11.-13.7. vei tieni Jyväskylään, jossa pidettiin vuoden
suurin scifi- ja fantasiatapahtuma Finncon. Olin Finnconissa ensimmäistä kertaa
vasta viime vuonna, kun se järjestettiin Helsingissä, ja olin yllättynyt siitä, miten mielenkiintoinen
kirjallisuus- ja kirjoittamispainotteinen tapahtuma se onkaan. Vaikka
spekulatiivinen fiktio on minulle kirjoittamisessani pienemmässä osassa kuin
ns. realismi, ohjelmat ovat mielenkiintoisia ja kirjoittamiskeskusteluista ja
kirjailijapaneeleista saa kirjoittajana paljon irti riippumatta siitä, mitä
genreä kirjoittaa. Kuvassa pieni pehmokauriini Dora poseeraa Finnconin ohjelmalehtisen kanssa.
Tulin paikalle jo perjantai-iltapäivänä ja menin
ensimmäisenä kuulemaan On Writing -keskustelua Kirjailijatalolla.
On Writing-keskustelussa Elizabeth Bear, Scott Lynch ja
Hannu Rajaniemi keskustelivat Cheryl Morganin johdolla kirjoittamista.
Normaalisti hyvä suunnistustaitoni sai kolauksen, kun 10 minuutin matkalla
hotellilta Kirjailijatalolle onnistuin eksymään kahdesti, ja tulin paikalle
vasta vähän puoli neljän jälkeen. Kirjailijatalo on viehättävä vanhanaikainen
puutalo, mutta aika pieni, ja sali oli jo ihan tupaten täynnä. Sen takana
olevaan pieneen tilaan mahtui kuitenkin vielä seisomaan, ja totesin sinne
kuulevani parhaiten, mitä puhutaan. En oikeastaan nähnyt ketään, joten kesti
vähän aikaa oppia tunnistamaan, kuka puhui milloinkin, kun en ole ketään näistä
ihmisistä ollut aiemmin kuuntelemassa. Ihan aluksi en tehnyt ollenkaan
muistiinpanoja, mutta jossain vaiheessa hoksasin, että kyllä seistenkin voi
kirjoittaa. En kuitenkaan aina saanut ylös, kuka sanoi mitäkin, ja välillä olen
voinut tehdä virheitä, joten pahoittelen jo ennalta.
Keskustelussa mainittiin useitakin kirjoittajaoppaita, jotka
osallistujat ovat kokeneet jollain tapaa hyödyllisiä. Minun muistiinpanoihini tarttuivat ainakin:
Jeff
Vandermeer: Wonderbook
F. Prose:
Reading like a writer
Ray
Bradbury: Zen of the art of writing
Joku keskustelijoista kertoi Rudyard Kiplingin tavasta
editoida tekstejään: mies kävi novellin läpi, poisti siitä kaikki sanat mitä saattoi,
ja laittoi sen joksikin aikaa lepäämään. Sitten hän taas kävin sen läpi ja
poisti mitä saattoi. Prosessi saattoi jatkua kuukausikaupalla, kunnes lopulta
hän totesi, että siinä on juuri se mitä pitää, ja novelli oli valmis.
Useimmilla meistä ei ole mahdollisuutta editoida novelleja ihan näin pitkään,
mutta joku keskustelija kertoi käyttäneensä luottokommentoijiaan apuna, kun ei
kerta kaikkiaan ollut aikaa antaa tarinan odottaa aikaansa, vaan se piti saada
editoitua heti.
Joku keskustelijoista sanoi, että kullakin tarinalla on
luonnollinen pituutensa, on se sitten lyhyt novelli tai moniosainen
romaanisarja.
Joku (muistaakseni Rajaniemi) puhui siitä, että kirjoittajalla
on usein mielessään "aaveyleisö", jonka reaktioita kirjoittamaansa
hän kuvittelee ja yrittää enemmän tai vähemmän tietoisesti suunnata
kirjoitustaan tälle aaveyleisölle. Tästä on päästävä irti ja on löydettävä
vapaus kirjoittaa ilman, että olettaa kirjoittamisellaan olevan koko ajan
yleisö. Kenenkään ei tarvitse nähdä ensimmäistä luonnostasi, joten sinun ei
tarvitse ajatella, mitä he siitä ajattelevat. Heidän ei tarvitse nähdä mitään
versiota ennen kuin itse päätät että se on valmis nähtäväksi (eri juttu toki
on, jos tekstille on jo deadline, mutta silti ensimmäistä versiota ei tarvitse
näyttää kenellekään).
Lynch totesi, että ainoat kirjoittajat, jotka eivät tee
virheitä, ovat ne, jotka tekevät pelkkiä tyhjiä sivuja päivä toisensa jälkeen.
Kirjoittaakseen on kerta kaikkiaan pakko hyväksyä virheiden tekeminen.
Morgan tiedusteli kirjailijoilta, kuinka he kehittyvät
työssään ja tulevat paremmiksi kirjoittajiksi. Kaikilla oli ilmeisesti ainakin
jonkinlainen kirjoittajaryhmä, jolta tulee palautetta. Elizabeth Bear sanoi,
että tärkeää on, ettei vain keskity virheiden välttämiseen: kirjoja ei
julkaista sen takia, mitä ne eivät tee väärin, vaan sen vuoksi, mitä ne tekevät
oikein. On monia kirjoja, jotka tekevät monta asiaa väärin (esimerkkinä taidettiin
mainita Harry Potter), mutta ne tekevät jotain erittäin oikein. Bear myös
sanoi, että on kirjoittajaryhmiä, joissa jäseniä ei rohkaista ottamaan riskejä,
ja sellaisesta pitää hankkiutua pois, ihan millä syyllä hyvänsä. Ne estävät
kehittymästä. Bear (muistaakseni) sanoi edelleen, että kirjoittajaryhmässä
oppii enemmän toisten tekstien kommentoinnista kuin siitä, että omaa tekstiä
kommentoidaan. Tämä oli minulle aika silmiä avaava kommentti, varsinkin kun
tajusin näin jälkijättöisesti omistakin kokemuksistani, että se on aivan totta.
Rajaniemi sanoi, että tärkeää on löytää oikeanlainen ryhmä,
joka ei ole vain "mutual appreciation society". Hän myös viittasi
Neil Gaimanin kommenttiin, joka hänestä kuvastaa sitä, missä asiassa ryhmä ja
muiden palaute on hyödyllistä. Gaimanin mukaan jos viisi ihmistä kertoo, että
tekstissä on jotain vialla, he ovat varmaan oikeassa siitä, missä kohdassa vika
on, mutta sen sijaan he eivät ole oikeassa siitä, millä tavalla se pitää
korjata. Kirjoittajan pitää löytää se ratkaisu itse.
Joku keskustelijoista huomautti, että on ero niiden ihmisten
välillä, jotka haluavat tulla paremmiksi kirjoittajiksi, ja niiden, jotka ovat
rakastuneita kirjoittajana olemisen ajatukseen. Jälkimmäisistä on paras pysyä
erossa, jos haluaa itse kehittyä kirjoittajana. Muita ongelmallisia
kirjoittajaryhmän jäseniä ovat ainakin sellaiset, jotka vain tahtovat murskata
toisen tarinan ja saada hänet tuntemaan olonsa surkeaksi, sekä ne jotka
kirjoittavat tarinan toisensa jälkeen mutta eivät ikinä palaa muokkaamaan niitä
paremmiksi.
Hahmoista, juonesta ja maailmasta puhuttiin monenlaista.
Elizabeth Bearin mukaan on tärkeää, että hahmot sekä onnistuvat että tekevät
virheitä. Hahmot, jotka onnistuvat kaikessa, ovat ärsyttäviä, mutta niin ovat
myös ne, jotka tekevät koko ajan mahdollisimman huonoja ja typeriä valintoja.
Scott Lynch kertoi inhoavansa kirjoja, joissa kirjoittaja "painaa koko
ajan kaasupoljinta" kiihdyttääkseen tapahtumat mahdollisimman huonoon
jamaan sillä, että hahmot tekevät oikein huonoja valintoja. Se tuntuu
keinotekoiselta.
Hahmolle on annettava jotain, mitä tämä haluaa, sekä jotain
mitä tämä pelkää, ja jotain mitä tämä tarvitsee ja mikä on konfliktissa hahmon
halun kanssa. Maailmanrakennuksesta Lynch sanoi, että se ajaa hahmoja eteenpäin.
Maailma on kaikki se hahmon ympärillä, joka antaa hänelle syyn mennä eteenpäin
ja antaa näitä haluja ja pelkoja. Hahmon motivaatiot eivät tule tyhjästä. Kaikkien
kuvausten pitäisi olla jotenkin relevantteja sille, mistä hahmot tulevat ja
mikä heitä ajaa liikkeelle.
Sekä Lynch että Bear ovat opettaneet luovaa kirjoittamista,
ja Lynchin mukaan se on kaksisuuntainen oppimisprosessi. He eivät vain opeta
oppilailleen, vaan oppivat valtavasti itse näitä opettaessaan. Bear kertoo
yrittävänsä opettaa oppilaitaan selvittämään, mikä on se asia, jonka vain he
voivat sanoa, ja sitten sanomaan sen usein, kovaan ääneen ja monin eri tavoin,
kunnes joku kuuntelee.
Morgan tiedusteli, kirjoittavatko osallistujat joka päivä.
Bear kertoi, että jos deadline on tulossa, hän kirjoittaa joka päivä, mutta
aina välillä on tarpeen pitää tauko. Rajaniemi kertoi, ettei kirjoita joka
päivä, mutta yrittää tehdä ainakin jotain kirjoittamiseen liittyvää joka päivä,
kuten suunnittelua tai tutkimusta. Hän myös mainitsi Mika Waltarin
kirjoittajaopasklassikon Aiotko kirjailijaksi? jossa Waltari sanoo, ettei
pitäisi kirjoittaa, ennen kuin tuntuu siltä että täytyy kirjoittaa.
Lynch sanoi, että kirjoittaessa täytyy hidastaa ja ottaa taukoja,
jos aikoo edetä nopeammin. Tärkeintä on antaa kirjoittamiselle parhaat tuntinsa, ei mitä tahansa
tunteja. Käytetyn ajan laatu on siis tärkeämpää kuin määrä. Lynch kirjoittaa
jokaisena päivänä, jolloin voi kirjoittaa. Hän ei kuitenkaan ole muurahainen,
joka vain puurtaisi ja puurtaisi.
Bear huomautti myös, ettei loppujen lopuksi tarvitse kirjoittaa
suuria määriä ollakseen tuottelias kirjoittaja. Hän ei kirjoita joka päivä, ja
hänen keskimääräinen sivumääränsä niinä päivinä, jolloin hän kirjoittaa, on 3
sivua. Hän on kuitenkin kirjoittanut jo suuren määrän romaaneja ja novelleja.
Keskiverto ammattikirjailija tuottaa (englanniksi) 700-1250 sanaa päivässä.
Ihan keskustelun loppupuolella joku kysyi, ovatko
kirjailijat itse roolipelanneet hahmojaan. Ainakin osa näin on tehnyt ja
kirjoittanut romaanihenkilöitä roolipelihahmojen pohjalta. Rajaniemi taas
kertoi kirjoittavansa kuvitteellista dialogia itsensä ja hahmojen välillä, mikä
on eräänlaista pelaamista.
****
On Writing -keskustelun jälkeen oli Suomen tieteis- ja
fantasiakirjoittajat ry:n 30-vuotisjuhla, jossa julkaistiin yhdistyksen uusi
kirjoittajaopas Kummallisen kirjoittajat. Ostin kirjan myöhemmin conin aikana,
mutta en heti juhlassa. Juhlassa ei ollut kovinkaan paljon ohjelmaa vaan
lähinnä vapaata seurustelua. Onnistuin jopa tutustumaan uusiin ihmisiin ja
jatkoin iltaa jonkin aikaa ravintola Sohwin terassilla, jonne juhlan jälkeen
siirryttiin. Menin kuitenkin ajoissa nukkumaan ollakseni valmis seuraavan päivän
koitoksiin.
Tässä vielä näkymää hotellihuoneeni ikkunasta:
