistaa lukuja?
Olen välillä huutavan kyllästynyt koko tarinaan. Pitkän aikaa minusta on tuntunut, etten raaski luopua tästä, mutta nyt voin tuskin odottaa, että pääsen siitä eroon. Ehkä se kertoo siitä, että teksti alkaa olla valmis. Tiivistäminen käy myös helpommaksi. Monet darlingit eivät ole enää darlingeja.
Olen erityisen kyllästynyt kaikkiin romanttisiin osiin. M ei ole pelkästään romanttinen kertomus, mutta siinä on sitäkin puolta melko paljon, ja nyt olen yhtäkkiä tajunnut, että olen surkea kirjoittamaan sitä. Melkein kaikki romanttiset kohdat ja kuvaukset ovat kammottavaa soopaa ja siirappia. No, löytyypä niitä tiivistämiskohtia!
Olen miettinyt vähän suhdettani romantiikkaan ja sen lukemiseen ja etenkin kirjoittamiseen. Ei niin, että olisin siitä tullut mihinkään hienoihin johtopäätöksiin. Olen tavallaan romanttinen ja tavallaan en. Minua kiehtovat voimakkaat tunteet ja tärkeät ihmissuhteet, mutta romantiikan kuvaaminen toimivalla tavalla on vaikeaa. Lukijana inhoan tyypillisiä romanttisen fiktion kliseitä, enkä juurikaan lue puhdasta romantiikkaa, mutta kuitenkin pidän siitä että tunteet ja ihmissuhteet ovat mukana tarinassa.
Kaikkein suurin kammotuksen aihe minulle lukijana ovat romantiikan kliseiset sukupuoliroolit, joiden kanssa en ollenkaan pysty elämään. En esim. ole koskaan pystynyt yhtään ymmärtämään, mitä kiehtovaa on tyypillisissä Edward/Bella-asetelmissa, joita romantiikka on tulvillaan. Tunnun lukijana tai kirjoittajana kiinnostuvan vain samansukupuolisista parisuhteista, koska voin välttää "roolien" määräytymisen hahmojen sukupuolen mukaan, tai sellaisista heterosuhteista joissa onnistutaan tosissaan välttämään ne tyypilliset asetelmat. Olen allerginen sille, että osapuolten eriarvoisuus on lähtökohtana rakennettu suhteeseen, enkä halua että roolit ihmisten suhteissa toisiinsa perustuvat siihen, mitä itse kullakin on jalkojen välissä. Kiinnostaa enemmän, mitä on korvien välissä. Haluan myös lukea tasavertaisten ihmisten suhteista enkä siitä, että yksi omistaa toisen. Vaikka totta kai luonteenpiirteet, kyky kommunikoida tunteista, kokemukset jne. tekevät eroja siihen millainen kukin on suhteessa toiseen.
Tavallaan M on muun ohessa yritykseni kirjoittaa sellainen rakkaustarina, jonka kanssa itse viihdyn. Mutta vaikka hahmojen suhteen ehkä olen jotenkin sillä suunnalla kuin halusin, kässärin lukukokemus ei ole ollut mieltäylentävä. Se on niin siirappisesti ja epäaidosti kirjoitettu kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. En selvästikään näe näissä asioissa, mitä kirjoitan ja miltä se oikeasti näyttää. Elättelen kuitenkin toivoa, että nyt kun olen huomannut pahimmat ongelmat, pystyn korjaamaan ne. Kenties lopputuloksesta tulee nykytilannetta parempi. Luulen kuitenkin, että seuraavassa kässäriprojektissani tahdon näiden asioiden olevan paljon pienemmässä roolissa. Kun en vain osaa.
On kiva ajatella, mitä voisin seuraavaksi alkaa tehdä. Lähiajat keskityn kuitenkin vielä editointiin. Otavan kisan deadline on vuoden viimeisenä päivänä, mutta haluan lähettää tekstin reilusti ennen sitä, ettei tarvitse panikoida. Mielelläni lähettäisin sen samassa vaiheessa muillekin kustantamoille sen sijaan, että jäisin vielä hinkkaamaan määräämättömäksi ajaksi. Omista syistäni pyrin saamaan tekstin mahdollisimman pitkälle marraskuun alkuun mennessä, mutta en usko, että se tulee olemaan siinä vaiheessa vielä valmis, aikaa on turhan vähän. Joulukuun alkupuoli on kuitenkin henkilökohtainen deadlineni sille, milloin tekstin kanssa työskentelemisen on loputtava. NaNoWriMoon päin en tällaisen aikataulun kanssa ole vilkaisemassakaan, vaikka on aina hauska katsoa, kun muut kirjoittajat valmistautuvat siihen.
Aika paljon toistit omia ongelmiani ja mietintöjäni romantiikan kirjoittajana.
VastaaPoistaRomantiikasta löytyy paljon kaavakirjoja, ja niiden lukeminen on siinä mielessä antoisaa, että kun sen kaavan oppii, sitä on helppo rikkoa. Kuten mitä hyvänsä kliseitä.
Mitä sinänsä tulee varsinaiseen romantiikan ja erotiikan kirjoittamiseen, niin omasta mielestäni siinä usein vähemmän on enemmän. Kaikki mitä ei sanota, mitä ei näytetä. Lukijan mielikuvitus täyttää aukot varsin hyvin. Romantiikka ja erotiikka ovat oikeastaan jatkuvaa nuorallatanssia, kirjoittajana sen jännitteen joutuu pitämään koko ajan tiukalla tai homma lässähtää.
En sinänsä miellä itseäni romantiikan kirjoittajaksi, että romantiikka on aina vain osa tarinaa (M:nkin kanssa koen, että rakkaustarina on muiden muutosten alkutekijä ja keino tutustua hahmoihin, ei yksinään se pääjuttu), ja ajatuskin kaavakirjoista kammottaa minua. :-P Mutta välillä rakkaustarinalla on iso rooli, ja olisi tietysti kiva saada se toimimaan kunnolla.
VastaaPoista"Vähemmän on enemmän" on sellainen käsite, jota en ole kirjoittajana ylipäätään vielä oppinut. Tosin nyt alan vihdoin jonkin verran käsittää sitä, miksi enemmän ei todellakaan ole aina enemmän...