Sairastelua ja kirjoituskilpailuja

Tämän viikon olen kärvistellyt yllättäen iskeneen flunssan kourissa. Ajoitus ei ollut paras mahdollinen, mutta ainakin näyttäisi siltä, etteivät viikonlopun suunnitelmat vaarannu, vaan olen paranemassa. Sinänsä sellainen flunssa, jolloin ei ole niin kipeä ettei jaksaisi yhtään mitään, voi olla jopa tervetullut tauko jolloin saa esim. lukea sängyssä koko päivän ilman että tarvitsee tehdä mitään muuta (koska ei voi tehdä juuri mitään muuta).

Kolme päivää tätä aktiviteettia sai minut tosin tuntemaan, että jospa nyt tekisin jotain ihan mitä tahansa muuta paitsi lukisin. Niinpä viimeisen vuorokauden aikana olen löytänyt iloja sellaisista puuhista kuin radion kuuntelu (mahtava löytö: vaikka cd-soittimeni ei osaa soittaa radiota, tietokoneeni osaa! olen ehdottomasti ajan hermolla) ja erään musikaalinäyttelijän videoblogin katsominen (tv-sarjat, elokuvat jne. ovat liikaa silmilleni, jotka kaikenlainen flunssasairastaminen saa aristamaan, mutta yksi pätkä videoblogia ei kestä kovin kauan).

Tänään on vihdoin ollut sellainen olo, että olen jopa jaksanut kirjoittaa, hurraa! Se on ollut todella tervetulletta. Välillä en vain tunge päähäni jotain jonkun muun tekemää vaan teen itse! Ihan hirveän hyvin pääni ei kyllä ole pystynyt lauseita käsittelemään, joten luultavasti on tarpeen käyttää vielä huominen sairauslomapäivä. Useimmat muut ihmiset tuntuvat toipuvan flunssistaan nopeammin kuin minä, mutta takavuosien jälkitaudit ovat saaneet minut hyvin varovaiseksi liian aikaisen liikkeelle lähtemisen suhteen.

Flunssa kyllä taisi lyödä viimeisen naulan Supernova-osallistumiseni arkkuun. Ajatuksena oli ollut laittaa tuohon uusien kirjoittajien antologiaan tyrkylle jokin teksti, mutta en minä pitkin syksyä ole saanut mitään ideaa, joka olisi tullut valmiiksi tarinaksi asti, vaan olen vain editoinut erästä vanhaa tarinaa - sitä, jonka ensi kerran uudestaan lukiessani säikähdin, että näinkö kehno se olikin. Olen kyllä pystynyt tekemään sille asioita, mutta jokin siinä koko ajan tökkii. Viime viikonloppuna sain sen kutakuinkin läpikäytyä, ja olin saanut tehtyä siihen parannuksia, mutta edelleen sille joitain asioita pitäisi tehdä, puhumattakaan siitä, että sanamäärästä pitäisi karsia pois noin kolmannes, jotta se mahtuisi maksimisanamäärään. Ei taida nyt millään onnistua. Mutta on myös ollut erikoista huomata, miten sen kirjoittaminen on koko ajan tuntunut hitusen väärältä, jokin into on ollut poissa, vaikka aikanaan olin tuosta tarinasta hyvin innoissani. Ilmeisesti sen aika on kerta kaikkiaan ohitse.

Ja ehkä joskus on oikeassa se kirjoitusopas, jonka nuorena luin ja jossa sanottiin: tänä vuonna sinun pitää kirjoittaa tämän vuoden tarinaa, ei muokata viime vuoden tarinaa. Tuo ei aina pidä paikkaansa, esim. romaanikäsikirjoituksien kanssa (M lähestyy viisivuotissyntymäpäiväänsä, hyvänen aika, kohtahan se jo menee kouluun), mutta välillä se taitaa olla totta.

Muutenkin voisin ehkä antaa jo näiden spefinovellikilpailujen olla, ellei minulla kerta kaikkiaan satu olemaan valmiina sopivaa tarinaa. En kuitenkaan ole ensisijaisesti spefin kirjoittaja, enkä ensisijaisesti novellien kirjoittaja, joten vaikka spefinovelleista nyt sattuukin olemaan säännöllisesti kirjoituskilpailuita, jotka houkuttaisivat minut osallistumaan, tuskin minun kannattaa väkisin yrittää tunkea itseäni siihen muottiin. Voin mieluummin keskittyä siihen, mikä on minulle luontevinta: kirjoittamaan romaanikäsikirjoituksia, jotka ovat enimmäkseen realistisia (siis realismi-spefi-asteikolla, muusta en niinkään menisi sanomaan).

Sitä paitsi nyt on minulle kirjoituskilpailu. Nyt on M:lle kilpailu. En tiedä arvaatteko, miten hihkuin onnesta, kun luin Otavan uudesta historiallisen romaanin kirjoituskilpailusta. Aihe vapaa kunhan liittyy Suomen historiaan! Ei sanamäärärajoja! (Ihan fiksua, historialliset romaanit kun vaihtelevat pituudeltaan Nälkävuodesta tuhatsivuisiin järkäleisiin.) Ja ne tuomaristossa olevat kirjailijat eivät kuulu "katsokaa kuinka esittelen historiallista tietämystäni"-kategoriaan vaan ovat niitä jotka menevät tarina ja sisältö edellä! Kyllä, kyllä helkkarissa minä aion lähettää M:n tuonne.

Tietysti tuossa on pienoinen kirjoittajaa valtavasti huolestuttava aikataulukysymysmerkki, kun palkinnonsaajat julistetaan vasta 2016 kirjamessuilla eli lähes kahden vuoden päästä, ja kyllä minä olin kuitenkin ajatellut ennen tämän vuoden loppua M:n lähettää kustantajakierrokselle, ja vuodessahan nyt ehkä ehtii jo useimmista saada vastauksen. Ja asiassahan tietysti käy niin, että saan sekä kustannussopimustarjouksen Tammelta että kilpailuvoiton Otavalta. Aivan ehdottomasti. Joten miten sitten suu pannaan? Kauhean hankala tilanne tietysti. Juu, ehkä minä lakkaan huolehtimasta tästä mahdollisuudesta ja yksinkertaisesti editoin M;n valmiiksi ennen vuoden loppua ja lähetän sen kaikkialle mikä tuntuu järkevältä, mukaan lukien tuohon kilpailuun, ja toivon parasta.

(Viimeksi pohdin vastaavaa ongelmaa, kun mietin, voisiko sen tekstissä aikaisemmin mainitun novellin vanhan version lähettää samana vuonna Novaan ja Pirkanmaan kirjoituskilpailuun, ja tulisiko vaikeuksia jos se palkittaisiin molemmissa. Arvaa kiinnostiko se kummankaan kilpailun tuomaristoa yhtään. Ymmärrän kyllä nyt miksi. Uskon kyllä M:n olevan onneksi parempi.)

Mutta kiinnostaapa M aikanaan kilpailun tuomaristoa tai ei, pelkästään tuon kilpailun olemassaolo ilahduttaa minua. Historiallista romaania siis pidetään niin tärkeänä että sitä halutaan nostaa esille Kirjan vuotena ja Suomen itsenäisyyden 100. juhlavuonna. Uusia historiallisen romaanin kirjoittajia halutaan. Tuo lämmittää mieltäni ihan mielettömästi. Tuntuu, että sitä, mitä teen, voidaan tosiaan haluta, käy itse kilpailun suhteen miten käy.